perjantai 28. joulukuuta 2012

DIY muistitaulu viinipullonkorkeista

Tähän tarvitsee apua muilta, ellei ole alkoholisti. Nimittäin muistitaulu vetää kokonaiset 704 viinipullonkorkkia ellen ihan väärin muista. Itse sain viime vuonna apua paikallisilta ravintoloilta (parhaaseen pikkujouluaikaan) viinipullonkorkkien keräämisessä. Omalla nykyisellä viinin kulutuksella olisi saattanut mennä jokunen vuosi ennen kuin edes pienemmästä muistitaulusta olisi voinut haaveilla.


Tarvitset siis:
704 viinipullonkorkkia (ainakin)
kuumaliimaa (voit tietysti käyttää muutakin liimaa halutessasi)
julistekehyksen n. 50 x 70 cm (klipsikehys ilman reunoja, lasin voit hävittää) 

Aluksi kannattaa vähän sommitella korkkeja taululle. Asettelin niitä aina kaksi vierekkäin samaan suuntaan ja seuraavat kaksi toisinpäin, mutta kuvioinnin voi tietysti päättää itse. Sitten vain yhdestä reunasta aloitetaan liimaaminen. Itse liimasin korkit aina alapuolelta ja sivulta kiinni alustaan ja viereiseen korkkiin, jotta valmis taulu kestäisi paremmin. Jostain reunasta joutuu lopuksi joko vuolemaan vähän pois tai vaihtoehtoisesti antaa osan korkeista mennä reunan yli.

Koko viime vuoden jouluhan siinä meni, mutta olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen :) Tämän vuoden jouluprojekteista kirjoittelen sitten myöhemmin.

Mainittakoon vielä, että jos pyydät korkkeja ravintoloista, niin kannattaa pyytää useammasta eri paikasta, koska ravintoloilla on usein ns. talon viinit, joita myydään paljon. Näin vältyt siltä ongelmalta, että sinulla on 500 samanlaista korkkia. Muistitaulusta saa elävämmän ja hauskemman näköisen, kun käyttää paljon erilaisia korkkeja.

2 kommenttia:

  1. Suurinosa oikeista shampanjakorkeista oli kyllä itse korkattuja. Otappa uus tällänen projekti niin saa taas hyviä tekosyitä.

    Miehes

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten hyvä, mutta tuossa ei oo yhtään shampanja/kuoharipullon korkkia :) Ne on oottamassa jotain toista projektia.

      Poista