Mehujehu

Heureka! Taas on suomalaiset keksiny jotain mullistavaa! Ainakin näin äidin näkökulmasta Mehujehu* on mullistava keksintö :)

Varsinkin autolla tai vaunulla liikkeellä ollessa ja uhman yllättäessä perheemme ensiapupakkaukseen on kuulunut pieni rusinapaketti (mielellään sellainen, jossa on prinsessan kuva) ja pillimehu. Mutta kun siinä meinaa käydä niin, että niitä pillimehupurkkeja puristellaan ympäriinsä: omille vaatteille, vaunuun, autonistuimelle, äidin vaatteille jne... Näette varmaan mitä ajan takaa. Ja sitten kun se kullannuppu viimein nukahtaa, niin loput mehusta valuvat suupielestä ja pillin kärjestä edellä mainittuihin paikkoihin. Ruokapöydässä sama homma toistuu. No ei toistu enää!

Joku ehkä väittäisi, että mehujehu menee samaan kategoriaan konttauskypärien ym. kanssa hyödyllisyytensä puolesta, mutta itse kyllä näen tuotteelle selkeän kohderyhmän, joka varmasti osaa arvostaa mehutahrattomia konflikteja ja helpompia mehun juomisen harjoitteluhetkiä :)

Koska olen varma, että myös siellä ruudun toisella puolella on keksintöä arvostavia yksilöitä, järjestänkin yhdessä Innotuningin kanssa arvonnan, jossa voit voittaa PINKIN (tietysti!) mehujehun itsellesi :) Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tunnistettavine yhteystietoineen tämän postauksen tai facebook-julkaisun kommenttikenttään. Aika alkaa nyt ja sitä riittää aina tuonne ensi viikon torstaihin 13.3. saakka. Onnea matkaan! :)

Mehujehu -lasten oikeesti

Kiirekiikku

Kiirekiirekiirekiirekiire. Vai onko?

Muistan elävästi, kuinka lukion matematiikan opettajani kertoi äitinsä neuvosta: Kun on kiire, niin pitää istua kiikkuun ja kiikkua niin kauan, että kiire menee ohi. 

Tässä talossa on ilmeisesti ollut joskus jollain muullakin kiire, kun on kiikusta maali noin kulunut.

Normaalien joulukiireiden lisäksi viidettä viikkoa jatkuva keittiöremontti (ja pesuhuone ja sauna ja kodinhoitohuone...) ei varsinaisesti helpota kiireen tunnetta.

Koska tässä kaaoksessa ei yksinkertaisesti enää yksi päivä tunnu missään ja huomenna on itsenäisyyspäiväkin, niin päätin ottaa tuosta ohjeesta vaarin. Sen sijaan, että olisin käynyt tämän kasan kimppuun ja taitellut kestovaipat käyttövalmiiksi...

...aionkin seuraavaksi käydä tämän vaihtoehtoisen, kiireettömän, kasan kimppuun ja rentoutua pienen hetken, kunnes arki vie taas mukanaan.

Moneltako ruokakaupat menee tänään kiinni? Pitää varmaan lopettaa haaveilu ennen sitä, että ehtii hakea ruokaa perheelle!

Taikasieni

Mitä saa, kun yhdistää uuden, vasta hiotun, petsatun ja lakatun lattian, paljon vieraita ja hetken herpaantumisen, jostain vielä yhden permanent-tussin (jotka ovat muuten kaikki kerättynä lasten ulottumattomissa) ja vähän alle kolmevuotiaan tytön? Kyllä, vanhempien pahimman painajaisen!

Meinasi itku päästä, kun näin lattian! Miksi? Missä välissä? Mistä se tussi oikein ilmestyi? Kenen piti vahtia ja miksei vahtinut? Millä tuo lähtee pois? Kuka kertoo miehelleni, joka tuon lattian entisöi??

Lattiaa peitti monen neliön alalta kauniit lapsen käden koko kaarella taiteillut ympyrät ja viivat, osa myös lapsen käsissä. Ei oikeasti naurattanut yhtään. Googletimme hakusanoilla permanent-tussi ja lattia; tuloksena, kuinkas muutenkaan, kaksplussan keskustelupalsta. Jossain mainittiin taikasieni; hei meillähän on sellainen! Serkun kanssa kontalleen jo pimentyneeseen huoneeseen (jossa ei kyseisellä hetkellä ollut sähköjä) ja ei muuta kuin töihin. Se lähtee! Tussin jäljet hävisivät hiljalleen, kun hankasimme sienellä puunsyiden mukaisesti (lapsi oli tietysti piirtänyt lähinnä puunsyiden vastaisesti...). Jäljelle jäivät valitettavasti harmaat lakattomat viirut, mutta tussin jäljet olivat sentään poissa.

Mieheni lakkasi vauriokohdan uudestaan ja kerrankin homma onnistui täydellisesti! Lattiasta ei löydy enää merkkiäkään tussin jäljestä saati taikasienen aiheuttamista harmaista, lakattomista kohdista. Nyt jälkeenpäin ajateltuna onni onnettomuudessa oli, ettei tyttö piirtänyt hirsipaneeleihin tai tapetteihin. Niitä olisi ollut astetta vaikeampi puhdistaa (koputtaa puuta)...

