Vuosipäivä

Hyvää blogitaukovuosipäivää! Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi bloggasin ja voi, kun on ollut tätä ja teitä ikävä! Tässä on ollut kuitenkin melkoiset kaksi vuotta takana, antakaas kun kerron;

Taidettiin viimeksi jäädä siihen, että sain lopultakin töitä. Työ osoittautui koulutusta vastaavaksi, kuten toivoinkin ja sitä oli vähintäänkin riittävästi, kuten kuntapuolella on tapana olla. Ajoin kuuliaisesti 100 kilometria suuntaansa, kunnes lonkat eivät enää kestäneet ja jäin sairaslomalle - jolta jäin suoraan äitiyslomalle. Lonkat olivat siis kipeitä hormonaalisista syistä (mitään raskaustestiä tarvi, kun nivelet kertoo kyllä mistä on kyse). Perheemme akkavalta on toisin sanoen voimistunut yhdellä mahtavalla yksilöllä, ikää neidillä on mittarissa pian 11 kuukautta. Jalkaa poden kyllä valitettavasti vieläkin, mutta eiköhän se tästä. Tyttö syntyi lokakuun iltana ja saman päivän aamuna sain postista tämän:

Aamulla tutkinto kädessä ja illalla tyttö!

Pitkään haaveilemani lääkehoidon arviointi -koulutus alkoi syyskuussa 2014 eräänä torstaina ja työt alkoivat seuraavana maanantaina, joten kiirettä piti ja seuraavana lukukautena opinnot jatkuivat lääkehoidon kokonaisarviointi -erityispätevyysopintojen parissa. Yhteensä 35 op:n verran on tullut opiskeltua kliinistä farmasiaa, moniammatillista yhteistyötä, potilastapauksia ja tietokantojen käyttöä. Kevyesti tuli aliarvioitua työn määrä (35 op = 945h  = 118 (á 8 h) työpäivää = karkeasti sama kuin tekisi uudestavuodesta juhannukseen 5 päiväistä työviikkoa opintojen parissa), mutta tunnollisesti juuri ennen deadlinea ahkeroin työt valmiiksi ja täytyy kyllä sanoa, että koen olevani nyt aidosti asiantuntija lääkehoitojen suhteen. Perustin siis myös toiminimen samaan soppaan, ja jottei tulisi vapaa-ajan ongelmia, niin olen nykyään Farmasialiiton edustajistossa, kirkkovaltuustossa ja toivottavasti ensi kevään vaalien jälkeen myös kaupunginvaltuustossa. Remonttia on tehty hiljalleen (se ei ole varmaan koskaan valmis), enkä ole unohtanut myöskään käsitöitä. Urheilun kyllä unohdin lähes puoleksitoista vuodeksi tuon lonkan vuoksi ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Kuntokuuri on edessä nyt kun paukut ehkä riittävät viimein siihenkin. Lapset kasvavat, niin että kohina käy ja edelleen tuo mieskin tuossa menossa pysyy mukana, vaikka parisuhde on ollut käden ulottuvilla tuossa kirjahyllyllä pölyttymässä. 

Että sellaista. Hengästyttääkö sinuakin?

Korkkarit kattoon

Hei hyvää syntymäpäivää mulle (päivä meni kyllä jo)! :D

Sain mieheltä toivomani lahjan (kun se Unelmien Talo & Koti -lehden tilauskaavake oli kuitenkin jääkaapin ovessa kaksi kuukautta "VINK VINK"-tekstillä varustettuna) istutettavan ruusupuskan kera. Helatorstain pelireissun aikana facebook-sivulleni oli ilmestynyt onnitteluvideo, jossa mieheni ja lapseni leipoivat yhdessä täytekakkua minulle Egotripin säestämänä, aika hienoa! :) Juuri maistettiin tuota lusikkakakkunakin tunnettua suklaakakkua ja on se vaan joka kerta yhtä hyvää (ja yhtä täyttävää, huoh!).

Pari päivää olen myös fiilistellyt tätä Kaija Koon uusinta sinkkua, supernaiset. Tais löytyä haastaja Paula Koivuniemen Aikuiselle naiselle, vai mitä sanotte? ;)

Mutta hei, ei välitetä sateesta vaan toisistamme, eikö vaan? <3 Ja onnea vielä kaikille muillekin sankareille, valmistuneille, ylioppilaille, lomansa aloittaneille ja muille juhlijoille! :)

Toisin kuin voisi luulla, tänään ei ole korkkarit katossa vaan vaihteeksi taas kädet liisterissä tapetoinnin kanssa.

Edullinen ehkäisy

Äiti haluaa nukkua. Isä haluaa nukkua. Esikoinen haluaa nukkua. Kuopus ei halua nukkua. Mitä siitä nyt tulis, jos kaikki haluais nukkua. Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että me kaikki vaan nukuttais.

Ymmi Hinaaja on samaa mieltä.

Terveisiä siis reissun päältä! Ollaan yövytty nyt kahdella kolmesta vävystä ja veikkaan, että tytöt eivät ole saamassa serkkuja ihan heti. Sen verran tehokasta ehkäisyä on seurata hetki lapsiperheen elämää kaksiossa... 

