maanantai 13. toukokuuta 2013

Ammetåke


Norjan kielessä on joitakin sanoja, joita todella kaipaisi suomen kieleen. Yksi niistä on ammetåke. Paras suomen kielen vastine on imetysdementia (jota kukaan ei käytä). Ammetåke ei ole varsinainen diagnosoitu olotila, vaan enemmänkin mielentila. Ammetåke kattaa lievän sekavuuden, unohtelun, energian vähyyden ja levottomuuden vauvan ensimmäisen vuoden aikana. Olotilasta voi syyttää hormonaalisia muutoksia (niitä on vaikka muille jakaa), elintavan muuttumista vastasyntyneen vuoksi (UNIVELKA!), priorisointia (vauva itkee, sillä on varmasti nälkä -> tissi suuhun) ja kipua (KUKAAN ei varmasti synnyttäisi enempää kuin yhden lapsen, jos ihminen muistaisi synnytyskivun elävästi vielä vuosien jälkeen).

Luulin, että omalla kohdallani pahimmat imetyshöyryt olisivat jo hälvenneet, kun vauva vetää jo kuin hullu puuroa, mutta ei. Sain pieniä muistutuksia ammetåkesta matkan varrella, kun mm. raivosin esikoisen pipon ihan varmasti (jopa tahallaan) hävittäneelle miehelleni. Hän ei tunnustanut pipoa vieneensä, piilottaneensa saati hukanneensa, joten ripitin varalta myös siskoni ja tätini. He kun eivät ole tottuneet lapsen piposta koko ajan huolta kantamaan, niin varmasti ovat jättäneet sen kauppaan ollessani poissa. Mitään muuta loogista selitystä ei ollut, koska pipoa ei lukuisien perusteellisten etsintöjen jälkeen löytynyt. Toki tätä materiaa on täällä huushollissa nyt jokseenkin paljon, joten yksi pipo kyllä helposti häviäisi jonnekin koloon, mutta kaikki kolot katsottiin, eikä pipoa edelleenkään löytynyt. Vielä uusi tarkistussoitto siskolle, joka muisteli viimeksi nähneensä pipon silloin, kun esikoinen kieltäytyi laittamasta sitä päähän ja valitsi mieluummin hellehatun kauppareissulle (looginen valinta, kun ulkona oli 5 astetta lämmintä ja satoi räntää vettä). Tilanne palaili mieleeni ja ajattelin vielä ihan varalta vain tarkistaa hoitolaukun, vaikka se oli koluttu jo läpikotaisin ties kuinka monta kertaa. Kyllä otti tunnon päälle, kun pipon kulma alkoi pilkottaa hoitolaukun sivutaskusta hoitoalustan välistä. Itsetuntoa ei myöskään nostanut saman päivän iltana esikoisen imitaatio äidistä vieraiden läsnäollessa: kädet justiinamaisesti vyötärölle lyöden hän käveli tuvan pitkää penkkiä päästä päähän tuima ilme kasvoillaan toistaen "äiti sanoo isistä". Isä oli mitä ilmeisimmin saanut vähän kehittävää palautetta äidiltä aiemmin päivällä. Taisin ansaita parodian kohteeksi joutumisen.

Surullisen kuuluisa pipo löysi takaisin omistajalleen.

No tuo nyt olisi vielä mennyt tämän muuttokaaoksen piikkiin samassa mm. ajokortin kadottamisen ja parin muun ihan pikku jutun kanssa, mutta itsepetos ei mennyt enää siinä vaiheessa läpi, kun meillä sattui pieni yövaippaepisodi tässä pari päivää sitten.  

Oli taas se sata rautaa tulessa yhtä aikaa, kun laitoin esikoista nukkumaan. Iltapesut, pusut ja laulut ym. unilelujen metsästykset (ja tarpeettomien lelujen hävitykset) ja siinä ohimennen pari muutakin käännettä. Voilá, lapsi nukkuu! Perinteisesti yön hämärinä tunteina hän kömpi taas viereeni ja meinasin hypätä kattoon asti, kun tajusin, että tyttären yöhousut olivat kuin uitetut: ihan märät pissasta! No minä siinä raivoamaan, että EI saa ottaa vaippaa pois yöllä ja KATSO NYT kun tuli hirveä siivo! Sitten vähän voluumeja takaisin lounaaseen ja tyttö kainaloon ja tarkistamaan vahinkoja. Sänky oli läpikotaisin märkä: peitto, täkki, tyyny, lakana (ja myös se suojalakana, joka oli myttynä kaiken alla) sekä patja. Kaikki paitsi vaippa. Vaippa ei ollut märkä. Vaippaa ei ollut. Epäuskoisena kolusin jo tyhjäksi raivatun huoneen kaikki tyhjät nurkat. Ei vaippaa. 

Pakkohan se oli sitten myöntää, ettei vika ollut yli-innokkaasti vaippaa aukovassa lapsessa vaan ihan itsessä. En ollut hänelle koko yövaippaa koskaan laittanutkaan (puolustukseksi todettakoon, että hän on siis päiväkuiva). Ei siinä auttanut sitten kuin pyydellä anteeksi, siivota sotku, laittaa pyykkikone pyörimään, suihkuttaa kylmästä värisevä lapsi ja pukea kuivat vaatteet päälle ja painua takaisin pehkuihin lapsi kainalossa, missä hän saisi kyllä nukkua rauhassa loppuyön, vaikka en itse saisi unta silmällistäkään. Enkä kyllä heti unta saanutkaan. Laitetaan sekin vielä ammetåken piikkiin. 

2 kommenttia:

  1. Onko väärin piristyä lukiessa tätä tekstiä? Meillä Eetu on ollu hirvees räkätäudis ja nukkumisen tilalla on jotain ihan muuta, niin väsymys on taas armoton ja tulee skitsottua kaikille pienimmästäkin syystä. Jotenkin kummasti piristää mieltä et niin ne muutkin :)
    T: Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan hyvällä omallatunnolla vaan! Oon aika varma, että meille nauraa moni muukin :D

      Poista