torstai 15. syyskuuta 2016

Vuosipäivä

Hyvää blogitaukovuosipäivää! Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi bloggasin ja voi, kun on ollut tätä ja teitä ikävä! Tässä on ollut kuitenkin melkoiset kaksi vuotta takana, antakaas kun kerron;


Taidettiin viimeksi jäädä siihen, että sain lopultakin töitä. Työ osoittautui koulutusta vastaavaksi, kuten toivoinkin ja sitä oli vähintäänkin riittävästi, kuten kuntapuolella on tapana olla. Ajoin kuuliaisesti 100 kilometria suuntaansa, kunnes lonkat eivät enää kestäneet ja jäin sairaslomalle - jolta jäin suoraan äitiyslomalle. Lonkat olivat siis kipeitä hormonaalisista syistä (mitään raskaustestiä tarvi, kun nivelet kertoo kyllä mistä on kyse). Perheemme akkavalta on toisin sanoen voimistunut yhdellä mahtavalla yksilöllä, ikää neidillä on mittarissa pian 11 kuukautta. Jalkaa poden kyllä valitettavasti vieläkin, mutta eiköhän se tästä. Tyttö syntyi lokakuun iltana ja saman päivän aamuna sain postista tämän:

Aamulla tutkinto kädessä ja illalla tyttö!

Pitkään haaveilemani lääkehoidon arviointi -koulutus alkoi syyskuussa 2014 eräänä torstaina ja työt alkoivat seuraavana maanantaina, joten kiirettä piti ja seuraavana lukukautena opinnot jatkuivat lääkehoidon kokonaisarviointi -erityispätevyysopintojen parissa. Yhteensä 35 op:n verran on tullut opiskeltua kliinistä farmasiaa, moniammatillista yhteistyötä, potilastapauksia ja tietokantojen käyttöä. Kevyesti tuli aliarvioitua työn määrä (35 op = 945h  = 118 (á 8 h) työpäivää = karkeasti sama kuin tekisi uudestavuodesta juhannukseen 5 päiväistä työviikkoa opintojen parissa), mutta tunnollisesti juuri ennen deadlinea ahkeroin työt valmiiksi ja täytyy kyllä sanoa, että koen olevani nyt aidosti asiantuntija lääkehoitojen suhteen. Perustin siis myös toiminimen samaan soppaan, ja jottei tulisi vapaa-ajan ongelmia, niin olen nykyään Farmasialiiton edustajistossa, kirkkovaltuustossa ja toivottavasti ensi kevään vaalien jälkeen myös kaupunginvaltuustossa. Remonttia on tehty hiljalleen (se ei ole varmaan koskaan valmis), enkä ole unohtanut myöskään käsitöitä. Urheilun kyllä unohdin lähes puoleksitoista vuodeksi tuon lonkan vuoksi ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Kuntokuuri on edessä nyt kun paukut ehkä riittävät viimein siihenkin. Lapset kasvavat, niin että kohina käy ja edelleen tuo mieskin tuossa menossa pysyy mukana, vaikka parisuhde on ollut käden ulottuvilla tuossa kirjahyllyllä pölyttymässä. 

Että sellaista. Hengästyttääkö sinuakin?


4 kommenttia: