Selviytyjäpöllö

Tiedättekö, en ole mitenkään kovin tunteellinen ihminen. Teen päätökset järjellä, en sydämellä. En ole kovin herkkä ja itken harvoin. Miestäni kutsun etunimellä, koska se on hänen nimensä, eikä minulla ole hänelle lempinimeä. En pidä turhasta hempeilystä. Olen joskus miettinyt, että olenko rakentanut kuorta äidin kuoleman jälkeen välttyäkseni samanlaiselta maailmanlopulta, vai olenko vain tällainen luonteeltani. Oli miten oli, tällainen olen, enkä haluaisi muuksi muuttua. 

Jotkin asiat pääsevät kuitenkin tämänkin kuoren alle ja yksi niistä on Reetta. 

Viime syksynä, samana päivänä, kun todistus lääkehoidon arviointi -koulutuksesta tuli postissa, kävin päivällä viemässä virkattuja selviytyjäpöllön aihioita keräykseen. Sanoin vielä, että tuon jo nyt, kun en tiedä pääsenkö illalla talkoisiin - en olisi päässyt, koska olin synnyttämässä. Kyseessä oli keräys paikkakuntalaisen koululaisen, viisi vuotta leukemiaa sairastaneen Reetan ja hänen perheensä hyväksi. Saatatte ehkä muistaa hänet, uutisointia oli parhaillaan valtakunnan tasollakin jonkin verran. Reetan tilanne oli hyvin poikkeuksellinen ja varoja kerättiin, jotta Reetta pääsisi Saksaan hoitoihin. Yhteisöllisyys Reetan perheen auttamiseksi oli upea kokemus. Jokainen teki sen mitä pystyi, virkkasi pöllöjä, järjesti konsertin tai salibandypelin perheen hyväksi. Itsekkyys ja välinpitämättömyys olivat kaukana ja palattiin välittämisen ja inhimillisyyden juurille.

Reetan taistelu päättyi keskiviikkona. En oikein tiennyt mitä ajatella. Moni esitti perheelle osanottonsa ja uskon myötätunnon olevan vilpitöntä. Minä en osannut oikein surra ja mietin, että onkohan tämä nyt ihan normaalia. Ei itkettänyt, vaikka toki olin surullinen perheen puolesta. Päällimmäisenä tunteena oli kiitollisuus.

Kiitos Reetta. En koskaan tavannut sinua, mutta olet opettanut minulle jotain merkityksellistä. Elämä voi olla täysi, vaikka se jäisi lyhyeksikin. Minä luotan siihen, että kaikki järjestyy - niin sinun kuin meidän kaikkien kohdalla. Sinulla on upea perhe ja läheiset. Minulle sinä olet selviytyjä, vaikka olet nyt poissa. Selviytyjäpöllö loppuun asti.

Kuva: Tiina Piippo

Reetan äidin blogi löytyy osoitteesta: http://reettanoomielina.blogspot.fi/. 

FOMO

Opin tänään radiosta uuden termin: FOMO -fear of missing out. Vapaasti suomennettuna "pelko siitä, että jää jostain paitsi", ja tämä koskee nimenomaan sosiaalista mediaa. En ymmärrä miten tää on menny ohi. Mitähän muuta oon missannu?

FOMO

Kotiäidin portit ulkomaailmaan ovat kaupan kassa ja some, mitäpä sitä kaunistelemaan. Luen uutiset lähinnä somen kautta. Huomenna iltapäivän puolella saapuva lehti ei paljon lämmitä, kun uudet uutiset ovat jo otsikoissa. Klik klik klik klik, linkit vaihtuvat ja siirrytään lennossa tunnetilasta toiseen, harvoin syventymättä perusteellisesti mihinkään. Huono, mutta hyvin tyypillinen tapa kuluttaa median ja kanssasomettajien tuottamaa sanahelinää.

Rokotteet, maahanmuutto, SOTE, Vain elämää, nyhtökaura, doping, klikkijournalismi, vapaaehtoistyö, medialukutaito, itsekritiikki, rokotteet, itsekkyys, yhteisöllisyys, kissavideo, Pokemon go, pakkolait, neuleohje, kesäksi kuntoon, brexit. Huoli, pelko, turva, toivo, rauha, levottomuus, rohkeus, ilo, sarkasmi, yleissivistys, humaanius. Ahdistus, riittämättömyys, kaaoksen sietokyky, pienuus ja suuruus, vuorovaikutus. Pitäisi pystyä enempään, mutta pystynkö tähänkään vähään?

Siinäpä purukumia lauantai-illaksi. Välillä tulee tunne, että minut on tarkoitettu tekemään täällä jotain paljon enemmän. Enemmän kuin olemaan äiti ja vaimo ja tytär. Vaikuttamaan. Ja välillä tuntuu, ettei edes lasten hampaiden pesusta selviä ilman romahdusta. Tasapainon löytyminen, itsensä haastaminen, onnellisuuden löytäminen ja sen säilyttäminen - siinäpä haasteita loppuelämälle. Yöunet lähenee, kun meni näin syvälliseksi (ja raskaaksi, kun on ollu lasten kans kaks päivää yksin. Respect yksinhuoltajat!). Toisella kerralla taas jotain hömppää, tasapainon vuoksi. Peace.

Vuosipäivä

Hyvää blogitaukovuosipäivää! Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi bloggasin ja voi, kun on ollut tätä ja teitä ikävä! Tässä on ollut kuitenkin melkoiset kaksi vuotta takana, antakaas kun kerron;

Taidettiin viimeksi jäädä siihen, että sain lopultakin töitä. Työ osoittautui koulutusta vastaavaksi, kuten toivoinkin ja sitä oli vähintäänkin riittävästi, kuten kuntapuolella on tapana olla. Ajoin kuuliaisesti 100 kilometria suuntaansa, kunnes lonkat eivät enää kestäneet ja jäin sairaslomalle - jolta jäin suoraan äitiyslomalle. Lonkat olivat siis kipeitä hormonaalisista syistä (mitään raskaustestiä tarvi, kun nivelet kertoo kyllä mistä on kyse). Perheemme akkavalta on toisin sanoen voimistunut yhdellä mahtavalla yksilöllä, ikää neidillä on mittarissa pian 11 kuukautta. Jalkaa poden kyllä valitettavasti vieläkin, mutta eiköhän se tästä. Tyttö syntyi lokakuun iltana ja saman päivän aamuna sain postista tämän:

Aamulla tutkinto kädessä ja illalla tyttö!