Aiemmin kesällä ystävämme olivat koko perheensä kanssa kyläilemässä meillä ja viisivuotias poika tuli jossain vaiheessa alakertaan hieman hämillään. Yläkerrassa oli kuulemma ollut joku "ihme mies". Isäni siellä vain lepäili sängyssään. Todellisuudessahan tässä taloudessa asuu kaksi ihmemiestä, isäni ja mieheni. Kunnon MacGyvereita ovat molemmat :)

Äiti neuvolassa

Project Maman Katja kirjoitteli aiheesta "äiti neuvolassa" ja jäin hänen kehoituksestaan miettimään mitä itsestäni kirjattaisiin neuvolan tietokantaan. Ehkä jotain tähän tyyliin:

Baobab Kidsin neuvolakortin kannet

Hallitsee monia ikäryhmältään edellytettäviä taitoja, kuten auton tankkaamisen ja luottokortilla nettikaupassa maksamisen, mutta ei tiedä mitä tulee tehdä, jos sairastuu (lääkäriystävälle soittamista ei voi laskea). Puhuu sujuvasti äidinkielensä suomen lisäksi myös norjaa, muutenkin kuin sunnuntaiaamuisin kylpyhuoneessa. Pituuskasvu pysähtynyt keskikäyrälle, mutta paino sahannut edestakaisin normaalin ja ylipainon välillä. Nyt menossa alaspäin normaalille käyrälle, mutta kysyttäessä ymmärtääkö, ettei voi jatkossa enää syödä jäätelöä iltapalaksi joka ilta, jos haluaa painokäyrän pysyvän kohtuullisissa korkeuksissa, ei ymmärrä kysymystä. 

Kärsii etenkin stressin aiheuttamasta atooppisesta ihottumasta, joka on kuitenkin opiskeluajoista hieman hellittänyt. Fyysisesti ihottumaa lukuunottamatta lähes terve. Lonkat reistailevat vielä synnytyksen jäljiltä. Muistutetaan, etteivät fysioterapeutin ohjeet auta, jos niiden mukaisia lonkanseutua vahvistavia liikkeitä ei tee. Väittää liikkuvansa enemmän kuin liikkuu. Aikomus osallistua puolimaratonille on epärealistinen, jos lenkkiohjelman tuijottelu ei vaihdu lenkkipolkujen tuijotteluun. 

Osaa nauttia vapaa-ajastaan huolehtimatta koko ajan lastensa voinnista. Kysyy onko tämä normaalia, vai pitäisikö siitä olla huono omatunto. Ei kuulemma ole. Selvitettävä, missä ja kenen kanssa lapset ovat äidin vapaa-ajalla. On huomannut pelkäävänsä korkeita paikkoja. Ei itsensä, vaan lasten takia. Ehkä hänellä on sittenkin omatunto. Kärsii kaltaistensa pienten lasten äitinä kroonisesta univajeesta, joka on välillä niin paha, ettei yöllä saa unta, kun laskee montako tuntia ehtii nukkua, jos saa nukkua heräämättä aamuun saakka. Tiedostaa, että katkeamattomina aamuun asti jatkuvat yöunet ovat epärealistinen haave, joten kehoitetaan hyväksymään totuus ja käyttämään nuo mietintähetket mieluummin itse nukkumiseen.

Välttänyt pahimman kolmenkympin kriisin. Ei todennäköisesti usko vielä olevansa kolmekymppinen. Elämässä kuitenkin paljon kolmekymppiselle tyypillisiä asioita, kuten mies, pienet lapset, omakotitalo, farmariauto, koira ja valtavat silmäpussit. Tunnustaa aloittavansa lauseet välillä sanoin: Silloin, kun minä olin nuori...  

Ei halua puhua tunteista ja välttelee itkemistä viimeiseen saakka. Kärsinyt selvästi äidin menettämisestä nuorena. Toipunut kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen hyvin, josta kiittelee läheisiä suhteita perheeseensä.  Seurataan tilannetta.

Kertoo kokevansa riittämättömyyttä äitinä, vaimona, tyttärenä, ystävänä, kollegana ja naisena. On hiljalleen kuitenkin hyväksymässä, ettei vuorokauteen saa lisää tunteja, eikä viikkoon lisää päiviä. Ei vaikka valvoisikin kaikki yöt. Kärsii siis tyypillisestä kiltin tytön syndrooman aikuisiän vaiheesta, jolloin pyrkii itse tekemään kaiken ja olemaan täydellinen kaikessa mitä tekee. Toisaalta, kertoo harrastavansa kotitöitä ja siivoaa mieluiten aina heti huomenna.

Mainitsee useaan otteeseen ammetåken selitellessään puutteitaan, unohteluaan ja yleistä hajamielisyyttään. Kyseessä ilmeisesti jokin norjalaisten käyttämä (teko)syy, epäilys tämän totuuspohjasta on hatara. Seuraavalla kontrollikäynnillä kartoitetaan uudestaan unenlaatua ja määrää. Pyritään myös särkemään hellävaroen sitä kuplaa, jossa kyseinen henkilö ilmiselvästi elää.

Päiväkoti -ja kulttuurishokki

Päiväkoti ei ole meille uusi asia, esikoista voi jo sanoa konkariksi sillä saralla. Mutta tänään oli ensimmäinen kerta, kun hän meni suomalaiseen päiväkotiin. Tutustumispäivänä emme päässeet paikalle, kun priorisoimme isovanhempien kanssa vietetyn ajan sen edelle.

En epäillyt hetkeäkään, etteikö tyttö pärjäisi. Hän kyllä pärjää. Mutta jäin autossa miettimään ohjaajan kysymystä "Jännittääkö sinua?". Vastasin refleksinomaisesti "Ei yhtään, tyttöhän on ollut ennenkin päiväkodissa ja tykkää hirveästi.". Mutta miten minä sitten oikeasti pärjäsinkään? No, onneksi yläasteella (vai onko se nykyään yläkoulu vai mikä?) ei ollut välituntia, etten ajanut kenenkään lähikauppaan karanneen oppilaan yli, sen verran olivat ajatukset jossain muualla kuin liikenteen seuraamisessa heti tuon tilanteen jälkeen. 

