Personal trainer

Ostin itselleni joululahjaksi kymmenen PT-tuntia, enkä ole katunut hetkeäkään (no ehkä sen hetken, kun tililtä napsahti se järkyttävän iso summa Elixian tilille). Kuulostaa ehkä hifistelyltä, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että itseensä kannattaa sijoittaa. Urakka lähestyy nyt loppuaan ja täytyy sanoa, että tuloksiakin alkaa jo näkyä raskaamman ohjelman ja parantuneen kunnon muodossa.

Kantapäiden alla on painot, koska minulla on niin lyhyet akillesjänteet, etten pääse muuten kunnolla kyykkyyn.

Käyn yleensä lähinnä ryhmäliikuntatunneilla, koska sieltä ei kehtaa lähteä kesken tunnin pois olen aiemmin harrastanut joukkueurheilua ja yksin liikkuminen on suhteellisen tylsää. Voimaharjoittelu on siis ollut heikko lenkkini, koska en saa itse siitä oikein tehoja irti. PT:n avulla voimasarjat saa suoritettua täydellä teholla loppuun ja viimeiset painot nousevat pelkän henkisen tuen (ja välillä konkreettisenkin tuen) avulla ja esim. staattisia vatsoja jaksaa tehdä sen kymmenen sekuntia kauemmin, kun toinen tsemppaa vierellä. Plussaa myös siitä, että joka kerta on erilainen! Ei ehdi kyllästyä ja aina tulee jotain uutta ja inspiroivaa haastetta kehiin.

Bulgask utfall, hitto miten on helpon näköstä, mutta ihan älyttömän raskasta.

Julie on itse raskaana, joten olemme saaneet treenin ohella vertaistukea raskauden ja imetyksen aikaiseen liikuntaan. Lähinnä lonkkakipujen ehkäisy ja lantionseudun, vatsojen sekä selän lihasten vahvistaminen on ollut suuressa osassa treenin aikana. Mm. staattisissa vatsoissa lähtötilanteeni oli n. 5 sekuntia ja romahdus lattialle sekä nöyryyttävä olotila. Nyt mennään jo 1,5 minuutissa ja tänään testattiin tuollaisia ihmeellisiä sivustaattisia vatsaliikkeitä.

Mikähän tämä liike on suomeksi? Jalat vedetään siis tuolta suorasta asennosta kainaloihin sivulle. Sivuvatsojen kidutus??

Pitkälle on siis tultu, vaikka paino itsessään ei ole ihan toivotussa tahdissa tippunut. Kunto on paljon parempi kuin ennen joulua ja kotonakin jaksaa ihan eri tavalla touhuta lasten kanssa. Fyysistä puolta jopa tärkeämpänä pidän kuitenkin henkistä jaksamista ja siinä liikunta on parasta lääkettä. On tervettä välillä ajatella jotain ihan muuta kuin vauvan itkua, pyykkivuorta tai päivän ostoslistaa :)

VR vs. NSB

Jatketaan matkustuslinjalla, kun kerran vauhtiin päästiin. Tässä on tullut vuosien varrella tutustuttua useaan otteeseen sekä VR:n että NSB:n palveluihin ja ajattelin julkistaa vertailevan tutkimuksen tulokset teille tässä absoluuttisen tiedon mekassa eli blogspotissa. Kiistattomat tulokset seuraavat tässä, kuvaajia en jaksanut tehdä, ei tämä kuitenkaan NIIN tieteellistä ole.

VR

+ Intercity-junassa on aivan loistava lastenvaunu leikkipaikkoineen.

+ Perhehytti, varsinkin yksin useamman lapsen kanssa matkustavan pelastus.

- Pendolino, need I say more...

- Hintataso ilman alennuksia on aika korkea (hintoja kuuluu arvostella aina, koska suomalainen säästää hamaan loppuun asti sen pahan päivän varalle, joka tulee ihan varmasti, aina ennenkin on tullut).

+ Hintataso alennuksien kanssa tai tarjouksen osuessa kohdalleen on todella käyttökelpoinen.

+ Hoitotaso ja potta löytyy aina invavessasta.

+ Toimivat nettisivut, myös ruotsiksi ja englanniksi.

+ Kuulutukset aina suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

+/- Netti toimii junissa, mutta vaihtelevasti ja nyt ovat sulkemassa youtuben ja muitakin vastaavia raskaita sivuja.

- Pahimmillaan allergiahytti on ollut tupakkahytin ja lemmikkieläinvaunun välissä (??).

+ IC:ssä on tilaa aika monille lastenvaunuille (kerran kuulin erään äidin kertovan pääsiäisen aikaisesta reissusta, jolloin vaunussa oli ollut 23 lastenvaunut!).