Ensinnäkin, tytöt eivät ole tottuneet nukahtamaan samassa huoneessa, joten sitä leikin, kikatuksen ja kiukuttelun määrää riittää ihan kunnon tovi, ennen kuin molemmat hyytyvät omiin nurkkiinsa. Vanhempien kömmittyä viereen ja juuri päästyä uneen alkaa sitten kuopuksen uuvutustaistelu kierros kaksi. Hän herää usein puolen yön jälkeen, mutta nukahtaa omaan sänkyynsä vaipanvaihdon jälkeen ilman ongelmia. Tämä ei päde reissussa, kun äiti ja isä ovat ihan vieressä ja olisi niin mukava jo nousta ylös ja leikkiä vähän. Kun kukaan ei yrityksestä huolimatta lämpene ajatukselle alkaa raastava huutokilpailu, josta kiittävät sekä aamulla aikaisin  heräävä isä, myös seinän takana nukkumista yrittävä vävy puolisoineen (ja epäilemättä myös seinänaapurit). Kuopus ei ole tottunut siihen, että häntä rauhoitellaan keskellä yötä, joten kaikki yrityksen hyssytellä häntä pahentavat vain asiaa. Reilun tunnin kiukuttelun, huudon ja kiemurtelun jälkeen kuopus nukahtaa lopulta -vain herätäkseen uudelleen ennen kuutta. 

Mutta en mä tässä nyt voi teille uneksi muuttua. Ehkäisyksi voin, sillä jos joku haluaa käyttää edullista, hormoonitonta ehkäisyä, niin tilaa vaan meidät (tai vaihtoehtoisesti jonkun toisen huonounisen lapsiperheen) yökylään, niin ei varmasti tee mieli lisääntyä ihan hetkeen!

PS. Jos joku ei säikähtänyt unen puutetta, niin voidaan keskustella myös aiheista "tuikkulyhdyt sohvapöydällä", "suklaavanukas tuolin pehmusteessa" ja "ykköshätä (joskus myös kakkoshätä) olohuoneen matolla".

Kolme sukupolvea saman katon alla

Epäilijöitä varmasti riitti, kun sana alkoi levitä, että meidän talous on muuttamassa saman katon alle isäni kanssa. Tähän kaksilapsiseen perheeseen on siis viime vuoden pääsiäisestä asti kuulunut minun ja mieheni lisäksi myös pappa ja viikonloppuisin yleensä myös täti (siskoni). Lisäksi nurkissa pyörii sekalainen seurakunta tätejä, enoja ja setiä, mitä milloinkin, joten yksin täällä ei tarvitse olla. Talossa riittää neliöitä, joten sovussa ollaan toistaiseksi eletty. Tietysti välillä täytyy puhdistaa ilmaa pitämällä mykkäkoulua ja karjumalla naama punaisena antamalla kehittävää palautetta suuntaan ja toiseen. Hyötyä tästä asumisjärjestelystä on ehdottomasti kaikille ja väitänkin, että plussia on enemmän kuin miinuksia! 

Isälleni: Ruoka on valmiina ja pyykit puhtaana, kun muistaisi vain käydä syömässä ja tuoda likapyykin pyykkikoriin. Lastenlapsia joutuu saa hoitaa niin paljon kuin haluaa ja nähdä läheltä kuinka tytöt kehittyvät. Koko isän olemus muuttuu, kun hän on lasten kanssa; on mukava nähdä kuinka katkeroitunut leskimies vertyy vielä hippasille nauru korvissa ;) Muutenkin juttuseuraa riittää (halusi tai ei) sekä itsestäni että miehestäni pitkään lähes yksin asuneelle puheliaalle miehelle. Tekninen tuki on yhden pyynnön päässä, samoin ompeluapu ja mitä kaikkea sitä nyt tarvitseekaan! Työrauha ja hiljaisuus on kuitenkin ikuisesti menetetty!

Kuusiaitaa kaatamassa viime kesänä kodinhoitohuoneen tieltä.

Minulle ja miehelleni: Yli sata vuotta vanha talo olisi peitonnut meidät varmasti alle viikossa, jos isäni ei olisi paikalla näyttämällä kädestä pitäen vuosien aikana oppimiaan kikkoja ja jakamassa sitä hiljaista tietoa eteenpäin meille uusille talon omistajille. Saamme lastenhoitoapua aina, kun tarvitsemme (tosin pienillä rajoituksilla, vaippahommat luonnistuu vähän heikosti...). On muuten aika luksusta herätä joskus aamuisin huomatakseen, että kello on esim. puoli yksitoista; eikö nuorin ole tosiaan vielä herännyt (esikoisella on äitinsä unenlahjat ja saatta posotella kevyesti sinne asti, jos on mennyt myöhään nukkumaan). Yksivuotias löytyy kuitenkin yläkerrasta pappan huoneesta, ovat siellä leikkineet jo lähes pari tuntia! Aamupalakin on jo syöty (noin litra maitoa ja rasiallinen viinirypäleitä :D) Myös joustavuus menojen yhteensovittelemisessa on mahtavaa, etenkin näillä pääkallokeleillä! Voin lähteä hyvissä ajoin esim. sählyyn, vaikka mies ei olisi vielä tullut töistä kotiin. Isäni voi sen varttitunnin vahtia tyttöjä ilman, että mitään ruokaan/vaatteisiin/eritteisiin liittyvää täytyisi huomioida. Välillä aamuisin, kun kello käy haluttua nopeammin, auton ikkunat puhdistuvat kuin itsestään ja vapaa syli ottaa toisen lapsen puettavaksi. Ruoanlaitossakin apua saa tarvittaessa ja remontista emme olisi varmasti selvinneet ilman isäni apua. Hän on kuitenkin käytännössä koko ikänsä rakentanut (mm. remontoinut yläkerran tulipalon jäljiltä ja veistänyt hirsimökin itse alusta loppuun), joten tietotaitoa on vaikka kuinka paljon. No kärsiikö se parisuhde sitten, kun se pappa pyörii jaloissa? No ei. Sen takia ainakaan. Sanoisin, että pienet lapset ja remontti rasittavat suhdetta, mutta pappan läsnäolo ei niinkään.

Pappa toimii tarvittaessa myös sitterinä. Tässä kuopuksen syödessä ensimmäisen kerran kiinteitä. Hyvin meni, molemmilta!