Kulttuurishokki tuli kotona, kun aloin selaamaan muutamaa tulostetta, jotka sain mukaani. Informaatio oli säälittävää vähintäänkin vaatimatonta. Oli siellä se puhelinnumero johon ilmoittaa, jos tulee vaikka oksennustauti, eikä lapsi pääsekään hoitoon. Mutta kun on tottunut saamaan matkaansa elokuussa oikein vihkon täydeltä tietoa (joskin siinäkään ei ollut kaikkea tarvitsemaamme) olin hieman hämmentynyt. Missä olivat vapaapäivien ja lyhennettyjen päivien aikataulut ja henkilökunnan suunnittelupäivistä aiheutuvat kiinniolot? Missä oli lista juhlista (sekä kristittyjen, muslimien että maan omien merkkipäivien osalta)? Missä oli katsaus kuukausittain vaihtuvista teemoista, joiden ympärille leikit ja laulut rakentuvat? Missä oli listaus päiväkodin arvoista ja tavoitteista? Missä olivat viittaukset lakiteksteihin, jotka säätelevät päivähoitoa?? Shokki koski osittain myös itse päiväkotia. Vuosi on sen osalta vasta alussa, mutta missä olivat värit, kuvat, eläimet ja piirustukset seiniltä? Missä olivat suuret naulakot liian monine vaihtovaatteineen ja vanhemmille matkalla olevine viesteineen?

Jos oli viikonloppuna vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin meno jatkuu varmasti vähintään yhtä villinä jatkossakin :D

Ehkä en tarvitsekaan kaikkea tuota tietoa tänään koskaan. Riittää, että lapsi on ja kokee itsekin olevansa turvassa, luotettavissa käsissä ja viihtyy muiden lasten kanssa. Ohjaajia oli vähän, mutta he olivat välittömiä. Vein esikoisen vähän myöhässä (vähän kesti lähdön kanssa...) ja luulin, että kaikki muut lapset olivat olleet jo ennen kyseisessä ryhmässä. Hämmästyin kuullessani kaikkien aloittaneen tänään, lapset olivat kuin kotonaan.

Iltapäivällä lapsi oli nukahtanut autoon ja itki herätessään "Isi haki minut pois päiväkodista, minä haluan takaisin.". Päivän kokemukset käytiin moneen kertaan innostuneena läpi. Oli leikitty barbeilla, legoilla, poneilla ja autoilla. Oli syöty jogurttia, leipää ja juotu maitoa. Oli ollut patjoja, joilla oli nukuttu. Oli laulettu äiti kalasta (?). Oli ollut paljon tyttöjä, poikia ja tätejä (mutta ei yhtään setää). Oli ollut kivaa! Huomenna uudestaan (ja äitikin taitaa jo pärjätä vähän paremmin) :)

"Äiti rauhoitu"

"Äiti rauhoitu" -kun komensin esikoista syömään, eikä vain selostamaan asioitaan tädilleni eli mummulle.

"Äiti, nyt sinä höpsit" -kun kerroin pappan olevan pömpelissä (=pannuhuoneessa).

"Kiitos avusta isi!" -kun käskin kiittämään mummua, jota mieheni oli lähdössä viemään kotiin.

"Pappa metsästi marjoja!" -ylpeäni, kun pappa kävi ensimmäisen kerran katsastamassa viinimarjapensaiden satoa.

"Olkaa varovaisia portaissa!" -kun isi meni yläkertaan näyttämään putkimiehelle tulevaa työmaata.

"Äiti sanoo isistä" -kävellen tuvan penkin päästä päähän käden lanteilla tuima ilme kasvoillaan, kun vieraita oli paikalla. Äidillä oli selvästi ollut asiaa isille aiemmin aamulla...

"Ei, minä olen prinsessa!" -kun kysyttiin, onko hänen nimensä sanotaan nyt tässä vaikka Neiti, kun en hänen oikeaa nimeään täällä käytä.

"Äiti minä säikäsin" -kun tyttö juoksi mökillä sisälle luokseni tiputtuaan ensin pää edellä järveen (ja pappa perässä).

"Vauvalla tuli pinkki ohtaan" -kun vauva löi päänsä ja siihen tuli punainen kuhmu (pappa oli katsonut snookeria ja tyttö seurasi koko ajan, kun mies auttoi ja nosti pinkin pallon aina takaisin oikealle paikalle).

"Minä en jaksa enää nukkua" -kun mökillä oli yritetty nukahtaa parin tunnin ajan.

"Nyt tuli sotku" -kun maitolasi tippui kädestä iltapalalla tytön lähes nukahdettua pöytään.

"Äiti kato, minä sain isiltä karkin!" -kun isi oli juuri sopinut esikoisen kanssa, ettei kerrota äidille karkista.

"Käyny jo!" -kun oltiin lähdössä ulos ja käskin käymään potalla (edellisestä käynnistä kulunut useampi tunti). Toistuu joka kerta.

"Ei ole mahdollista" -kun näytin, että naula, jota pidin kädessäni on samanlainen kuin pukuhuoneen seinässä näkyvä naulankanta.

"Äiti kuuntele, kuuntele nyt" -jatkaen omia juttujaan jollain suomen ja norjan sekoituksella ottaen samalla poskista kiinni, kun yritin väliin sanoa jotain "tärkeää".

