Laulumaan olokoodi -sohvat

Vakilukijat (kyllä kaikki te kaksi) olette varmaan huomanneet, että postaustiheys on ollut harvempi kuin verkkopaita. On ottanut vähän takaisin tuon syksyn remonttipuristuksen jälkeen -ei jaksa y h t ä ä n mitään. Väsyttää, ärsyttää ja masentaa vaan koko ajan, mutta jospa se tästä taas, kun tuo aurinkokin niin rasittavasti paistaa koko ajan, ettei voi jäädä sisälle makaamaan. Vaikka nyt noiden sohvien uumenista ei kyllä malttaisi nousta!

Nimittäin, *rumpujen pärinää*, nyt meillä on viimein niiden kauhtuneiden sata vuotta vanhojen sohvien tilalla kunnolliset löhösohvat! Ai että kun kelpaa :D
 

Alkuperäisestä suunnitelmasta (3-istuttava sohva ja nojatuoli) poiketen sijoitimme löhöilyyn tulevaisuuteen ja hankimme kotimaisista Laulumaan Olokoodi* sohvista 3- ja 2-istuttavat mallit. Kyseessähän on moduulisohva, jota voi muokata lähes rajattomasti omien mieltymysten ja toiveiden mukaan. Me esimerkiksi valitsimme kolmesta istuintyynyn leveydestä (55, 65, 75 cm) keskimmäisen leveyden molempiin sohviin, kahdesta syvyydestä (80 ja 85 cm) syvemmän mallin (että sopii itse vähän tukevampikin pötköttelemään ;) ) ja istuinmateriaaliksi kolmesta vaihtoehdosta (normaali, jämäkkä ja pintapehmeä) jämäkän vaihtoehdon. 

Laitan vielä tilasta ennen ja jälkeen -kuvat, mutta mainittakoon jo tässä, että matto on Vm-Carpetin Esmeralda väri 71 ja tyynyistä nuo ruskeat ovat Adoran velvet-plise (espresso) ja hirvityyny Paguneten mallistosta (hirvellä on muuten lähes yhtä monta piikkiä sarvissaan kuin noissa pappan kaatamissa!)  -Sisustus Trendosta* tietysti :)

 

Nyt alkaa jo tuo aiemmin entisöity leivinuunikin istua paremmin kokonaisuuteen :) Myös Norjan kirppikseltä hankittu rukki on löytänyt paikkansa sisustuksessa. Lasten nukenvaunut ja muut roinat jäivät sattumalta juuri sohvan taakse piiloon, hupsis!

Huomaatteko missä entisöidyn seinän raja kulkee? Tässä valaistuksessa se on helpompi hahmottaa, mutta normaalisti raja on yllättävän huomaamaton. On tuo hirsi kyllä melkoinen katseenvangitsija -monet kerrat on mietitty seinän historiaa, eikä haluttu turhaan peittää hirttä liikaa, kun se on nyt esiin saatu. Ovi pitää muuten vielä entisöidä/uusia! Ja tuo kiirekiikku! Sitä ei raahtisi millään maalata, mutta jospa se kiikkumatolla vähän paremmin sulautuisi maastoon ja parilla punaisella tyyny/kynttilä/kukkaruukku/tms-kaverilla sulautuisi paremmin tähän muuten aika neutraaliin värimaailmaan. Fingers crossed!

Lukuisista käsinojavaihtoehdoista valittiin muoto 2 helmalakanalla. Tuo käsinoja oikeastaan luo koko maalaisromanttisen tunnelman tähän tilaan! Kankaana on nyppyyntymätön, vesipestävä Lauritzon's Diamonds* kokoelman sävy 539 -se sopii upeasti tapetin, verhojen ja maton kanssa yhteen, kyllä Sirkka-Liisa* vaan tietää mitä tekee :) Tiedoksi vielä kaikille, jotka kauhistelette vaaleaa sohvaa lapsiperheellä, että irrotettavat ja pestävät päälliset olivat top3-kriteerilistalla ;) (ja nuo tyynyt ovat muuten kaksinpuolin verhoiltuja kääntötyynyjä, pelastaa kriisitilanteissa, tosin vain kerran ;) )

Samalle listalle pääsi myös imuroinnin suorittaminen ilman akrobatiaa sohvan alta ja tästä syystä sohviin valittiin korkeammat, 13 cm korkuiset jalat (jotka eivät tosin näy helmalakanan alta, mutta kyllä vaan käy imurointi helposti silloin harvoin kun imuroin).

Sarin kalusteesta* saimme ihanan ihmisläheistä (joku sanoisi perinteistä, mutta ei kohteliaisuus mielestäni ole perinteistä, sehän tarkoittaisi, että se on katoamassa?), välitöntä palvelua ja Sari kärsivällisesti antoi meidän hyppiä sohvalta toiselle loputtomasti, kun pähkäilimme eri vaihtoehtojen välillä. Myös kangasnäyte sai käydä kotona, jotta saimme varmistuksen, että nykyisessä valaistuksessa kaikki sävyt osuvat kohdalleen. Sarilla on ihanan monipuolinen huonekalu- ja sisustustavaravalikoima (paljon juuri maalaisromanttisia juttuja, mm. Thomartilta), kannattaa käydä kurkkaamassa, jos satutte Oulaisiin :) Sohvat saatiin kotiin kannettuina suoja-aineen kera ja siinä ei mennyt kuin pieni hetki, kun kääräisin ne pois muoveista ja ruuvasin jalat paikalleen. (Mies sillä välin leipoi lasten kanssa, meillä on tämä työnjako perinteisesti perinteistä ;) Esikoinen ihmettelikin naapurissa, kun perheen äiti oli leiponut, kaikenlaista... Hyvää oli silti, vaikka ei ollutkaan isin tekemää ;) )

Meillähän näyttää siis normaalisti aina juuri tältä... noin viidentoista minuutin ajan, ennen kuin prinsessaleikit valtaavat areenan :D Onneksi ehdin ottaa kuvat, ennen kuin tytöt heräsivät päikkäreiltä. Palautekin tuli samantien: "Heei, kuka on sotkenut minun sotkuja?" :D :D Ai että, kyllä kelpaa noiden tyttöjen kanssa peuhata nyt ja kuunnella juttuja sohvalla :D

Pagunette vahakangas piirustusalustana

Remonttimme on edistymässä hyvää vauhtia, viimeistelyjuttujen parissa on mennyt viime viikot. Tuvan pöytä kaikessa vihreydessään pistää vielä vähän silmään ja se on tarkoitus maalata ja entisöidä lähiaikoina. Siitä huolimatta, ajattelin jo nyt suojata tuota perintökalleutta vähän paremmin tyttöjen hurjilta taiteilutuokioilta, niitä nimittäin saa todistaa lähes päivittäin. 

Huom. matching colours -paidan pöllöt ja liinan linnut ja sormet :)

Ratkaisu löytyi Eijan Kangas ja Leikkuusta*, eli tuttavallisemmin Eijan kankaasta, 140*140 pala Pagunetten lintukuvioista vahakangasta. Se on helppo heittää tuvan pöydän suojaksi ja nopea taitella taas takaisin samaan jemmapiiloon piirustusvälineiden kanssa.

Pagunetten sivuilta löytyy vaikka mitä, kannattaa käydä katsomassa :) Sivuja ei valitettavasti löydy suomeksi, mutta kyllähän kaikki nyt sen verran ruotsia osaa, että tuotteiden kuvia pystyy katsomaan, eikö ;)

Tuolla nykyisen omistajan Susannan ylläpitämillä nettisivuilla kannattaa muuten käydä säännöllisesti; sieltä -ja vain sieltä- löytyy kuukauden tarjous, jota kannattaa kyllä hyödyntää :) Maaliskuun tarjous on ainakin meille ajankohtainen, kun sisään kannettiin juuri uuden karheat sohvat ;)

Kyllä, esikoinen pitää tuota prinsessamekkoa 24/7 yllään, huolimatta siitä, että se on revennyt jo lähes joka saumasta ja jää kiinni joka paikkaan. Saisikohan täti vielä parannettua sen jollain kirurgisella toimenpiteellä (mekon siis)...

Itsekin olen päässyt pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen rauhoittumaan ja tuloksena on liuta lyhennettyjä verhoja, jotka sain myös silitettyä, kun ensin löysin silitysraudan (vain vähän pohjaan palaneen) ja sumutepullon (en löytänyt, ostin uuden). Ottakaa nyt huomioon, että muutosta on vasta vähän vajaa vuosi, eihän sitä nyt joka vuosi silitysrautaa tarvitse, kun ei satu häitä tai hautajaisia kohdalle. Lisäksi lyhensin yhden päiväpeiton ja ylijäämäkankaasta tuli hieno tyyny (siitä voisin vaikka kuvankin laittaa!). Verhoprojekteja on vielä pari jonossa, joten ompeluartesaanisiskoni vierailu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan, kirjaimellisesti :D

Mehujehu

Heureka! Taas on suomalaiset keksiny jotain mullistavaa! Ainakin näin äidin näkökulmasta Mehujehu* on mullistava keksintö :)

Varsinkin autolla tai vaunulla liikkeellä ollessa ja uhman yllättäessä perheemme ensiapupakkaukseen on kuulunut pieni rusinapaketti (mielellään sellainen, jossa on prinsessan kuva) ja pillimehu. Mutta kun siinä meinaa käydä niin, että niitä pillimehupurkkeja puristellaan ympäriinsä: omille vaatteille, vaunuun, autonistuimelle, äidin vaatteille jne... Näette varmaan mitä ajan takaa. Ja sitten kun se kullannuppu viimein nukahtaa, niin loput mehusta valuvat suupielestä ja pillin kärjestä edellä mainittuihin paikkoihin. Ruokapöydässä sama homma toistuu. No ei toistu enää!

Joku ehkä väittäisi, että mehujehu menee samaan kategoriaan konttauskypärien ym. kanssa hyödyllisyytensä puolesta, mutta itse kyllä näen tuotteelle selkeän kohderyhmän, joka varmasti osaa arvostaa mehutahrattomia konflikteja ja helpompia mehun juomisen harjoitteluhetkiä :)

Koska olen varma, että myös siellä ruudun toisella puolella on keksintöä arvostavia yksilöitä, järjestänkin yhdessä Innotuningin kanssa arvonnan, jossa voit voittaa PINKIN (tietysti!) mehujehun itsellesi :) Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tunnistettavine yhteystietoineen tämän postauksen tai facebook-julkaisun kommenttikenttään. Aika alkaa nyt ja sitä riittää aina tuonne ensi viikon torstaihin 13.3. saakka. Onnea matkaan! :)

Mehujehu -lasten oikeesti

Kiirekiikku

Kiirekiirekiirekiirekiire. Vai onko?

Muistan elävästi, kuinka lukion matematiikan opettajani kertoi äitinsä neuvosta: Kun on kiire, niin pitää istua kiikkuun ja kiikkua niin kauan, että kiire menee ohi. 

Tässä talossa on ilmeisesti ollut joskus jollain muullakin kiire, kun on kiikusta maali noin kulunut.

Normaalien joulukiireiden lisäksi viidettä viikkoa jatkuva keittiöremontti (ja pesuhuone ja sauna ja kodinhoitohuone...) ei varsinaisesti helpota kiireen tunnetta.

Koska tässä kaaoksessa ei yksinkertaisesti enää yksi päivä tunnu missään ja huomenna on itsenäisyyspäiväkin, niin päätin ottaa tuosta ohjeesta vaarin. Sen sijaan, että olisin käynyt tämän kasan kimppuun ja taitellut kestovaipat käyttövalmiiksi...

...aionkin seuraavaksi käydä tämän vaihtoehtoisen, kiireettömän, kasan kimppuun ja rentoutua pienen hetken, kunnes arki vie taas mukanaan.

Moneltako ruokakaupat menee tänään kiinni? Pitää varmaan lopettaa haaveilu ennen sitä, että ehtii hakea ruokaa perheelle!

Tapettikerrostumat

Välillä, kun tätä remonttia tehdään, niin on sellainen Indiana Jones -fiilis. Esimerkiksi, kun tuvan seinän tapetit ja levyt revittiin hirsiseinän edestä pois, niin siinä oli kaiken sen sotkun keskellä aika hieno fiilis. Ensinnäkin se tunne, että kyllä tuosta seinästä vielä saadaan käyttökelpoinen oli vähintäänkin mahtava tunne (koska luultiin, että joudutaan vetämään hirsipaneeli sen päälle). Toisekseen, oli mielenkiintoista nähdä kerrostumat erilaisia tapetteja ja levyjä, joilla tuota seinää oli verhottu noin sadan vuoden aikana ennen meitä.

Kaikista siisteintä oli ehkä se, että aivan ensimmäinen tapetti, tuollainen tummansininen kukkatapetti, muistuttaa erehdyttävästi tapettia, joka on tulossa vierashuoneen seinään! How cool is that?

Sandberg Karin esimerkkikuva täältä.

Kaaoksen hallintaa

Kuiva-aineet säilytettiin käytännöllisesti kaapin purkamisen jälkeen keittiön pöydillä, mutta nyt ne löytyvät vähän paremmin Oriolan laatikoiden kätköistä.

Meidän vessassa ei ole seiniä, eikä kyllä sähköjäkään, pyykkikone on keskellä työmaata (siihen onneksi saatiin roikalla sähköt), lasten hammasharjat ym löytyvät mikron päältä, potta ja pyykkikone ovat tuvan nurkassa, portaiden kaiteet toimivat pyykkinaruna, pastat ym kuiva-aineet on pakattu Oriolan laatikoihin auki revityn seinän viereen (kiitos vaan entiselle työnantajalle lainasta! Ai ette tienneet, että on lainattu? No kiitos silti lainasta!), työnhakuun liittyvät paperit hautautuvat arkistojen uumeniin ja ne bloggausaiheet ja ajatukset ja aika, no, ne on jossain tuolla kaaoksen keskellä. Kertokaa jos näette niitä, että täällä jo kovasti kaivataan!

Nyt jos joskus vois pitää kestovaippailusta taukoa, mutta ei. Mitä se sellainen luovuttaminen olisi?

