perjantai 14. joulukuuta 2012

Jouluradio

Te, jotka ette ole vielä kyllästyneet kaupoissa jo lokakuusta asti vingutettuihin joululauluihin, vaan haluatte jatkaa samaa rallia kotona, niin suosittelen Jouluradiota. Onhan täälläkin tullut jokunen joululaulu kuultua, mutta kyllä sitä kaipaa niitä suomalaisia perinteisiä joululauluja. Alkaa ilmeisesti ikää olla sen verran, että kaiholla muistelee lapsuuden joulua.
Esikoinen on päiväkodissa osallistunut vaikka minkälaisiin joulunodotusperinteisiin; on käyty kirkossa, leivottu pipareita ja lussekatteja, pidetty maanantaisin yhteinen adventtihetki ja välillä infotaululla lukee vain salaperäisesti "jule hemmeligheter". Taitaa työskennellä päiväkodissakin muutama pukin apulainen ;) He ovat myös kääntäneet joulukalenterista tähtiä, joiden takaa löytyy joka päivälle uusi joululaulu, luonnollisesti norjaksi. Hänen kanssaan ollaankin kotona kuunneltu sitten ahkerasti suomalaisia joululauluja tuolta pikku jouluradiosta ja tanssittu villisti pitkin olohuonetta :)

Tietääkö joku hyvää kirjaa tai nettisivua, josta löytyisi noihin lasten joululauluihin leikkiohjeita? Itse muistan vain, että "tiptap tiptap tipetipetiptap" -kohdassa heilutetaan etusormia edestakaisin :D Päiväkodissa oli aivan mahtava jouluruno, jonka pienet esittivät meille vanhemmille yhdessä leikin kanssa.

5. små mus

5. små mus bodde i en låve
 tehdään käsillä ladon katto ja seinät
De erta gamle nissefar som gjerne ville sove
kämmenet yhteen ja poskelle, pää kallelleen
De spiste litt av grøten hans
 syödään sormilla puuroa
Men da sa nissen stopp!
 käsivarsi suoraksi kämmen auki
Og musene gjorde et lite hopp
hypähdetään tuolilla
Så pilte det en mus av gåre.
"juostaan" sormilla selän taakse

4. små mus bodde i en låve....osv.

Oli mahtava seurata, kun kymmenen 1-3 vuotiasta seurasi leikkiä jokainen omaan tahtiinsa :) Kotonakin on tätä esitetty skypen kautta isovanhemmille ja tädeille, vaikka he eivät norjaa osaakaan ja täydestä meni! :) Ehkä opetellaan jouluksi joku suomalainen loru!

4 kommenttia:

  1. Mie totesin tuon jouluradion omaan makuun ihan liian hartaaksi ja rauhalliseksi. Onneksi netistä löytyy Radio Novan jouluradio, joka soittaa huomattavasti kepeämpää ja rempseämpää joulumusiikkia ja sopivasti väliin niitä rauhallisempia.

    Joululauluihin hyviä leikkiohjeita löytyy ihan nuottikirjoista/laulukirjoista... Tietysti täksi jouluksi teidän on vähän vaikea niitä lähteä siellä hakemaan, mutta ensi joulun alla kirjastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! NRJ:llä soi kans spesial-kanavalla joululauluja, voi vähän fiiliksen mukaan vuorotella :)

      Poista
    2. mie en oo tollasest netti jouluradiost edes kuullu! Täytyypä laittaa kuulumaan, jouluradio on nimittäin auki aina päivisin. ja kauppakeskuksissa aloitetaan joululaulujen soittamaminen ihan liian myöhään, tänään kuulin vasta ensimmäisen kerran.
      Katja

      Poista
    3. Töissä kun kuuntelen päivisin, niin kotona ei enää tarvii. Meillä joululaulut lisääntyy joulua kohtia, mutta onneksi po.pin musiikit (aina) on hyvällä maulla valittu, ei rallatuksia/haikeuksia,niin ei tule korvista jo :)

      Poista