maanantai 24. helmikuuta 2014

Olympialaisten saldo

Kylläpä otti taas koville parin viikon penkkiurheilu! Ei auttanut, että oli epärealistiset tavoitteet omia suorituksia kohtaan ja pettymyksiin oli varauduttu perisuomalaiseen tapaan sekä kotona että kisoissa, kisakunto oli monen urheilijan tapaan toipilas ja kisastudiokin pystytettiin vasta viime hetkillä (kuten tapahtumapaikatkin). Ja sitten, kaikista valmisteluista huolimatta, tulee kaksi hiihtäjämiestä aivan puskista ja menee voittamaan kultaa. Siis kenen luvalla kysyn vaan? Jos tällainen puolikuntoinen, mutta silti ihan kohtuukuntoinen meinaa saada sydärin, niin miten voivat eläkeläiset? Onko kukaan järjestänyt päivystykseen tilaa sydänmentykytyksistä kärsiville penkkiurheilijoille ja mielialanmuutoksista kärsiville faneille, jotka vuoroin itkevät ja vuoroin nauravat? Kuka ottaa vastuun menetetyistä työtunneista ja tökkivistä nettiyhteyksistä kaupungin työpaikoilla? Kyllä pitäisi olympiakomitean nyt mennä itseensä ja miettiä mikä on parasta kansalle ja lopettaa moinen pelleily. Kuka tässä nyt jaksaa neljää vuotta odottaa, kun on vauhtiin päästy?? Vai onko se nyt normaalia testamentata omaisuutensa olympiavoittajille tämän naisen tapaan? Eivätkö urheilijat saa tarpeeksi sponsorirahaa elättääkseen itsensä? Kuka vetää välistä? 

Niin, olen siis diagnosoinut itselläni kisojen jälkeisen arkeenpalaamismasennuksen, jota pyrin nyt lievittämään avautumalla ja listaamalla kisojen top 5 kohokohtaa.

1. Iivon ja Samin kulta! Aivan parasta! Huusin ääni jo valmiiksi flunssasta käheänä saksalaisen kaaduttua, että et nyt päästä sitä venäläistä edelle, anna mennä!! Kuulikohan Sami meitä kotikatsomoista? Venäjä on kuitenkin naapurimaa, että ehkä täältä jonkinlainen ääniaalto ylsi stadionille asti...

2. Kaksi kymmenystä. Sen verran jäi täysin ennakkoluulottomasti, ilman menestymispaineita hiihtänyt tulevaisuuden sankari Iivo Niskanen pronssista. Eipä tainnut moni arvata, että jo parin päivän päästä hän olisi se sankari.

3. Kolme hopeaa. Naiset hoitivat odotetusti homman kotiin! Rukajärven arvostelijat avajaisten lipunkantajana joutuivat myöntämään tytön osaavan hommansa ja naisten hiihtojoukkueet poimivat omat mitalinsa. Mutta hitto miten rasittavia ovat nuo ruotsalaiset, kun aina kiilaavat parilla kymmenyksellä edelle, mikä niitä oikeen riepoo?

4. Neljä olympiarengasta. Parhaimmat naurut irtosivat, kun päättäjäisissa esiintyjien muodostamista olympiarenkaista yksi jäi aukeamatta, kuten avajaisissa, ja lopulta tekniikkavaikeudet selätettiin ja viimeinenkin rengas aukeni loistoonsa. Venäläisillähän on terve huumorintaju :D (Nauratti minua kyllä vähän tuo meidän urheiluministerinkin väsynyt käytös ja vihjailevat kommentit. Onneksi Jyrkillä oli aamulla asiaa, niin ei tarvinnut selitellä suorassa tv-lähetyksessä ;) )

Gotta love olympics!

5. Viisi doping-käryä. Joku voisi tietysti luulla, että toistaiseksi kärynneitä on kuusi, mutta tässä on kyse väärinkäsityksestä, ei ruotsalainen ole kärynnyt, vaan hänhän on vain käyttänyt lääkärin määräämää flunssalääkettä. Mainittakoon, että nimeltämainitsematon ruotsalainen jääkiekkoilija ei normaalilla terapeuttisella annoksella voisi saada mitattua pitoisuutta vereensä, vaikka hänellä olisi kuinka häiriintynyt metabolia -tai lääkäri- hyvänsä. Kyllä sitä on taidettu nyt ihan itse, ihan tietoisesti, vetää vähän hyvää lääkettä, hyvällä annoksella, ihan varalta vaan, että jaksaa painaa raskaan turnauksen loppuun... Ilmankos olivat länsinaapurit kiekossakin meitä edellä :/

Yksi vielä, ei tätä voi ohittaa:

8. Selänne. Kaikki on hänestä jo sanottu, joten sanon vain, että kiitos. Kiitos myös kaikille, jotka itkitte, niin ei tarvinnut enää itse itkeä.

Pretty in pink -matto

Minulla ei nyt valitettavasti ollut jemmassa fanikuvaa itsestäni Teemun kainalossa, joten kuvakaappasin virkkaamani maton ohjeesta mallikuvan. Vaikka palelinkin peiton alla suurimman osan kisoista, niin maton virkkaus on hyvällä mallilla. Pretty in pink -matto luonnonvalkoisena on toteutettu, mutta se on halkaisijaltaan aivan liian pieni, joten loput tehdään soveltaen tyylillä omasta päästä luusoppaa. Aivan kuten skeletonkin! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti