sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kaaoksen hallintaa

Kuiva-aineet säilytettiin käytännöllisesti kaapin purkamisen jälkeen keittiön pöydillä, mutta nyt ne löytyvät vähän paremmin Oriolan laatikoiden kätköistä.

Meidän vessassa ei ole seiniä, eikä kyllä sähköjäkään, pyykkikone on keskellä työmaata (siihen onneksi saatiin roikalla sähköt), lasten hammasharjat ym löytyvät mikron päältä, potta ja pyykkikone ovat tuvan nurkassa, portaiden kaiteet toimivat pyykkinaruna, pastat ym kuiva-aineet on pakattu Oriolan laatikoihin auki revityn seinän viereen (kiitos vaan entiselle työnantajalle lainasta! Ai ette tienneet, että on lainattu? No kiitos silti lainasta!), työnhakuun liittyvät paperit hautautuvat arkistojen uumeniin ja ne bloggausaiheet ja ajatukset ja aika, no, ne on jossain tuolla kaaoksen keskellä. Kertokaa jos näette niitä, että täällä jo kovasti kaivataan!

Nyt jos joskus vois pitää kestovaippailusta taukoa, mutta ei. Mitä se sellainen luovuttaminen olisi?

Se aika kyllä taisi hukkua viimeistään siinä vaiheessa, kun kolhaisin polvellani putkea, jossa aiemmin oli patteri, joka teoriassa (ei koskaan käytännössä) lämmitti sitä vessaa, jossa ei nykyään enää ole seiniä eikä sähköjä, ja joka tuon kolhun seurauksena suihkusi vettä kohtalaisen voimakkaasti, koska siitä putkesta taisi irrota joku osa tai jotain, ja se tulvi sen vastavaletun betonin päälle, josta piti tulla kynnys uuden ja vanhan puolen välille siihen puhkaistuun kohtaan, joka saattaa ehkä nyt homehtua, mutta hei onneksi se patteri löytyi vielä ja isä lievähkön hermoromahduksen ja asiaankuuluvien tehostesanojen jälkeen sai korjattua vahingon, ja tietysti meillä oli juuri silloin vieraita, jotka kyllä on tottunu meidän sekoiluihin, paitsi serkun tyttöystävä, joka oli ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa kylässä. 

Huomatkaa kaunis yksityiskohta sisustuksessa, tumma rottinkikori kätkee sisäänsä lasten hygieniatarvikkeet mikron päällä.

Eli sitä bloggausaikaa ei enää taida olla. Enkä muutenkaan uskalla enää koskea mihinkään. Kuusi viikkoa vielä, niin kodinhoitohuone, pesuhuone, tupa ja keittiö pitäisi olla valmiina. Siis kalusteet tulee, tuskin täällä valmista on, että laitetaan vaikka ne kalusteet lumihankeen siksi aikaa, koska kyllähän lumi jo kuuden viikon päästä on maassa. Pessimisti ei pety.

Niin. Tulee pitkät kuusi viikkoa.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Espoon rantamaraton


Koko viikko on mennyt kuin hidastetussa elokuvassa. Tekemistä on vaikka kuinka paljon, mutta kun jalkaparin kuudesta päänivelestä on kolme pois käytöstä, niin etenemistahti on aika hidasta. Aloitetaanpa kuitenkin alusta.


Olipa kerran neljä (avo)kälyä, joita yhdisti neljä veljestä. Naiset saivat päähänsä ilmoittautua yhdessä Espoon rantamaratonille (no sille puolikkaalle herrajumala, jokin itsesuojeluvaisto sentään meilläkin). Ajatus kuulosti loistavalta; tavoitteellista liikuntaa usean kuukauden ajan kukin tahollaan ja kruunuksi yhteinen määränpää, unohtamatta yhteistä juoruilua saunailtaa urheilurupeaman jälkeen. So far so good.


Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes lähtöviivan tuntumassa joutui tunnustamaan itselleen, että parempi ottaa nyt ihan rauhallisesti, kun Mutsien kympin jälkeen on tullut juostua ehkä korkeintaan se kymmenen kertaa. Kaikki menikin aluksi tosi hyvin; vauhti oli rauhallinen hölkkävauhti, kuulokkeista kuului rauhallinen äänikirjan kertojan ääni ja maisemat olivat pääosin rauhallisia, kauniita rantamaisemia (juomapullossa ei sentään ollut rauhoittavia, vaikka niistä ei olisi kyllä lähtöjännityksessä ollut haittaa). Neljäntoista kilometrin kohdalla polvi jäykistyi ja kipeytyi. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Sen piti olla oikean jalan lonkka joka pettää, eikä vasemman jalan polvi! (Kyllä, oletus oli, että jokin kropassa pettää.) Rauhoitin vauhtia entisestään ja keskityin tekniikkaan sekä juomapullovyön keventämiseen. Kivut laantuivat ja matka jatkui hyvillä mielin loppuun saakka. Lopussa jalat olivat selkeästi jo kankeat ja tiesin aiempien puolimaratonien kokemusten jälkeen olla kävelemättä tankkauspisteiden kohdalla. Nimittäin heti maalin jälkeen pistettyäni kävelyksi vasen polvi sanoi sopimuksensa irti ja nilkutus alkoi. Oikea lonkkakin oli sitä mieltä, että sitä oli kohdeltu kaltoin. Nilkutettuani loppupäivän sain iltaan mennessä myös kipeän nilkan. Että rikki meni vain joka toinen nivel, ei huono! (Ei sentään hiertyneet nännit verille, kuten joillakin miehillä, AUTS!)

Näitä haavoja on siis paranneltu tämä viikko ja hiljalleen nivelet ovat palaamassa ruotuun. Oli muuten kohtuullisen sääliviä katseita junassa kanssamatkustajilla, kun raahauduin laukkujeni kanssa ympäriinsä (ostin junan automaatista valitsematta sen kummemmin paikkaa, ja pam, lasten leikkiosastohan se sieltä tuli arvonnasta! No thanks, vaihdan mieluummin paikkaa joka aseman jälkeen normaalivaunussa, sillä sitä lasten iloista leikinhelinää saa kuunnella kotonakin.)

Niin ihana kuin kälyjä (ja muitakin ystäviä ja sukulaisia) olikin tavata, niin koitetaanko keksiä ensi kerralla jotain vähemmän itsetuhoista, jooko? Ja miten tästä tuli nyt tällainen valitusvirsi, vaikka piti kehua noita hienoja maisemia ja mahtavaa keliä ja nostaa hattua niille masokisteille maratoonareille, jotka jaksavat treenata kurinalaisesti ja ovat mieleltään niin vahvoja, että selviävät vielä kolmenkymmenen kilometrin jälkeen maaliin asti? 

Ehkä pitäisi ensi kerralla vain tajuta juosta vähän ennen sitä itse tapahtumaakin.

PS: Liinakin oli siellä :) Se sama, joka ideoi tuon ainekirjoitushaasteen :)Tää tarvii vielä pari hymiötä lisää :) :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mikä meitä yhdistää

Liinan lanseeraaman kirjoitushaasteen toisen aiheen sai kunnian päättää Leopardikuningatar ja se menee näin:

Mikä meitä yhdistää

Papin aamen. Aihetta pyydettiin pohtimaan parisuhteen kannalta ja - kliseistä ehkä- mieleeni tuli ensimmäiseksi avioliiton solmiminen ja suhteen virallistaminen läheisten edessä. Aamen sille. 

Lapset. Meillä on kaksi ihanaa tyttöä. Siitä huolimatta, kun aihe lasten lopullisesta lukumäärästä nousi esille väärällä hetkellä (olin tainnut vaihteeksi taistella uhmaiän kanssa koko illan), olin sitä mieltä, että meillä on jo nyt kaksi liikaa. Parisuhteen kannalta lapset ovat joskus enemmän erottava kuin yhdistävä tekijä. Tarkoitan sitä, että lasten kasvattamisesta, päivärytmistä, harrastuksista, pukeutumisesta, lukumäärästä, nimistä, kavereista jne voi keskustella loputtomasti. Eräskin facebook-päivitys tässä viikonloppuna julisti, kuinka äidin oltua poissa kotoa oli isä lapsineen viettänyt viikonlopun living on the edge; oli hypitty sängyllä, syöty jälkiruoka ennen pääruokaa ja mikä kauheinta, puettu päälle ruutua ja raitaa yhtä aikaa ja menty ihmisten ilmoille :D (tämä tapaus ei liity omaan mieheeni ja lapsiini, tietääkseni) 

Avioehto. Mikä on minun on myös sinun; paitsi jos lusikat menevät jakoon. Mielestäni avioehdossa ei ole kyse pessimismistä vaan realismista. Etenkin, jos parisuhteen osapuolet ovat liiton solmimisen hetkellä tai tulevaisuudessa kovin epätasa-arvoiset taloudellisesti esim. perinnön tai oman uran vuoksi. Onpahan selvää alusta asti, ettei kumpikaan osapuoli ole suhteessa hyötyäkseen taloudellisesti eikä elääkseen toisen siivellä. 

Haaveet. Aika moni parisuhde on kaatunut siinä vaiheessa, kun on oikeasti oltu elämän tienristeyksessä ja huomattu, että halutaankin eri suuntiin. Eri suuntiin elämän sisällön suhteen, maantieteellisesti tai ajallisesti. Täydelliseltä vaikuttava elämä ja parisuhdekin kaipaa haaveita ja erityisesti niitä yhteisiä haaveita, joista saa voimaa jaksaa yli raskaiden päivien. 

Toisen hyväksyminen virheineen. Itsehän olen tietysti lähes täydellinen, joten minun virheissäni ei ole juuri sietämistä... Huonon huumorintajun sietäminen/jakaminen on eduksi suhteessa kuin suhteessa. Simpsoneitakin saa katsoa, kunhan toinen saa katsoa sillä aikaa Täydellisiä naisia. 

Salaisuus. Mieleeni on jäänyt eräs kerta, kun Clarissan steppitunnilla seurasin (en ole mikään stalkkeri, mutta he sattuivat seisomaan lähelläni) erään tuttavapariskunnan kommunikointia. He näyttivät koko ajan siltä, kuin heillä olisi ollut jokin salaisuus, josta kukaan muu ei tiedä. Terveisiä vaan Sannalle :) Samanlaisen kipinän minäkin haluan säilyttää. 

Mikä meidät sitten pitää yhdessä? Kysymyksen jalostaminen tähän muotoon on ajankohtaisempi kuin alkuperäinen kysymys tässä lapsiperheen hektisessä arjessa, jossa parisuhde on väistämättä jouduttu laittamaan välillä kirjahyllylle. Tekisi mieleni sanoa, että meitä pitää yhdessä mieheni käsittämätön kärsivällisyys ja puheeni suodatuskyky. Todellisuudessa meidät pitää yhdessä tietoisuus siitä, että tämä vaihe menee ohi. Niin hyvässä kuin pahassa. Juuri ehdittyäni valittaa kuinka raskasta on pienten lasten kasvattaminen, se on myös aika ihanaa. Mutta ihanaa on myös, kun lapset kasvavat ja meille vanhemmillekin jää taas enemmän aikaa yhdessä. Siihen asti pienistä hengähdystauoista suuri kiitos sukulaisille ja ystäville, jotka auttavat meitä aika ajoin muistamaan, että tässä perheessä on isän ja äidin lisäksi myös aviopari. 

Takaisin tehtävänantoon. Jos ei oteta huomioon Leopardikuningattaren johdattelua käsittelemään aihetta parisuhteen kannalta, niin minua henkilökohtaisesti kiinnostaa mikä meitä yhdistää, juuri Sinua ja minua? Olet ehkä tavannut minut? Saatat jopa olla sukua minulle? Ehkä eksyit tänne muiden ainekirjoitushaasteeseen osallistuneiden blogeista? Blogi on avainsana, siitähän tässä on kyse. Olet syystä tai toisesta (omasta halusta tai pakotettuna) klikannut auki Kupla-blogin postauksen aiheesta Mikä meitä yhdistää. Tässä tapauksessa vastaus on yksinkertainen, se on blogi (VR:n langaton nettiyhteys se ei ainakaan ole!)

Tähän väliin tulisi Viivi&Wagner-klippi, jossa Viivi ihmettelee, miksi he ovat yhdessä, kun he ovat niin erilaisia, johon Wagner vastaa "Eikö riitä, että rakastaa?". En löytänyt kyseistä klippiä, joten joudutte nyt kuvittelemaan sen :)

Opettajan kommentti: Kirjoitit jo aiheesta, toisin kuin viimeksi, mutta aiheen käsittely jäi kovin pinnalliseksi ja luettelomaiseksi. Oletko varma, että sinua on napanuoran leikkaamisen jälkeen yhdistänyt mikään muihin ihmisiin?

Muita aineita voit käydä lukemassa tämän linkin takaa! Ensimmäisen Minusta tulee isona -aineeni taas löydät täältä. Jatkoakin on luvassa, halusitte tai ette! :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Positiivinen palaute

Lukiessani eilen Marjan vaaleanpunainen hirsitalo -blogia jäin miettimään, minkälainen suhde minulla on palautteeseen; kriittiseen, rakentavaan, positiiviseen, turhaan, negatiiviseen, suodattamattomaan, tarkkaan harkittuun... Peräänkuulutan usein rakentavaa palautetta, mutta kyllä sen antamisessa ja vastaanottamisessa on vielä paljon tekemistä. Viime aikoina olen syyllistynyt aivan liian usein siihen harkitsemattomaan, nopeasti annettuun, tylyyn palautteeseen, joka vain levittää pahaa mieltä, eikä johda mihinkään hyvään. Välillä olen kyllä sanonut ihan aiheesta, mutta myönnettäköön, että ulosannissa on parantamisen varaa.

Olen minä positiivisen palautteen annissakin joskus onnistunut, todistettavastikin vielä, jos joku epäilee ;) Kerran asiakas tuli kysymään, onko meillä erästä laihdutusvalmistetta. Tiedustelin asiakkaalta (joka oli mielestäni normaalipainoinen), kenelle tuote on tulossa (koska meillä on velvollisuus varmistua tuotteiden oikeasta käytöstä). Asiakas katsoi minua hetken, lähestyi ja kysyi saako halata. Vastasin hämilläni myöntävästi samalla, kun nainen jo otti minut syleilyynsä. "Kiitos! Luulen, että tämä on viimeinen paketti, jonka tarvitsen." Hän oli laihduttanut huomattavasti, mutta näki itsensä edelleen ylipainoisena. Hänelle kysymykseni oli suurin kohteliaisuus, jonka hän oli koskaan saanut. Tuosta tilanteesta on kulunut jo vuosia, mutta siitä tulee edelleen hyvä mieli :)

Toinen todistajien läsnäollessa (tällä kertaa tietoisesti ja tarkoituksella pienen harkinnan jälkeen) annettu positiivinen palaute on toimestani annettu kuntosalilla, kun epäilin erään naisen olleen teini-ikäinen saadessaan poikansa, jos kerran oli jo mummo. Tämän kohteliaisuuden nainen otti onneksi tarkoittamallani tavalla; mielestäni hän oli niin nuorekkaan näköinen, ettei fysiologisesti muita selityksiä ollut kuin alaikäisenä perheen perustaminen. Hän kiitti kohteliaisuudesta ja aikoi kertoa asiasta miehelleenkin ;) Tuokaan tapaus ei vaatinut itseltäni muuta, kuin pienen rohkeuden puuskan avata suuni ja siitä tulivat käsittääkseni hyvälle mielelle itseni ja naisen lisäksi myös hänen tapausta todistamassa olleet ystävänsä ja toivottavasti myös hänen miehensä! Eikä maksanut mitään tai ollut keneltäkään muulta pois! Mainittakoon nyt väärinkäsitysten välttämiseksi, että eivät nämä kaksi mainitsemaani tapausta olleet ainoita, mutta tulivat nyt vain tässä mieleen lämpiminä muistoina :)

Lämmöllä muistelen myös itse saamiani kohteliaita sanoja ja lastenvaunujen edessä avattuja ovia. Viimeksi eilen koin itseni tärkeäksi ja päteväksi pitkästä aikaa myös ammatillisesti, kun työrintamalla on eräs ovi raollaan. Se ovi avataan ehkä vain minulle. Sen takia, että olen juuri minä. Taidan sittenkin löytää paikkani ja se lämmittää hautaan asti. 

Sanokaa tekin tänään jollekin tutulle tai vieraalle kohteliaisuus, avatkaa ovi tai auttakaa lastenvaunut sisälle, pysäyttäkää hissin ovet tai hymyilkää vain. Jonna Tervomaan Minä toivon -kappaleen sanoin: tehdä jotain hyvää kun voi, oi, sehän menee kiertoon :)


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Sotalesken urotyöt

Kaikki kunnioitus ja sympatia todellisille sotaleskille, mutta toivon todella, ettei Suomessa tarvitse kokea sotaleskeyttä tämän enempää - viikon kertausharjoitukset olkoon maksimi! Sillä aikaa, kun mies syö kolme lämmintä ateriaa päivässä, käy kuntosalilla ja saunoo kavereiden kanssa joka ilta valmistaa infuusioliuoksia vuorokauden ympäri sotilasapteekissa, minä raadan kotirintamalla.

Infuusioliuosten valmistusta sotilasapteekissa
 
Olen käynyt omaa loppumatonta sotaa banaanikärpästen kanssa. Ne pirulaiset eivät kuole millään! Kokeiltu on kaiken maailman etikkaloukut sun muut. Imurointi on pitänyt kannan yhtä hyvin kurissa kuin luvanvarainen hirvenpyynti hirvikolarit. Teen kohta kansalaisaloitteen kemiallisten aseiden sallimisesta banaanikärpästen kohdalla, todella rasittavia otuksia.

Kuva täältä.

Eilinen urotekoni oli hiiren metsästyksen päättyminen onnellisesti (molempien osapuolten kannalta). Havahduin olohuoneessa, kun ohitseni vilahti jotain tummaa ja siellähän se hiiri viiletti, auki revityn seinän vieressä välillä piilossa lattian raossa ja välillä uskaliaasti vähän keskemmällä. Paniikki!!! Isääni eivät kuulemma noin pienet saaliit kiinnostaneet (huom. hirvenpyynti alkaa reilun viikon päästä), joten jäimme tätini kanssa ihmettelemään mitä hiirelle nyt tehtäisiin. Hiirenloukut on todistettavasti muuton jälkeen nähty, mutta niiden nykyisestä sijoituspaikasta ei ole harmainta aavistustakaan. Oli tartuttava aseisiin; tässä tapauksessa ämpäriin ja sanomalehteen. Hiiren uskaltauduttua vähän irti seinästä iskin aivan paniikissa hetkeäkään epäröimättä ämpärin sen päälle, minkä jälkeen hivutin aivan paniikissa sanomalehden varovasti lattian ja ämpärin väliin. Tuuletin onnistumista aivan paniikissa! Kiikutin hiiren ulos (yllättävän pitkät kädet muuten minulla, kun oikein ojentaa) ja vapautin sen luontoon, jonne se kuuluu. Ei parka uskaltanut tulla ulos ämpäristä, oli kai sekin niin paniikissa. Jouduin kaatamaan hiiren nurmikolle (joka oli niin pitkää, etten nähnyt mihin se hiiri lähti ja hypin ympäriinsä aivan paniikissa) ja poistuin vähin äänin sisälle. Siirryin loppuillaksi kaiken varalta yläkertaan, koska olin vieläkin vähän paniikissa. Odotan, että saan jonkinlaisen mitalin tai kunniakirjan mieheltäni, kun hän palaa omalta sotaretkeltään.

Kuva täältä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Rautapohjan naistenilta

Rautapohja* järjesti asiakkailleen viime viikolla naistenillan täynnä työnäytöksiä, tarjouksia ja arvontaa. Naiset pääsivät myös itse kokeilemaan kaikenlaista remontointiin liittyvää ja tutustuivat uutuuksiin, unohtamatta pientä purtavaa ja viinitarjoilua ;)


Työkoneiden esittelypuolelle oli valittu tyttöjen kaliiberit näytille, mutta kyllä kuulosti olevan naisten joukossa melkoisia ammattilaisiakin liikkeellä. Itse melkein jo lankesin järeämpään lasermittaan, mutta jätin sen vielä odottelemaan hyllylle. 


"Rakas joulupukki, toivoisin joululahjaksi puutarhasuunnittelun Niina  Mustasaarelta...
 

Selkeästi sisustuspuolen esittelyä jäin kaipaamaan, mutta paljon katseltavaa riitti siitä huolimatta. Lasten lamppuja meille on tulossakin, kunhan päästään tyttöjen huoneita remppaamaan :)


Tatu Sandvik oli livenä juuri niin söpö kuin KIDSingissä. Ihanan aito poika, eikä yritä olla mitään muuta. Arvostan.