Pitkään haaveilemani lääkehoidon arviointi -koulutus alkoi syyskuussa 2014 eräänä torstaina ja työt alkoivat seuraavana maanantaina, joten kiirettä piti ja seuraavana lukukautena opinnot jatkuivat lääkehoidon kokonaisarviointi -erityispätevyysopintojen parissa. Yhteensä 35 op:n verran on tullut opiskeltua kliinistä farmasiaa, moniammatillista yhteistyötä, potilastapauksia ja tietokantojen käyttöä. Kevyesti tuli aliarvioitua työn määrä (35 op = 945h  = 118 (á 8 h) työpäivää = karkeasti sama kuin tekisi uudestavuodesta juhannukseen 5 päiväistä työviikkoa opintojen parissa), mutta tunnollisesti juuri ennen deadlinea ahkeroin työt valmiiksi ja täytyy kyllä sanoa, että koen olevani nyt aidosti asiantuntija lääkehoitojen suhteen. Perustin siis myös toiminimen samaan soppaan, ja jottei tulisi vapaa-ajan ongelmia, niin olen nykyään Farmasialiiton edustajistossa, kirkkovaltuustossa ja toivottavasti ensi kevään vaalien jälkeen myös kaupunginvaltuustossa. Remonttia on tehty hiljalleen (se ei ole varmaan koskaan valmis), enkä ole unohtanut myöskään käsitöitä. Urheilun kyllä unohdin lähes puoleksitoista vuodeksi tuon lonkan vuoksi ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Kuntokuuri on edessä nyt kun paukut ehkä riittävät viimein siihenkin. Lapset kasvavat, niin että kohina käy ja edelleen tuo mieskin tuossa menossa pysyy mukana, vaikka parisuhde on ollut käden ulottuvilla tuossa kirjahyllyllä pölyttymässä. 

Että sellaista. Hengästyttääkö sinuakin?

Plan ahead

I'm alive and well! :) Lähes joka päivä oon miettiny blogia, vitsit ku en tänäänkään ehtiny kirjottaa. Mulla on niin paljo kerrottavaa, etten tiiä mistä alottaa. 

No tiedänpäs, MÄ SAIN TÖITÄ!!! Sairaala-apteekista proviisorin virka, aivan huikeeta. Pääsen viimein tekeen sitä, mihin on koulutus ja mistä oikeesti tykkään. Kuka nyt siitä välittäis, että matkaa on sata kilsaa suuntaansa? Mies hoitaa lapset hoitoon ja takas kotiin, niin ei tarvi edes aamuisin painia eteisessä. Luksusta, jos minulta kysytään. (Älkää kysykö mieheltä, sillä ei oo vielä aavistustakaan, mihin se on joutunu...)

Tämä tarkoittaa siis sitä, että loputtomalta tuntunut aika kotona loppuu viikon päästä. Mitä tekee hän sen sijaan, että tekisi jotain oikeasti hyödyllistä? Siis kirjoittaa tietysti blogia (mikä on hyödyllistä), mutta järjestelee myös kollaasin tietokoneen yläpuolelle... jep...

Syksyn - ja loppuelämän - motto voisi olla tämä: plan ahead. Aloitetaan siitä, etten lupaa milloin palaan tänne, mutta palaan. 

PS: Me noustiin pesäpallossa sarjaporras ylöspäin naisjoukkueen kanssa. Ei huonosti eläkeläiseltä ;)

Korkkarit kattoon

Hei hyvää syntymäpäivää mulle (päivä meni kyllä jo)! :D

Sain mieheltä toivomani lahjan (kun se Unelmien Talo & Koti -lehden tilauskaavake oli kuitenkin jääkaapin ovessa kaksi kuukautta "VINK VINK"-tekstillä varustettuna) istutettavan ruusupuskan kera. Helatorstain pelireissun aikana facebook-sivulleni oli ilmestynyt onnitteluvideo, jossa mieheni ja lapseni leipoivat yhdessä täytekakkua minulle Egotripin säestämänä, aika hienoa! :) Juuri maistettiin tuota lusikkakakkunakin tunnettua suklaakakkua ja on se vaan joka kerta yhtä hyvää (ja yhtä täyttävää, huoh!).

Pari päivää olen myös fiilistellyt tätä Kaija Koon uusinta sinkkua, supernaiset. Tais löytyä haastaja Paula Koivuniemen Aikuiselle naiselle, vai mitä sanotte? ;)

Mutta hei, ei välitetä sateesta vaan toisistamme, eikö vaan? <3 Ja onnea vielä kaikille muillekin sankareille, valmistuneille, ylioppilaille, lomansa aloittaneille ja muille juhlijoille! :)

Toisin kuin voisi luulla, tänään ei ole korkkarit katossa vaan vaihteeksi taas kädet liisterissä tapetoinnin kanssa.

Polttarit Levillä

Where to start... Tietoinen hiljaisolo blogin puolella on jatkunut jo tovin ja jatkuu näillä näkymin jatkossakin, koska a) remontti jatkuu kolmessa (3!!) huoneessa ja b) pesiskausi on alkanut. Lisäksi esikoisella on enää kaksi päivää virikepäivähoitoa ennen kesälomaa, joten bloggausaika on kortilla. 

Omaa aikaa on onneksi järjestynyt sen verran, että pääsin mukaan pari viikkoa sitten Leville rakkaan ystävän polttareihin ja tässä pari otosta tuolta reissulta. 

Ysäriteema oli ilmeinen

Mukana myös slaavikyykky

Fondue :P

Poronkäristystä

Morsiussauna

Aamupala ja yöpala

Kuvamateriaali tässä yhteydessä rajoittuu lähinnä muonituspuoleen, koska muut kuvat eivät ole julkaisukelpoisia meillä oli ihan oikea kokki polttariseurueessa ja ruoka sen mukaista! Sanontahan kuuluu "mitä tapahtuu Levillä, se Leville jää", joten en mene reissun yksityiskohtiin sen tarkemmin. Sen verran kuitenkin sanon, että pääsin pitkästä aikaa puhumaan norjaa (sitä oikeaa norjaa norjalaisille, eikä sitä toista versiota posliiniluuriin) ja tuli kyllä hyvä mieli. Sitä on vaikea selittää, mutta koen jonkin asteista sielunveljeyttä norjalaisia kohtaan ja täälläkin kaivettiin 17. mai:n kunniaksi lippu esille :) Tänään kuitenkin kannustetaan suomalaisia kiekossa, viimeisen kerran tälle keväälle.. (?)

Ostoslista

Isä sanoo jättävänsä aina ostoslistan ostoskärryjen pohjalle -sitä saa sitten muutkin lainata, jos on oma jäänyt kotiin. Tänään sitä olisi tarvittu. 

Kuten yleensä, ruokakauppaan ehdin vasta sählyn jälkeen, enkä ennen, koska miehellä sentään on töitä. Sitä aina pelkää törmäävänsä johonkin vanhaan ihastukseen vaikutusvaltaiseen, kun on oikein hehkeimmillään tukka hiestä märkänä ja puna poskilla, koska tiedättehän, ensivaikutus jne... Peli oli joka tapauksessa menetetty, joten päätin testata Lidlin paljon kehutun hintatason, koska jos eksyisin sinne uudestaan, niin saisin ehkä tehdä ensivaikutelman toiseen kertaan käytyäni ensin suihkussa ja piirrettyäni silmät päähän. 

Mutta siihen ostoslistaan! Se oli mukana. Tai siis mies kirjoitti sen molempien ulkomuistista minun jo tehdessä lähtöä (joten huomautan, että lista todennäköisesti oli puutteellinen ja ostosreissu tuhoon tuomittu jo tässä vaiheessa). Otin sen listan mukaankin, ruttasin johonkin taskuun sulavasti pankki-, bonus-, kirjasto- ja ajokorttien sekaan (jotka kuulemani mukaan pitäisi säilyttää jossain muualla kuin taskuissa. Älkää nyt hyvät varkaat silti menkö minun taskujani kääntämään, ette saa kuin tyhjiä prinsessarusinapaketteja saaliiksenne). 

Sählyn jälkeen kävin heittämässä taas pari pussia ei-lumppuja vaatteita kierrätykseen ja suuntasin siis Lidliin. Sisään painuessani katsoin Saran uusinta videota, joten se siitä ensivaikutelmasta, nauroin kuin pieni eläin (muistutin ehkä vähän tuota Saran imitoimaa sikaa). Kuka muuten keksi sen kielinainen liitteen? Tyhmä liite. Keksikää uusi. 

Niin. Sitä listaa ei löytynyt taskuista, vain kuitteja ja onneksi myös pankkikortti. Haahuilin siis oudossa liikkeessä ihmeissäni, että mitä täältä nyt piti ostaa ja onko täällä sitä mitä piti ostaa. Hedelmätkin punnitaan vasta kassalla, mitä ihmettä? Ihan kuin Norjassa (miksi me ei ennen ole tänne löydetty? Olisi säästytty monelta "anteeksi, en muistanut punnita, kun oon asunu viime vuodet Norjassa ja ei siellä tarvinnut itse ja rutiinit ei muutu hetkessä jne" selitykseltä jonon pidetessä selän takana, kun kurkut ja tomaatit ovatkin jääneet punnitsematta. Luulin, että kyse oli vain öljyrahojen väärinkäytöstä, mutta näköjään saksalaisetkin ovat laiskoja. Tai sitten kauppiaat eivät vaan luota asiakkaisiin. Punnitsevat kuitenkin kotimaisia tomaatteja ulkomaisten hinnalla ja täyttävät vielä pussiakin jälkeenpäin, niin!).  

Now, where was I?...

Tämäkin lista ois kelvannu, tosin kissaa ei ole ja olutta en juo, mutta muuten ois voinu mennä ihan täydestä.

Selvisin Lidlistä kunnialla autolle laskun ollessa hirvittävä, vaikka toisin oli annettu ymmärtää (tosin kassejakin oli monta). Tuli ostettua kaikenlaista, ihan varalta vaan. Mm. lauantain trulleja  varten ostetut karkit täytyy mitä todennäköisimmin käydä vielä loppuviikosta ostamassa uudestaan, koska tämä dieetti nyt on vähän repsahdellut (kyllä oikeat trullit virpovat lankalauantaina, palmusunnuntai on pakanoiden virpomispäivä. Paitsi tämä ei tainnut liittyä uskontoon millään tavalla, on vain hyödynnetty hyvät vapaat, kun on eväät loppuneet kesken...).

No siinä avaimia etsiessä se ostoslistakin löytyi! Se, oliko kyseessä juuri tämän päivän lista, ei liene selviä koskaan, koska a) miehen käsiala ja b) meillä syödään käytännössä aina samaa ruokaa. Tarkistus Lidlin pussien sisältöön vahvisti kuitenkin epäilyni reissun onnistumisesta ja oli suunnattava vielä toiseen kauppaan hikoilemaan lisää, jotta lapsilla olisi "isin tekemää makkaraa" leivän päälle. Loppu hyvin kaikki hyvin. Mieskin ehti omaan sählyynsä, kun ovella taas läpsystä vaihdettiin vahtia. 

Järjestys se olla pitää!

Kai sellainen appi on muuten jo kehitetty, joka laatii ostoslistan kaupan pohjaratkaisun perusteella oikeaan järjestykseen? Ettei aina tarttis jo kassalle kerran päästyä lähteä siellä kilometrihallissa kahden lakujen ja huulipunien perään huutavan lapsen kanssa etsimään sitä viimeistä unohtunutta tavaraa. Että missä välissä se leivinjauhe nyt on, leivonta- vai maustehyllyllä ja missähän juuri ne hyllyt mahtavat olla?

Olipa taas johdonmukaista tekstiä. Taidan olla vähän hermona, kun olen koko viikonlopun työstänyt elämäni tärkeintä työhakemusta ja CV:tä. Menin mainitsemaan myös blogini. Joten, jos tätä sattuu nyt lukemaan joku, joka tulee päättämään kyseisestä työpaikasta, niin olen minä ihan oikeasti normaali ja osaan käyttäytyä ihmisten ilmoilla täysin asiallisesti. Töitä ennen lupaan myös käydä suihkussa. :)

Laulumaan olokoodi -sohvat

Vakilukijat (kyllä kaikki te kaksi) olette varmaan huomanneet, että postaustiheys on ollut harvempi kuin verkkopaita. On ottanut vähän takaisin tuon syksyn remonttipuristuksen jälkeen -ei jaksa y h t ä ä n mitään. Väsyttää, ärsyttää ja masentaa vaan koko ajan, mutta jospa se tästä taas, kun tuo aurinkokin niin rasittavasti paistaa koko ajan, ettei voi jäädä sisälle makaamaan. Vaikka nyt noiden sohvien uumenista ei kyllä malttaisi nousta!

Nimittäin, *rumpujen pärinää*, nyt meillä on viimein niiden kauhtuneiden sata vuotta vanhojen sohvien tilalla kunnolliset löhösohvat! Ai että kun kelpaa :D
 

Alkuperäisestä suunnitelmasta (3-istuttava sohva ja nojatuoli) poiketen sijoitimme löhöilyyn tulevaisuuteen ja hankimme kotimaisista Laulumaan Olokoodi* sohvista 3- ja 2-istuttavat mallit. Kyseessähän on moduulisohva, jota voi muokata lähes rajattomasti omien mieltymysten ja toiveiden mukaan. Me esimerkiksi valitsimme kolmesta istuintyynyn leveydestä (55, 65, 75 cm) keskimmäisen leveyden molempiin sohviin, kahdesta syvyydestä (80 ja 85 cm) syvemmän mallin (että sopii itse vähän tukevampikin pötköttelemään ;) ) ja istuinmateriaaliksi kolmesta vaihtoehdosta (normaali, jämäkkä ja pintapehmeä) jämäkän vaihtoehdon. 

Laitan vielä tilasta ennen ja jälkeen -kuvat, mutta mainittakoon jo tässä, että matto on Vm-Carpetin Esmeralda väri 71 ja tyynyistä nuo ruskeat ovat Adoran velvet-plise (espresso) ja hirvityyny Paguneten mallistosta (hirvellä on muuten lähes yhtä monta piikkiä sarvissaan kuin noissa pappan kaatamissa!)  -Sisustus Trendosta* tietysti :)

 

Nyt alkaa jo tuo aiemmin entisöity leivinuunikin istua paremmin kokonaisuuteen :) Myös Norjan kirppikseltä hankittu rukki on löytänyt paikkansa sisustuksessa. Lasten nukenvaunut ja muut roinat jäivät sattumalta juuri sohvan taakse piiloon, hupsis!

Huomaatteko missä entisöidyn seinän raja kulkee? Tässä valaistuksessa se on helpompi hahmottaa, mutta normaalisti raja on yllättävän huomaamaton. On tuo hirsi kyllä melkoinen katseenvangitsija -monet kerrat on mietitty seinän historiaa, eikä haluttu turhaan peittää hirttä liikaa, kun se on nyt esiin saatu. Ovi pitää muuten vielä entisöidä/uusia! Ja tuo kiirekiikku! Sitä ei raahtisi millään maalata, mutta jospa se kiikkumatolla vähän paremmin sulautuisi maastoon ja parilla punaisella tyyny/kynttilä/kukkaruukku/tms-kaverilla sulautuisi paremmin tähän muuten aika neutraaliin värimaailmaan. Fingers crossed!

Lukuisista käsinojavaihtoehdoista valittiin muoto 2 helmalakanalla. Tuo käsinoja oikeastaan luo koko maalaisromanttisen tunnelman tähän tilaan! Kankaana on nyppyyntymätön, vesipestävä Lauritzon's Diamonds* kokoelman sävy 539 -se sopii upeasti tapetin, verhojen ja maton kanssa yhteen, kyllä Sirkka-Liisa* vaan tietää mitä tekee :) Tiedoksi vielä kaikille, jotka kauhistelette vaaleaa sohvaa lapsiperheellä, että irrotettavat ja pestävät päälliset olivat top3-kriteerilistalla ;) (ja nuo tyynyt ovat muuten kaksinpuolin verhoiltuja kääntötyynyjä, pelastaa kriisitilanteissa, tosin vain kerran ;) )

Samalle listalle pääsi myös imuroinnin suorittaminen ilman akrobatiaa sohvan alta ja tästä syystä sohviin valittiin korkeammat, 13 cm korkuiset jalat (jotka eivät tosin näy helmalakanan alta, mutta kyllä vaan käy imurointi helposti silloin harvoin kun imuroin).

Sarin kalusteesta* saimme ihanan ihmisläheistä (joku sanoisi perinteistä, mutta ei kohteliaisuus mielestäni ole perinteistä, sehän tarkoittaisi, että se on katoamassa?), välitöntä palvelua ja Sari kärsivällisesti antoi meidän hyppiä sohvalta toiselle loputtomasti, kun pähkäilimme eri vaihtoehtojen välillä. Myös kangasnäyte sai käydä kotona, jotta saimme varmistuksen, että nykyisessä valaistuksessa kaikki sävyt osuvat kohdalleen. Sarilla on ihanan monipuolinen huonekalu- ja sisustustavaravalikoima (paljon juuri maalaisromanttisia juttuja, mm. Thomartilta), kannattaa käydä kurkkaamassa, jos satutte Oulaisiin :) Sohvat saatiin kotiin kannettuina suoja-aineen kera ja siinä ei mennyt kuin pieni hetki, kun kääräisin ne pois muoveista ja ruuvasin jalat paikalleen. (Mies sillä välin leipoi lasten kanssa, meillä on tämä työnjako perinteisesti perinteistä ;) Esikoinen ihmettelikin naapurissa, kun perheen äiti oli leiponut, kaikenlaista... Hyvää oli silti, vaikka ei ollutkaan isin tekemää ;) )

Meillähän näyttää siis normaalisti aina juuri tältä... noin viidentoista minuutin ajan, ennen kuin prinsessaleikit valtaavat areenan :D Onneksi ehdin ottaa kuvat, ennen kuin tytöt heräsivät päikkäreiltä. Palautekin tuli samantien: "Heei, kuka on sotkenut minun sotkuja?" :D :D Ai että, kyllä kelpaa noiden tyttöjen kanssa peuhata nyt ja kuunnella juttuja sohvalla :D

Mehujehu-arvonnan voittaja

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille! Pinkin mehujehun uusi omistaja on Johanna, laitan sulle viestiä asap! Arvonnan voittaja selvisi jälleen true random number generatorin avulla, siinä on kyllä näppärä kone :)

Jos jollekin tuli nyt paha mieli, kun ei onni suosinut, niin voi joko käydä mehujehun nettisivuilla* tilaamassa omansa tai osallistua sunnuntain ainekirjoitushaasteeseen, jossa aiheena osuvasti mielensäpahoittaja ;) Tämä mielensäpahoittaja lähtee nyt parantelemaan kynnetöntä peukaloaan (se onkin sitten oma tarinansa) ja miettimään syntyjä syviä. See you!

Pagunette vahakangas piirustusalustana

Remonttimme on edistymässä hyvää vauhtia, viimeistelyjuttujen parissa on mennyt viime viikot. Tuvan pöytä kaikessa vihreydessään pistää vielä vähän silmään ja se on tarkoitus maalata ja entisöidä lähiaikoina. Siitä huolimatta, ajattelin jo nyt suojata tuota perintökalleutta vähän paremmin tyttöjen hurjilta taiteilutuokioilta, niitä nimittäin saa todistaa lähes päivittäin. 

Huom. matching colours -paidan pöllöt ja liinan linnut ja sormet :)

Ratkaisu löytyi Eijan Kangas ja Leikkuusta*, eli tuttavallisemmin Eijan kankaasta, 140*140 pala Pagunetten lintukuvioista vahakangasta. Se on helppo heittää tuvan pöydän suojaksi ja nopea taitella taas takaisin samaan jemmapiiloon piirustusvälineiden kanssa.

Pagunetten sivuilta löytyy vaikka mitä, kannattaa käydä katsomassa :) Sivuja ei valitettavasti löydy suomeksi, mutta kyllähän kaikki nyt sen verran ruotsia osaa, että tuotteiden kuvia pystyy katsomaan, eikö ;)

Tuolla nykyisen omistajan Susannan ylläpitämillä nettisivuilla kannattaa muuten käydä säännöllisesti; sieltä -ja vain sieltä- löytyy kuukauden tarjous, jota kannattaa kyllä hyödyntää :) Maaliskuun tarjous on ainakin meille ajankohtainen, kun sisään kannettiin juuri uuden karheat sohvat ;)

Kyllä, esikoinen pitää tuota prinsessamekkoa 24/7 yllään, huolimatta siitä, että se on revennyt jo lähes joka saumasta ja jää kiinni joka paikkaan. Saisikohan täti vielä parannettua sen jollain kirurgisella toimenpiteellä (mekon siis)...

Itsekin olen päässyt pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen rauhoittumaan ja tuloksena on liuta lyhennettyjä verhoja, jotka sain myös silitettyä, kun ensin löysin silitysraudan (vain vähän pohjaan palaneen) ja sumutepullon (en löytänyt, ostin uuden). Ottakaa nyt huomioon, että muutosta on vasta vähän vajaa vuosi, eihän sitä nyt joka vuosi silitysrautaa tarvitse, kun ei satu häitä tai hautajaisia kohdalle. Lisäksi lyhensin yhden päiväpeiton ja ylijäämäkankaasta tuli hieno tyyny (siitä voisin vaikka kuvankin laittaa!). Verhoprojekteja on vielä pari jonossa, joten ompeluartesaanisiskoni vierailu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan, kirjaimellisesti :D

Olympialaisten saldo

Kylläpä otti taas koville parin viikon penkkiurheilu! Ei auttanut, että oli epärealistiset tavoitteet omia suorituksia kohtaan ja pettymyksiin oli varauduttu perisuomalaiseen tapaan sekä kotona että kisoissa, kisakunto oli monen urheilijan tapaan toipilas ja kisastudiokin pystytettiin vasta viime hetkillä (kuten tapahtumapaikatkin). Ja sitten, kaikista valmisteluista huolimatta, tulee kaksi hiihtäjämiestä aivan puskista ja menee voittamaan kultaa. Siis kenen luvalla kysyn vaan? Jos tällainen puolikuntoinen, mutta silti ihan kohtuukuntoinen meinaa saada sydärin, niin miten voivat eläkeläiset? Onko kukaan järjestänyt päivystykseen tilaa sydänmentykytyksistä kärsiville penkkiurheilijoille ja mielialanmuutoksista kärsiville faneille, jotka vuoroin itkevät ja vuoroin nauravat? Kuka ottaa vastuun menetetyistä työtunneista ja tökkivistä nettiyhteyksistä kaupungin työpaikoilla? Kyllä pitäisi olympiakomitean nyt mennä itseensä ja miettiä mikä on parasta kansalle ja lopettaa moinen pelleily. Kuka tässä nyt jaksaa neljää vuotta odottaa, kun on vauhtiin päästy?? Vai onko se nyt normaalia testamentata omaisuutensa olympiavoittajille tämän naisen tapaan? Eivätkö urheilijat saa tarpeeksi sponsorirahaa elättääkseen itsensä? Kuka vetää välistä? 

