Palkinnon uusiokäyttö DIY

Muistona menneistä pesäpallouran menestysajoista (kröhöm, ensimmäinen vuodelta -95) kaapeissa on pyörinyt vanhoja palkintoja ja olen pitkään miettinyt, että mitä niillä tekisin. En raaskisi heittää poiskaan, mutta oikeasti, eihän noita kukaan tuollaisenaan enää tarvitse.

#95 #forever

Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt vanhoista leluista tehtyjä purkin kansia ja siitä kai se ajatus sitten lähti...

Raskain vaihe oli tietysti hillopurkin tyhjentäminen uutta käyttöä varten ;) Tämän projektin toiseksi raskain vaihe oli etiketin liuottaminen ja rappaaminen. Kynsilakan poistoaineella sai sitten viimeisetkin liiman rippeet pois. Palkintopohjassa patsasteleva pelaaja oli mutterilla kiinni, joten sen sai helposti irti. Purkin kanteen ajattelin vain napauttaa reiän, mutta se osoittautui kannen aliarvioimiseksi. Se taipui vasta poranterän alla (ja jos joku kysyy, niin EN ole tylsyttänyt mitään työvälineitä tätä tehdessä).

Kohtuullisen tuskanhien vuodattamisen jälkeen reikä oli oikean kokoinen ja sain ruuvattua ukkelin paikoilleen. Onhan tuo nyt aika pähee :D Ainakin mun mielestä ja muiltahan ei kysytä. Olin ajatellut spray-maalatakin kannen ja ukkelin, mutta taidan jättää tuollaiseksi. Nyt vaan täytyy löytää vitriinistä tilaa uudelle tulokkaalle. Kokeilkaapa itsekin, mielikuvitus on vain rajana mitä tällä tekniikalla voi tehdä. Ensin täytyy tietysti ansaita nuo palkinnot ;)

PS. Pahoittelen vähintääkin välttäviä kuvia. Sotaleskellä ei ollut tämän stressinlievitysprojektin aikana aikaa perehtyä kameran saloihin enempää, kun kolme lasta pyöri jaloissa. Stressi lievittyi ja toisella kertaa sitten taistellaan asetusten kanssa.

Olympialaisten saldo

Kylläpä otti taas koville parin viikon penkkiurheilu! Ei auttanut, että oli epärealistiset tavoitteet omia suorituksia kohtaan ja pettymyksiin oli varauduttu perisuomalaiseen tapaan sekä kotona että kisoissa, kisakunto oli monen urheilijan tapaan toipilas ja kisastudiokin pystytettiin vasta viime hetkillä (kuten tapahtumapaikatkin). Ja sitten, kaikista valmisteluista huolimatta, tulee kaksi hiihtäjämiestä aivan puskista ja menee voittamaan kultaa. Siis kenen luvalla kysyn vaan? Jos tällainen puolikuntoinen, mutta silti ihan kohtuukuntoinen meinaa saada sydärin, niin miten voivat eläkeläiset? Onko kukaan järjestänyt päivystykseen tilaa sydänmentykytyksistä kärsiville penkkiurheilijoille ja mielialanmuutoksista kärsiville faneille, jotka vuoroin itkevät ja vuoroin nauravat? Kuka ottaa vastuun menetetyistä työtunneista ja tökkivistä nettiyhteyksistä kaupungin työpaikoilla? Kyllä pitäisi olympiakomitean nyt mennä itseensä ja miettiä mikä on parasta kansalle ja lopettaa moinen pelleily. Kuka tässä nyt jaksaa neljää vuotta odottaa, kun on vauhtiin päästy?? Vai onko se nyt normaalia testamentata omaisuutensa olympiavoittajille tämän naisen tapaan? Eivätkö urheilijat saa tarpeeksi sponsorirahaa elättääkseen itsensä? Kuka vetää välistä? 

Niin, olen siis diagnosoinut itselläni kisojen jälkeisen arkeenpalaamismasennuksen, jota pyrin nyt lievittämään avautumalla ja listaamalla kisojen top 5 kohokohtaa.

1. Iivon ja Samin kulta! Aivan parasta! Huusin ääni jo valmiiksi flunssasta käheänä saksalaisen kaaduttua, että et nyt päästä sitä venäläistä edelle, anna mennä!! Kuulikohan Sami meitä kotikatsomoista? Venäjä on kuitenkin naapurimaa, että ehkä täältä jonkinlainen ääniaalto ylsi stadionille asti...

2. Kaksi kymmenystä. Sen verran jäi täysin ennakkoluulottomasti, ilman menestymispaineita hiihtänyt tulevaisuuden sankari Iivo Niskanen pronssista. Eipä tainnut moni arvata, että jo parin päivän päästä hän olisi se sankari.

3. Kolme hopeaa. Naiset hoitivat odotetusti homman kotiin! Rukajärven arvostelijat avajaisten lipunkantajana joutuivat myöntämään tytön osaavan hommansa ja naisten hiihtojoukkueet poimivat omat mitalinsa. Mutta hitto miten rasittavia ovat nuo ruotsalaiset, kun aina kiilaavat parilla kymmenyksellä edelle, mikä niitä oikeen riepoo?

4. Neljä olympiarengasta. Parhaimmat naurut irtosivat, kun päättäjäisissa esiintyjien muodostamista olympiarenkaista yksi jäi aukeamatta, kuten avajaisissa, ja lopulta tekniikkavaikeudet selätettiin ja viimeinenkin rengas aukeni loistoonsa. Venäläisillähän on terve huumorintaju :D (Nauratti minua kyllä vähän tuo meidän urheiluministerinkin väsynyt käytös ja vihjailevat kommentit. Onneksi Jyrkillä oli aamulla asiaa, niin ei tarvinnut selitellä suorassa tv-lähetyksessä ;) )

Gotta love olympics!

5. Viisi doping-käryä. Joku voisi tietysti luulla, että toistaiseksi kärynneitä on kuusi, mutta tässä on kyse väärinkäsityksestä, ei ruotsalainen ole kärynnyt, vaan hänhän on vain käyttänyt lääkärin määräämää flunssalääkettä. Mainittakoon, että nimeltämainitsematon ruotsalainen jääkiekkoilija ei normaalilla terapeuttisella annoksella voisi saada mitattua pitoisuutta vereensä, vaikka hänellä olisi kuinka häiriintynyt metabolia -tai lääkäri- hyvänsä. Kyllä sitä on taidettu nyt ihan itse, ihan tietoisesti, vetää vähän hyvää lääkettä, hyvällä annoksella, ihan varalta vaan, että jaksaa painaa raskaan turnauksen loppuun... Ilmankos olivat länsinaapurit kiekossakin meitä edellä :/

Yksi vielä, ei tätä voi ohittaa:

8. Selänne. Kaikki on hänestä jo sanottu, joten sanon vain, että kiitos. Kiitos myös kaikille, jotka itkitte, niin ei tarvinnut enää itse itkeä.

Pretty in pink -matto

Minulla ei nyt valitettavasti ollut jemmassa fanikuvaa itsestäni Teemun kainalossa, joten kuvakaappasin virkkaamani maton ohjeesta mallikuvan. Vaikka palelinkin peiton alla suurimman osan kisoista, niin maton virkkaus on hyvällä mallilla. Pretty in pink -matto luonnonvalkoisena on toteutettu, mutta se on halkaisijaltaan aivan liian pieni, joten loput tehdään soveltaen tyylillä omasta päästä luusoppaa. Aivan kuten skeletonkin! ;)

Penkkiurheilua

Jes, ne on täällä taas, olympialaiset! Viimeksi makasin sohvalla (kävinköhän edes sängyssä nukkumassa?) koko pari viikkoa, koska en päässyt enää mahani kanssa mihinkään. Olympialaisista jäi muistoksi pitkään suunniteltu Sylvi-takki <3 ja vähän sen jälkeen kuopus.

Voihan Venäjä, maskotillakin on ase... eikun sehän on siis aivan selvästi ampumahiihtäjä... joka jahtaa sitä jänismaskottia!

Tupaan on nyt viimein saatu telkkari, joten kotityöt, lastenhoito, remontointi ja SOMEssa avoimet työpaikat -sivustoilla pyöriminen hoituu samalla, kun kisat pyörivät taustalla. Parhautta!!

Ontelokude ennen....