Se aika kyllä taisi hukkua viimeistään siinä vaiheessa, kun kolhaisin polvellani putkea, jossa aiemmin oli patteri, joka teoriassa (ei koskaan käytännössä) lämmitti sitä vessaa, jossa ei nykyään enää ole seiniä eikä sähköjä, ja joka tuon kolhun seurauksena suihkusi vettä kohtalaisen voimakkaasti, koska siitä putkesta taisi irrota joku osa tai jotain, ja se tulvi sen vastavaletun betonin päälle, josta piti tulla kynnys uuden ja vanhan puolen välille siihen puhkaistuun kohtaan, joka saattaa ehkä nyt homehtua, mutta hei onneksi se patteri löytyi vielä ja isä lievähkön hermoromahduksen ja asiaankuuluvien tehostesanojen jälkeen sai korjattua vahingon, ja tietysti meillä oli juuri silloin vieraita, jotka kyllä on tottunu meidän sekoiluihin, paitsi serkun tyttöystävä, joka oli ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa kylässä. 

Huomatkaa kaunis yksityiskohta sisustuksessa, tumma rottinkikori kätkee sisäänsä lasten hygieniatarvikkeet mikron päällä.

Eli sitä bloggausaikaa ei enää taida olla. Enkä muutenkaan uskalla enää koskea mihinkään. Kuusi viikkoa vielä, niin kodinhoitohuone, pesuhuone, tupa ja keittiö pitäisi olla valmiina. Siis kalusteet tulee, tuskin täällä valmista on, että laitetaan vaikka ne kalusteet lumihankeen siksi aikaa, koska kyllähän lumi jo kuuden viikon päästä on maassa. Pessimisti ei pety.

Niin. Tulee pitkät kuusi viikkoa.

Sotalesken urotyöt

Kaikki kunnioitus ja sympatia todellisille sotaleskille, mutta toivon todella, ettei Suomessa tarvitse kokea sotaleskeyttä tämän enempää - viikon kertausharjoitukset olkoon maksimi! Sillä aikaa, kun mies syö kolme lämmintä ateriaa päivässä, käy kuntosalilla ja saunoo kavereiden kanssa joka ilta valmistaa infuusioliuoksia vuorokauden ympäri sotilasapteekissa, minä raadan kotirintamalla.

Infuusioliuosten valmistusta sotilasapteekissa

 

Olen käynyt omaa loppumatonta sotaa banaanikärpästen kanssa. Ne pirulaiset eivät kuole millään! Kokeiltu on kaiken maailman etikkaloukut sun muut. Imurointi on pitänyt kannan yhtä hyvin kurissa kuin luvanvarainen hirvenpyynti hirvikolarit. Teen kohta kansalaisaloitteen kemiallisten aseiden sallimisesta banaanikärpästen kohdalla, todella rasittavia otuksia.

Kuva täältä.

Eilinen urotekoni oli hiiren metsästyksen päättyminen onnellisesti (molempien osapuolten kannalta). Havahduin olohuoneessa, kun ohitseni vilahti jotain tummaa ja siellähän se hiiri viiletti, auki revityn seinän vieressä välillä piilossa lattian raossa ja välillä uskaliaasti vähän keskemmällä. Paniikki!!! Isääni eivät kuulemma noin pienet saaliit kiinnostaneet (huom. hirvenpyynti alkaa reilun viikon päästä), joten jäimme tätini kanssa ihmettelemään mitä hiirelle nyt tehtäisiin. Hiirenloukut on todistettavasti muuton jälkeen nähty, mutta niiden nykyisestä sijoituspaikasta ei ole harmainta aavistustakaan. Oli tartuttava aseisiin; tässä tapauksessa ämpäriin ja sanomalehteen. Hiiren uskaltauduttua vähän irti seinästä iskin aivan paniikissa hetkeäkään epäröimättä ämpärin sen päälle, minkä jälkeen hivutin aivan paniikissa sanomalehden varovasti lattian ja ämpärin väliin. Tuuletin onnistumista aivan paniikissa! Kiikutin hiiren ulos (yllättävän pitkät kädet muuten minulla, kun oikein ojentaa) ja vapautin sen luontoon, jonne se kuuluu. Ei parka uskaltanut tulla ulos ämpäristä, oli kai sekin niin paniikissa. Jouduin kaatamaan hiiren nurmikolle (joka oli niin pitkää, etten nähnyt mihin se hiiri lähti ja hypin ympäriinsä aivan paniikissa) ja poistuin vähin äänin sisälle. Siirryin loppuillaksi kaiken varalta yläkertaan, koska olin vieläkin vähän paniikissa. Odotan, että saan jonkinlaisen mitalin tai kunniakirjan mieheltäni, kun hän palaa omalta sotaretkeltään.

Kuva täältä.

Vaatehuone -ennen ja jälkeen

Vaatehuone ennen.