+/- Junien aikataulu on kattava ja yhteyksiä löytyy ympäri Suomen. Tosin osa vähemmän liikennöidyistä yhteyksistä ajetaan jo tooodella vanhalla kalustolla ja aikatauluista ei koskaan tiedä. 

+ VR hyväksyy vain suomalaiset opiskelijakortit alennuksen saamiseksi.

Leikkivaunu

NSB

+ Yöjunissa jokaiselle istumapaikalle on jaettu nattpakke, joka sisältää korvatulpat, silmälaput, puhallettavan tyynyn ja fleecehuovan.

+ Matkustaessani aamujunalla erään kerran, havahduin kännykkäni hälytysääneen vähän ennen määränpäätä ja ihmetyksekseni huomasin vieressäni suklaapatukan. Muut matkustajat olivat tehneet saman löydön. Konduktöörihän se oli tämän yllätyksen takana :)

- Lähijuna tosin, mutta lasten leikkipaikkaa ei ole. Ylipäätään vaunuille saattaa olla joskus vaikea löytää tilaa. Jos tilaa kuitenkin on, niin istumapaikat säilytyspaikan lähellä on varattu lasten kanssa matkustaville, joten siitä voi hyvillä mielin ajaa kanssamatkustajat tiehensä.

- Kuulutukset tulevat korkeintaan osittain englanniksi norjan lisäksi. Etenkin, jos on jotain poikkeavaa lisäkuulutusta, niin norjaa täytyy osata ja mielellään hyvin, jotta viesti menee perille.

+ Pitkänmatkan junista löytyy lastenvaunu, joka on tosi kehno suomalaiseen verrattuna. Siellä tosin pyörii piirrettyjä, joten lapset ovat pienessä tilassa suht paikoillaan. Kirjoja ja pehmeitä istuintyynyjä löytyy kyllä.

- Viimeksi tuossa pitkänmatkan junassa joutui pyytämään konduktööriä avaamaan hoitopöydän, joka oli lukossa (?!) 

- Potta ei kuulu varusteluun.

- Ravintolavaunu on usein korvattu kahviautomaatilla.

+ Nettisivut myös englanniksi.

+ Netti toimii junissa, mutta vaihtelevasti.

- Junalla matkustaessa ei välttämättä säästä merkittävästi aikaa, koska maasto on vähän toista kuin Pohjanmaalla. Myös mm. talven aiheuttamat lumiongelmat aiheuttavat myöhästymisiä, kuten Suomessakin.

+ NSB hyväksyy myös ulkomaiset opiskelijakortit!

Nattpakke

Tulokset on käsitelty lähinnä lapsiperheen näkökulmasta, joten mm. opiskelijat, eläkeläiset, työmatkalaiset, yksinmatkustajat, lomalaiset jne saattavat kokea junamatkustamisen kovinkin eri tavalla. Itse kannatan joka tapauksessa junaa ekologisuutensa ja helppoutensa takia, jos ei ole niin tarkkaa aikataulun ja hinnan suhteen ;)

Lentäen olisit jo perillä

Finnairin mainoslause on tarttuva, mutta uskottavuus kärsi kyllä viikonloppureissullamme. Kävimme siis pikaisesti Suomessa ystäväpariskunnan häissä (tämän takia en ole täällä viikonloppuna jatkuvasti tilittänyt, mutta nyt tulee sitten senkin edestä). Olimme varanneet käytännössä koko perjantain matkustamiseen, jotta reissu ei kävisi liian stressaavaksi ja raskaaksi kahden pienen lapsen kanssa. Olimme siis kentällä jo kolme (!) tuntia ennen lennon lähtöä aiemmista kerroista viisastuneina. Poikkeuksellisesti lensimme Finnairilla emmekä Norwegianilla tai SAS:lla, mutta emme muistaneet, ettei Finnairilla ole automaatteja Gardemoenilla. Eli KAIKKI jonottavat tiskiin ja voitte vain kuvitella millä tahdilla jono etenee... Kyllä, olemattomalla. 