Lapsille: Muistan itse lämmöllä omaa lapsuuttani, kun mummuni asui meidän kanssa saman katon alla. Samanlaisia ihania muistoja toivon myös omille lapsilleni ja alku näyttää ainakin lupaavalta :) On mahtavaa, että isän ja äidin lisäksi heille tulee myös hyvin läheinen suhde isääni (ja moniin muihinkin!). Lapset saavat kuulla pappan tarinointeja ja esitellä innolla tekemisiään hänelle. Ajattelin alunperin, että lapset eivät saisi pappan huoneeseen mennä kutsumatta, jotta pappa saa levätä rauhassa ja tehdä omia töitään ilman häiriötä. Ehdotus miellytti myös isääni; lapset saavat tulla vain pyydettäessä, lapsenlapset milloin vain! :D Arkena tytöt löytääkin usein pappan huoneesta pikku kakkosta katsomasta.

Tarinoita puolin ja toisin.

Harkitsematta tällaiseen asumisjärjestelyyn ei kannata hypätä, henkilökemioiden on kohdattava. Kompromisseihin on varauduttava puolin ja toisin, koska vanhoja tapoja on jokaisella ja kun siihen lisätään vielä talon tavat, niin saattaa esim. jäädä lukkojen taakse... Muuten kyllä suosittelen lämpimästi, jos vain mahdollista :)

PS: Kuopuksen ensimmäinen sana oli pappa! (oikeasti se oli kakka, mutta se on vähän noloa, niin sovitaan, että toinen sana olikin se ensimmäinen sana, eikö vaan)

Mitä tänään syötäisiin?

Liinan lanseeraama ainekirjoitushaaste on saavuttanut jo trilogian mittasuhteet. Aiheen sai tällä kertaa kunnian päättää Tuuli.

Mitä tänään syötäisiin?

Jotain nopeaa ja helppoa. Jotain edullista, mutta silti maukasta. Jotain mikrolämmityksen kolme kertaa kestävää. Jotain, mitä osaa valmistaa yläasteen seiskaluokan köksätuntien opeilla ja tosi-tv:n kokkiohjelmien perusteella. Jotain, mihin aineet löytyvät kaapista ja mihin aika riittää. Toistetaan viisi kertaa päivässä, joka päivä. Peace of cake! (Joskus syödään sitä kakkuakin)

Meillä on tapana sanoa, että aamulla syödään kuoripottuja ja illalla potunkuoria. Totuus ei tuosta kauas heitä, sillä yleensä meillä syödään hirvenlihaa ja perunoita. Joskus saattaa olla porkkanoita. Ja sen lihattoman lokakuun voitte tunkea... Sanotaan nyt vaikka takataskuun. Nimim. hirvimiehen tytär, jonka taloudesta löytyy kolme pakastinta täynnä hirvenpaistia, jauhelihaa, lihalientä ja koiralle luita.

Ymmärrän kyllä lihattoman lokakuun jalon tavoitteen sivistää lihateollisuuden pahuudesta ja epäeettisyydestä,  mutta katselen näiden sarvien omistajaa mieluummin ruokapöydässä kuin auton tuulilasissa.

Lapsen ruokavalion koostaminen monipuolisesti, valmistaminen riittävästi, viisi kertaa päivässä toteutuu todella hyvin, kun lapsi syö ensimmäisen kerran illalla puoli kuudelta. Palan kurkkua. Edesmennyt äitinikin oli jo sitä mieltä, että meidän tuvan pöydän alla eläisi kana jos toinenkin. Niin eläisi vieläkin ja leveästi vielä. Hävikki on siis aikamoista. Seuraavat ruokaympyrät eivät perustu minkäänlaiseen faktatietoon, eikä niistä ole saatavilla aineistoa tai viitelähteitä. Kyseessä on ns. omasta päästä luusoppaa -tyyppinen havainnollistava kuvasarja tähän väliin.

Jotta ruokailu ei menisi eettisyyden pohdiskelun, sisällön päättämisen ja lasten erikoisominaisuuksista selviämisen jälkeen liian helpoksi, niin lisätään keittoon vielä keittiöremontti. Helpoin vaihtoehto tässä vaiheessa olisi tietysti kääntyä einesten luvattuun maailmaan, mutta minua on valistettu, että einekset ovat lyhin tie helvettiin, mitä ruokaan tulee. Niissähän on kaiken maailman lisäaineita ja muita myrkkyjä, kuka niitä nyt söisi saati lapsilleen syöttäisi. Ja myrkkyjähän voikin vältellä eineksistä kieltäytymällä.... Jos minun kuitenkin tulisi valita äidin burnoutin ja einesruokien välillä, niin valitsisin einesruoat epäröimättä!

Onneksi siellä pakastimessa on kuitenkin näin hirvenmetsästyskauden alussa vielä vähän tilaa muullekin ruumiin ravinnolle kuin sille hirvenlihalle, joten minäpä poikkeuksellisesti ennakoin keittiöremonttiin liittyvää ruoanlaittodilemmaa ja valmistin kasan gourmee-ruokaa varastoon: makaronilaatikkoa, kalakeittoa, kanarisottoa, kaalilaatikkoa, lasagnea, kesäkurpitsapaistosta ja lihakeittoa. Pakastimen sisällön lisäksi käytettävissä on jääkaapin sisältö, leivät, hedelmät ja kuivamuona. Liesi ja uuni ovat poissa pelistä, joten suunnitelmallisuus on poikkeuksellisesti päivän sana. Yleensä kun alan miettiä menuta suunnilleen siinä vaiheessa, kun jompi kumpi lapsista raapii jääkaapin ovea ja itkee nälkäänsä. Kadehdin heitä, jotka laativat viikon menun valmiiksi ja käyvät vain kerran viikossa kaupassa. Heidän on pakko tulla ulkoavaruudesta.

Lusikalla syömisen harjoittelu kannattaa aina aloittaa mustikkarahkasta!

Opettajan kommentti: Aika ala-arvoista käyttää söpöä lapsen kuvaa pelastamaan hätäisesti kyhättyä tekstiä, säälittävää. Tosin lapsi on kaunis vaikka mustikalla kuorrutettuna, joten saat anteeksi. Mitä tekstiin tulee, niin siinä ei taaskaan ollut päätä eikä häntää. Oletkohan nyt aivan oikealla alalla? Ja mitä pahaa hirvet ovat koskaan sinulle tehneet?

Toisella kierroksella ainekirjoitushaasteen haaviin tarttui taas pari uutta blogia ja kooste niistä löytyy täältä (omat kirjoitukseni löydät ainekirjoitushaaste-tunnisteen takaa). Saapa nähdä kuinka laajalla rintamalla tähän kolmanteen osaan tartutaan.

Prinsessasukset

Jos ette jo tienneet, niin minulla on tosiaan maailman paras perhe ja suku! Vai onko jollain muulla one of a kind prinsessasukset? Meidän neidilläpä on ja se on suorastaan valtionsalaisuus kuinka tämä pari löysi meille tiensä isoeno <3. Jos joku tulee kateudesta vihreäksi näiden pinkkien suksien vuoksi, niin voi suksia Norjaan ja käydä ostamassa sieltä itselleen parin, koska Suomesta näitä ei saa ellei pölli meiltä (EI SAA!)

Niinpä, kun tänään aamulla ruohikon peitti hädintuskin kuurakerrosta paksumpi "lumihauki", vaati esikoinen, että on välittömästi päästävä hiihtämään. Hiihtäminen sujuikin ensikertalaiselta kadehdittavan hienosti, toivottavasti innostus jatkuu läpi talven. Be awere Therese Johaug :D

ADHD-lapsesta käytiin imemässä viimeiset mehut vielä illalla naisvoimistelijoiden perhejumpassa (kuka neropatti muuten keksi, että se jumppa pidetään 18:30-19:00? Pitäisi olla jo hampaita pesemässä sillon...). Loppurentoutumisen jälkeen otettiin kuitenkin vielä pikku nyrkkeilyerä neidin kanssa ja odoteltiin jäähypenkillä, kun muut jo lähtivät kotiin... Tulispa huomenna lisää lunta, niin sais tyttö ihan rauhassa purkaa energiaansa ulkona ja jäis uhmat vähän vähemmälle!

Pahoittelen, että tästä postauksesta tuli tällainen lällällää, kattokaa mitä mulla on ja sulla ei, mutta on nuo sukset niin päheet, että piti tulla vähä leuhkiin ;) Varsinkin, kun sain jo köniin tytöltä aiemmin illalla, niin voitte vaikka ajatella, että ootte jo lyöny mua, jos tekee mieli.

Pinkopahvikatto ja sen kunnostus

Katossa oli ennen kunnostusta aika pahoja repeämiä, joita paikattiin ruskealla puukitillä ja kuituteipillä.

Tuvan katto on ollut muuten niin harmonisessa kolmen sukupolven kommuunissamme se kiistakapula, johon kaikki patoutumat ja turhautumiset ovat purkautuneet. Kompromisseja on tehty puolin ja toisin hyvinkin jouhevasti olen saanut tahtoni läpi joka asiassa, mutta katto ja sen kohtalo herätti selkeästi kiivaimmat keskustelut (ja mykkäkoulut), ainakin tällä erää.

Olisimme mielellämme paljastaneet suuret hirret katosta alkuperäiseen asuunsa, mutta. Yläkerta, aikojen alussa vintti, on palanut joskus 50-luvulla ja sittemmin rakennettu uudelleen 80-luvun lopulla. Välikatossa on vanhat eristeet ja palon jäljiltä kaikenlaista moskaa edelleen. Olisi ollut veren kaivamista nenästä vaikeaa ja kallista avata katto tuhoamatta keuhkoja kaikkia muita pintoja talossa, ja vaikka tuo päätös kaihertaa mieltä edelleen emme ainakaan vielä paljasta hirsiä.

Kuva tuli otettua vähän väärästä paikasta, kun en enää muistanut, missä paikattu kohta oli. Vähän tuossa kuultaa vielä puukitti läpi, mutta siihen lätkäistään ennen uusien valaisimien asennusta uusi kerros maalia.

Tyydyimme siis kunnostamaan olemassa olevan pinkopahvikaton paikkaamalla repeämät kuituteipillä ja puukitillä (johon päädyimme, jälleen kerran, Rautapohjan* myyjien osaavan opastuksen jälkeen). Paikkaamisen jälkeen katto maalattiin Tikkurilan Siro Himmeä sisäkattomaalilla (sävy paperi). 

Väriskaala on vähän väärä, väri ei ole noin sinertävä oikeasti. Näissäkin kuvissa näkyy, kuinka kitti kuultaa läpi, mutta lisäkerroksen maalia tulisi pelastaa se ongelma.

Katon ilme raikastui huomattavasti, ja koska tuvan päätyseinään saatiin kuin saatiinkin alkuperäinen hirsiseinä näkyviin (raportti tulossa, just wait!), niin ehkä olikin ihan hyvä, että katto jäi kokonaan vaaleaksi. Eipähän tunnu siltä, että tippuu katto niskaan, eikä yleisilme muutu liian tummaksi.

Nykyiset valaisimet tulevat vielä vaihtumaan ja muutenkin valaistusta lisätään aika paljon, joten kattoon ja sen lopulliseen kohtaloonkin palataan vielä.

Hirveesti tuli nyt cliffhangereita. Täähän menee ihan Salkkareiden kans samaan sarjaan koukuttavuuden kannalta tää meidän remontti... ;D

Kaaoksen hallintaa

Kuiva-aineet säilytettiin käytännöllisesti kaapin purkamisen jälkeen keittiön pöydillä, mutta nyt ne löytyvät vähän paremmin Oriolan laatikoiden kätköistä.