"Äiti katso, hauskaa!"

Ja lopuksi my personal favorite:

"Äiti, ei nousta vielä" -kun vauva nukkui, isi oli jo noussut töihin ja saatiin köllötellä ihan kahdestaan. 

-ja nyt kaikki on ihan että aww ;)

Lasten viihdyttäminen autossa

Meitä oli lapsena neljä auton takapenkillä ja aikaa kulutettiin perinteisesti tappelemalla koko matka laskemalla erivärisiä autoja ja laulamalla kaanonina epävireisesti (jostain syystä muistan, että pyysimme usein isosiskoa laulamaan kanootin kapean, vesille työnsin, seuraamaan majavaa, vaeltavaa... nykyään en enää pyydä häntä laulamaan, vaikka esikoinen häneltä iltalauluksi tuu tuu tupakkarullan hyväksyykin, terveisiä vaan! ;) ). Nykytekniikka on kuitenkin pelastanut meidät 2000-luvun vanhemmat iPadeineen ynnä muine viihdytyslaitteineen tältä korvia hivelevältä itse tuotetulta matkustusmusiikilta. Lomamatkoillamme tänä kesänä on kilometrejä kertynyt rapiat 3000, joten riittävät ja mieluisat eväät, sopivat pysähdyspaikat ja nonstoppina pyörivät muumit ja barbie-elokuvat ovat kyllä pelastaneet meidän matkamme. 

Reissullamme aika usein kuului takapenkiltä kysymys: "Äiti, mitä sinä tiet?" Johon sujuvasti valehtelin aina, kun pystyin, siivoavani roskia. Pussien rapinan jatkuminen lisäsi vain epäluuloa, "Äiti mitä sinulla suussa?" "Eimmiddään." suu täynnä milloin mitäkin meni harvoin läpi ja lapsen niskat vääntyivät kuin pöllöllä ja tarkistuksen seurauksena pussia kierrätettiin sitten takapenkilläkin. Ensi kerralla tiedän syödä jotain herkkua, joka ei rapise...

Kasailin nopeasti listaa, eräänlaista selviytymispakettia, kun lähdetään lasten kanssa liikenteeseen. Omatkin hermot riittävät vähän paremmin itse liikenteen seuraamiseen ja idiooteille kuskeille huitomiseen, kun lapset pysyvät takapenkillä tyytyväisinä, eivätkä vaadi pysähtymistä aivan joka taajamassa.

• Tuttipidike (Tutti saattaa jopa löytyä etupenkiltä käsin ilman, että jalkotilaan hävinnyttä tuttia täytyy ensin etsiä linja-autopysäkillä ja sitten hangata paitaan pestä juomapullon vedellä.)
• Maissinaksuja (Ne sotkevat, mutta lapset pysyvät ainakin vähän aikaa hiljaa, eikä niihin voi tukehtua, vaikka niitä tunkisi kuinka monta suuhun yhtäaikaa, kun ne sulavat samantien.)
• Pillimehuja (Näitä kannattaa säännöstellä, muuten voi olla että pit stopit lisääntyvät entisestään, ainakin sissipissan ajaksi.)
• Tabletti (Tässä yhteydessä ei lääkkeisiin liittyvä vaan elektroninen, joskin toisilla lääkkeetkin toimivat matkustusmukavuuden nostamisessa...)
• Kirjoja (Kannelliset tai äänikirjat, kaikki käy!)
• Oikea matkustusajankohta (Päikkäriaika on paras aika matkustaa, vaihtoehtoisesti myöhään illalla tai aikaisin aamulla, jos vanhemmat jaksavat ajaa nukahtamatta rattiin, koska lapset nukkuvat todennäköisesti enemmän yöllä kuin päivällä. Tämä ei kuitenkaan ole taattua, joten varautukaa myös kiukkuisiin väsyneisiin lapsiin.)
• Rusinoita (Mielellään prinsessa-rusinoita, jos saa valita. Muumit- ja Auto-rusinat käyvät myös hätätilanteessa.)
• Tummennetut ikkunat (Ei paista mistään Nalle Puh -häikäisysuojan välistä aurinko missään vaiheessa silmiin ja maisemat näkyvät häiriöittä. Häikäisysuoja on ehdottomasti parempi kuin ei mitään, jos tummennettuja ikkunoita ei ole.)
• Akupunktioranneke, jos lapset voivat helposti pahoin autossa (Henk.koht. kokemusta ei ole, mutta aivan pienille lapsille ei matkapahoinvointilääkkeitä suositella, joten tällä lähtisin yrittämään tilanteen ollessa paha.)
• niskatuki/tyyny/peitto (Kaikki millä niskajumia ja kylmyyttä voi jotenkin välttää on plussaa.)

Nämä kikat ovat toistaiseksi toimineet meillä, mutta jakakaa ihmeessä lisää vinkkejä! Kaikki keinot ovat sodassa, rakkaudessa ja lasten viihdyttämisessä sallittuja ;)

Lakisääteiset päiväunet

Tässä univelkaani potiessa olen pohtinut muun muassa sitä, kuinka epäreilu ammatinvalinta äitiys oikeastaan on. Eivät ole äidit olleet kovin vahvoilla työehtosopimusneuvotteluissa. 