Vaatehuone valittiin pintaremonttikohteista ensimmäiseksi, koska jos kaikki menisi perseelleen, niin virheet ei haittaisi täällä niin paljon säilytystilaa tarvittiin heti. Projekti aloitettiin tavaramäärän raivaamisella pois huoneesta, lajittelemalla, hävittämällä, säästämällä sekä kierrättämällä. Rautapohjassa* tuli ravattua kerta jos toinenkin, ennen kuin tämä huone valmistui. Kaikki pinnat pestiin aluksi maalipesulla. Katto käsiteltiin Tixomatt sisäkattopohjamaalilla ja pintaan tuli Siro himmeä (sävynä F497 paperi). Hyllyt maalattiin Tikkurilan Otex tartuntapohjamaalilla ja pintaan tuli Helmi kalustemaali puolihimmeänä (sävynä vakioväri listavalkoinen). Levyseinät maalattiin suoraan Tikkurilan Jokerilla (sävy F487 damasti). Paneeliseinästähän piti tulla suunnilleen sen näköiset, kuin esim. täällä, mutta mäntypaneeli oli niin keltainen, että vasta kolmas kerros Bloom paneelivaa (poutapilvi) peitti keltaisuuden, jolloin peittyivät myös puunsyyt ja haluttu vaikutelma jäi puuttumaan. Jatkossa paneeliseinätkin maalataan. Lattian käsittelystä kerroinkin jo aiemmin täällä. Tulipas nyt paljon linkkejä, mutta siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa :)

Vaatehuone jälkeen, ilman hyllyjä ja roinaa.

Tässä saatte myös vähän käsitystä tulevasta, sillä lattia tehdään samalla tavalla kautta linjan; eli mies hioo, petsaa ja lakkaa x 7, niska limassa, sillä aikaa, kun minä vedän lonkkaa. (Niska limassa, kun eihän siinä sohvalla ilma kierrä, niin.) Myös seiniin tulee paikoittain sama maali ja yläkerran paneelikatto toteutetaan samalla sävyllä.

Anno-laatikoissa lasten vaatteet pysyvät järjestyksessä koon mukaan ja hyllyn alla on tilaa kengille.

 

Lisää Anno-laatikoita ja paperitkin sopivat nykyään hyllylle, eikä lattialle heti oven viereen.

Anno-laatikot ratkaisivat lastenvaatteiden arkistointiongelman. Niihin kun lätkäistiin vielä Dymolla nimet päälle, niin kyllä nyt kelpaa kälyjen tulla tuleville lasteni serkuille vaatteita valitsemaan (mites, joko niitä on tulossa, anyone?)

Ikean Expedit hylly ja Kassett-laatikot toivat lisää kaivattua säilytystilaa ja hylly toimii samalla laskutasona.

Tiedän erään Melukylän talon, jonne nämä pitsipeitot ja täkit varmasti kelpaisivat ;) Täytyy ottaa ne hyötykäyttöön sitä mukaa, kun huoneita valmistuu.

 
Uudistettu vaatehuone on ollut jo tovin käytössä, eikä se ole vielä aivan piripintaan asti täynnä (jes, hyvä me!). Alunperin suunniteltiin myös noiden hyllyjen uudistamista, mutta tulimme lopulta siihen tulokseen ettei jaksa että vanhat hyllyt ovat palvelleet hyvin ja saisivat jäädä maalikerroksella paikattuina.

Tankotilaa on, no voiko sitä koskaan olla riittävästi?

Vanhoja äitiyspakkauksen makuupusseja löytyy vielä kaksi. Tekisiköhän lisää peittoja autoon?

Tila vaikuttaa paljon suuremmalta, vaikka neliöitä ei ole tullut lisää. Kuutiota tuli kyllä vaikka kuinka, kun vanhat romut hävitettiin :) Nyt tuolta on helppo löytää etsimänsä ilman, että järkyttyy samalla. Miltäs muutos näyttää teidän silmiinne?

Kaikki muu jää kesken paitsi keksipaketti

Sisko sen sanoi, kaikki muu jää kesken paitsi keksipaketti. Paremmin ei olisi voinut tätä fiilistä tiivistää.

Kaaos ei olisi ehkä niin hallitsematon, jos nämä langat saisi jotenkin käsiinsä. Ahdistavaa on myös jakaa vastuu ja luottaa toiseen suurissa remonttiin liittyvissä asioissa. Tuleekohan kaikki nyt varmasti hoidettua ja muistaakohan se mies nyt hoitaa kaiken? Ihan niin kuin muka itse osaisin paremmin, kun en mistään remonttiin liittyvästä mitään ymmärrä. Saati niistä autoista tai rakennusluvista. Ehkä siihen mieheen voi jo luottaa, onhan tuota koulutettu jo kohta 11 vuotta ;)

Dominot ei jää kesken, koskaan!

Tänään olen hoitanut rästihommia: lähettänyt kirjeen esikoisen päiväkotiin kuvien kanssa (vastauskirjeen toivossa), maksanut rästi laskuja, irtisanoutunut Norjan Farmasialiitosta (ja SOS barneby:stä, riittäähän, jos on Unicefin jäsen Suomessa?), siirtänyt papereita pinosta toiseen (niillä ei ole vieläkään lopullista arkistointipaikkaa), suunnitellut lipaston maalaamista (ennen kuin vaatehuone eli loistava maalaushuone täyttyy uudelleen ääriään myöten), hinnoitellut lisää kirppistavaroita (jos vaikka viikon vielä jaksaisi), tyhjentänyt lisää muuttolaatikoita (eilen sain lajiteltua melkein kaikki lastenvaatteet. Anopille vaan terveisiä, että ei tarvita enää lisää ;) ), siivonnut (pakko, huomenna tulee lisää vieraita), lähettänyt synttärisankarille kuvia (ja sensuroinut pahimmat ;) )kieltänyt miestä paljastamasta äitienpäiväyllätystä (jos sellainen nyt on tulossa?), pessyt esikoisen kädet ja naaman vedenkestävän tussin tahroista (taas, mistä se niitä oikein löytää?), säikähtänyt ovatko yläkerran vessaan ilmestyneet ötökät luteita (eivät onneksi, vaan jotain muuta yhtä ällöttävää, mutta ei vaarallista), ottanut yhteyttä meitä ennen taloa vuokranneeseen naiseen (onko natsi vuokranantaja ollut natsi jo ennen meitä?), vastaillut viesteihin (monta jäi vielä odottamaan), etsinyt muistilistoja (jos muistaisi missä kaikkialla niitä on!) ja pyrkinyt viivaamaan mahdollisimman monta kohtaa yli, ennen kuin vauva herää päiväunilta.

Jos en saa äitienpäivälahjaksi Pariisin lomaa, niin Pentikin Eden astiastokin käy (niin kuin meillä ei jo olisi noita kippoja ja kuppeja tarpeeksi...)

Kaikkea sitä ehtii, kun herää aivan liian aikaisin. Nyt voisin syödä niitä keksejä, mutta niitä ei ole. Ne on syöty jo kauan sitten! Josta tulikin mieleeni, että pitää lähteä tekemään juustokakkua niille huomisille vieraille :P

Yli 150 pyyhettä ja 70 tyynyliinaa

Jos joku uskaltaa tuoda tähän taloon vielä yhdenkin pyyhkeen lisää, niin saa selkäänsä. Sama koskee lakanoita. Olen ollut monta päivää hautautuneena noiden pinojen alle.

 

Yhdistettyämme kotoa löytyvien (antiikkisten), Kuopion muuttokuormasta löytyneiden (halpojen, joihin opiskelijalla oli varaa/perittyjen) sekä Norjasta tuotujen laadukkaiden (kröhöm, Ikea) pyyhkeiden ja lakanoiden kirjavan joukon, sain lopputulokseksi yli 150 pyyhettä, 70 tyynyliinaa, 50 pussilakanaa ja 20 alulakanaa.

Ärsyttää. Eivät nuo minnekään sovi, eikä kukaan tarvitse noin paljon lakanoita ja pyyhkeitä. Osa niistä täytyy hävittää tavalla tai toisella.
 

Mutta hävittäisinkö isäni äitiyspakkauksesta (tai millä nimellä äitiysavustus lie siihen aikaan on kulkenut) saatuja pikkupyyhkeitä, jotka ovat astiapyyhkeinä palvelleet jo vuosikymmenten ajan (ja jotka eivät muuten ole yhtään kuluneet)? Vai hävittäisinkö osan mummuni virkkaamilla pitsireunuksilla koristelluista pyyhkeistä? Tai jonkin jo lähes läpinäkyvistä suosikkilakanoista, jotka eivät käytännössä koskaan edes tilaa sieltä kaapista vie, kun ovat joko käytössä tai pyykkinarulla? Elämän suurten kysymysten ja pyyhe/lakanavuorten parissa filosofointi jatkuu...

Pinterestistä löytynyt vinkki pakata pussilakana tyynyliinan sisään, jotta käyttövalmis pakkaus olisi helposti löydettävissä on osoittautumassa hieman epäkäytännölliseksi. Tai ainakin epäsiistin näköiseksi. Taidan purkaa nuo ja lintata lakanat kuten vanhoina hyvinä aikoina ;)

Natsi vuokraisäntä

Loppusiivous, vähän laajempi ja tarkempi viikkosiivous, voisi joku kuvitella. Siivouksen piti olla pienin ongelmistamme, kun muutimme Norjasta Suomeen, mutta kuinkas siinä kävikään...

