tiistai 28. tammikuuta 2014

Hirsiseinän entisöinti


 Viimeinkin!! Siinä se hirsiseinä viimein on, olkaa hyvät! Se on upea!!


Hirsiseinä oli aluksi tarkoitus paljastaa vanhojen tapettien ja levyjen alta, mutta suunnitelma tehtiin kuitenkin uudelle hirsipaneelille, koska alkuperäinen hirsi oli tietämän mukaan niin huonossa kunnossa.

Ennen remonttia seinä oli tapetoitu useaan kertaan ja alaosaa peitti panelointi. Taustalla näkyvässä kamarissa on samanlainen panelointi, jota tähänkin suunniteltiin.

Kun levyjä alettiin purkaa paneloinnin tieltä, niin huomattiin mahdottoman olevan ehkä sittenkin mahdollista!


Veistetty kohta piilutettiin (siihen löytyy sellainen rälläkän näköinen laite ja asiallisia ammattilaisia tekemään työ halvalla ja nopeasti).

Aluksi piti etsiä ja poistaa vanhat naulat!


Seinä pestiin mäntysuopaliuoksella ja käsiteltiin Tikkurilan hirsisuojalla*. Uudestaan piilutetut kohdat käsiteltiin Bloomin puuvahalla* (sävy muskotti) ja sittenhän se olikin jo loppusilausta vaille valmis.


Alahirrestä oli kulunut niin paljon pois, että se päätettiin korvata pätkällä hirsipaneelia. Yläreunaan asennettiin myös samaista hirsipaneelia koteloinniksi piilottamaan sähköjohdot ja led-lamput, joka korostavat hirren pintaa kauniisti. Paikatut kohdat häipyvät entistä enemmän valaistuksen ollessa päällä, toisin kuin pelkäsin.

Niin puuttuko tästä vielä jotain listojakin?


Tietääkö muuten joku, mitä nuo kolot ovat? Niitä on kolme (minua vaivaa, että yksi ikäänkuin puuttuu) ja ne ovat noin 10 x 10 senttimetrin kokoisia ja viisi senttiä syviä. Mm. vesivaakaa, rakennustelinettä, välikaton hirsiä on ehdotettu jo, mutta kukaan ei tunnu tietävän varmuudella. Huomatkaa myös keskellä sijaitsevien kolojen päällä olevia vaaleampia läiskiä, jotka ovat erehdyttävästi suuren hirren poikkileikkauksen muotoisia. Anyone? Anytime!


Aivan kaikki eivät ole olleet yhtä innoissaan seinästä, vaan ovat päivitelleet meitä "nykyajan nuoria". En jaksa pahastua, että arvostelevat makuamme, kun kehuvat samassa lauseessa nuoriksi (ja ovat sitä paitsi jo hammasta purren joutuneet kehumaan lopputulosta).

 
Hämärässä otetut tärähtäneet kuvat eivät kyllä anna arvoa tuolle seinälle. Eivätkö vanhat ovet, jotka pitäisi vielä entisöidä.

Nyt puuttuu enää tv-taso ja telkkari, niin olympialaiset saavat alkaa. Jee! :D


PS: Maalausvinkki, joka on saatu yrityksen ja erehdyksen kautta: Ei kannata kaataa maalipönttöä keskelle lattiaa. Jos kuitenkin päättää tehdä niin, niin kannattaa edes tähdätä siihen kohtaan lattiaa, joka on suojattu. Ei sen viereen. Muuten voi joutua selittelemään sotkua miehelle, joka on vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä kyseisen lattian kunnostamiseen pesemään lattiaa hankaussienellä reilun tunnin ja lakkaamaan lattian kyseisestä kohdasta uudestaan.

6 kommenttia:

  1. No ei siinä olis ollu tupa, et jotain kuivatusorsia? Niinkö leivälle tjtn.
    Hirsi on ihana, meillä isillä on olkkarin seinä kans vanhaakin vanhempaa hirttä ja ai että se on kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vastakkaisella seinällä juuri niitä kuivatusorsia, mutta onhan niitä voinut olla molemmin puolin. Olisi mielenkiintoista nähdä kaikkien seinien rakenne, jos niistä paljastuisi lisää...

      Seinä on kyllä ihana! :)

      Poista
  2. Vanha postaus, mutta kommentoinpa silti.. Talonne on voitu aikoinaan siirtää toisaalta nykyiselle paikalle, ja se on voinut hiukan muuttaa muotoaan tässä välissä. Toinen mahdollisuus on, että talonne on rakennettu jo ammoin puretun talon hirsistä, ja hirsiin on jäänyt jälkiä vanhoista väliseinistä yms. Ennen vanhaan hirsitalojen siirto ja ns. uusiokäyttö oli hyvin yleistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Talo on tosiaan ollut mäellä aiemmin toisin päin, joten tuo vaihtoehto on jopa todennäköisin kolojen aiheuttaja :)

      Poista