Gardemoenin jonot olivat suunnilleen tätä luokkaa

Virkailijoita oli valtavat neljä kappaletta, joten emme menettäneet toivoamme, jopa minä olin positiivinen (vielä tässä vaiheessa) ja myhäilin tyytyväisenä, ettei tässä ole mitään hätää, ehditään ihan hyvin lennolle, kun ollaan näin ajoissa. Jonon eteneminen kuitenkin hidastui vain entisestään ja kävi ilmi, että lähes kaikki virkailijat taistelivat jonkin asteisen tietokonevian kanssa. Kukaan ei tuntunut tietävän missä vika, vaan kaikki kyselivät neuvoja toisiltaan yhtä epätoivoisina. Etikettejä ei saanut tulostettua kaikilta tiskeiltä, mutta yhteistyöllä matkustaja kerrallaan selvitys saatiin tehtyä ja meidän vuoromme läheni. Vähän ennen meitä yksi virkailijoista luovutti ja poistui paikalta. Kun meidän vuoromme tuli, virkailija kysyi millä lennolla olemme lähdössä ja kerrottuamme ajankohdan hän osoitti meidät paikalta lähteneen virkailijan perään. Hän auttaisi meitä hallin toisella puolella, tässä otettaisiin vain aikaisemmin lähtevän lennon matkustajat. Ymmärrän kyllä pointin, mutta pientä tilannetajua olisin toivonut virkailijalta, hän varmasti näki meidän kaksi pientä lastamme (jotka eivät tosin tässä vaiheessa vielä huutaneet minua kovempaa) ja oli myös tietoinen siitä faktasta, että vaunut tulisi pakata ja lähettää vielä eri tiskin kautta puhumattakaan turvatarkastusjonoista. 

 

Siirryimme kuitenkin toiseen päähän hallia tuskastuneina, mutta pääsisimmehän kuitenkin suoraan tiskille, koska meitä ennen ehti käsittääkseni vain yksi matkustaja virkailijan perään. Luulin väärin. Tiski jolle virkailija oli siirtynyt oli myös jonkin muun lennon selvitystiski, joten meidät ohjattiin kylmästi uuden pitkän jonon perälle! No tässä vaiheessa se minun kärsivällisyyteni sitten loppui. Ja sen kyllä huomasi. Mies koitti parhaansa mukaan minua rauhoitella, mutta mitta oli täynnä, enkä todellakaan aikonut joutua pompoteltavaksi kerta toisensa jälkeen, kun tässä ei oltu vielä lähelläkään määränpäätä. Muut matkustajat nyökkäilivät, kun epätoivoisena kerroin lyhyesti tilanteestamme ja heidän puolestaan saisimme mennä ensin. Virkailija oli jos mahdollista entistä närkästyneempi minuun, kun en uskonut hänen sanaansa vaan jyräsin selkeiden ohjeiden yli. Koitin hänelle lyhyesti mainita lukuisista muista edessämme odottavista jonotuksista, johon hän totesi, että voisimme jättää kaikki tavarat tähän. Loistavaa! Saisimmeko sitten niitä suojapusseja. "Ei meillä ole niitä, voit kysyä, jos tuolla tiskillä on ja ostaa sieltä!" Johan nyt on perkele, kun ei homma toimi! Mies kävi kyselemässä normaalista erikoistavaroiden luovutuspaikasta, josko sieltä liikenisi yksi suojapussi turvaistuimelle, mutta ei (kun niissä on toisen firman logo......!!!). Turvaistuin lähtisi siis ilman pussia oman onnensa nojassa matkalle, voimme vain toivoa sen löytävän ehjänä perille (vaunuille meillä oli onneksi pussit omasta takaa). Ihmeellistä kyllä, sain kiukultani paperiasiat selvitettyä virkailijan kanssa ja nostaessani vaunuja hihnalle hän ilmoitti, että ne jätettäisiin tuonne toiseen päähän. Hetkeä aiemmin hän oli kyllä selvästi sanonut, että ne jätettäisiin tähän, mutta suuntana oli siis vielä yksi jonotus ennen turvatarkastusta. Tässä vaiheessa esikoinen alkoi olla jo vähän tuohtunut hänkin ja syykin selvisi, pissat housussa, eikä vessaa lähimaillakaan. Mies lähti vaihtamaan penkille vaippaa, kun itse jäin jonottamaan vaunujen luovutuspisteeseen. Edellämme oli suhteellisen suuri seurue, mutta käsittääkseni kaikki olivat yhdessä, joten tässä ei varmaan menisi kauan, luulin. Odotettuani aikani kysäisin tytöiltä vielä varmuudeksi palvellaanko heitä jo ja vastaus oli myöntävä. Perheen vanhemmilla ei näyttänyt olevan mihinkään kiire ja jossain vaiheessa, kun olin salakuunneltuani tullut siihen tulokseen, että he vain kuluttavat luppoaikaansa tiskillä, rohkaistuin kysäisemään, josko me muut voisimme tästä välistä lähettää tavaroitamme. "Jaa! Sinäkö jättäisit vaunut tähän?" virkailija kysäisi käsittämättömän yllättyneellä äänellä. Huviksenihan minä vain tässä hermostuneena nojailen näihin kärryihin.... Heitin vain pussit hihnalle ja homma valmis. Kiitos vaan nopeasta palvelusta, mutta palvelun aloittaminen saisi kyllä olla jouhevampaa.