Muilla ammattikunnilla on mm. lakisääteiset ruokatunnit ja ylityölisät, kun taas äideille maksetaan kehnoa vanhempainrahaa tai aivan naurettavaa kotihoidontukea. Mutta koska työni äitinä on oma valintani, niin sanottu kutsumustyö, en aio nyt valittaa enempää kaikista epäkohdista. Yhden asian nostaisin kuitenkin esille, koska se on niin tärkeä sekä työntekijälle eli äidille sekä työnantajalle eli lapselle. Vaadin, että seuraavalla TES-kierroksella äidit nousevat yhtenäisenä rintamana vaatimaan lakisääteistä päiväunipykälää työehtosopimukseen yhteisen hyvän nimissä. Unohdetaan vaatimuslistalta ne kuumana nautitut kahvikupit ja yksityisyys vessakäynneillä, valitaan päiväunet! Kunnon pitkät, häiriöttömät päiväunet, joiden jälkeen äiti taas jaksaa kärsivällisesti jos minkälaiset oikut, mitä jälkikasvun päähän milloinkin juolahtaa.

Vetoan maalaisjärjen lisäksi myös työaikalakiin 9.8.1996/605:

6 luku

Lepoajat ja sunnuntaityö

28 §

Päivittäiset lepoajat

Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työpäivän alkuun eikä loppuun. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.

Jos työaika vuorotyössä tai jaksotyössä on kuutta tuntia pidempi, on työntekijälle annettava vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana.

Työmme äiteinä vaatii kyllä jatkuvaa työpaikalla olemista, mutta jos nyt saisi vaikka sellaisen reilun vartin päivässä torkahtaa. Tai muumien ajan, sellaisen rapiat kakskyt minuuttia. Siinä ehtis sen kahvinkin juoda tai käydä vessassa yksin.

Ja nyt, jos joku neropatti keksii neuvoa, että nuku silloin, kun lapset nukkuvat, niin tiedoksi vaan, että todennäköisyys sille, että molemmat lapset nukkuvat yhtä aikaa (varsinkin, kun esikoinen ei nuku päikkäreitä enää kuin autossa) on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomen pääseminen jalkapallon MM-kisoihin. Että nuku siinä sitten. Loppuilta lasten mentyä nukkumaan on vanhempien parasta työaikaa (nytkin aletaan tapetoimaan heti, kun tämä postaus on valmis). Ainakaan tämä remontti ei edistyisi yhtään, jos menisin oikeasti ajoissa nukkumaan. Joten ainoa vaihtoehto jaksaa tätä hullunmyllyä on säännöllisten päiväunien sisällyttäminen arkeen.

Mothers, are you with me? Paha vaan, kun en tiedä milloin seuraavat neuvottelut ovat ja kuka äitejä siellä edustaa...

Perhepeti

Noin kuukauden ajan minua on yöimetysten ja tutin nostelemisen lisäksi pitänyt valveilla esikoinen, joka sai (viimeinkin) isojen tyttöjen sängyn ja hoksasi jo kahden yön jälkeen, että täältähän pääsee itse pois (lapsinero!).

Kun minun sängynpuolikkaallani nukkuu kaksi lasta kädet levällään, niin unen laatu jää vähintäänkin heikoksi. Koko ajan on joku repimässä hiuksista tai potkimassa kylmillä jaloilla. Yhtäjaksoista unta saa parhaillaan kolme tuntia putkeen, wohoo! Mies saa tässä vaiheessa synninpäästön, hän nukkuu kuin tukki koko yön, eikä häiritse ketään.

How to Be a Dad -blogin kirjoittaja on päässyt asian ytimeen, vai mitä sanotte näistä kuvista? Tunnistan itseni ja lapseni ainakin kuvista "The Roundhouse Kick" ja "Jazz Hands" (paitsi että meillä ei kutitella vaan revitään hiuksista).

Tässäkin on jotain tuttua, kun olen ihan vainoharhainen, että vauva tippuu sängystä (taas...). Parempi vuorata lapsi tyynymeren sisään, niin ei saa (enää lisää) aivovaurioita. Muutenkaan ole annettu ihan parhaita lähtökohtia, kun ottaa huomioon ketä vanhemmat ovat...

Meillä ei luojan kiitos olla vielä tässä vaiheessa, että lasten lisäksi myös perheen nelijalkaiset nukkuvat samassa vuoteessa!

Sanokoon asiantuntijat mitä tahansa, taidan alkaa kampanjoida perhevuodetta vastaan. Olkoon sillä vaikka kuinka paljon positiivisia puolia lapsen turvallisuuden tunteelle ja kehitykselle, niin epäilen, että toimintakuntoiset, levänneet vanhemmat menevät tärkeysjärjestyksessä ja lapsen kehityksessä korkeammalle. (Eikä ole muuten ihme, ettei kovin moni äiti enää tämän ihanan läheisyyden lisäksi kaipaa kovin paljon lääppimistä läheisyyttä miehen puolelta. Pitää sitä joskus saada rauhassakin olla.)

Odotan innolla mutsien kympin harjoitusten (sekä Tena*- ja Sigg*-sponssien) lisäksi myös ensi yötä. Jospa saisin vähän univelkoja kuitattua saadessani nukkua ihan yksin jo aiemmin hyväksi todetussa vierashotellissa :) 

Auto

Minulle autot ovat aina olleet punaisia, valkoisia ja harmaita. Erotan farmarin tavallisesta autosta (ainakin yleensä) ja Ladan Kupla-Volkkarista. Osaan tankata ja olen ajanut suhteellisen paljon siihen nähden, etten ole koskaan omistanut omaa autoa.