Kotona jo oli mies vähän huolissaan, kun lähdin autolla matkaan, että mites nyt, kun siellä on se viinitarjoilukin... Onneksi tarjolla oli muutakin, niin ei tarvinnut kuskin olla kuivin suin :)


Oman alansa asiantuntijat esittelivät taitojaan ja uutuuksia yleisölle. Kyllä vaan tekniikka kehittyy joka saralla ja helpottaa meidän kaikkien arkea. Tapeteissa on kuituja estämässä tapetin venymistä, säilytysjärjestelmät ohjelma laatii asiakkaan toiveiden mukaan automaattisesti ja kuviotapetista saa maalaamalla loputtomasti eri vaihtoehtoja asiakkaan mieltymysten mukaan. Tapetoinnissa meillä on ollut vähän "vetäytymisongelmia", mutta nyt saatiin hyviä vinkkejä alan asiantuntijoilta. Laatoitusta ja laminointiakin olisi päässyt kokeilemaan, mutta oli niin kiire kuvata, että jätin väliin tällä kertaa ;)


Ensi kerralla voisi olla tarjolla jotain vastaavaa kisaa kuin miestenillassa toteutettu sählylaukauskisa. Vähän jotain naisellisempaa kenties, mutta ei ehkä ihan pitsinnypläystä (vaikka pärjäisin kyllä siinäkin). Ensi kerralla tiedän myös paremmin miettiä jo etukäteen, mitä ostan illalta kaipaan ja mietin jo etukäteen paljonko tilillä on katetta tarvitaanko kotiin jotain tiettyä rakentamiseen, remontointiin, sisustukseen tai puutarhaan liittyvää. Nyt lähdin kotiin pelkän akryylituubin kanssa, vaikka olisin aivan hyvin voinut hyödyntää illan tarjouksia paremminkin. Milloin on seuraava ilta??

maanantai 16. syyskuuta 2013

Nettiselaimen ikkunat

Kuvan alkuperä ei ole tiedossa, se on poimittu jostain niistä tuhansista nettiselainikkunoista.

Mun aivoissa on vähintään tuo 2587 asiaa työn alla. Ihme sinällään, että se on mahdollista, kun tuntuu, että ne aivot ovat tässä äitiyden myötä kokeneet vastaavia vaurioita kuin olisi impannut liimaa viimeiset kolme vuotta. Lähipiiri onkin ollut koetuksella, kun on välillä meinannut kovalevy vähän kärytä...Mutta hei, jos Samuli Edelmannkin niin sanoo, niin ei tässä kai ole mitään hätää:

 
Tarkoitukseni oli nyt tulla tänne pikaisesti huikkaamaan, etten ole hyljännyt blogia enkä teitä. Blogi vain sattuu tällä hetkellä olemaan aika monen muun nettiselainikkunan alla, joten en ole ehtinyt paneutua juttuaiheisiin ja kuviin niiden arvoisella hartaudella. Tulossa on kuitenkin raporttia mm. tapetin ja levytyksen alta paljastuneesta entisöintiä kaipaavasta (mutta muuten ehkä maailman upeimmasta) hirsiseinästä :)

torstai 12. syyskuuta 2013

Kauneusilta Oulun Make Up Storessa

Onneksi näiden meikkien valintaan ja käyttöön saa ammattilaisen apua!

Tusina innokkaita naisia valtasi Oulun Make Up Storen* tilat keskiviikkoiltana toiveissaan välitön kasvojenkohotus ja valtaisa itseluottamus käytännönläheiset meikkivinkit ja rentouttava ilta hyvässä seurassa. Ilta alkoi kuohuviinilasillisen parissa Maaritin kertoessa samalla Make Up Storen konseptista, tuotteista ja meikkauspalveluista.

Maarit toivotti meidät tervetulleiksi ja Amman kanssa pääsimme onnettariksi tuotepalkinnon ja meikkauksen arvontaan.

Valikoima oli laajempi kuin arvasinkaan, joten harkitsin jo hetken pankkikortin piilottamista, mutta jatkoin kuitenkin esittelyn seuraamista yrittäen samalla hillitä itseni. Monia kiinnosti meikkauspalvelu, jossa tunnin meikkauksen ja ohjeistuksen jälkeen asiakas saa hinnan (60€) arvosta valitsemiaan tuotteita mukaansa. Silloinhan neuvonta ja meikkaus on siis ilmaista? Onko se edes mahdollista? Aika hieno lahjaidea itselle. Toinen hyvä vaihtoehto oli demomeikin tyyppinen puolen tunnin ehostus esim. töiden jälkeen ennen tärkeää iltaa tai treffejä (treffikumppani ei kuulemma sisälly hintaan, mutta jos meikkauksen haluaa tehdä näyteikkunassa vilkkaassa keskustassa, niin treffiseura lienee taattu).