Muuttokuorman lähdettyä (SNCargo hoiti lopulta homman ilman ongelmia, vaikka välillä näytti jo pahalta auton saapumisen suhteen sovittuna ajankohtana) olimme ajatelleet ottaa viimeisen illan rennosti ystävien kanssa ja nauttia viimeisistä hetkistä Norjassa ennen seuraavan päivän matkustamista. Lähdin jo edeltä ystäväni luokse, missä yövyimme, jotta ruoka olisi valmista, kun mieheni ja ystävämme saapuisivat myös määränpäähän. Jäljellä oli enää lopputarkastus ja se olisi vain läpihuutojuttu. Olimme siivonneet hyvin, joten kyseessä olisi pelkkä muodollisuus. Luulimme...

Illaksi olimme varanneet mm. shampanjaa, jota piti nauttia ystävien seurassa viimeisen Norjassa vietetyn illan kunniaksi, mutta yhteinen rentouttava illallinen vaihtuikin paljain käsin keittiönkaappien jynssäämiseen. Sain puhelun mieheltäni puoli tuntia sen jälkeen, kun vuokraisännän kanssa oli sovittu treffit. "Täällä menee koko ilta. Voitko lainata Idalta imuria ja siivousvälineitä?" Kun esikoinen saatiin nukkumaan, niin shampanjalasin sijaan tartuinkin autonavaimiin ja raahasin siivousvälineet mukanani talolle. 

Lista oli loputon. Vuokraisäntä oli saapunut sisään valkoisen liinan kanssa, tiedättekö sellaisen, jota tarjoilijat kantavat käsivarrellaan, ja tuolla liinalla pyyhkinyt kaikki kuviteltavissa olevat pinnat. Kaikki keittiön pinnat olisi pestävä uudestaan. Työtasossa olevan tahran tulisi hävitä, tai joutuisimme maksamaan tason vaihdon (?). Vuokraisäntä oli mm. nostanut muutamia keittiönkaappeja pois paikoiltaan, koska ne täytyy pestä myös saranapuolelta. 

Tahran takia taso menisi vaihtoon. Mitään muuta vikaahan tuossa ei ollutkaan...

Ikkunat täytyi pestä, mutta talvi asetti tiettyjä rajoituksia hommalle. Muutaman yrityksen jälkeen ikkunat saatiin kuin saatiinkiin pestyä ilman hirvittäviä jäätyneitä vesirantuja (kiitos vain miehelle!), mutta eihän se riittänyt (ikkunat oli siis pesty jo ennen tarkastusta). Pari ikkunaa ei auennut, koska on talvi, ja ikkunat olivat niin turvoksissa, ettei niitä uskaltanut tempoa auki, kun olisivat vain menneet rikki. Eli ne jäivät pesemättä ikkunoiden välistä. Tämä ei vuokraisäntää estänyt, vaan hän kampesi ikkunat auki ja kas vain, ne täytyi siis pestä samoin kuin ikkunanpielistä varissut rapistunut maali, jota lenteli ympäri huonetta. Lattialistat, jotka oli sekä imuroitu että pyyhitty, eivät kelvanneet. Sähköjohdon, joka kulkee listan päällä, takaa täytyi myös pestä pölyt pois. Mainittakoon, ettei sinne johdon ja seinän väliin sopinut edes sormi, joten aika haastavaksi meni... 

Pölyt tuli pestä myös lattialistan päällä olevan johdon takaa (tarkoitti käytännössä hammasharjalla hankaamista).

Ilmastoinnista hän valitti, olisi kuulemma pitänyt tuulettaa enemmän. Jos lattialla oli pahimmillaan 14 astetta lämmintä, niin lisätuuletusta ei todellakaan uskaltanut suorittaa pari kuukautta vanhan vauvan pötkötellessä lattialla.

Sen verran täytyy toki myöntää, että siivouksemme ei ollut virheetöntä. Oli ilmeistä, että jaloissa oli pyörinyt pari lasta koko ajan, koska joitakin kohtia oli hypätty yli, esim. keittiön seinästä löytyi selviä roiskeita, jotka ilman muuta kuului korjata ja pestä pois. Mutta epäkohtien ja pölyn etsiminen talon asumattomista kolkista, joihin kukaan ei ikinä muuten puuttuisi, oli kyllä kohtuutonta ja täysin tarpeetonta.

Suihkukaapin alta piti pestä uudestaan. Tuolta onkin tosi helppo hangata, herra on hyvä vaan ja siirtää kaappia sen verran, että päästään tilaan paremmin käsiksi!

Lopulta päätimme, että enempää ei ollut tehtävissä ja lähdimme viettämään viimeistä iltaa. Seuraavan aamun kymmeneksi sovittu tarkastus aikaistettiin meidän aloitteestamme yhdeksäksi, just in case... Juna lähtisi yhdentoista jälkeen, joten jos sieltä vielä jotain epäkohtia löytyisi, voisimme ne nopeasti vielä viimeistellä ennen junan lähtöä. 

