sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Amme

Amme tarkoittaa norjaksi imettämistä. Ammetåke tarkoittaa imetyssumua (klik klik). Nykyään amme tarkoittaa minulle tätä:

Kannatti säästää, siinä se nyt on: oma poreamme <3
 
Onneksi oli talo täynnä miehiä (huom. remonttimiehiä, eikä mitään satunnaisia salarakkaita hiippareita), kun amme toimitettiin rekalla pihaan. 80 kiloa ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kyllä siinä hiki tuli katsellessa, kun ammeen ja ovenkarmien kanssa piti pelata tetristä, että saatiin koko komeus sisälle.

Oisit nyt ottanu ees sen juuriharjan pois ennen ku kuvasit...

Joulu tuli tänä vuonna aikaisin. Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut! Ihan sama miltä muualla talossa näyttää, tähän ammeeseen ne huolet voi kirjaimellisesti hukuttaa. Samalla rahalla ne huolet olisi varmaan voinut hukuttaa jonnekin suolaiseen mereenkin, mutta tästä voi nauttia vähän useammin ;) Hyvää joulua itse kullekin, muistakaa tekin rentoutua ja irrottautua arjesta :)

PS. Jos minusta ei kuulu enää mitään, niin olen jäänyt hiuksista kiinni noihin suuttimiin ja kuollut onnellisena. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Karkkien top 10

Katja, mahtavaa, että joku muukin kiusaantui kirjahaasteesta. Karkkihaasteesta en kiusaannu (paitsi, että minua kiusaa se asia, ettei minulla ole nyt karkkia suussa).

Need I say more?

Minuun eniten vaikuttaneet karkit ovat siis:

Kismet: Niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Onko tälle keksitty jo handsfree? Olin niin liikuttunut, kun suklaakonvehtien rinnalle oli noussut Kismetin lahjapakkaus (8 kpl!!). Love at first sight!

Lontoon rae: Ei junamatkaa ilman lontoon rae pussia. On mahdollista, että olisin ollut 10 kiloa hoikempi opiskeluaikana ilman tätä karkkia. Saisivat muuten korjata jo nimen siihen pussiinkin, se mikään lontoo rae ole!

Pandan juhlapöydän konvehdit: Joulu <3 "Pakolliset" joululahjat <3 Toissavuotiset konvehdit uudelleen jaossa <3 (ei muuten ole koskaan lähtenyt meiltä eteenpäin)

Turkin pippurit: Niitä saa Norjasta!!  Ei muuten kannata vetää sitä jauhetta henkeen tai voi joutua saikulle ärsyttävän yskän takia, koska a) ääni ei lähde ja jos lähtee, niin puhe keskeytyy yskänpuuskaan, b) joudut käyttämään niin vahvoja yskänlääkkeitä, että hourit ympäri vuorokauden normaalia enemmän.

Sirkusaakkoset: Maku, koostumus, muotoilu, pölyttyvät rakkausviestit kirjahyllyllä (not in our home, mutta lähisuvussa kuitenkin).

Nallekarkit: En oikeastaan tykkää, mutta ainoa, jota olen maistanut pitsassa (?). Oli makeaa.

Geisha: Suklaiden kuningatar! Kaikissa muodoissa. Jos Katja kiljahti ääneen nähdessään pätkis-pussin kaupassa ensimmäistä kertaa, niin minä hypin ja kiljuin nähdessäni Geisha-jäätelön ensimmäisen kerran :D

Vaahtokarkit: En juuri näistäkään välitä, mutta eräs nimeltä mainitsematon esikoinen välittää. Päiväkodissa eivät juuri välittäneet olkapäistä varpaisiin asti levinneestä vaahtoeritteestä. Varmaan jotain mahatautia, totesin, kun en häpeäkseni voinut myöntää kuraamisen johtuvan viikonloppuna iltapalaksi nautitusta vaahtokarkkipussista. Lapsi parka. Sääliksi kävi myös kerhotätejä. Hitto, että hävettää vieläkin. Suosittelen siis välttämään liian suuria annoksia noin kaksivuotiaiden kanssa, jos ette halua siivota kukkurallista potallista vaahtokakkaa (tai sitä samaa kolmesta vaatekerroksesta).

Panda lakumix original: Vähän liian iso pussi. Tulee paha olo, kun tällaisen vetää varttitunnin automatkan aikana. Muuten bueno.

Ufot: Ufot on ihan parhaita, ihan sama minkä värisiä ovat kunhan ovat punaisia. Miksei näitä saa valmiiksi pussitettuna, minä vaan kysyn? Toisaalta, 2,1 kilon karkkilaatikko on kyllä mielestäni ihan realistinen annoskoko.

Nomnom.

Tässä postauksessa meni noin varttitunti. Tärkeysjärjestys se olla pitää sanon minä! Ja tämä postaus todellakin tägätään ruoka-tunnisteella (ei ehkä laihdutus-tunnisteella tällä kertaa...)!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Paras ystäväni

Ainekirjoitushaaste on saavuttanut jo leikki-iän ja haasteen heittäjä on tällä kertaa Leluteekin Emilia. Nyt kirjoitetaan aiheesta:

Paras ystäväni

 

Opettajan kommentti: No et sitten mitään muuta keksinyt... Tyhjä paperi, ihan oikeastiko? Olisit nyt kertonut edes lapsuuden pehmolelusta tai koiranpennusta! Eikö sinulla ole parasta ystävää? Ystäviä? Edes yhtä ystävää?? Taidat olla aika säälittävä. 

Olisit kirjoittanut vaikka lenkkikengistä, jotka toimivat psykologinasi, kun purat viikon paineet pitkällä lenkillä illalla, pimeällä, kun kukaan ei näe, kun hikeen sekoittuu vähän kyyneleitä. Tai kuinka aviomiehesi on nykyään paras ystäväsi ja ymmärtää sinua silloinkin, kun kukaan muu ei enää ymmärrä (itsesi mukaan lukien). Kai sinulla edes teininä oli joku tyttöporukka, joka paransi maailmaa, eikö kaikilla ole ollut sellainen? Tiedätkö joku sellainen ystävä, joka pitää hiuksista kiinni, kun puhuu norjaa valkoiseen luuriin? Onneksi et sentään mitään nyyhkytarinaa kertonut, kuinka et olisi selvinnyt vauvavuodesta ilman vertaistukea ystäviltä, jotka eivät hekään löytäneet pukluttomia paitoja vaatekaapistaan ja siistiytyminen tarkoitti hiusten laittamista ponnarille. Kiitos, että säästit meidät myötähäpeältä. Huoh, alan jo kuulostaa ihan sinulta. Ryhdistäydy nainen! Olet häpeäksi bloggaajakollegoillesi!

Liekohän Liina tiesi mihin ryhtyi, kun haastoi meidät ensimmäisen kerran? Omat neljä edellistä ainettani löytyvät ainekirjoitushaaste-tunnisteen alta, koosteen muista "bestiksistä" löydät Emilian blogista varmasti parin päivän sisällä (tai voit kilkata tämän kommenttiboksin kautta eteenpäin) Vieläkö kestätte, jos näitä tulee lisää? ;)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Vasten kasvoja

Tulin tahattomasti loukanneeksi erästä tuttavaa, kun keskustelimme puhelimessa (emme olleet varsinaisesti aivan samaa mieltä puheenaiheesta) ja jossain vaiheessa sanoin jotain tyyliin "on eri asia sanoa jotain vasten kasvoja kuin puhelimessa". "Vasten kasvoja, aika hyvin sanottu." totesi vastapuoli loukkaantuneeseen sävyyn. En tarkoittanut lyödä vasten kasvoja.

Sanomalla vasten kasvoja tarkoitin kasvotusten. Neljä ja puoli vuotta Norjassa on tehnyt tehtävänsä. Käänsin tuon sanonnan kätevästi Norjan vastaavasta "ansikt til ansikt" (jonka myös sekoitan jatkuvasti sanontaan "ansikt mot ansikt"). Tuohon sanontaan hatarasti vetoaminen kiivaassa keskustelussa ei oikein toiminut. 

Aasinsilta

Aasinsiltana itse aiheeseen; nyt on tullut kyllä koko vuoden edestä vasten kasvoja. Uuni ei sopinut kalusteisiin, piti leikata vähän metallisesta takalevystä irti, koska patterin putki on kalustekaapin sisällä (don't ask). En ole yli viikkoon laittanut pyykkejä kaappiin (vaikka pessyt kyllä olen), koska sormeni vuotavat verta, enkä halua sotkea puhtaita vaatteita. Sen sijaan, että siivoaisin tai tekisin jotain muuta hyödyllistä päikkäriaikaan, laadin valituskirjeitä ERKO:lle, koska olemme eri mieltä mm. siitä, kuuluuko minulle lapsikorotus vai ei (koska ainakin viimeisimmän tietoni mukaan minulla on kaksi elätettävää jälkeläistä, ERKO:lla on ilmeisesti parempaa tietoa asiasta?). Potentiaaliset työpaikat tuntuvat dominopalikoiden tavoin kaatuvan ulottumattomiin toinen toisensa perään. Ja joulu! Oliko pakko tulla niin äkkiä?! Meillä on saunassa vielä seinä auki, eikä pesuhuoneeseen pääse, kun siellä laatoitetaan yötä päivää. Putkivahingot (pesuhuoneessa ja keittiössä) on sentään jo korjattu ja vältytty suuremmilta vahingoilta. "Normaali" nukkumaanmenoaika on nykyään aikaisintaan puoli kahdelta, pahimmillaan puoli neljältä. Enkä silti ehdi lukemaan blogeja saati kirjoittamaan omaa :( Ja niinkuin näitä hormoneja ei jo neljän vuoden aikana olisi tarpeeksi ollut, niin tervetuloa vaan takaisin my dear friend PMS (ja miehelle vaan tiedoksi, että kirjainyhdistelmä ei kohdallani viittaa postmenopausal syndromeen).

Nyt lähden kuitenkin vielä etsimään yhtä kadonnutta lompakkoa (talo on käännetty jo kaksi kertaa, eikä löydy mistään) ja sitten vielä vähän maalia ja tapettia vessan seinään. Onneksi huominen ainekirjoitushaaste on selätetty jo viikkoja sitten, nyt kun ehtisi vielä julkaisemaan sen oikeaan aikaan...

PS. Ja tiedän kyllä. Kaikki ovat terveitä, katto on pään päällä jne... mutta kyllä se silti ottaa aivoon, kun kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta.

torstai 5. joulukuuta 2013

Kiirekiikku

Kiirekiirekiirekiirekiire. Vai onko?

Muistan elävästi, kuinka lukion matematiikan opettajani kertoi äitinsä neuvosta: Kun on kiire, niin pitää istua kiikkuun ja kiikkua niin kauan, että kiire menee ohi. 

Tässä talossa on ilmeisesti ollut joskus jollain muullakin kiire, kun on kiikusta maali noin kulunut.

Normaalien joulukiireiden lisäksi viidettä viikkoa jatkuva keittiöremontti (ja pesuhuone ja sauna ja kodinhoitohuone...) ei varsinaisesti helpota kiireen tunnetta.

Koska tässä kaaoksessa ei yksinkertaisesti enää yksi päivä tunnu missään ja huomenna on itsenäisyyspäiväkin, niin päätin ottaa tuosta ohjeesta vaarin. Sen sijaan, että olisin käynyt tämän kasan kimppuun ja taitellut kestovaipat käyttövalmiiksi...


...aionkin seuraavaksi käydä tämän vaihtoehtoisen, kiireettömän, kasan kimppuun ja rentoutua pienen hetken, kunnes arki vie taas mukanaan.


Moneltako ruokakaupat menee tänään kiinni? Pitää varmaan lopettaa haaveilu ennen sitä, että ehtii hakea ruokaa perheelle!