keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Naked truth -body

Jokunen viikko taaksepäin blogiyhteisön valtasi naked truth -postausten tulva, jonka Tyyliä metsästämässä -blogin Veera aloitti. Mahtavaa! Itse ajattelin julkaista jotain itselleni vielä arkaluontoisempaa kuin meikittömät kasvot, nimittäin kengurupussini! Tämä liittyy osaltaan myös Strong is the new skinny -projektiin.

Aluksi, korjataan heti yksi asia, tavoite. Make me fabulous olisi muuten loistava tavoite, mutta se täytyy muotoilla uudestaan, jotta se täyttäisi nämä hyvän tavoitteen kriteerit.
  •  Henkilökohtainen vastuu
    • Sinä olet itse vastuussa tavoitteen täyttymisestä. Ei niitä pipareita ja konvehteja kukaan muu työnnä sinne kurkkuusi kuin sinä itse, eikä toisaalta kukaan voi siellä lenkillä puolestasi käydä.
  • Positiivinen muotoilu
    • On tutkittu, että motivaatio kestää kauemmin, kun miettii tavoitteensa lähestymistä, eikä vain haluavansa pois entisestä.
  • Tarkka
    • "Haluaisin olla vahvempi" on epätarkka tavoite, kun taas "haluaisin, että käsivarren lihakseni näkyvät" on huomattavasti tarkempi.
  • Mitattavissa oleva
    • Kilot voi kyllä punnita, mutta niillä ei sinällään ole arvoa. Lihas painaa enemmän kuin läski! Ota kuva itsestäsi ja vertaa kuvia ennen ja jälkeen. Ei niitä kiloja kukaan kysele, kyllä ne huomaa, kun housut alkaa lepattaan päällä ;)
  • Puoleensa vetävä
    • Et sinä itse vaan tavoite (vaikka saa itsekin olla vetävä ;D ) 
  • Realistinen
    • 10 kg tiputtaminen jouluun mennessä ei onnistu parissa viikossa. Mieti järkevästi, jotta tavoite on mahdollista saavuttaa.
  • Aikataulutettu
    • Kesään mennessä on epämääräinen, 1.6. on todellinen tavoite. On myös hyvä asettaa välitavoitteita, jotta saa konkreettista palautetta siitä missä mennään.
  • Ekologinen
    • Ei taloudellisesti vaan ajankäytön kannalta, muista pitää asiat tärkeysjärjestyksessä. Bloggaaminen Perhe ensin!
  • Kirjoita ylös!
    • Konkreettinen päätös!
  • Jaa muiden kanssa!
    • Saat motivoivaa palautetta ja tukea epätoivon hetkellä!

Uusi tavoitteeni onkin seuraava:

Haluan olla tyytyväinen peilikuvaani pääsiäiseen mennessä ja sopia vanhoihin vaatteisiini.

Tavoitteen saavuttaminen tarkoittaa kohdallani kohtuullisen tarkkaa ruokavaliota ja paaaljon liikuntaa. Uskon silti pystyväni siihen! :D

Jotta ette näkisi (niin paljon) painajaisia, verhosin kehoni paikallisilla erotiikantappajilla, eli kunnon norjalaisilla Kari Traa -kalsareilla! Muodoissa oli tarpeeksi paljastamista, jätetään ne kaikki atoopisen ihottuman arvet näyttämättä tällä erää.
Saanko esitellä, kengurupussini ja pari muutakin makkaraa!


Jos oikein rehellisiä ollaan, niin mielestäni lähtötilanne voisi olla pahempikin, sillä niin hyvin maistui ruoka tuossa raskaana ollessa. Ei vaivannut pahoinvointi ei... lonkat kyllä vaivas senki eestä, eli liikkuminen rajoittui lähinnä sohvan ja jääkaapin kodin, työpaikan ja päiväkodin välillä kulkemiseen. Mutta nyt puhaltaa uudet tuulet, kirjoittelen välillä aina, että missä mennään :)

5 kommenttia:

  1. Olet kaunis, ei mitään hävettävää! :)

    VastaaPoista
  2. Juu, ei moitittavaa. Olis kiva jos vois vaan klikata tykkää, jos ei aina halua kommentoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy opiskella, jos löytyisi täältä bloggerista sellainen toiminto. Tuolla facebookin puolella voi tykkäillä myös, jos klikkaat tuolta reunasta linkin auki :)

      Poista
  3. Minustakin olet kaunis! Ja raskauksien, etenkin tiheiden, jälkeen saa ja pitää antaa itselleen aikaa. Hiljaa hyvä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hiljaa tässä näköjään mennään ;)

      Poista