Aurinkopuuterin paikka on tuossa "lommojen" kohdalla, poskipunan niiden yläpuolella.

Demomeikkiin valittiin koekaniini arpomalla ja tällä kertaa arpa suosi Hannaa, joka pääsi taitavan Niinan käsittelyyn. Meikkauksen edetessä saimme kullankalliita vinkkejä siitä, miten esimerkiksi poskipunaa tai aurinkopuuteria tulee levittää ja mikä tärkeintä, kuinka niitä ei tule käyttää. Mm. nenän varjostaminen aurinkopuuterilla on niin haastavaa hommaa, että harvoin ammattilaisetkaan sitä tekevät, koska lopputuloksesta saattaa helposti tulla "likainen". Suditaan siis varovasti ;)

Ennen ja jälkeen.

Luonnonkaunis kälyni sädehtii ehostuksen jäljiltä!  Lankomiehelle muuten tiedoksi, että rakkaallasi on metsälammen väriset silmät, jos et tiennyt oikeaa sävyvivahdetta jo ennestään ;)

Pientä purtavaa.

Lähes jokainen taisi lähteä pienen Make Up Store -pussukan (osa myös meikkauslahjakortin ja tuotepaketin) kanssa kotiin. Omaan pussiini hankin unettomien öiden jälkien korjaamiseen mm.  vanilla-sävyisen silmänrajauskynän sekä cover all mix -peitevärisetin. 

Meikkilaukut menevät iltalaukuista, meikkilehtinen meikkausopuksesta ja hajuvesipullo runokirjasta.

Erityiskiitos vielä onnistuneesta illasta Maaritille ja Niinalle, jotka olivat aidosti kiinnostuneita itse kunkin ongelmista meikkauksen suhteen. He auttoivat meitä tuotteiden ja sävyjen valinnassa sekä myös siinä, kuinka käyttää meikkejä onnistuneesti. Ilta oli pitkä ja yö lyhyt, mutta silmät tänään ehostuksen jälkeen raikkaammat kuin vielä eilen ;)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kalenteri

Syksyni ei ala kalenterin, vaan (surullista kyllä?) television mukaan. On IHANAA, kun tutut sarjat palaavat tauolta! (Katsoit itsekin eilen Salkkareita, myönnä pois!) Itselläni on tapana pitää telkkaria auki lähes yötä päivää, vaikka en sitä intensiivisesti katsoisikaan. Hiljaisuus on ahdistavaa. Arvostan etenkin sarjoja, joita voi katsoa yhdessä lasten kanssa samalla, kun tekee ruokaa, lajittelee pyykkejä ja siivoaa. No tuota viimeistä kohtaa ei kyllä usko kukaan minun tekevän, mutta muuten kyllä vietän arkisin aamupäiväni mieluiten jammaten esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa tai Voice of kidsin tahdissa tyttöjen hytkyessä vierellä. True bloodin tyyppiset vampyyrien silpomiset puisella seipäällä eivät varsinaisesti sovi taustalle pienten lasten leikkeihin, joten CSI, Dexter ja muut vastaavat jätetään suosiolla iltaan ja ne katsotaan lasten mentyä nukkumaan.

TV:n edessä käytetyn ajan voisi käyttää tehokkaamminkin. Olen jonkin verran tehnyt kuntopiiriä viime aikoina katsoen samalla suosikkisarjoja. Voisinkin tehdä itselleni sellaisen treenikalenterin, kuten kuntosaleilla, mutta omani olisikin sidoksissa tv-ohjelmien lähteysaikoihin eikä kuntosalin viikko-ohjelmiin. Vähän niin kuin tähän tyyliin:

Uusi suosikkisarja, Nashville. Country-musiikin tahdissa on hyvä treenata :)

Maanantai
21:00 AVA: Erilaiset äidit + kuntopiiri

Tiistai 
lepopäivä

Keskiviikko
21:00 Nelonen: Nashville + kahvakuula

Torstai
lepopäivä 

Perjantai
20:00 Liv: Jutta ja puolen vuoden superdieetit + TRX-kuntopiiri

Lauantai
21:30 Yle1: Uutisvuoto + kuntopiiri 
(hei let's face it, olen lauantai-iltana kotona ehkä pikkujoulua lukuunottamatta, joten voin ihan yhtä hyvin tehdä kuntopiirin)

Sunnuntai
19:10 Tanssii tähtien kanssa + venyttelyä ja jammailua lasten kanssa

Syrjänen kiilasi suosikikseni tanssijoista.