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kaikki muu oheistoiminta loppuisi, niin olen varannut näillekin kisoille projektin. Tai itse asiassa aika montakin... Esikoisen vaatteita pitäisi taas nimetä, kiitos vaan anopille, joka jatkaa vaatetuksesta huolen pitämistä :) Käsitöiden pariinkin on tarkoitus palata ja ommella verhot tupaan, eikä siinä vielä kaikki, vaan yläkerran vessaan ajattelin tässä ohessa virkata maton ontelokuteesta. Siis aivan realistiset haaveet, kun ottaa huomioon, että neljäs kisapäivä jo menossa.... :D 

Heia Suomi, heia Norge ja heia virkkuukoukku!

Superdieetti -once again

Olen yhä täällä, eli en hukkunut poreammeeseen! Yritin kyllä monta kertaa ;) Joulu on vietetty aika tiiviisti perheen ja suvun kanssa kylpien, vieraiden kanssa poreammeessa, lukiessa (!!) Nesbøn kirjoja kylvyssä, remontoidessa asentaessa poreammetta ja pesistreeneissä lihashuolto porekylvyssä. Täytyy myöntää, että blogitauko teki terää, olen ollut todella väsynyt koko syksyn ja oli aika huilata kunnolla myös täältä ammeessa.

Juuri nyt luen tätä (öisin, kolmeen asti...)

Joulupyhät tulivat ja menivät, joulukilot (ja keittiörempan jäljiltä mikroateriakilot ja kaikki iltaherkuttelukilot) jäivät. Eli vuosi tärähtää käyntiin superdieetillä, jotta saadaan taas tämä mamma kuntoon (ja ihmiset lopettavat vatsanseutuni vilkuilemisen siinä luulossa, että perheen pääluku kasvaa)! Se toimi niin hyvin viimeksi, niin nyt on vain kyse tahdonvoimasta, että vastaavia tuloksia tulee uudelleen. Joskohan tämä arkikin vähän rauhoittuisi, niin ehtisi itsestäänkin pitämään huolta ja liikkumaan vähän enemmän.

Reenikassi on taas pakattu!

Liikuntapuolella tulee sellaisia muutoksia, että pesäpallo nousee taas kuvioihin mukaan (JEEEE!!!). Uskaltauduin paikallisen naisjoukkueen mukaan, enkä ole katunut hetkeäkään. On ollut hirveä ikävä sitä pallon ääntä, kun saa täysillä lyödä keskiosumia verkkoon, ei oo parempaa :) Ja sitten kun siihen lisäksi pääsee pätemään ja neuvomaan nuorempia, niin mähän oon ihan elementissäni ;) En nimittäin osaa enää puoliakaan siitä mitä joskus, mutta kuvittelen, että osaan neuvoa muita oppimaan niitä tekniikkajuttuja ym. Toivottavasti eivät potki mua ennen kevättä pihalle :D

Joulujuoksu 2013

Mua yleensä ärsyttää, kun joulua aletaan huutamaan ovista ja ikkunoista jo heinäkuussa, mutta joskus joulun hyödyntäminen hyvissä ajoin on paikallaan. Tarkoitan tässä tapauksessa joulujuoksua.

Kiitos iPhonen kuvanlaadun, kysymykseni "haittaako ketään, jos laitan tän kuvan blogiin?" osoittautui turhaksi.

Kyseessä on Pelastakaa lapset ry:n järjestämä keräys, jonka tuoton avulla sijoitetaan lapsia sijaisperheisiin mm. joulun ajaksi. Osallistuin tänään kymmenen kilometrin lenkille ja lahjoitin yhdelle lapselle viikonlopun tukiperheessä. Keli oli mitä mainion ottaen huomioon vuodenajan, n. 8 lämpöastetta ja suhteellisen vähän sadetta ja tuulta. Tonttulakit päähän, hyvä seura ja menoksi. Suosittelen!

Aluksi vähän hämmennyin, että miksi kaikilla on sama juoksunumero, ihan tyhmää, kyllähän kunnon urheiluhenkeen kuuluu rehellinen kilpailu ja omat lähtönumerot. Kunnes luin tekstiä vähän eteenpäin ja häpesin vähän. Tuossa on 912 lasta liikaa.  Eikä tämä ole kilpailu.

