sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Tämä muuttaminen -hyvästelyt ja pakkaaminen lähinnä- tekevät minut hulluksi! Kaiken piti hoitua sulavasti ja käsikirjoituksen mukaan, mutta kuinkas sitten kävikään. Tässä vain muutama esimerkki...


  • Ole järjestelmällinen ja ennakoi.
    • En ennakoinut sitä, että muuttofirma ehdotti muuton aikaistamista lähes viikolla. Päivän varoitusajalla. Onneksi auto järjestyi lopulta sovitulle päivälle. Sen järjestymistä odotellessa meinasin saada burn outin. 
  • Älä jätä mitään viime tippaan, vaan aloita hyvissä ajoin.
    • Aloitimme kyllä hyvissä ajoin, mutta ihmeellisesti tuonne muuttokuormaan lähtivät kaikki parittomat sukat ja läpikäymättömät kuitit, ikuisesti korjausta odottavista koruista ja vaatteista puhumattakaan. 
  • Ota koko perhe huomioon, tämä on muillekin vaikeaa.
    • Itken tyttären puolesta, kun pieni ei itse tiedä nähneensä ystäviään mahdollisesti viimeistä kertaa. 
    • Nalkutan miehelle koko ajan, kun hän on samassa huoneessa. Nalkutan myös blogissa ja facebookissa ja näin myös unta, että tappelimme verisesti. Hän todennäköisesti miettii jo eri osoitteeseen muuttamista...
  • Älä stressaa asioista, joihin et voi vaikuttaa.
    • Enpä vissiin... Koko ajan olen tarkistelemassa, mitä mies on tehnyt ja pakannut eli jättänyt tekemättä.
    • Olen manannut jo syksystä asti, että muuttopäivä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan vuoden liukkain päivä, eikä muuttoauto pääse pihaan asti, vaan liukuu alamäkeen, kuten paloauto viime vuonna. (Se kävi naapurissa, eikä meillä!)
  • Älä hyvästele ketään tippa linssissä, vaan jälleennäkemisen toivossa.
    • Olen pakahtunut ikävästä jo ennen lähtöä. Itkeä pillitän kuin Esi-itkijät RY:n perustajajäsenet konsanaan. Itku ei katso paikkaa eikä aikaa, ja sekös vasta itkettääkin, että kyynelistä turvonneet silmät ovat viimeinen asia, joka minusta täällä muistetaan. Ja kun en edes normaalisti (hormoneista huolimatta) itke kuin hautajaisissa.
  • Älä jätä siivoamista viimeiseen päivään.
    • Mitään ei ole vielä siivottu. Paitsi ikkunat, jotka on pesty pakkasessa, eli ne täytyy pestä vielä uudestaan. 
  • Syö pakastimen ja kuivakaappien sisältö tyhjäksi hyvissä ajoin.
    • Arvatkaa mitä meillä syödään tänään? Hirvenpaistia, pakastelohta, n. 5 litraa marjoja, mannapuuroa, 4 purkkia omenahilloa ja kurkkusalaattia (ja minä mies varmasti haluaisi myös tyhjentää nuo viinapullot!) Mikään edellä mainituista ei todennäköisesti ole vuosimallia 2012... Jäätelöä meillä ei enää ole.
  •  Priorisoi!
    • Kirjoita siis blogia. Ei tästä muuten selviä järjissään (jos tässä nyt enää on järjissään ollutkaan).

8 kommenttia:

  1. Paljon tsemppiä ja voimia teille muuttoon! <3 t.Lotta

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä viimeisiin muuttopuuhiin!! Kohta me voidaankin nähdä sitten täällä Pohjois-Pohjanmaalla :) Tervetuloa siis kotiin! T: Miia

    VastaaPoista
  3. On ollut mukava seurata blogiasi asuessanne siellä Norjassa. Toivottavasti muuttonne ja kotoutuminen Pmaalle sujuu hyvin. Oma mielenikin vaan meinaa kaivata nuolle lakeuksille t.Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinne kotiseudulle se vaan veri vetää. Toivottavasti sitä reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen kotiutuu taas paikalliseen maailmanmenoon :)

      Poista
  4. Terveisiä ja muuttotsemppiä yhdeltä Esi-itkijät ry:n perustajajäseneltä. Mua ei oo vielä itkettäny oma muutto, syynä ehkä se, että muutan viereiseen taloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mekin muutetaan naapuriin, rajan toiselle puolelle :)

      Poista