torstai 11. huhtikuuta 2013

Lukkojen takana

Melkein kaksi viikkoa ehdittiin asua kotona, ennen kuin jäätiin ensimmäisen kerran lukkojen taakse. Useat väärinkäsitykset johtivat näihin surkuhupaisiin tapahtumiin (ei muuten naurattanut eilen sitten pätkän vertaa). Meillä kun on täällä maalla vähän erilaiset tavat kuin rivitalolähiössä kasvaneella miehelläni, niin tältä erehdysten, olettamusten ja väärinkäsitysten sarjalta ei oikeastaan voinut välttyä. 

Olimme lähdössä hoitamaan asioita kylälle, kuten täällä on tapana sanoa (eli keskustaan, ettei nyt tule lisää väärinkäsityksiä). Laitoin jo valmiiksi oven lukkoasentoon, koska olimme tietääkseni valmiit. Jotain kuulemma puuttui, joten en sulkenut ulko-ovea vielä. Mies kävi sisällä, haki tarvitsemansa, ja löi oven kiinni. Hän ei ollut tietoinen, että ovi menisi lukkoon, vaan luuli vielä pääsevänsä sisälle. "Missä avain on? Kai sinä otit sen?" Olin kyllä nähnyt, ettei avain ollut lukossa, mutta oletin sen olevan varmassa tallessa tutussa piilopaikassa. Tarkistus osoitti luuloni vääräksi. Mies oli ottanut lukossa roikkuneen avaimen illalla sisälle, koska täytyyhän ovi yöksi lukkoon laittaa (ai maallakin?). Avain oli siis sisällä. Ja me ulkona. Ja vara-avain mökillä. Sinne on 80 kilometriä, joista viimeisen 3 kilometriä ovat tähän aikaan vuodesta umpihankea. Sen jälkeen voisi aloittaa arkeologiset kaivaukset kinokseen avaimen löytämisen toivossa. Noup, jotain muuta olisi keksittävä. 

Olin ihan raivona, ehkä enemmän itselleni kuin miehelleni. Molemmat kai yhtä syyllisiä väärinkäsitykseen. Huusin pyysin miestäni soittamaan isälleni, ehkä hänellä olisi vara-avain autossa. No ei ollut. Mutta hänestä kuoriutui lähes ammattilaisen veroinen tiirikoija, omalla tyylillään.

Taloa kiertäessään ja arpoessaan, minkä ikkunoista pistäisi säpäleiksi, isäni oli jo soittanut tutulle poliisimiehelle, että sattuisiko hänellä olemaan ketään alan ammattilaista hallussa, nyt olisi hommia. Ei ollut, joten murtotöihin oli ryhdyttävä itse. Ikkunan sijaan hän päätyi murtamaan oven. Ja aika siistiä jälkeä tuli, vaikka olikin kyseessä tämän alan aloittelija (tietääkseni).


Eli loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme sisälle koko sakki. Mutta kyllä vaan otti niin pirusti päähän ja epäilin, että pappa on jo pakannut matkalaukkunsa saapuessamme kotiin (en kyllä olisi syyttänyt, itsesuojeluvaisto se kai hänelläkin on). Onneksi hän oli leppoisalla päällä, taisi tietää mihin oli ryhtymässä, kun tähän asumisjärjestelyyn suostui ja hyvä niin; emme pärjäisi päivääkään ilman häntä!


Liekö se on tämä Suomen maaperä itsessään, joka pistää suomalaisen kiroilemaan niin maan p... no ymmärrätte varmaan. Nimittäin Norjassa en kiroillut juuri lainkaan. Se ei vain kuulu maan tapoihin. Joka kerta Suomessa lomaillessa kiroilu särähti korvaan ja päivittelin, minkä ihmeen takia suomalaiset täyttävät lauseensa vähintään yhdellä, mieluiten useammalla kirosanalla. Se on aivan hirveän kuuloista!! Mutta tässä sitä ollaan, itse samassa junassa. Kyllä oppi varmaan esikoinen aika monta uutta valikoitua sanaa, joilla voi sitten ilahduttaa esimerkiksi isovanhempia, kun ollaan seuraavan kerran kylässä. Kyllä meidän tyttö jo osaa puhua vaikka mitä! Loputtomalta vaikuttavaan tehtävien listaan lisättäköön tämän episodin jälkeen kohdat: 
  • Teetä ainakin kaksi vara-avainta ja kätke ne talon ulkopuolelle, äläkä koskaan vie niitä sisälle.
  • Opeta esikoiselle muitakin uusia sanoja kuin kirosanoja.

4 kommenttia:

  1. heheeheee..meille taas käy yleensä niin, että joudutaan ikkuna nostamaan pokiltaan ja laittamaan lapsi hakemaan avainta sisältä..ja sit koska mein ulkoovi on viel samalla takalukossa ja pirun jäykkä ni penska antaa avaimen sisältä meille ulos ja me aukastaan ulkoovi ulkokautta. hauskaa on viel se, että yleensä avaimet on niin korkeella että joutuu viel lapsi rukka kiipeilemään ihan urakalla :P extremeä sekä meille että lapselle :) onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :) Taitaa olla yhdellä jos toisellakin kokemusta näistä pahuksen ovista. Norjassa meidän ovea ei saanut lukkoon kuin avaimella ja se oli kyllä huoletonta se! Täytyy kai vain oppia tavoille ;)

      Poista
  2. No ei varmaan naurattanut, mutta täällä kyllä hymyilyttää :).
    (Silloin ei hymyilyttänyt, kun jäätiin miehen kanssa Espanjassa hotellin kuudennen kerroksen parvekkeelle uikkarit päällä, kun mies löi parvekkeen liukuoven takanaan kiinni. Odoteltiin tunti-pari, että naapurihuoneen asukas tuli "kotiin" ja kiivettiin hänen parvekkeensa kautta sisälle ja sieltä vastaanottoon, mutta meidän huoneen oveapa ei voinutkaan vastaanottovirkailijakaan avata, kun meidän oma avain oli lukossa sisäpuolella. Siinä ehti jo ilta pimetä, kun istuskeltiin uimahousuissamme ja odoteltiin lukkoseppää.. Ei ollut paljon yhteistä jutusteltavaa miehen kanssa..)

    Teillä isäpappa hoiti homman mallikkaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D joo ei meilläkään varsinaisesti juttu luistanu... Onneksi pääsitte tekin lopulta sisälle :) Tällanen vertaistuki teiltä kohtalotovereilta on kyllä parasta lääkettä tähän turhautumiseen!

      Poista