sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Hiekkapesiksen MM-kisat


Kalajoella järjestetään vuosittain pesäpallokauden lopuksi hiekkapesiksen MM-kisat. Meidän juniorivuosista asti yhtä pitänyt joukkueemme on osallistunut turnaukseen jo vuosia, mutta itse pääsin vasta tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan. Turnaus pelataan hiekalla, tenavakentällä ja tenavapallolla mies-, nais- tai sekajoukkuein 7 ulkopelaajan + jokerien voimin.


Panokset olivat kovat, joten peliin oli laitettava ns. kaikki. Vai mitä sanotte? Kuva ei ole (valitettavasti) omasta takapuolestani, vaan kuuluu eräälle ystävälleni.


Pelinjohtopuolesta vastasi luotettavaksi vuosien varrella osoittautunut ja kaikkien meidän vanhat ja uudet temput tunteva Pena, joka myös pisti itsensä likoon.


Sateenkaaren värit valtasivat superin naisten lisäksi myös meidän kasvomme ja kyntemme. Olimme valmiita päivän koitokseen.


Yy, kaa, koo: TEEPEE!


Kapteenin tehtäviin kuului hutunkeitto ja selkärangasta löytyivät vanhat kikat, joilla voitot meille 3-1 hutunkeitosta.


Iso-Hoo tuulettaa villisti Elastisen ja muiden juhliessa mukana. Nyt pelataan!


Jouduin/pääsin etukentälle, joka on itselleni vähän oudompi pelipaikka. Oli aivan mahtava pelata pitkästä aikaa hyvien ystävien kanssa. Hiekka oli vähintäänkin haastava alusta, kun pallo ei siinä oikein kulje, eivätkä kyllä kulkeneet omat jalatkaan.


Arvaako kukaan millä merkillä pelattiin? ;)


Vastustajan jokeri otti vähän lepoa hiekalla, jolloin kissanaisemme hyökkäsivät uhrin kimppuun tehden hänelle värikkään pedikyyrin miehen tietämättä. Joukkuekaverit arvostivat huolenpitoamme :D


Olemmeko sitten tulossa vanhoiksi, vai mikä lie syynä, kun pääsimme voittojen makuun vasta viimeisessä pelissä. Turnaukseen jälkeen ensimmäinen ajatus kaikilla oli, että ensi vuonna uudestaan (ja valmistaudutaan vähän paremmin, jotta ollaan iskussa heti ensimmäisestä vihellyksestä asti).


Ilta juhlittiin ystävien kanssa saunoen, meikaten, kuohuviiniä maistellen, kuulumisia vaihtaen ja tanssien.


Loppuilta greisibailattiin Kristan kanssa ;) Kiitos rakkaat naiset, olette aivan parhaita! Tiikerit ja pantterit kiittää ja kuittaa tältä vuodelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti