Meillä tehdään yleensä kaksi piparitaikinaa; yksi minun perheeni reseptillä ja toinen mieheni perheen ohjeella. Kumpikaan kun ei anna periksi, että toisen sukusalaisuus maistuisi yhtään paremmalta kuin oma. Tällä kertaa omasta versiostani tuli lopulta vapaalla kädellä piirretty Jukka-talo ja mieheni taikinasta pikkupipareita. Tänä vuonna taikinaa jäi jopa ihan paistaa asti, liekkö vanhuus tullut, kun ei jaksa koko taikinaa enää raakana syödä.
Mieheni pelikaveri sai kutsun sunnuntailounaalle, mutta ei tainnut aavistaa, että kyseessä olivatkin piparkakkutalkoot! Kyllä siitä reilusta kolmikymppisestäkin saatiin lopulta se pieni poika kaivettua esille ja omat luomukset matkasivat kotiin puolisolle todisteeksi.
Näin apteekkilaisena mainostan vähän meidän tuotteita, vaikka aiemmin ehdin jo kovasti moittia meidän uutta aluevaltausta piparkakkujen ihmeellisessä maailmassa. Nimittäin yksi verraton apuväline pipareiden koristelussa ovat lääkeruiskut! Niihin on helppo annostella pieniäkin määriä eri värisiä kuorrutteita, eikä kuorrute lähde holtittomasti valumaan ympäriinsä, kuten tavallisen pursottimen kanssa usein käy, koska ruiskulla voi myös "jarruttaa". Ja kun aina saa kuulla sitä, miten apteekissa kaikki on niin kallista, niin ruiskut nyt eivät ainakaan kenenkään taloutta kaada ja säilyvät vuodesta toiseen (siis tässä käyttötarkoituksessa...)!
Tämä taloprojekti on vielä vähän vaiheessa, saa nähdä tuleeko siitä valmista koskaan. Hyvällä alulla kuitenkin ollaan, kun kaikki palat ovat vielä toistaiseksi ehjänä ja (melkein) kaikki koristeetkin vielä tallella.
Mieheni on meillä se, joka yleensä vastaa ruoanlaitosta ja leipomisesta. Hän saikin tässä pari vuotta taaksepäin joululahjaksi tädiltäni essun. Tämä oli oikein miesten malli! Etupuolella strategisella paikalla on vetoketju, jottei miehen tarvitse hädän yllättäessä riisua koko essua :D Ensin nauroin katketakseni asialle, mutta sitten vakavoiduin ja aloin epäillä olikohan täti edes huomannut koko vetskaria... Aattoiltana soiteltiin sitten tädin kanssa ja kiiteltiin lahjoista ja vähän rivien välissä yritin urkkia oliko lahjan humoristinen osuus tiedostettu vai oliko kyseessä täysin tahaton sattuma. Kyllä hän sen tiesi, saimme huokaista helpotuksesta (ei hän vielä ole ihan kalkkis!).
Toivon todella, että esikoinenkin saa joululahjaksi essun! Nimittäin pyykkivuori, joka kasvaa muutenkin ilman yrittämistä, sai taas pikantin lisän näistä jauhovaatteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti