keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Newbie

Meillä lasten vaatetuksesta huolehtivat lähinnä anoppi ja muut sukulaiset, joten en ole itse vaivautunut kauheasti tutustumaan lastenvaatemerkkeihin (voin suunnilleen kahden käden sormilla laskea vaatekappaleet, jotka olen itse hankkinut). Yhdeksi suosikiksi on silti noussut Kappahlin Newbie. Kaikki vaatteet ovat 100% ekologista puuvillaa ja miellyttävät ainakin minun silmääni. Vähän ehkä liian hempeitä nuo vaaleanpunaiset makuuni, mutta muuten aika moni näistä käy sekä tytöille että pojille. 



Kaikki kuvat Kappahlin nettisivuilta


Näitä ihanuuksia olemme saaneet useamman lahjaksi ja muutaman olen itsekin ostanut. Harmi vaan, että 74 on suurin koko. Kyllä noista voisi suurinta osaa vielä vähän isommallakin käyttää. Toisaalta koot alkavat kylläkin jo numerosta 44, joten keskosillekin löytyy sopivia vaatteita! :)

PS: Kuka käyttää pikkuhousuja vastasyntyneellä vauvalla vaipan lisäksi?? Vai onko ne suunnattu vaipattomille lapsille, joita niitäkin löytyy (hatun nosto!) Meillä käytetään kestovaippoja, eikä tarvetta pikkuhousuille siinä päällä ole (eivätkä ne kyllä mahtuisikaan). 

6 kommenttia:

  1. En oo ikinä kuullutkaan vaipattomista vauvoista :D Mahtavaa! Miten se oikein toimii?! Kun ei noita vauvoja vielä oikein "sisäsiisteiksikään" voi opettaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kestovaippa.fi/vaipaton.htm

      Tuolta löytyy vähän infoa vaipattomuudesta. Ihan täyteen vaipattomuuteen en usko, että kovin moni pääsee, mutta meillä on ainakin esikoista pissatettu jo puolivuotiaasta asti potalla aina unien ja syönnin jälkeen. Potalla käynti onnistuu nyt reilun kahden vuoden ikäiseltä aika hyvin, ottaa itse potan esille, kun on tarve, mutta vaipat on vielä yöllä, päikkäreillä ja päiväkodissa käytössä. Kolmen kuukauden ikäisestä vauvasta kyllä näkee, kun alkaa maitokakat tulla housuun, että kyllä sen vois lavuaarille kiikuttaa, jos ois oikeen innostusta tuohon vaipattomuuteen, mutta toistaiseksi on harsovaipoilla menty (ja mennäänkin vielä jonkin aikaa) :)

      Poista
  2. Nuo newbien vaatteet ovat kyllä vauvamallistojen parhaimmistoa :) Ja miekin harmittelin jo E:n kohdalla että koot loppuivat kesken kaiken 74 senttiin.
    Välillä kyllä melkein harmittaa, etten tälläkään kertaa pääsee käyttämään nuita vaaleanpunaisia hempeyksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaan tehtävä tyttö vielä ;)

      Poista
    2. Vinkkejä otetaan vastaan :D miten sitä tekotapaa pitää oikein muuttaa että tulee tyttö?

      Poista
    3. Haha, pitää tehdä vertaileva tutkimus, niin saadaan tuloksia oikeista tavoista :D Nimim. meille kelpais kahden tytön jälkeen poikakin ehkä jossain vaiheessa ;)

      Poista