maanantai 20. toukokuuta 2013

Hirsipaneeli

Meidän koti on hirrestä veistetty joskus 1800-luvun lopussa (kukaan ei tiedä tarkkaan milloin), joten olisi ollut mahtava saada tuota vanhaa hirsipintaa näkyville taas vuosien jälkeen. Harmi vain, että talon eristykset ovat siinä hirren sisäpuolella, joten aika kylmät oltavat saattaisi tulla talvella, jos lähdettäisiin ne villat ym poistamaan. Sisäseinissä on kuulemma vaikka mitä lommoa, joten hirsistä ei kuulemma saisi sellaista nostalgista hirsiseinää millään. Hammasta purren nieltiin tappiomme ja alettiin kaavailemaan uusia ideoita Sirkka-Liisan* kanssa. 


Hirsipaneelista löytyi sitten kaikkia miellyttävä ratkaisu (isäkin alkaa lämmetä ajatukselle). Valittiin lopulta 195 millistä kuusipaneelia* ja parin päivän kiroilun aherruksen jälkeen isä ja mies saivat tällaisen lopputuloksen aikaiseksi.



Minun tehtäväkseni jäi sitten pilata vahata seinä vanhan näköiseksi ja jännitti kyllä aika tavalla, kun hommaan ryhdyin. Sykkeet huiteli kyllä reilusti PK-alueen yläpuolella koko ajan! Teknoksen Panelwax (sävy T3044) levisi helposti sienellä, mutta se kuivuu niin nopeasti, että joutui olemaan tosi tarkkana, ettei jää saumoja pitkille seinille. Nurkka tuotti ongelmia, kun sitä joutui työstämään niin pitkään, että pakostakin siitä tuli aika suttuinen. Onko kellään hyviä vinkkejä miten kulman saisi siististi vahattua?


Nyt kun tuon värin antaa vähän imeytyä ja tasoittua, niin nähdään riittääkö yksi kerros vai laitetaanko vielä toinen kierros päälle. Koepalassa yksi kerros näytti ensin aika vaalealta, mutta se alkoi lopulta tuntua paremmalta ratkaisulta värin tasoituttua hieman. Iso pinta helposti näyttää raskaalta ja imee liikaa valoa, jos siitä tulee liian tumma.


Laitan vielä lisää kuvia tuosta pinnasta, kun se on vähän tasoittunut. Seuraavaksi pitäisi saada nuo kaksi muuta seinää tapetin peittoon, katto on jo maalattu. Pikku hiljaa, pikku hiljaa...
 
PS: Onko kenelläkään muulla ongelmia kuvien lataamisessa bloggeriin? Vaikka pienennän kuvat, niin menee ikuisuuus ennen kuin kuvat latautuu. En tykkää. 

20 kommenttia:

  1. oi oi oi..aivan ihanan näköinen lopputulos tulee. mahtavan ihanan näköistä kyllä. ja juu..miulla ihan sama juttu ollu viiem aikoina noiden kuvien lataamisen kanssa. vaikka pienennän minäki kuvat alle 800cc niin silti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahimmillaan on ladannu 5 minuuttia per kuva, niin meinaa vähän tyssätä tämä bloggaaminen, kun ihan niin paljon aikaa ei meinaa luppoaikaa löytyä, että huvikseen istuisi koneella odottelemassa kuvien latautumista.

      Kyllä tuosta tulee aika ihana, vähän vaan hirvitti tuota tehdä, ettei mee kokonaan pilalle. Ehkä niihin suttuihin ja rantuihin tottuu, nehän tuo vaan vähän ilmettä ;)

      Poista
  2. Hienolta näyttää! Ei niitä suttuja ja rantuja kukaan muu näe kuin tekijä itse, ne kun osaa etsiä kun on nenänpää seinässä kiinni sitä tehnyt. Muut ihastelee kokonaisuutta ja muita yksityiskohtia, mitkä tulee sitten ajallaan kun remontti etenee siihen vaiheeseen että kalusteet kannetaan takaisin.

    Tsemppiä koko poppoolle remontin tekemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on vähän kaikessa, että itse näkee vaan ne epäkohdat ja muut ihailee niitä onnistuneita juttuja.

      Paljon on vielä matkaa maaliin, mutta hyvä tästä tulee :)

      Poista
  3. Sama ongelma taalla kuvien lataamisen kanssa. Jatkan kuvien lataamista seuraavana paivana, jos en ehdi jaada odottamaan ja yhden tekstin + muutaman kuvan laittamiseen saattaa menna 3 paivaa! Tsemppia remonttiin, hienolta nayttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3 päivää!! Huhhuh, aikamoinen urakka. Ihan niin kauan ei oo vielä mulla menny, saattas jäädä koko bloggaaminen siihen.

      Kiitos, tsemppiä tässä kyllä tarvitaan :)

      Poista
  4. Rohkea ja mielenkiintoinen valinta mutta hyvä niin, sillä lopputulos näyttää tosi hienolta.

    Annukka

    VastaaPoista
  5. Moi, hienon näköinen seinä, unelmoin itse vastaavasta. Mies kuitenkin epäilee, tuleeko hyvä. Joten kysyisinkin kokemuksiasi... Onko paneeli naulattu/ruuvattu vain pontista eli piiloon? Onko elämistä tapahtunut miten paljon ja mihin se on vaikuttanut? Kiitos, jos ehdit vastata... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on kiinnitetty paneelit naulapyssyllä paneelin näkyvistä osista ja jäljet ei kyllä käytännössä näy ollenkaan, ainakaan tuossa sävyssä. Vastaava seinä tuli kahteen muuhunkin kamariin yhdelle seinälle ja oli kohtuullisen paljon helpompi toteuttaa, kun paneelit vahasi ennen seinään laittamista. Ei valunut väri, eikä tullut noita ikäviä suttuisia saumoja, vaan hyvin tasainen väri. Tekniikkakin varmasti parani ja tuli vaihdettua sientä vähän useammin. Tässä huoneessa pontit ovat vähän auenneet ja alta paljastunut sävyttämätön pinta, mutta olen käsitellyt ne hyvin ohuella siveltimellä piiloon. Olemme kyllä olleet kokonaisuuteen tyytyväisiä! Aika iso homma tuossa oli, mutta oli mielestämme sen arvoinen :)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää! Vinkkinä PanelWaxin käytössä: kannattaa käsitellä ensin kirkkaalla eli sävyttämättömällä vahalla. Sen kuivuttua vasta sävytetyllä versiolla. Tällä tavalla saa tasaisemman lopputuloksen. :)

    VastaaPoista
  7. Päätit sitten tuossa ylempänä aloittaa vahaamisen ylhäältä vaikka oikeasti se kuuluu alottaa alhaalta:D No oppia ikä kaikki! Jäikö seinä noin laikukkaaksi mitä kuvissa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi vahaus pitäisi aloittaa alhaalta? Itse ainakin koin, että ylhäältä aloittaessa ei roiskeita tullut valmiisiin hirsiin. Laikukkuus ei näy kuivuneessa vahassa samalla tavalla. Ergonomisista syistä toisen kamarin seinäpaneeli vahattiin ennen asennusta.

      Poista
  8. Työkseen tekevät aloittavat ainakin alhaalta. Tuolla tavalla ylempää tippuvat roiskeet ei pilaa lopputulosta yhtä helposti kuin ylhäältä aloittamalla. Jos ylhäältä tippuu roiskeita alaspäin ja paneli ei ole vielä käsitelty niin se helposti kerkee kuivahtaa sen verran että tulee sävyheittoa. Valmiiksi käsiteltyyn pintaan ei roiske ole yhtä paha juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän se varmaan niinki on, että vaikka heti pyyhkis roiskeen, niin reunat jää sitte kuultamaan kuitenki läpi valmiista väristä. Näköjään sekä tekemällä, että lukemalla oppii ;)

      Poista
  9. Niinhän se tapaa olla että kerran kun on tehnyt niin sen jälkeen on jonkinlainen käsitys miten homma pitäisi oikeasti tehdä. Monta viimeistelynaulaa käytitte per kiinnityspiste ? Tahtoo olla että nuo leveät paneelit vänkää jonkin verran eikä noissa viimeistelynauloissa oikein ole riittävää pitokykyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulapyssyllä laitettiin kaks per kiinnityspiste. Ihan pientä elämistä huomaa ponteissa vuosikierron aikana, jos oikein syynää, mutta itse paneelit on pysyny hyvin tasossa.

      Poista
  10. Hei, upea tuo seinä!! Olisiko kuvia, miltä seinäpinta näyttää ajan jälkeen? Onko sävy muuttunut paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja anteeksi, kun tähän vastaaminen on unohtunut! Kuvaa ei valitettavasti tähän ole, mutta väri on ns. lämpimämpi nyt. Puu on tummunut ajan kanssa ja varmasti elää jatkossakin. Vielä ei ole "liian oranssi", mutta varmaan joskus aikanaan käsitellään jollain peittävämmällä aineella, mutta toistaiseksi tuo miellyttää silmää :)

      Poista
  11. Moi. Otin mallin teidän seinästä ja nyt on tulossa saman moinen.. kiitos hienosta mallista ja esimerkistä..

    VastaaPoista