Niin, olen siis diagnosoinut itselläni kisojen jälkeisen arkeenpalaamismasennuksen, jota pyrin nyt lievittämään avautumalla ja listaamalla kisojen top 5 kohokohtaa.

1. Iivon ja Samin kulta! Aivan parasta! Huusin ääni jo valmiiksi flunssasta käheänä saksalaisen kaaduttua, että et nyt päästä sitä venäläistä edelle, anna mennä!! Kuulikohan Sami meitä kotikatsomoista? Venäjä on kuitenkin naapurimaa, että ehkä täältä jonkinlainen ääniaalto ylsi stadionille asti...

2. Kaksi kymmenystä. Sen verran jäi täysin ennakkoluulottomasti, ilman menestymispaineita hiihtänyt tulevaisuuden sankari Iivo Niskanen pronssista. Eipä tainnut moni arvata, että jo parin päivän päästä hän olisi se sankari.

3. Kolme hopeaa. Naiset hoitivat odotetusti homman kotiin! Rukajärven arvostelijat avajaisten lipunkantajana joutuivat myöntämään tytön osaavan hommansa ja naisten hiihtojoukkueet poimivat omat mitalinsa. Mutta hitto miten rasittavia ovat nuo ruotsalaiset, kun aina kiilaavat parilla kymmenyksellä edelle, mikä niitä oikeen riepoo?

4. Neljä olympiarengasta. Parhaimmat naurut irtosivat, kun päättäjäisissa esiintyjien muodostamista olympiarenkaista yksi jäi aukeamatta, kuten avajaisissa, ja lopulta tekniikkavaikeudet selätettiin ja viimeinenkin rengas aukeni loistoonsa. Venäläisillähän on terve huumorintaju :D (Nauratti minua kyllä vähän tuo meidän urheiluministerinkin väsynyt käytös ja vihjailevat kommentit. Onneksi Jyrkillä oli aamulla asiaa, niin ei tarvinnut selitellä suorassa tv-lähetyksessä ;) )

Gotta love olympics!

5. Viisi doping-käryä. Joku voisi tietysti luulla, että toistaiseksi kärynneitä on kuusi, mutta tässä on kyse väärinkäsityksestä, ei ruotsalainen ole kärynnyt, vaan hänhän on vain käyttänyt lääkärin määräämää flunssalääkettä. Mainittakoon, että nimeltämainitsematon ruotsalainen jääkiekkoilija ei normaalilla terapeuttisella annoksella voisi saada mitattua pitoisuutta vereensä, vaikka hänellä olisi kuinka häiriintynyt metabolia -tai lääkäri- hyvänsä. Kyllä sitä on taidettu nyt ihan itse, ihan tietoisesti, vetää vähän hyvää lääkettä, hyvällä annoksella, ihan varalta vaan, että jaksaa painaa raskaan turnauksen loppuun... Ilmankos olivat länsinaapurit kiekossakin meitä edellä :/

Yksi vielä, ei tätä voi ohittaa:

8. Selänne. Kaikki on hänestä jo sanottu, joten sanon vain, että kiitos. Kiitos myös kaikille, jotka itkitte, niin ei tarvinnut enää itse itkeä.

Pretty in pink -matto

Minulla ei nyt valitettavasti ollut jemmassa fanikuvaa itsestäni Teemun kainalossa, joten kuvakaappasin virkkaamani maton ohjeesta mallikuvan. Vaikka palelinkin peiton alla suurimman osan kisoista, niin maton virkkaus on hyvällä mallilla. Pretty in pink -matto luonnonvalkoisena on toteutettu, mutta se on halkaisijaltaan aivan liian pieni, joten loput tehdään soveltaen tyylillä omasta päästä luusoppaa. Aivan kuten skeletonkin! ;)

Keskeneräisyys

...bzzz... kaikki hyvin täältä katon rajasta käsin katsottuna... bzzz....

Muistilista lyhenee päivä päivältä, mutta oikeasti meillä näyttää remontin kanssa tältä:

Vessassa tuuletus pelaa ;)

Ja tässä eteenne aukeaa pukuhuonenurkkaus. Pahoittelemme puuttuvia penkkejä ja naulakoita, mutta käyttäkää ihmeessä rimoja ripustimina!

Meillä mattoja  pidetään kuivauskaapin päällä...?

Antenni on onneksi saatu jo tuosta kiekkokassin päältä katolle ja kisat näkyvät :)

Lieden taustana mielenkiintoinen ratkaisu, pahvi suojaamassa tapettia, joka on tosin vielä paikkaamatta sekin.

Ja tässä sohvanurkkauksessa voitte rentoutua liisterin huumaavan tuoksun ympäröimänä.

Pakkelia seinään ja naamaan, niin hyvä tulee! ;)

Sitä minä tässä vaan murehdin, että entäs sitten, kun tuo muistilista loppuu? Ja entäs jos se ei koskaan lopukaan?...

Penkkiurheilua

Jes, ne on täällä taas, olympialaiset! Viimeksi makasin sohvalla (kävinköhän edes sängyssä nukkumassa?) koko pari viikkoa, koska en päässyt enää mahani kanssa mihinkään. Olympialaisista jäi muistoksi pitkään suunniteltu Sylvi-takki <3 ja vähän sen jälkeen kuopus.

Voihan Venäjä, maskotillakin on ase... eikun sehän on siis aivan selvästi ampumahiihtäjä... joka jahtaa sitä jänismaskottia!

Tupaan on nyt viimein saatu telkkari, joten kotityöt, lastenhoito, remontointi ja SOMEssa avoimet työpaikat -sivustoilla pyöriminen hoituu samalla, kun kisat pyörivät taustalla. Parhautta!!

Ontelokude ennen....

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kaikki muu oheistoiminta loppuisi, niin olen varannut näillekin kisoille projektin. Tai itse asiassa aika montakin... Esikoisen vaatteita pitäisi taas nimetä, kiitos vaan anopille, joka jatkaa vaatetuksesta huolen pitämistä :) Käsitöiden pariinkin on tarkoitus palata ja ommella verhot tupaan, eikä siinä vielä kaikki, vaan yläkerran vessaan ajattelin tässä ohessa virkata maton ontelokuteesta. Siis aivan realistiset haaveet, kun ottaa huomioon, että neljäs kisapäivä jo menossa.... :D 

Heia Suomi, heia Norge ja heia virkkuukoukku!

Edullinen ehkäisy

Äiti haluaa nukkua. Isä haluaa nukkua. Esikoinen haluaa nukkua. Kuopus ei halua nukkua. Mitä siitä nyt tulis, jos kaikki haluais nukkua. Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että me kaikki vaan nukuttais.

Ymmi Hinaaja on samaa mieltä.

Terveisiä siis reissun päältä! Ollaan yövytty nyt kahdella kolmesta vävystä ja veikkaan, että tytöt eivät ole saamassa serkkuja ihan heti. Sen verran tehokasta ehkäisyä on seurata hetki lapsiperheen elämää kaksiossa... 

Ensinnäkin, tytöt eivät ole tottuneet nukahtamaan samassa huoneessa, joten sitä leikin, kikatuksen ja kiukuttelun määrää riittää ihan kunnon tovi, ennen kuin molemmat hyytyvät omiin nurkkiinsa. Vanhempien kömmittyä viereen ja juuri päästyä uneen alkaa sitten kuopuksen uuvutustaistelu kierros kaksi. Hän herää usein puolen yön jälkeen, mutta nukahtaa omaan sänkyynsä vaipanvaihdon jälkeen ilman ongelmia. Tämä ei päde reissussa, kun äiti ja isä ovat ihan vieressä ja olisi niin mukava jo nousta ylös ja leikkiä vähän. Kun kukaan ei yrityksestä huolimatta lämpene ajatukselle alkaa raastava huutokilpailu, josta kiittävät sekä aamulla aikaisin  heräävä isä, myös seinän takana nukkumista yrittävä vävy puolisoineen (ja epäilemättä myös seinänaapurit). Kuopus ei ole tottunut siihen, että häntä rauhoitellaan keskellä yötä, joten kaikki yrityksen hyssytellä häntä pahentavat vain asiaa. Reilun tunnin kiukuttelun, huudon ja kiemurtelun jälkeen kuopus nukahtaa lopulta -vain herätäkseen uudelleen ennen kuutta. 

Mutta en mä tässä nyt voi teille uneksi muuttua. Ehkäisyksi voin, sillä jos joku haluaa käyttää edullista, hormoonitonta ehkäisyä, niin tilaa vaan meidät (tai vaihtoehtoisesti jonkun toisen huonounisen lapsiperheen) yökylään, niin ei varmasti tee mieli lisääntyä ihan hetkeen!

PS. Jos joku ei säikähtänyt unen puutetta, niin voidaan keskustella myös aiheista "tuikkulyhdyt sohvapöydällä", "suklaavanukas tuolin pehmusteessa" ja "ykköshätä (joskus myös kakkoshätä) olohuoneen matolla".

Kolme sukupolvea saman katon alla

Epäilijöitä varmasti riitti, kun sana alkoi levitä, että meidän talous on muuttamassa saman katon alle isäni kanssa. Tähän kaksilapsiseen perheeseen on siis viime vuoden pääsiäisestä asti kuulunut minun ja mieheni lisäksi myös pappa ja viikonloppuisin yleensä myös täti (siskoni). Lisäksi nurkissa pyörii sekalainen seurakunta tätejä, enoja ja setiä, mitä milloinkin, joten yksin täällä ei tarvitse olla. Talossa riittää neliöitä, joten sovussa ollaan toistaiseksi eletty. Tietysti välillä täytyy puhdistaa ilmaa pitämällä mykkäkoulua ja karjumalla naama punaisena antamalla kehittävää palautetta suuntaan ja toiseen. Hyötyä tästä asumisjärjestelystä on ehdottomasti kaikille ja väitänkin, että plussia on enemmän kuin miinuksia! 

Isälleni: Ruoka on valmiina ja pyykit puhtaana, kun muistaisi vain käydä syömässä ja tuoda likapyykin pyykkikoriin. Lastenlapsia joutuu saa hoitaa niin paljon kuin haluaa ja nähdä läheltä kuinka tytöt kehittyvät. Koko isän olemus muuttuu, kun hän on lasten kanssa; on mukava nähdä kuinka katkeroitunut leskimies vertyy vielä hippasille nauru korvissa ;) Muutenkin juttuseuraa riittää (halusi tai ei) sekä itsestäni että miehestäni pitkään lähes yksin asuneelle puheliaalle miehelle. Tekninen tuki on yhden pyynnön päässä, samoin ompeluapu ja mitä kaikkea sitä nyt tarvitseekaan! Työrauha ja hiljaisuus on kuitenkin ikuisesti menetetty!

Kuusiaitaa kaatamassa viime kesänä kodinhoitohuoneen tieltä.