Meidän vessassa ei ole seiniä, eikä kyllä sähköjäkään, pyykkikone on keskellä työmaata (siihen onneksi saatiin roikalla sähköt), lasten hammasharjat ym löytyvät mikron päältä, potta ja pyykkikone ovat tuvan nurkassa, portaiden kaiteet toimivat pyykkinaruna, pastat ym kuiva-aineet on pakattu Oriolan laatikoihin auki revityn seinän viereen (kiitos vaan entiselle työnantajalle lainasta! Ai ette tienneet, että on lainattu? No kiitos silti lainasta!), työnhakuun liittyvät paperit hautautuvat arkistojen uumeniin ja ne bloggausaiheet ja ajatukset ja aika, no, ne on jossain tuolla kaaoksen keskellä. Kertokaa jos näette niitä, että täällä jo kovasti kaivataan!

Nyt jos joskus vois pitää kestovaippailusta taukoa, mutta ei. Mitä se sellainen luovuttaminen olisi?

Se aika kyllä taisi hukkua viimeistään siinä vaiheessa, kun kolhaisin polvellani putkea, jossa aiemmin oli patteri, joka teoriassa (ei koskaan käytännössä) lämmitti sitä vessaa, jossa ei nykyään enää ole seiniä eikä sähköjä, ja joka tuon kolhun seurauksena suihkusi vettä kohtalaisen voimakkaasti, koska siitä putkesta taisi irrota joku osa tai jotain, ja se tulvi sen vastavaletun betonin päälle, josta piti tulla kynnys uuden ja vanhan puolen välille siihen puhkaistuun kohtaan, joka saattaa ehkä nyt homehtua, mutta hei onneksi se patteri löytyi vielä ja isä lievähkön hermoromahduksen ja asiaankuuluvien tehostesanojen jälkeen sai korjattua vahingon, ja tietysti meillä oli juuri silloin vieraita, jotka kyllä on tottunu meidän sekoiluihin, paitsi serkun tyttöystävä, joka oli ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa kylässä. 

Huomatkaa kaunis yksityiskohta sisustuksessa, tumma rottinkikori kätkee sisäänsä lasten hygieniatarvikkeet mikron päällä.

Eli sitä bloggausaikaa ei enää taida olla. Enkä muutenkaan uskalla enää koskea mihinkään. Kuusi viikkoa vielä, niin kodinhoitohuone, pesuhuone, tupa ja keittiö pitäisi olla valmiina. Siis kalusteet tulee, tuskin täällä valmista on, että laitetaan vaikka ne kalusteet lumihankeen siksi aikaa, koska kyllähän lumi jo kuuden viikon päästä on maassa. Pessimisti ei pety.

Niin. Tulee pitkät kuusi viikkoa.

Espoon rantamaraton

Koko viikko on mennyt kuin hidastetussa elokuvassa. Tekemistä on vaikka kuinka paljon, mutta kun jalkaparin kuudesta päänivelestä on kolme pois käytöstä, niin etenemistahti on aika hidasta. Aloitetaanpa kuitenkin alusta.

Olipa kerran neljä (avo)kälyä, joita yhdisti neljä veljestä. Naiset saivat päähänsä ilmoittautua yhdessä Espoon rantamaratonille (no sille puolikkaalle herrajumala, jokin itsesuojeluvaisto sentään meilläkin). Ajatus kuulosti loistavalta; tavoitteellista liikuntaa usean kuukauden ajan kukin tahollaan ja kruunuksi yhteinen määränpää, unohtamatta yhteistä juoruilua saunailtaa urheilurupeaman jälkeen. So far so good.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes lähtöviivan tuntumassa joutui tunnustamaan itselleen, että parempi ottaa nyt ihan rauhallisesti, kun Mutsien kympin jälkeen on tullut juostua ehkä korkeintaan se kymmenen kertaa. Kaikki menikin aluksi tosi hyvin; vauhti oli rauhallinen hölkkävauhti, kuulokkeista kuului rauhallinen äänikirjan kertojan ääni ja maisemat olivat pääosin rauhallisia, kauniita rantamaisemia (juomapullossa ei sentään ollut rauhoittavia, vaikka niistä ei olisi kyllä lähtöjännityksessä ollut haittaa). Neljäntoista kilometrin kohdalla polvi jäykistyi ja kipeytyi. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Sen piti olla oikean jalan lonkka joka pettää, eikä vasemman jalan polvi! (Kyllä, oletus oli, että jokin kropassa pettää.) Rauhoitin vauhtia entisestään ja keskityin tekniikkaan sekä juomapullovyön keventämiseen. Kivut laantuivat ja matka jatkui hyvillä mielin loppuun saakka. Lopussa jalat olivat selkeästi jo kankeat ja tiesin aiempien puolimaratonien kokemusten jälkeen olla kävelemättä tankkauspisteiden kohdalla. Nimittäin heti maalin jälkeen pistettyäni kävelyksi vasen polvi sanoi sopimuksensa irti ja nilkutus alkoi. Oikea lonkkakin oli sitä mieltä, että sitä oli kohdeltu kaltoin. Nilkutettuani loppupäivän sain iltaan mennessä myös kipeän nilkan. Että rikki meni vain joka toinen nivel, ei huono! (Ei sentään hiertyneet nännit verille, kuten joillakin miehillä, AUTS!)

Näitä haavoja on siis paranneltu tämä viikko ja hiljalleen nivelet ovat palaamassa ruotuun. Oli muuten kohtuullisen sääliviä katseita junassa kanssamatkustajilla, kun raahauduin laukkujeni kanssa ympäriinsä (ostin junan automaatista valitsematta sen kummemmin paikkaa, ja pam, lasten leikkiosastohan se sieltä tuli arvonnasta! No thanks, vaihdan mieluummin paikkaa joka aseman jälkeen normaalivaunussa, sillä sitä lasten iloista leikinhelinää saa kuunnella kotonakin.)

Niin ihana kuin kälyjä (ja muitakin ystäviä ja sukulaisia) olikin tavata, niin koitetaanko keksiä ensi kerralla jotain vähemmän itsetuhoista, jooko? Ja miten tästä tuli nyt tällainen valitusvirsi, vaikka piti kehua noita hienoja maisemia ja mahtavaa keliä ja nostaa hattua niille masokisteille maratoonareille, jotka jaksavat treenata kurinalaisesti ja ovat mieleltään niin vahvoja, että selviävät vielä kolmenkymmenen kilometrin jälkeen maaliin asti? 

Ehkä pitäisi ensi kerralla vain tajuta juosta vähän ennen sitä itse tapahtumaakin.

PS: Liinakin oli siellä :) Se sama, joka ideoi tuon ainekirjoitushaasteen :)Tää tarvii vielä pari hymiötä lisää :) :)

Sotalesken urotyöt

Kaikki kunnioitus ja sympatia todellisille sotaleskille, mutta toivon todella, ettei Suomessa tarvitse kokea sotaleskeyttä tämän enempää - viikon kertausharjoitukset olkoon maksimi! Sillä aikaa, kun mies syö kolme lämmintä ateriaa päivässä, käy kuntosalilla ja saunoo kavereiden kanssa joka ilta valmistaa infuusioliuoksia vuorokauden ympäri sotilasapteekissa, minä raadan kotirintamalla.

Infuusioliuosten valmistusta sotilasapteekissa

 

Olen käynyt omaa loppumatonta sotaa banaanikärpästen kanssa. Ne pirulaiset eivät kuole millään! Kokeiltu on kaiken maailman etikkaloukut sun muut. Imurointi on pitänyt kannan yhtä hyvin kurissa kuin luvanvarainen hirvenpyynti hirvikolarit. Teen kohta kansalaisaloitteen kemiallisten aseiden sallimisesta banaanikärpästen kohdalla, todella rasittavia otuksia.

Kuva täältä.

Eilinen urotekoni oli hiiren metsästyksen päättyminen onnellisesti (molempien osapuolten kannalta). Havahduin olohuoneessa, kun ohitseni vilahti jotain tummaa ja siellähän se hiiri viiletti, auki revityn seinän vieressä välillä piilossa lattian raossa ja välillä uskaliaasti vähän keskemmällä. Paniikki!!! Isääni eivät kuulemma noin pienet saaliit kiinnostaneet (huom. hirvenpyynti alkaa reilun viikon päästä), joten jäimme tätini kanssa ihmettelemään mitä hiirelle nyt tehtäisiin. Hiirenloukut on todistettavasti muuton jälkeen nähty, mutta niiden nykyisestä sijoituspaikasta ei ole harmainta aavistustakaan. Oli tartuttava aseisiin; tässä tapauksessa ämpäriin ja sanomalehteen. Hiiren uskaltauduttua vähän irti seinästä iskin aivan paniikissa hetkeäkään epäröimättä ämpärin sen päälle, minkä jälkeen hivutin aivan paniikissa sanomalehden varovasti lattian ja ämpärin väliin. Tuuletin onnistumista aivan paniikissa! Kiikutin hiiren ulos (yllättävän pitkät kädet muuten minulla, kun oikein ojentaa) ja vapautin sen luontoon, jonne se kuuluu. Ei parka uskaltanut tulla ulos ämpäristä, oli kai sekin niin paniikissa. Jouduin kaatamaan hiiren nurmikolle (joka oli niin pitkää, etten nähnyt mihin se hiiri lähti ja hypin ympäriinsä aivan paniikissa) ja poistuin vähin äänin sisälle. Siirryin loppuillaksi kaiken varalta yläkertaan, koska olin vieläkin vähän paniikissa. Odotan, että saan jonkinlaisen mitalin tai kunniakirjan mieheltäni, kun hän palaa omalta sotaretkeltään.

Kuva täältä.

Kalenteri

Syksyni ei ala kalenterin, vaan (surullista kyllä?) television mukaan. On IHANAA, kun tutut sarjat palaavat tauolta! (Katsoit itsekin eilen Salkkareita, myönnä pois!) Itselläni on tapana pitää telkkaria auki lähes yötä päivää, vaikka en sitä intensiivisesti katsoisikaan. Hiljaisuus on ahdistavaa. Arvostan etenkin sarjoja, joita voi katsoa yhdessä lasten kanssa samalla, kun tekee ruokaa, lajittelee pyykkejä ja siivoaa. No tuota viimeistä kohtaa ei kyllä usko kukaan minun tekevän, mutta muuten kyllä vietän arkisin aamupäiväni mieluiten jammaten esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa tai Voice of kidsin tahdissa tyttöjen hytkyessä vierellä. True bloodin tyyppiset vampyyrien silpomiset puisella seipäällä eivät varsinaisesti sovi taustalle pienten lasten leikkeihin, joten CSI, Dexter ja muut vastaavat jätetään suosiolla iltaan ja ne katsotaan lasten mentyä nukkumaan.