Haastankin siis kaikki teidät lukijat mukaan! Sinun ei tarvitse osallistua mihinkään massatapahtumaan (mutta jos haluat, voit vaikka järjestää oman joulujuoksun!), voit toteuttaa liikuntaosuuden vaikka saunalenkkinä. Tärkeintä on muistaa täyttää lomake ja lahjoittaa vähintään yhdelle lapselle yksi päivä tukiperheessä (20€). Jakakaa tätä sanomaa myös eteenpäin, eiköhän turvata mahdollisimman monelle lapselle onnellinen joulu ja lapsuus tänä vuonna!

Prinsessasukset

Jos ette jo tienneet, niin minulla on tosiaan maailman paras perhe ja suku! Vai onko jollain muulla one of a kind prinsessasukset? Meidän neidilläpä on ja se on suorastaan valtionsalaisuus kuinka tämä pari löysi meille tiensä isoeno <3. Jos joku tulee kateudesta vihreäksi näiden pinkkien suksien vuoksi, niin voi suksia Norjaan ja käydä ostamassa sieltä itselleen parin, koska Suomesta näitä ei saa ellei pölli meiltä (EI SAA!)

Niinpä, kun tänään aamulla ruohikon peitti hädintuskin kuurakerrosta paksumpi "lumihauki", vaati esikoinen, että on välittömästi päästävä hiihtämään. Hiihtäminen sujuikin ensikertalaiselta kadehdittavan hienosti, toivottavasti innostus jatkuu läpi talven. Be awere Therese Johaug :D

ADHD-lapsesta käytiin imemässä viimeiset mehut vielä illalla naisvoimistelijoiden perhejumpassa (kuka neropatti muuten keksi, että se jumppa pidetään 18:30-19:00? Pitäisi olla jo hampaita pesemässä sillon...). Loppurentoutumisen jälkeen otettiin kuitenkin vielä pikku nyrkkeilyerä neidin kanssa ja odoteltiin jäähypenkillä, kun muut jo lähtivät kotiin... Tulispa huomenna lisää lunta, niin sais tyttö ihan rauhassa purkaa energiaansa ulkona ja jäis uhmat vähän vähemmälle!

Pahoittelen, että tästä postauksesta tuli tällainen lällällää, kattokaa mitä mulla on ja sulla ei, mutta on nuo sukset niin päheet, että piti tulla vähä leuhkiin ;) Varsinkin, kun sain jo köniin tytöltä aiemmin illalla, niin voitte vaikka ajatella, että ootte jo lyöny mua, jos tekee mieli.

Espoon rantamaraton

Koko viikko on mennyt kuin hidastetussa elokuvassa. Tekemistä on vaikka kuinka paljon, mutta kun jalkaparin kuudesta päänivelestä on kolme pois käytöstä, niin etenemistahti on aika hidasta. Aloitetaanpa kuitenkin alusta.

Olipa kerran neljä (avo)kälyä, joita yhdisti neljä veljestä. Naiset saivat päähänsä ilmoittautua yhdessä Espoon rantamaratonille (no sille puolikkaalle herrajumala, jokin itsesuojeluvaisto sentään meilläkin). Ajatus kuulosti loistavalta; tavoitteellista liikuntaa usean kuukauden ajan kukin tahollaan ja kruunuksi yhteinen määränpää, unohtamatta yhteistä juoruilua saunailtaa urheilurupeaman jälkeen. So far so good.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes lähtöviivan tuntumassa joutui tunnustamaan itselleen, että parempi ottaa nyt ihan rauhallisesti, kun Mutsien kympin jälkeen on tullut juostua ehkä korkeintaan se kymmenen kertaa. Kaikki menikin aluksi tosi hyvin; vauhti oli rauhallinen hölkkävauhti, kuulokkeista kuului rauhallinen äänikirjan kertojan ääni ja maisemat olivat pääosin rauhallisia, kauniita rantamaisemia (juomapullossa ei sentään ollut rauhoittavia, vaikka niistä ei olisi kyllä lähtöjännityksessä ollut haittaa). Neljäntoista kilometrin kohdalla polvi jäykistyi ja kipeytyi. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Sen piti olla oikean jalan lonkka joka pettää, eikä vasemman jalan polvi! (Kyllä, oletus oli, että jokin kropassa pettää.) Rauhoitin vauhtia entisestään ja keskityin tekniikkaan sekä juomapullovyön keventämiseen. Kivut laantuivat ja matka jatkui hyvillä mielin loppuun saakka. Lopussa jalat olivat selkeästi jo kankeat ja tiesin aiempien puolimaratonien kokemusten jälkeen olla kävelemättä tankkauspisteiden kohdalla. Nimittäin heti maalin jälkeen pistettyäni kävelyksi vasen polvi sanoi sopimuksensa irti ja nilkutus alkoi. Oikea lonkkakin oli sitä mieltä, että sitä oli kohdeltu kaltoin. Nilkutettuani loppupäivän sain iltaan mennessä myös kipeän nilkan. Että rikki meni vain joka toinen nivel, ei huono! (Ei sentään hiertyneet nännit verille, kuten joillakin miehillä, AUTS!)

Näitä haavoja on siis paranneltu tämä viikko ja hiljalleen nivelet ovat palaamassa ruotuun. Oli muuten kohtuullisen sääliviä katseita junassa kanssamatkustajilla, kun raahauduin laukkujeni kanssa ympäriinsä (ostin junan automaatista valitsematta sen kummemmin paikkaa, ja pam, lasten leikkiosastohan se sieltä tuli arvonnasta! No thanks, vaihdan mieluummin paikkaa joka aseman jälkeen normaalivaunussa, sillä sitä lasten iloista leikinhelinää saa kuunnella kotonakin.)

Niin ihana kuin kälyjä (ja muitakin ystäviä ja sukulaisia) olikin tavata, niin koitetaanko keksiä ensi kerralla jotain vähemmän itsetuhoista, jooko? Ja miten tästä tuli nyt tällainen valitusvirsi, vaikka piti kehua noita hienoja maisemia ja mahtavaa keliä ja nostaa hattua niille masokisteille maratoonareille, jotka jaksavat treenata kurinalaisesti ja ovat mieleltään niin vahvoja, että selviävät vielä kolmenkymmenen kilometrin jälkeen maaliin asti? 

Ehkä pitäisi ensi kerralla vain tajuta juosta vähän ennen sitä itse tapahtumaakin.

PS: Liinakin oli siellä :) Se sama, joka ideoi tuon ainekirjoitushaasteen :)Tää tarvii vielä pari hymiötä lisää :) :)

Kalenteri

Syksyni ei ala kalenterin, vaan (surullista kyllä?) television mukaan. On IHANAA, kun tutut sarjat palaavat tauolta! (Katsoit itsekin eilen Salkkareita, myönnä pois!) Itselläni on tapana pitää telkkaria auki lähes yötä päivää, vaikka en sitä intensiivisesti katsoisikaan. Hiljaisuus on ahdistavaa. Arvostan etenkin sarjoja, joita voi katsoa yhdessä lasten kanssa samalla, kun tekee ruokaa, lajittelee pyykkejä ja siivoaa. No tuota viimeistä kohtaa ei kyllä usko kukaan minun tekevän, mutta muuten kyllä vietän arkisin aamupäiväni mieluiten jammaten esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa tai Voice of kidsin tahdissa tyttöjen hytkyessä vierellä. True bloodin tyyppiset vampyyrien silpomiset puisella seipäällä eivät varsinaisesti sovi taustalle pienten lasten leikkeihin, joten CSI, Dexter ja muut vastaavat jätetään suosiolla iltaan ja ne katsotaan lasten mentyä nukkumaan.

TV:n edessä käytetyn ajan voisi käyttää tehokkaamminkin. Olen jonkin verran tehnyt kuntopiiriä viime aikoina katsoen samalla suosikkisarjoja. Voisinkin tehdä itselleni sellaisen treenikalenterin, kuten kuntosaleilla, mutta omani olisikin sidoksissa tv-ohjelmien lähteysaikoihin eikä kuntosalin viikko-ohjelmiin. Vähän niin kuin tähän tyyliin:

Uusi suosikkisarja, Nashville. Country-musiikin tahdissa on hyvä treenata :)

Maanantai

21:00 AVA: Erilaiset äidit + kuntopiiri

Tiistai 

lepopäivä

Keskiviikko

21:00 Nelonen: Nashville + kahvakuula

Torstai

lepopäivä 

Perjantai

20:00 Liv: Jutta ja puolen vuoden superdieetit + TRX-kuntopiiri

Lauantai

21:30 Yle1: Uutisvuoto + kuntopiiri 

(hei let's face it, olen lauantai-iltana kotona ehkä pikkujoulua lukuunottamatta, joten voin ihan yhtä hyvin tehdä kuntopiirin)

Sunnuntai

19:10 Tanssii tähtien kanssa + venyttelyä ja jammailua lasten kanssa

Syrjänen kiilasi suosikikseni tanssijoista.

Antakaapa hyviä vinkkejä suosikkiohjelmien suhteen? Ehkä en ole huomannut kaikkia helmiä vielä, kertokaa heti!!

Hiekkapesiksen MM-kisat

Kalajoella järjestetään vuosittain pesäpallokauden lopuksi hiekkapesiksen MM-kisat. Meidän juniorivuosista asti yhtä pitänyt joukkueemme on osallistunut turnaukseen jo vuosia, mutta itse pääsin vasta tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan. Turnaus pelataan hiekalla, tenavakentällä ja tenavapallolla mies-, nais- tai sekajoukkuein 7 ulkopelaajan + jokerien voimin.

Panokset olivat kovat, joten peliin oli laitettava ns. kaikki. Vai mitä sanotte? Kuva ei ole (valitettavasti) omasta takapuolestani, vaan kuuluu eräälle ystävälleni.

Pelinjohtopuolesta vastasi luotettavaksi vuosien varrella osoittautunut ja kaikkien meidän vanhat ja uudet temput tunteva Pena, joka myös pisti itsensä likoon.

Sateenkaaren värit valtasivat superin naisten lisäksi myös meidän kasvomme ja kyntemme. Olimme valmiita päivän koitokseen.

Yy, kaa, koo: TEEPEE!

Kapteenin tehtäviin kuului hutunkeitto ja selkärangasta löytyivät vanhat kikat, joilla voitot meille 3-1 hutunkeitosta.

Iso-Hoo tuulettaa villisti Elastisen ja muiden juhliessa mukana. Nyt pelataan!

Jouduin/pääsin etukentälle, joka on itselleni vähän oudompi pelipaikka. Oli aivan mahtava pelata pitkästä aikaa hyvien ystävien kanssa. Hiekka oli vähintäänkin haastava alusta, kun pallo ei siinä oikein kulje, eivätkä kyllä kulkeneet omat jalatkaan.

Arvaako kukaan millä merkillä pelattiin? ;)

Vastustajan jokeri otti vähän lepoa hiekalla, jolloin kissanaisemme hyökkäsivät uhrin kimppuun tehden hänelle värikkään pedikyyrin miehen tietämättä. Joukkuekaverit arvostivat huolenpitoamme :D

Olemmeko sitten tulossa vanhoiksi, vai mikä lie syynä, kun pääsimme voittojen makuun vasta viimeisessä pelissä. Turnaukseen jälkeen ensimmäinen ajatus kaikilla oli, että ensi vuonna uudestaan (ja valmistaudutaan vähän paremmin, jotta ollaan iskussa heti ensimmäisestä vihellyksestä asti).

Ilta juhlittiin ystävien kanssa saunoen, meikaten, kuohuviiniä maistellen, kuulumisia vaihtaen ja tanssien.

Loppuilta greisibailattiin Kristan kanssa ;) Kiitos rakkaat naiset, olette aivan parhaita! Tiikerit ja pantterit kiittää ja kuittaa tältä vuodelta.

Lauantai-illan lenkki

Kolmen viikon päästä se on takana, puolimaraton. Olettaen, että pääsen maaliin. Eilenkin teki tiukkaa, vaikka juoksin (ja kahlasin) vain arviolta 11 kilometriä.

Ongelma ei niinkään ollut matkan pituus, eikä aluksi lonkkakipukaan, vaan reitinvalinta. Ilta oli niin kaunis, että vaikka en ole lenkkeillyt tarpeeksi paljon, jotta selviäisin puolikkaasta edes kontaten maaliin, ajattelin, ettei se nyt varmaan haittaakaan, jos tässä vaiheessa vielä yrittää.

Mies hoiti lapset nukkumaan ja itse varustauduin juomapullovöin, äänikirjoin ja asianmukaisin, katu-uskottavin varustein (ei niitä kyllä oikeasti täällä maalla kukaan kaipaa) ja lähdin matkaan.

Suunnilleen tässä kohti matkaa huomasin olevani jossain, missä ei pitänyt. Olin kuitenkin niin inspiroitunut Doritin spontaanisuudesta, että jatkoin matkaani. Kyllähän sitä nyt pellon laitaa kilometrin hölkkää, tuttua seutua, menoksi vaan!

Mutta. Kuka keksi salaojittaa pellot kahdenkymmenen metrin välein? 1,5 metrin syvyydeltä? Ja miksi nokkosia on tähänkin aikaan vuodesta vielä niin paljon? Ja miksi aurinko laskee jo niin aikaisin ja niin nopeasti? Ja mistä se LAMPI yhtäkkiä siihen tuli? Ei varmasti ole ollut siinä aina...

Ei se reitti mennytkään aivan siitä, mistä luulin, eikä maasto ollutkaan aivan niin helppo ja tasainen kuin piti. Onneksi lähdin kiertämään lampea oikeaan suuntaan ja pääsin kohtuudella takaisin tielle, jolle olin alunperinkin suuntaamassa. Kun pääsin kotiin oli jo täysin pimeää. Tunnin lenkillä kului aikaa lähes kaksi tuntia. Kolmen viikon päästä aiotulla reilun kahden tunnin puolikkaallakin kuluu realistisesti vähintään se 2,5 tuntia. Olettaen, että reitti on merkitty hyvin enkä eksy Espoon rantaviivasta metsään tai teollisuusalueelle. Täytyy varmaan roikkua kaverin paidassa kiinni varmuuden vuoksi.

PS. Pardon my kännykkäkamerakuvat. Laatu on mitä on, eikä hämärässä kuvaaminen juuri auttanut asiaa. Toivottavasti kuvista välittyy kuitenkin jotain sellaisesta rauhallisesta illan hämystä, jonne on hyvä hukuttaa kaikki stressi ja tulla rentoutuneena, vähän viluisena kotiin ja lämpimään suihkuun! Eli vaikka tässä nyt vaihteeksi taas valitin, niin ei lenkki (eikä reittikään) kaduta yhtään :)

Lavatanssit

Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa lavatansseissa. Miksi (vasta) nyt? No kun muukin seurue meni. Olen nimittäin ollut suunnittelemassa budjettia, koulutuksia ja virkistystapahtumia ensi vuodelle eräille onnekkaille liittolaisille, mutta täytyihän meidänkin rentoutua illalla.

Kiehtovaa. Se oli ensivaikutelmani. Lamaannuin lähes, kun seurasin toimintaa vähän sivummalta lumoutuneena. Salissa kuhisi kuin muurahaispesässä. Parin kappaleen välein kohteliaasti kiitettiin tanssikumppania, hakeuduttiin asemiin ja uuden kappaleen alkaessa käytiin kilpajuoksu parhaista paikoista ja tanssikumppaneista, kunnes meno tanssilattian laidoilla hiljeni hetkeksi hurrikaanin pyöriessä keskilattialla. Silmiinpistävää oli tanssimisesta nauttiminen, humalaisten sekoilujen/sekoilijoiden puuttuminen, järjestysvalvojien työtehtävien keskittyminen juoppojen ulos heittämisestä juomien lavalta heittämiseen. Tanssilattia oli täysin kaljatahraton, lasinsiruton ja känniääliötön!

En kuitenkaan pääse yli siitä, että naiset seisovat laumassa ja odottavat, että miehet napsivat parhaat päältä kuin jotkin lihapalat keitosta. Sietämätöntä. Halventavaa. Luulisi, että nykyaikana tasa-arvo olisi ehtinyt tanssilavoille asti, mutta kai se vie oman aikansa (kuinka monta vuosikymmentä?), että vanhat tavat muuttuvat. Naisten hakua ei lasketa tasa-arvoksi.