Minulle ja miehelleni: Yli sata vuotta vanha talo olisi peitonnut meidät varmasti alle viikossa, jos isäni ei olisi paikalla näyttämällä kädestä pitäen vuosien aikana oppimiaan kikkoja ja jakamassa sitä hiljaista tietoa eteenpäin meille uusille talon omistajille. Saamme lastenhoitoapua aina, kun tarvitsemme (tosin pienillä rajoituksilla, vaippahommat luonnistuu vähän heikosti...). On muuten aika luksusta herätä joskus aamuisin huomatakseen, että kello on esim. puoli yksitoista; eikö nuorin ole tosiaan vielä herännyt (esikoisella on äitinsä unenlahjat ja saatta posotella kevyesti sinne asti, jos on mennyt myöhään nukkumaan). Yksivuotias löytyy kuitenkin yläkerrasta pappan huoneesta, ovat siellä leikkineet jo lähes pari tuntia! Aamupalakin on jo syöty (noin litra maitoa ja rasiallinen viinirypäleitä :D) Myös joustavuus menojen yhteensovittelemisessa on mahtavaa, etenkin näillä pääkallokeleillä! Voin lähteä hyvissä ajoin esim. sählyyn, vaikka mies ei olisi vielä tullut töistä kotiin. Isäni voi sen varttitunnin vahtia tyttöjä ilman, että mitään ruokaan/vaatteisiin/eritteisiin liittyvää täytyisi huomioida. Välillä aamuisin, kun kello käy haluttua nopeammin, auton ikkunat puhdistuvat kuin itsestään ja vapaa syli ottaa toisen lapsen puettavaksi. Ruoanlaitossakin apua saa tarvittaessa ja remontista emme olisi varmasti selvinneet ilman isäni apua. Hän on kuitenkin käytännössä koko ikänsä rakentanut (mm. remontoinut yläkerran tulipalon jäljiltä ja veistänyt hirsimökin itse alusta loppuun), joten tietotaitoa on vaikka kuinka paljon. No kärsiikö se parisuhde sitten, kun se pappa pyörii jaloissa? No ei. Sen takia ainakaan. Sanoisin, että pienet lapset ja remontti rasittavat suhdetta, mutta pappan läsnäolo ei niinkään.

Pappa toimii tarvittaessa myös sitterinä. Tässä kuopuksen syödessä ensimmäisen kerran kiinteitä. Hyvin meni, molemmilta!

Lapsille: Muistan itse lämmöllä omaa lapsuuttani, kun mummuni asui meidän kanssa saman katon alla. Samanlaisia ihania muistoja toivon myös omille lapsilleni ja alku näyttää ainakin lupaavalta :) On mahtavaa, että isän ja äidin lisäksi heille tulee myös hyvin läheinen suhde isääni (ja moniin muihinkin!). Lapset saavat kuulla pappan tarinointeja ja esitellä innolla tekemisiään hänelle. Ajattelin alunperin, että lapset eivät saisi pappan huoneeseen mennä kutsumatta, jotta pappa saa levätä rauhassa ja tehdä omia töitään ilman häiriötä. Ehdotus miellytti myös isääni; lapset saavat tulla vain pyydettäessä, lapsenlapset milloin vain! :D Arkena tytöt löytääkin usein pappan huoneesta pikku kakkosta katsomasta.

Tarinoita puolin ja toisin.

Harkitsematta tällaiseen asumisjärjestelyyn ei kannata hypätä, henkilökemioiden on kohdattava. Kompromisseihin on varauduttava puolin ja toisin, koska vanhoja tapoja on jokaisella ja kun siihen lisätään vielä talon tavat, niin saattaa esim. jäädä lukkojen taakse... Muuten kyllä suosittelen lämpimästi, jos vain mahdollista :)

PS: Kuopuksen ensimmäinen sana oli pappa! (oikeasti se oli kakka, mutta se on vähän noloa, niin sovitaan, että toinen sana olikin se ensimmäinen sana, eikö vaan)

Induktioliesi vs. puuhella

Pari kuukautta ilman keittiötä opettaa ihmisen arvostamaan ihan eri tavalla keittiöön liittyviä mukavuuksia, kuten uunia ja liettä. 

Paitsi että meillä oli liesi käytössä koko ajan, miten sen nyt ottaa. Mies tykkäsi kuin hullu puurosta keitellä puuroa sillä, mutta itse en oikein lämpene puuhällälle (kuten oikeaoppisesti kuuluu sanoa). Tein kuitenkin vertailevaa tutkimusta aiheesta puuhella vs. induktioliesi (kun kerran viimein se induktiokin joulun alla käyttöön saatiin ja näyttää, ettei minulla ole parempaakaan tekemistä?). 

Onko siis hällä väliä?

Induktioliesi
-nopea
-vaatii hieman harjoittelua (vanhempi ikäpolvi isä)
-merkkivalo kokkailun jälkeen ei juuri lämmitä, ei mieltä eikä kehoa
-aikastalailla turha, jos sähköt on poikki
- edullinen käyttö, koska sähkönkulutus on pieni
- turvallinen (ISO plussa lapsiperheessä)
- helppo pitää puhtaana (vaikkakin odotin kyllä, että tämä puhdistaisi itse itsensä)
- meni hyvät kattilat uusiksi, kun ne ei ole tarpeeksi hienoja hänen korkeudelleen induktioliedelle, magneetti sen meille kertoi
- induktioliedellä voi ladata kännykän (paitsi että ei kannata uskoa kaikkea mitä netistä löytyy :D)

Puuhella
- hidas, mutta kun lämpenee, niin on pirun kuuma ja pitkään
- vaatii hieman harjoittelua (nuorempi ikäpolvi minä)
- lämmittää ja luo tunnelmaa (vastaa lähes takkaa!)
- toimii myös sähkökatkon aikana!
- edullinen (etenkin, jos on polttopuut omasta metsästä, vaatii vain vähän miesväen omaa vaivaa)
- toimii erittäin käyttökelpoisena käyttötasona, kun ei ole lämmityskäytössä
- tässä polttaa helposti itsensä, jos ei suoraan koske lieteen, niin kyllä on vaan kaikki välineetkin hehkuvan kuumia. Ei sovi lapsille, eikä oikein toimi kantoliinan kanssa :/
- hankala pitää puhtaana (hirvittävä käry lähtee, jos jotain eksyy paistinpannulta liedelle...)
- ei syrji ketään, ei kattilaa eikä pannua, pelkän magneettisuuden perusteella

Puuhella toimii laskutasona ja leipomisalustana irtolevyn avulla (tilattu Topi-keittiöiltä* keittiön toimituksen yhteydessä)

Molemmissa on siis omat hyvät ja huonot puolensa. Aika jees, että taloudesta löytyy molemmat :)

Upo vm. kivi ja miekka, kestää isältä pojan tytön tyttärille

Upo vm. 2013, kestäisipä edes äidiltä tyttärelle...