Antakaapa hyviä vinkkejä suosikkiohjelmien suhteen? Ehkä en ole huomannut kaikkia helmiä vielä, kertokaa heti!!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Elonkorjuu


Päässä on hurissut tasaisesti jo pari päivää. Väsymys on yksi syy kohinaan, mutta myös naapurit ovat olleet ahkeria taloamme ympäröivillä mailla. Puimurit ne siellä hurisevat.









Palatakseni vielä Minusta tulee isona -aiheeseen, korjaan hieman haaveitani. Haluaisin olla 80-vuotiaana Aira Samulin ja joskus vähän ennen sitä olla vielä mukana naapurien heinätöissä, kuten joskus pienenä. Oltiin varmasti aina edessä ja leikimme hengellämme, mutta tiedostamatta tätä silloin, nautimme täysin rinnoin elonkorjuusta.



Tämä ei nyt taas liittynyt yhtään mihinkään, yhtään millään tavalla. Kunhan vähän fiilistelin :)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Hiekkapesiksen MM-kisat


Kalajoella järjestetään vuosittain pesäpallokauden lopuksi hiekkapesiksen MM-kisat. Meidän juniorivuosista asti yhtä pitänyt joukkueemme on osallistunut turnaukseen jo vuosia, mutta itse pääsin vasta tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan. Turnaus pelataan hiekalla, tenavakentällä ja tenavapallolla mies-, nais- tai sekajoukkuein 7 ulkopelaajan + jokerien voimin.


Panokset olivat kovat, joten peliin oli laitettava ns. kaikki. Vai mitä sanotte? Kuva ei ole (valitettavasti) omasta takapuolestani, vaan kuuluu eräälle ystävälleni.


Pelinjohtopuolesta vastasi luotettavaksi vuosien varrella osoittautunut ja kaikkien meidän vanhat ja uudet temput tunteva Pena, joka myös pisti itsensä likoon.


Sateenkaaren värit valtasivat superin naisten lisäksi myös meidän kasvomme ja kyntemme. Olimme valmiita päivän koitokseen.


Yy, kaa, koo: TEEPEE!


Kapteenin tehtäviin kuului hutunkeitto ja selkärangasta löytyivät vanhat kikat, joilla voitot meille 3-1 hutunkeitosta.


Iso-Hoo tuulettaa villisti Elastisen ja muiden juhliessa mukana. Nyt pelataan!


Jouduin/pääsin etukentälle, joka on itselleni vähän oudompi pelipaikka. Oli aivan mahtava pelata pitkästä aikaa hyvien ystävien kanssa. Hiekka oli vähintäänkin haastava alusta, kun pallo ei siinä oikein kulje, eivätkä kyllä kulkeneet omat jalatkaan.


Arvaako kukaan millä merkillä pelattiin? ;)


Vastustajan jokeri otti vähän lepoa hiekalla, jolloin kissanaisemme hyökkäsivät uhrin kimppuun tehden hänelle värikkään pedikyyrin miehen tietämättä. Joukkuekaverit arvostivat huolenpitoamme :D


Olemmeko sitten tulossa vanhoiksi, vai mikä lie syynä, kun pääsimme voittojen makuun vasta viimeisessä pelissä. Turnaukseen jälkeen ensimmäinen ajatus kaikilla oli, että ensi vuonna uudestaan (ja valmistaudutaan vähän paremmin, jotta ollaan iskussa heti ensimmäisestä vihellyksestä asti).


Ilta juhlittiin ystävien kanssa saunoen, meikaten, kuohuviiniä maistellen, kuulumisia vaihtaen ja tanssien.


Loppuilta greisibailattiin Kristan kanssa ;) Kiitos rakkaat naiset, olette aivan parhaita! Tiikerit ja pantterit kiittää ja kuittaa tältä vuodelta.