Jossain vaiheessa minua sivistettiin, ettei lavatansseissa saa ottaa kuvia. Kysyessäni syytä tähän mielestäni käsittämättömään kirjoittamattomaan sääntöön sain vastaukseksi, että kuviin saattaisi tulla jotain, mitä ei ole tarkoitettu ulkopuolisille. Jotain sopimatonta. Jäin vain miettimään, että mitä sopimatonta siinä on, kun selväpäiset aikuiset ihmiset nauttivat tanssimisesta. Etenkin, kun lavakulttuuriin kuuluu sekin, että pareja vaihdellaan, eikä siitä olla mustasukkaisia. Mutta mistäpä minä tietäisin, kun en ole ennen lavatansseissa käynyt. Päätin kuitenkin, että on viisainta olla ärsyttämättä muita ja pakkasin kamerakännykkäni syvälle farkkujen taskuihin (nappiin mennyt asuvalinta muuten lavatansseihin. Not.).

En käynyt itse tanssimassa, kun ei haettu en hakenut. Katsotaan sitten ensi kerralla, jos jättäisi ne farkut kotiin, pukisi jonkin kauniin mekon päälle ja laittaisi sen kännykän (ja kameran) piiloon sellaiseen rannepussukkaan, joka näytti olevan tunnusmerkki pro-tanssijoille ;) Toistaiseksi aion kuitenkin tanssia vain kotona lasteni kanssa muiden silmiltä piilossa Pikku Kakkosen tunnarin tahdissa!

Mileage Fitness kahvakuula

Kahvakuulailu on in, kysykää vaikka Babalta. Mahtoivatko tietää Venäjällä, että heidän voimailuvälineensä saa vielä tällaisen hypetyksen osakseen... Voima, nopeus, kestävyys, tasapaino. Tuohan kuulostaa melkein olympialaisten hokemalta nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Minäkin haluan kokeilla!!

Mutta. En halua maksaa itseäni kipeäksi ja kasata kirjahyllyllistä eri painoisia kahvakuulia. En myöskään pelkän kahvakuulailun takia halua maksaa kuntosalijäsenyyttä (mitä jos tämä ei olekaan yhtään minun juttuni?). 

Mileage Fitness KT-16

Löysin ratkaisun, kun selailin paikallisen Nukashopin* nettisivuja; siellä se oli, Mileage Fitness kahvakuula! Patentoitu malli, jossa painoa voi muuttaa. Nerokkaan yksinkertaista, yksi kahvakuula, monta painoa! Arvelin, että tuo 1,3-11,3 kg 8-16 kg malli vastaisi parhaiten voimatasoani, joten se lähti Nukashopista mukaan (ja jouduin kyllä pinnistelemään, ettei sieltä lähtenyt pari muutakin juttua!). Ylivieskan liikkeessä oli vaikka mitä, etenkin lasten leikkikeskukset ja kiipeilytelineet jäivät kaihertamaan mieltä. Nettikaupasta löytyy vielä lisää valikoimaa, joten joudutaan varmaan tästäkin asiasta keskustelemaan mieheni kanssa ;)

Mileage Fitness KT-25

Tänään sitten vedin ensimmäisen Fitfarmin kahvakuulatreenin kotona suosikkisarjan pyöriessä taustalla ja tulee nimittäin huomenna olemaan lihakset jumissa! Säädettävä kahvakuula oli todella helppokäyttöinen. Painetaan vain kahvan alla olevasta painikkeesta ja käännetään säätökiekko halutun painon kohdalle. Ylimääräiset painolevyt jäävät telineeseen kahvakuulan säilyttäessä pyöreän muotonsa (kevyemmässä kuulassa ei ole kuorta, joten sen kanssa täytyy olla varovainen, ettei satuta itseään terävillä reunoilla). Kahvakuula kannattaa säätää suurimpaan painoluokkaan treenin jälkeen, ettei vahingossa tiputtele irtopainoja varpaille ;) Kahvaosio oli naisen käteen vähän turhan suuri, heilautusliikkeissä kahvakuulan tasapainoon saaminen näin kokemattomalle oli haastavaa, mutta eiköhän se tästä ala sujumaan, kun saa vähän tuntumaa harjoitteluun :)

PS. Reidet huutaa apua jo nyt! Pääsenköhän aamulla sängystä ylös...