TV:n edessä käytetyn ajan voisi käyttää tehokkaamminkin. Olen jonkin verran tehnyt kuntopiiriä viime aikoina katsoen samalla suosikkisarjoja. Voisinkin tehdä itselleni sellaisen treenikalenterin, kuten kuntosaleilla, mutta omani olisikin sidoksissa tv-ohjelmien lähteysaikoihin eikä kuntosalin viikko-ohjelmiin. Vähän niin kuin tähän tyyliin:

Uusi suosikkisarja, Nashville. Country-musiikin tahdissa on hyvä treenata :)

Maanantai

21:00 AVA: Erilaiset äidit + kuntopiiri

Tiistai 

lepopäivä

Keskiviikko

21:00 Nelonen: Nashville + kahvakuula

Torstai

lepopäivä 

Perjantai

20:00 Liv: Jutta ja puolen vuoden superdieetit + TRX-kuntopiiri

Lauantai

21:30 Yle1: Uutisvuoto + kuntopiiri 

(hei let's face it, olen lauantai-iltana kotona ehkä pikkujoulua lukuunottamatta, joten voin ihan yhtä hyvin tehdä kuntopiirin)

Sunnuntai

19:10 Tanssii tähtien kanssa + venyttelyä ja jammailua lasten kanssa

Syrjänen kiilasi suosikikseni tanssijoista.

Antakaapa hyviä vinkkejä suosikkiohjelmien suhteen? Ehkä en ole huomannut kaikkia helmiä vielä, kertokaa heti!!

Taikasieni

Mitä saa, kun yhdistää uuden, vasta hiotun, petsatun ja lakatun lattian, paljon vieraita ja hetken herpaantumisen, jostain vielä yhden permanent-tussin (jotka ovat muuten kaikki kerättynä lasten ulottumattomissa) ja vähän alle kolmevuotiaan tytön? Kyllä, vanhempien pahimman painajaisen!

Meinasi itku päästä, kun näin lattian! Miksi? Missä välissä? Mistä se tussi oikein ilmestyi? Kenen piti vahtia ja miksei vahtinut? Millä tuo lähtee pois? Kuka kertoo miehelleni, joka tuon lattian entisöi??

Lattiaa peitti monen neliön alalta kauniit lapsen käden koko kaarella taiteillut ympyrät ja viivat, osa myös lapsen käsissä. Ei oikeasti naurattanut yhtään. Googletimme hakusanoilla permanent-tussi ja lattia; tuloksena, kuinkas muutenkaan, kaksplussan keskustelupalsta. Jossain mainittiin taikasieni; hei meillähän on sellainen! Serkun kanssa kontalleen jo pimentyneeseen huoneeseen (jossa ei kyseisellä hetkellä ollut sähköjä) ja ei muuta kuin töihin. Se lähtee! Tussin jäljet hävisivät hiljalleen, kun hankasimme sienellä puunsyiden mukaisesti (lapsi oli tietysti piirtänyt lähinnä puunsyiden vastaisesti...). Jäljelle jäivät valitettavasti harmaat lakattomat viirut, mutta tussin jäljet olivat sentään poissa.

Mieheni lakkasi vauriokohdan uudestaan ja kerrankin homma onnistui täydellisesti! Lattiasta ei löydy enää merkkiäkään tussin jäljestä saati taikasienen aiheuttamista harmaista, lakattomista kohdista. Nyt jälkeenpäin ajateltuna onni onnettomuudessa oli, ettei tyttö piirtänyt hirsipaneeleihin tai tapetteihin. Niitä olisi ollut astetta vaikeampi puhdistaa (koputtaa puuta)...

Aiemmin kesällä ystävämme olivat koko perheensä kanssa kyläilemässä meillä ja viisivuotias poika tuli jossain vaiheessa alakertaan hieman hämillään. Yläkerrassa oli kuulemma ollut joku "ihme mies". Isäni siellä vain lepäili sängyssään. Todellisuudessahan tässä taloudessa asuu kaksi ihmemiestä, isäni ja mieheni. Kunnon MacGyvereita ovat molemmat :)

Ideal lux Lawyer

Meillä asuu viikonloppuisin ydinperheemme (minä, mieheni, tyttömme sekä isäni) lisäksi myös isosiskoni. Hän joutuu luopumaan entisestä omasta huoneestaan meidän tyttöjemme vallatessa yläkerran päätykamarit, joten hän tulee jatkossa yöpymään alakerrassa niin sanotussa "mummun kamarissa" (jossa oma mummuni asui meidän ollessa pieniä). Sisustus on suunniteltu pitkälle minun ehdoillani samaan tyyliin kuin muutkin huoneet, mutta halusimme tietysti, että siskonikin viihtyy ja kokee huoneen omakseen. 

Ideal lux Lawyer

Kun vuosi sitten suunnittelimme hänen huonettaan, hän nimesi ensimmäisten toiveiden joukossa oman sänkynsä säilyttämisen lisäksi vihreän lampun (hän RAKASTAA vihreää!). Sirkka-Liisa löysikin aivan ihanan yksilön, joka miellytti minua siskoani ja nyt se viimein saapui! 

 

Andie Griffith as Matlock

 

Ideal luxin Lawyer pöytävalaisimesta tulee mieleen (lähinnä nimestä johtuen) vanha kunnon Matlock. Jos olisin mies, niin olisin todella kateellinen noista hopeisista kiehkuroista :D Näkyy muuten tv5:llä iltapäivisin, jos haluaa viettää vähän nostalgisia hetkiä Matlockin parissa. Kylläpäs oli nyt kömpelö aasinsilta, mutta laitetaan se vaikka maalihuurujen piikkiin (olen koko päivän maalannut vesiohenteisella maalilla, kyllä kai siitäkin jotain höyryjä lähtee?!).

Hiiren häät

Hiiren häät

Voi hyvänen aika hyörinää tätä
on hiirineidillä häihinsä hätä.
Mitä tehdä - huntu on sumuna suolla
ja sormukset pitäisi vuolla
ja ommella sulhasen takkiin nappi.
Jo odottaa vihkiparia pappi
ja kissankello kummulla soi.
Mitä hiirineiti nyt tehdä voi?
Kas pääskyset suolle
lentäen liitävät
hunnun hopeisen tuovat
ja takaisin kiitävät.
Sormukset tekee tikkavaari,
on langan lento kuin riemukaari.
Sulho ja morsian kipinkapin
rientävät yhdessä eteen papin.
Käki metsässä onnea kukkuu,
mutta pöllövaari vain nukkuu
oksalla vanhan tammen
rannalla metsälammen.
Jo kohta äänin kirkkain
soi orkesteri sirkkain,
ja kaikki tanssivat, hyppivät niin
että melkein joutuvat pyörryksiin.
On juhlapöydässä herkkuja hyviä,
makeita marjoja, kermaa, jyviä.
Moni viiksiään kielellä sivelee,
hääkakku silmiä hivelee.
Simamalja hääparin onneksi juodaan,
riemu ja ilo ilmoille tuodaan
ja tanssitaan kunnes saapuu yö,
vasta huomenna alkaa hiirien työ.

-Titvi Ikäheimo-

Kuvassa ihastuttava hääpari, kuvaajana (vähintäänkin yhtä ihastuttava) mieheni.

Suuret kiitokset Annalle ja Hannekselle, että saimme olla mukana teidän lämminhenkisissä häissänne. Kaikkea hyvää teille jatkoon :)

"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi." -Muumipappa

Fitfarmin superdieetti: päivällinen

Mitä tänään syötäisiin? Luultavasti jotain näistä:

Kanaa, 3 % fetajuustoa, kesäkurpitsaa, kesäsipulia ja vihreää paprikaa.

Tortillaa ilman tortillaa, eli jauhelihaa, punasipulia, riisiä, salaattia, kurkkua ja fetaa.

Savulohi-pinaattipastaa sipulilla ja raejuustolla.

Kaalipataa (kaalta, sipulia, jauhelihaa ja riisiä).

Jahas, taas on ollut tortillaa...

Lämpimiä ruisleipiä tonnikalalla, paprikalla, raejuustolla ja öljyllä, lisänä vielä kurkkua.

Mennään siis aika samoilla linjoilla kuin lounaalla, mutta treenipäivänä lisätään vähän hiilareita pastan, riisin tai perunan muodossa.

Nyt on menossa väliviikko superdieetin ja superdieetti extran välillä. Annetaan vähän lihaksille ja kipeytyneelle olkapäälle aikaa palautua ennen uutta rutistusta. Ruokavaliota noudatetaan, mutta hieman herkutellen soveltaen. Lauantaina on sukulaistytön häät ja sinne lähden kyllä ilman keittiövaakaa ;)

Siskoni boheemi opiskelija-asunto

Varatkaapa alkuun kunnon kuppi kahvia tai teetä, nimittäin nyt tulee niin monta kuvaa, ettei mikään laite jaksa näitä ladata ennen kuin hermot menee...

Siskoni on niin sanottu ikiopiskelija ja hänen asunnossaan löytyy aina uutta ihmeteltävää (no ihmekö tuo, kun olen käynyt siellä noin viiden vuoden välein...). Hänen asuntonsa on kiehtova! Täysin erilainen kuin omamme, mutta värikylläisyydessään ja yksityiskohdissaan todella vangitseva (hän kommentoi näitä meidän suunnitelmia vähän tylsiksi... Pyh!). Yritin ottaa kuviakin, mutta en osannut mukaan sattui tätä tarkoitusta varten hieman huono objektiivi (ja olin niin pimeäkin...), joten aivan totuutta vastaavia otoksia en saanut,  mutta parempia nämäkin kuin ei mitään. Enjoy!

Keittiössä valvovan silmän (kielen?) alla. Naamio on Singaporesta ja pitää pahat henget loitolla.

Peto ja Raato saivat molemmat omat koukkunsa (vaikka sisko vihaakin Ikeaa. Koukut ovat ainoat hyväksytyt Ikeat).

 

Kylpyhuoneessa riittää lukemista ilman kirjaakin ja jostain syystä vieraat viihtyvät keskimääräistä pidempään vessareissullaan...

Matkamuistoja, museoista ja lahjaksi saatuja, tuttujen tuomia (siinä toivossa, että pääsevät seinälle).

Pikku Myy katossa.

"Ihania koruja, saanko?" esikoinen melkein hukkasi nämä lapin reissulla.

Taulujen leiditkin tahtovat koruja!

Varastoonkaan ei pääse koputtamatta ensin.

Kirjasto kotona, kätevää.

"Mä voisin ottaa tuolta punaiselta hyllyltä jonku hyvän lainaan."

Etsi rautainen kirppu!

Kambotsan tuliainen vartioleijona

Myös lipasto on Kambotsasta, mutta ei mahtunut ihan käsimatkatavaroihin, vaan tuli rahtina joskus kuukausien päästä perässä.

Mahtavan värisiä, ööö.... kukkia?

Tilataideteos by siskoni.

Minikokoiset teatterinaamiot ovat (antiikin) Italiasta.

Dyykattu kukkapöytä sulkee sisäänsä talon sarjakuvat.

Aarteita, ettei pojat syö multaa.

Roskalavalöytö, joka sai uuden elämän lehmänä koirien nojatuolina!

Hyötypuutarha.

Apsara eli taivaallinen tanssija on myös Kambotsan tuliainen. Temppelit on kuin tapetoitu näillä!

Tervetuloa!

Olemme siskoni kanssa hyvin erilaisia monessakin suhteessa. On jopa vähän todennäköisyyksien vastaista, että meillä riittää niin paljon juteltavaa. Ehkä se auttaa, ettei kumpikaan tuomitse täysin toista vaan molemmat voivat esittää mielipiteensä omana itsenään sen enempiä sensuroimatta (emmekä näe liian usein ;) ). Ja se on muuten ihan virkistävää välillä käydä tämän oman kuplansa ulkopuolella, joskin siskon kautta, mutta kuitenkin!

Nyt se täti voisi kyllä raahata sen takapuolensa tänne iloisine koirineen, niin pääsisin tuonne mustaviinimarjoja riipimään, vink vink! ;D