Ennen tätä päivää! Saanko esitellä uuden perheenjäsenemme;  hänen virallinen nimensä on Volvo V70, mutta pian häntä aletaan varmasti kutsumaan hellittelynimillä. Hän on harmaa, vaikkei ole vielä edes keski-ikäinen, hänellä ei ole ajettu kovin paljoa, vaikka käytetty onkin. Hän on hyvin hiljainen meihin muihin verrattuna, eikä hän ole yhtä vaativa kuin me muut. Hänellä on hyvin miellyttävät korkeat penkit ja riittävästi tilaa kahdelle lastenistuimelle. Tilaa jää vielä kolmannellekin takapenkkiläiselle! Hänellä on vähintäänkn yhtä leveä perä kuin omistajillaan, vaikka hän ei syö lähellekään yhtä paljon. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja vakaa liikkeissään. Hän on kuin tehty meille :) 

Vaikka minua vähän kaihertaakin ajatus, että autottomuus on nyt takana, niin olen onnellinen, että se olet juuri Sinä, jonka takia ne ajat ovat ohitse. Toivottavasti säilyt uskollisena ja terveenä perheenjäsenenä pitkään!

Kiitos päiväkodille

" Hvis det noen gang kommer en dag hvor vi ikke kan være sammen, ha meg i hjertet ditt og jeg vil alltid være der. " — Ole Brumm

Viimeinen kerta päiväkodissa ja äiti suree lapsensa puolesta. Miten 2,5 -vuotiaalle selittää, mitä muuttaminen tarkoittaa? Vinkkejä otetaan vastaan. Tyttömme on oikea barnehagejente, kuten täällä on tapana sanoa, viihtyy ihan älyttömän hyvin. Juoksee ovelta suoraan leikkimään ja lähtee melkein itkien kotiin, kun on kavereiden kanssa vielä leikit kesken. Miten kertoa hänelle, ettei kavereita enää maanantaina nähdä. Eikä tiistainakaan.

Muumi-palapeli

Vietiin småtrollin lapsille muistoksi muumipalapeli, jonka taakse esikoinen jätti kädenjälkensä ja kiitoksensa. Henkilökunta sai myös kiitokset halauksineen ja pienen muiston. Päiväkodin työntekijät tekevät kyllä käsittämättömän hienoa työtä, pitävät lapset tyytyväisinä, hoivaavat, antavat loputtomasti virikkeitä, laulavat, tanssivat ja esittävät teatteria, leipovat ja lohduttavat (sekä pitävät meidät vanhemmat järjissämme!). 

Tyttömme sai myös muiston, kansion johon oli koottu kuvia, maalauksia, lauluja ja loruja matkan varrelta. Se kyllä pakataan huolella mukaan! 

Ole Brumm og Nasse Nøff var ute og gikk seg en tur i skogen, da solen kom opp på himmelen. "Se Brumm, så utrolig vakkert" sa Nasse. Da tittet Brumm ned på Nasse og sa: "Nasse, vet du hva jeg vet?" - Nei, hva da Brumm?" svarte Nasse nysgjerrig. Brumm: "Du er like vakker som solen du.. fordi du har alltid den samme varmen med deg i ditt hjerte.. Glem aldri det, min aller beste og snilleste lille venn !!"

Naisten päivän ilta

Bongasin Wilhelmiinan blogista aika osuvan tarinan äidin ja isän illasta, joten päätin laittaa sen teillekin jakoon.

Äiti ja isä istuivat katselemassa televisiota.

Äiti sanoi: minua alkaa väsyttää, on myöhä ja taidan lähteä nukkumaan.

Hän käveli keittiöön, heitti ohimennen tuolille jääneet vaattet

pesukoneeseen, silitti yhden paidan ja ompeli napinkin.

Hän teki muutaman voileivän valmiiksi aamua varten, otti 

pakastimesta sulamaan seuraavan päivän lounasta varten lihan, 

tarkisti onko aamiaismuroja riittävästi ja täytti sokeriastian.

Hän keräsi samalla pöydälle jääneen pelin laatikkoon, kattoi pöytään

mukit ja lautaset ja latasi kahvinkeittimen aamua varten valmiiksi.

Sitten hän laittoi puhelimen lataukseen, kasteli kukat, tyhjensi 

roskiksen ja ripusti pari pyyhettä kuivumaan keittiön naulaan.

Hän haukotteli ja suuntasi makuuhuoneeseen päin pysähtyen eteisen pöydän

ääreen, kirjoitti opettajalle muistilapun, jätti rahaa pöydälle retkeä varten

sekä nosti lattialle pudonneen tehtäväkirjan pöydälle. 

Samalla kirjoitti ystävälleen onnittelukortin, teki kauppalapun 

sujauttaen ne käsilaukkuunsa. 

Kylpyhuoneessa hän puhdisti kasvonsa 3-in-1 aineella, levitti

yövoidetta, harjasi hampaansa ja viilasi vielä kyntensäkin.

Isä huusi olohuoneesta: "eikö sinun pitänyt mennä nukkumaan?"

"olen menossa" hän vastasi, vaihtoi veden koirankuppiin, nosti

kissan ulos, tarkisti että ovet olivat lukossa ja sytytti pihavalon.

Hän kurkisti vielä lastenhuoneisiin, sammutti yövalon, stereot, tv:n, 

ripusti paidan naulakkoon, keräsi lattialta likaiset sukat sekä kävi

lyhyen keskustelun yhden lapsensa kanssa, joka valvoi vielä 

kotitehtäviään tehden. 

Makuuhuoneessa hän laittoi herätyskellon soimaan, otti esiin

seuraavan päivän työvaatteensa, oikaisi kenkätelineen ja lisäsi kuuden

tärkeimmän tehtävän joukkoon kolme asiaa.

