tiistai 9. huhtikuuta 2013

DIY jalkapeite autoon

Vaatehuoneesta löytyi lisää aarteita; vauvan makuupussi 80-luvun äitiyspakkauksesta. Sen vetoketjut olivat jo nähneet parhaat päivänsä, joten makuupussiksi siitä ei enää ollut, mutta kuosi oli niin hellyyttävä, etten raahtinut sitä hävittää.




Ensin suunnitelma oli tehdä siitä lapsille peitto, mutta kun autossa ratkoin vetoketjua irti, huomasin, että tämähän lämmittää mukavasti jalkoja. Siihen se valmis peitto sitten jäi jalkojen päälle, eikä ilmastointi päässyt puhaltamaan suoraan jaloille.


Käytännössä siis leikkasin vain makuupussin vetoketjun ja sidontanauhat siististi irti pussista ja valmista tuli! Peitto on täydellisen kokoinen; peittää jalat, mutta ei pursua oveen väliin eikä valu lattialle.



Lapset eivät nyt saaneet peittoa, vaan se jääköön tällä erää autoon varapeitoksi, joka on helppo heittää omien jalkojen nukkuvan lapsen suojaksi.


Mainittakoon nyt vielä, etten minä nyt niin innoissani autosta ole, että siirtäisin ompelukoneenkin sinne, mutta olimme eilen reissussa ja jotenkinhan se matkustamiseen kulunut aika piti hyötykäyttää ;)

Sattuuko joku muuten muistamaan minkä vuoden kuosi tuo on? Meitä kun on neljä sisarusta, niin vaihtoehtoja on rajallisesti, mutta todennäköisesti se on joko vuodelta 78 tai 80.

11 kommenttia:

  1. Se on Paula meidän kuosi eli vuodelta 83!!:) tai ainaki luulen niin ku meilläki on tuo! tai no onhan siinä mahdollisuus, että se on tosiaan 78 ku löytyy sekä teiltä että meiltä! :)
    -ulla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä totta! Jotenki aattelin, että tuo ois vanhempaa... Tosin 82 vuonna on ilmeisesti ollu kans tuo, että ennemmin 82 ja 83 on ollu samat kuin esim. 82 ja 78.

      Poista
  2. Ei ole ainakaan se 83, äitee oli mulle säästänyt meidän vuoden pussin ja siinä on ruskealla pohjalla valkoisia pieniä neliöitä isommiksi neliöiksi järjestettynä. Tai ainakin 83 alkuvuodesta oli sellainen jaossa ja eiköhän meillä ole sama pussi kun on sama syntymäpäiväkin :)
    t. Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ihan varma :) 83 on siis poissuljettu!

      Poista
  3. Väittäisin, että -77. Tai saattaa olla -78, kun loppuvuodesta -77 oli kyse. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se vois kyllä sopia, kun meidän eka pakkaus on keväältä 78. Tai ainakin se on paras arvaus tähän mennessä ;)

      Poista
  4. Itselläni on ollut tuo kuosi ja olen syntynyt joulukuussa -77 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sitten on se meidän perheen esikoisen sieltä 78 vuodelta. Sellaista 70-luvun henkeähän tuossa vähän onkin :)

      Poista
  5. ihan mahtava blogi. iloinen tekiessäni tälläisen löydön. älyttömän kekseliäs kyllä olet nainen. jään lukijaksi. huippua viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kiitos kiitos! Tässähän ihan punastuu :) Tervetuloa!

      Poista
  6. Juu, kyllä on vuodelta -78! Ja tämä on fakta! =)

    VastaaPoista