Soitin miehelle lähdettyämme kävelemeen, missä tavattaisiin? "Ei mene vieläkään läpi!" Eteistä ei kuulemma oltu imuroitu. Imuroitiin varmaan kolme eri kertaa, mutta se ei paljon auta, kun sisään lompsitaan yleensä talvella kengät jalassa ja mm. herra itse kantoi kiviä kengänpohjissaan sisälle joka kerta kun taloon astui. Myös pari kuukautta sitten rikkoutuneen uunin tilalle saadun aivan törkeän likaisen sähköhellan kiillottaminen otti aivoon... Varsinkin, kun sen etulasi ei meinannut millään lähteä irti ja sen taustalla olleet roiskeet (jotka olivat siinä jo tullessa!) löytyivät huomautuslistalta.

Seinän vierestä tuli rapautunut laasti siivota. Siivoaminen aiheuttaa aina laastin uuden hajoamisen ja uuden siivouskierroksen. Olisiko pitänyt lopettaa vasta, kun seinää ei ollut enää jäljellä?

Mieheni oli ihmetellyt moneen kertaan ääneen olemmeko mahdollisesti tehneet jotain väärin vai mistä moinen kohtelu oikein on ansaittu. Talohan otettiin vastaan huomattavan likaisena siihen verrattuna mihin kuntoon sen siivosimme. Kyselyihin, eikö talo tulisi luovuttaa samassa kunnossa, kun se otetaan vastaan, vuokranantaja totesi vain, ettei taloa ollut loppusiivottu silloin, kun me siihen muutimme. Kumman kiire hänellä oli kuitenkin meidät taloon saada, koska jouduimme muuttamaan kesken kuukauden, vaikka olisimme itse halunneet muuttaa vasta kuun vaihteessa. Onneksi edellinen vuokranantajamme ei ollut natsi, vaan erittäin yhteistyökykyinen vanhempi rouva, joka iloksemme hyvitti loppukuun vuokran, vaikka hänen ei todellakaan olisi ollut pakko siihen suostua.

Kyse oli mitä ilmeisimmin vain rahasta. Lopulta hän suostui kertomaan summankin; talo vaatisi vielä kymmenen työtunnin siivoamisen, 300 kr tunti, joten 3000 kruunua käteen ja he siivoaisivat lopun itse. No thank you. Jatkoimme siivoamista ja lähdimme vasta myöhemmällä junalla ottaen tietoisen riskin lennolle ehtimisen suhteen. Mies teennäisesti toivotti hyvää jatkoa ym. mutta olin niin kiukkuinen, että totesin parhaaksi olla aivan hiljaa ja purra huulta, ettei tulisi sanottua mitään tyhmää. Mieheni otti vielä lopuksi kuvat kaikista mainituista kohdista, jotta meillä olisi jotain aseita natsiksi osoittautunutta vuokranantajaamme vastaan, jos siivous ei vieläkään kelpaisi. Hän ehti junalle kaksi minuuttia ennen sen lähtöä. Se siitä stressittömästä matkustamisesta.  

Vanhasta talosta ei saa uutta pesemällä. Tätä hän ei ilmeisesti ymmärtänyt. Mutta hän ymmärsi, että remontti on paljon helpompi aloittaa, kun teettää vuokralaisilla remonttisiivouksen, että pääsee suoraan maalaamaan. Kaikista oudointa oli kuitenkin ehkä se, että vuokraisäntä oli tähän mennessä ollut tosi mukava; antoi lainata rajoituksetta talosta löytyviä tavaroita, mm. pinnasänkyä ja syöttötuolia, jutteli mukavia, kun kävi poikansa kanssa auttamassa syreenien leikkaamisessa jne.

Harmittaa ihan hirveästi, että tämä yksi mies onnistui pilaamaan Norjasta muuttomme ja viimeisen iltamme ja stressittömän matkamme. Huomaan miettiväni asiaa päivittäin, lukuisia kertoja, ja aina on yhtä paha mieli ja ärsyttää. Toivottavasti asialle saadaan viimein päätös ja takuuvuokra tilille, jotta voimme unohtaa koko miehen. Kyseessä ei ole maan tapa, sen verran palautetta olemme saaneet paikallisilta tutuiltamme. Tekisi mieli kysyä edellisiltä vuokralaisilta tekikö hän heille saman tempun. Toivottavasti ei jatka toimiaan seuraavien kanssa... Emme ole kuulleet vuokranantajasta mitään, vaikka olemme ottaneet häneen yhteyttä asian tiimoilta. Olihan tässä pääsiäinen välissä, mutta jotenkin on sellainen paha tunne, että tämä ei ollut vielä tässä...

Äärettömän suuri kiitos vielä Mikolle, Jonnalle ja Idalle, emme olisi ikinä selvinneet urakasta ilman teidän apuanne!

PS: Teki muuten hyvää vuodattaa tästä asiasta siskolle samalla, kun repi lukionkirjoista muovitettuja kansia irti, jotta kirjat pääsivät ansaittuun lepoon paperinkierrätyspisteeseen. Sai purkaa vähän agrea!