Hän kävi makuulle ja lausui iltaruokouksensa ja laittoi silmät kiinni.

Samoihin aikoihin isä sammutti television, sanoi -ei erityisesti

kenellekään sanojansa osoittaen- 

menevänsä nukkumaan, ja meni nukkumaan. 

Ja sitten mies ihmettelee, miksi minun mielestäni on niin rankkaa olla "vain kotona"... 

Mitä minä sanoin!

Kävimme nimittäin juurikin eilen kiivaan asiallisen keskustelun siitä kuunteleeko mies minua, jos kuuntelee, niin milloin, ja mistä voin tietää milloin hän on kuullut ja milloin kuunnellut ja onko hän mahdollisesti jopa rekisteröinyt kuunnelleensa minua. Aika yleinen tilanne meillä on nimittäin sellainen, että selitettyäni pitkät pätkät ja varmistaessani sitten, että tulin ymmärretyksi saan vastaukseksi kysyvän Niin? lausahduksen. Mies aikoi ainakin yrittää parantaa tapansa ja minä yritän vastavuoroisesti parantaa nalkuttamisen keskustelun tasoa.

Nauttikaa naisten päivästä naiset! Ja miehet voivat hipsiä sinne kukkakauppaan ja ostaa varalta jotain rehuja sille naiselleen, niin ei tarvitse (ehkä) sitä nalkutusta tänään kuunnella ;)

Äidit töihin!

Eilen illalla Yle TV2 näytti A2 teemaillan: Äidit töihin! Keskustelua markkinoitiin näillä sanoin: "Ovatko pienten lasten äidit liian pitkään kotona? Lyhennetäänkö hoitovapaita vai pitääkö isät pakottaa jakamaan lastenhoitovapaat äidin kanssa?" 

Odotin mielenkiinnolla keskustelua, koska tämä jos mikä koskettaa myös meidän perhettämme. Valitettavasti ilta kuivui kyllä kasaan, eikä keskustelussa edetty suoraan sanottuna yhtään mihinkään. Ylen omasta koosteestakin käy ilmi, ettei sykettä saatu juuri nousemaan. "Vanhemmat osaavat itse valita, he tietävät parhaiten." alkoi jo soida ärsyttävästi korvissa keskustelun loppupuolella. Oliko teillä mitään muita argumentteja?? Keskustelijat lähinnä hokivat kilpaa omia mantrojaan yrittäen käännyttää vastapuolta.
 

Linkki artikkeliin: Äitien kolme tapaa palata perhevapaalta töihin.

Jätän politikoinnin suosiolla heille, jotka sen osaavat, kerron vain oman näkökulmani. Itse kaipaan oikeita, todellisia vaihtoehtoja, jotta vanhemmat (jotka mitä ilmeisimmin tietävät parhaiten) voivat oikeasti tehdä todellisen valinnan. Esimerkiksi osa-aikatöiden tekeminen vapaaehtoisesti on teoria, joka vielä varsin harvoin toteutuu käytännössä.

STTK jakaa pidennetyn isyysvapaan pitäville isille "Isäni on Sankari-isä" -ruokalapun.

Vaikka kotona on ihana olla lasten kanssa, niin en minä kyllä kolmea vuotta putkeen jaksaisi. Kaipaan työkavereita, aikuisten seuraa. Kaipaan ammatillisia haasteita. Voisin myös ajatella nauttivani ruokatunnista, jolloin ehdin syödä ruoan, kun se on vielä lämmintä. Enkä pistäisi pahakseni, jos saisin käydä joskun vessassa yksin. Kaipaan yhtäjaksoista unta ja alempia hormonitasoja.  

Toisaalta, nautin kiireettömistä aamuista ja vauvan hampaattomasta hymystä. Nautin pienistä asioista, onnistumisen ilosta. Asioista, jotka niin kovin helposti unohtuvat niinä elämän ruuhkavuosina. Osa-aikatyö saattaisi toimia kohdallani parhaiten, kun tämä imetysvaihe hellittää.

Uusi ulkoasu, mutta mikä nimeksi?

 

Jos tässä nyt jotain hyvää oli, niin Maria Guzenina-Richardson aikoo ottaa jo tänään asiakseen selvittää saataisiinko äitiyspakkauksen nimi päivitettyä tälle vuosituhannelle esim. perhepakkaukseksi tai vanhempainpakkaukseksi. Peukku ylös sille :)

Isyyspakkaus

Jäin miettimään sitä isyyspakkauksen sisältöä, mitä kaikkea sieltä voisikaan löytyä? En ole miehelleni tällaista kummallakaan kerralla toteuttanut, mutta kasailin tässä vähän netistä ideoita yhteen. Tässä parin viikon sisällä on taas syntynyt ystävillemme monta pientä vauvaa, että ehkä siellä joku tämän toteuttaakin?

Jokainen varmasti tuntee oman miehensä parhaiten, kaipaako hän tallaista pakkausta ylipäätään ja minkä verran huumorintaju kestää, annetaanko pakkaus ennen vai jälkeen synnytyksen ja mihin sen pakkaa. Voisin toistaa tähän yhden kliseen vain mielikuvitus on rajana, mutta muistuttaisin, että myös omat henkiset ja taloudelliset resurssit on huomioitava, jos tähän leikkiin lähtee. Koska isyyspakkaukset ovat yleensä naisten kehittämiä, niin sisältökin varmasti kaipaisi rakentavaa palautetta isiltä, jotta epäkohdat saataisiin korjattua. Ottaen huomioon äitien mielentilan synnytyksen jälkeen yksikään isä ei ole koskaan uskaltanut kritisoida saamaansa isyyspakkausta, joten äitien mielestä hyvät ideat (jotka eivät oikeasti miehiä miellytä) saavat virheellisesti vain lisää tulta alleen ja löytävät tiensä muidenkin äitien laatimiin isyyspakkauksiin. Seuraavaa listaa ei ole hyväksytetty yhdelläkään isällä, joten siirrän vastuun mahdolliselle pakkauksen toteuttajalle.
 

Viskiä ja sikari

Aloitetaan kevyesti tällaisella varpajaistyyppisellä koonnalla, johon ehdottaisin sikaria, viskiä ja kuohuviiniä, joista kuohuviinin voi sitten poksauttaa vaikka jo synnytysosastolla (mielellään vasta vauvan synnyttyä...)

Tuttipullo

Sitten KUN koittaa äidin vapaailta, niin isällä täytyy tietysti olla ns. varatissisetti (vauvalle eikä isälle senkin pervot!), eli tuttipullo, äidinmaidonkorviketta ja pimeässä hohtava tutti (on unenpöpperössä helpompi löytää, en ole kokeillut, mutta kuullut huhuja). Tuttipullosta syömistä kannattaa harjoitella ainakin kerran viikossa, että vauva osaa siitä sitten juoda h-hetken koittaessa, eikä äiti joudu perumaan menojaan sen takia, ettei vauva suostu pulloa imemään.

Pimeässä hohtava tutti

Jos käy niin huonosti, että isääkin joskus väsyttää, niin selviytyäkseen tämän yli on hyvä, että varastosta löytyy energiajuomaa, sisu-pastilleja ja suklaapatukoita (jotka kannattaa piilottaa todella hyvin äidiltä. Suosittelisin jopa valkoista valhetta tässä kohtaa: Söin ne jo). Väsymyksen ehkäisemiseksi korvatulpat tai kuulosuojaimet on hyvä pitää lähettyvillä (sekä vauvan että vaimon äänen suodattamiseksi).

Korvatulpat

Vauva on aikalailla kiinni äidissään ensimmäiset kuukaudet (roikkuu tississä koko ajan), mutta jos ote välillä hellittää, niin isän on hyvä viettää laatuaikaa vauvan kanssa. Esim. kylvettäminen on mukavaa hommaa, jos on varustautunut oikein asianmukaisilla kylpyleluilla ja järjettömällä itseluottamuksella. Myös vaipanvaihtoon on isän PAKKO hyvä osallistua ja herkimmät voivat käyttää pyykkipoikia ja kumihanskoja, jopa essua suojatakseen itseään.

Kylpyleluja

Toiset pitävät bodeista, pipoista, ruokalapuista, sukista, t-paidoista ja mukeista teksteillä isin kulta, maailman paras isä jne. Itse en ihan lämpene näille nimikoiduille tavaroille ja vaatteille, mutta tarkoitus onkin tehdä tämä pakkaus isän eikä äidin ehdoilla. Villi veikkaus, että suosikkijoukkueen logolla varustettu tutti saa enemmän kannatusta kuin vaaleanpunainen olen söpö -tutti.

superisi t-paita

Tulevaisuutta ajatellen voi jo tässä vaiheessa ostaa duplo-legoja, kauko-ohjattavia autoja tai muita leluja, jotta isä ehtii niillä leikkiä tarpeeksi ennen kuin lapsi kasvaa tarpeeksi suureksi niillä leikkiäkseen. Muuten lapsiparka ei saa koskaan omaa vuoroa... 

Duploja

Liikkuminen ei enää vauvan kanssa olekaan niin yksinkertaista kuin se oli ennen. Autonistuimet ym eivät ehkä kuulu tähän isyyspakkaukseen, mutta farmariauto-oppaan voisin ajatella heittäväni joukkoon ja ehkä jopa kantorepun/-rinkan.

Kantoreppu tai -rinkka

Tuore isä saa ja oikeastaan hänen kuuluukin pyytää apua sitä kaivatessaan (koskee myös äitejä!). Vauvan kanssa voi nimittäin hätä tulla arvaamatta mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Näitä hätätilanteita varten olisi hyvä koota tärkeimmät numerot hätänumerot-listaan ja laittaa se vaikka jonkin kaapin oven sisäpuolelle. Lista laaditaan tietysti isän mukaan, mutta mielestäni sieltä tulisi löytyä ainakin yleinen hätänumero ja myrkytyskeskuksen numero sekä numerot isovanhemmille, naapureille, vertaistukihenkilölle eli toiselle isälle, neuvolaan, apteekkiin, lääkärille, taksikeskukseen ja tarvittaessa pizzeriaan, kauppareissu-palveluun (tai vastaavaan), hierojalle ja psykologille tai vähintäänkin parisuhdeneuvojalle. Hyviä vinkkejä voi jo etukäteen opiskella Vauva -omistajan oppaasta (kokeneemmille isille suosittelen Taapero -omistajan opasta!).   

Vauva omistajan opas

Tärkeimpänä laittaisin kuitenkin isyyspakkaukseen lupauksen siitä, että jossain vaiheessa synnytyksen jäkeinen hormonihirviö, jota myös äidiksi kutsutaan, hellittää otteensa ja tuntemasi puoliso muuttaa takaisin kotiin. Siinä tosin saattaa kestää oma aikansa, mutta toivottavasti tämän pakkauksen sisältö helpottaa odotusaikaa.