Finnair

Turvatarkastuksessa ei sentään tällä kerralla tarvinnut odottaa loputtomiin, joten ehdimme vielä ostaa evästä ja vaihtaa molemmat tytöt kuiviin ennen koneeseen nousua. Jotta matkanteko ei helpottuisi vielä tässä vaiheessa, koneelle oli bussikuljetus ja meidän kaikkien toppatakit ja haalarit ruumassa (kuka niitä nyt jaksaa kentällä kannella, kun mukana on lapset, hoitolaukut ja kaikki muu sälä, jota ei voi/uskalla ruumaan laittaa). Oli suhteellisen viileät oltavat bussissa ja ulkona tuulessa ennen kuin VIIMEIN olimme koneessa sisällä ja valmiina lähtöön. Kolme tuntia kentällä riitti juuri ja juuri. 

Jotta tässä tarinassa nyt olisi edes onnellinen loppu, niin kaikki nukkuivat koko lennon ajan (parhautta!) ja paluumatka sujui Finnairin puolesta moitteetta. Muuttolennot parin viikon päästä ostetaan siitä huolimatta kyllä joltain muulta yhtiöltä, no offence.

Phillip Phillips

Voi mies parkaa, kun on ollu kekseliäät vanhemmat... Mutta nimestään huolimatta meni ja voitti American Idol seasonin 11. En oo jaksanu enää aikoihin seurata noita rapakon takana kisattavia miljoonia eri kisoja, mutta just tuota seasonia satuin jostain syystä katsomaan ja mies jäi kyllä mieleen persoonansa ja äänensä takia. Makustelkaapa vaikka tästä hänen ekaa sinkkuaan! (Tässä on kyllä vähän liikaa tuota ooouooouoouoo-ulinaa, mutta ei anneta sen häiritä :) ) Tämä on parhaimmillaan autossa, kun voi tykittää täysillä ja laulaa mukana, kun kukaan muu ei kuule ;)

Viimeistään tämä duetto vakuutti minut aikanaan Philipin ainutlaatuisuudesta. Hänellä on aika omaperäinen tyyli esiintyä, etenkin kitaran kanssa. Miten ihminen voi niin luontevasti vääntyillä ja laulaa vaikean näköisesti, mutta kuitenkin vaivattomasti? Tuosta miehestä tulee jotenki vaan aina hirveen hyvälle tuulelle :D

80 kiloa kestovaippoja

Nyt kuulkaa kestovaippailijat herätys! Viimeksi eilen mietin, että mihinkähän nuo jo kulahtaneet kestovaipat laittaisi, kun huomaan, ettei niitä tule enää käytettyä. Ei niitä oikein viitsisi poiskaan heittää, mutta en kyllä toisaalta haluaisi niitä muuttokuormaankaan pakata.

80 kiloon mahtuu moooonta vaippaa :)

Ratkaisun bongasin Valeäidin blogista, nimittäin 80 kiloa kestovaippoja on kahden naisen projekti Syyrian pakolaislasten auttamiseksi. Käykääpä tsekkaamassa ja laittakaa ne äitiyspakkauksen enemmän tai vähemmän käytetyt vaipat ja toppahaalarit kiertoon! :)

Pieniä tekoja, ei vaadi paljon itseltä, mutta voi antaa suuren avun toiselle! Mahtavaa, että Lindan ja Marissan kaltaisia ihmisiä löytyy tässä kyynisessä maailmassa :)

Äidit töihin!

Eilen illalla Yle TV2 näytti A2 teemaillan: Äidit töihin! Keskustelua markkinoitiin näillä sanoin: "Ovatko pienten lasten äidit liian pitkään kotona? Lyhennetäänkö hoitovapaita vai pitääkö isät pakottaa jakamaan lastenhoitovapaat äidin kanssa?" 

Odotin mielenkiinnolla keskustelua, koska tämä jos mikä koskettaa myös meidän perhettämme. Valitettavasti ilta kuivui kyllä kasaan, eikä keskustelussa edetty suoraan sanottuna yhtään mihinkään. Ylen omasta koosteestakin käy ilmi, ettei sykettä saatu juuri nousemaan. "Vanhemmat osaavat itse valita, he tietävät parhaiten." alkoi jo soida ärsyttävästi korvissa keskustelun loppupuolella. Oliko teillä mitään muita argumentteja?? Keskustelijat lähinnä hokivat kilpaa omia mantrojaan yrittäen käännyttää vastapuolta.
 

Linkki artikkeliin: Äitien kolme tapaa palata perhevapaalta töihin.

Jätän politikoinnin suosiolla heille, jotka sen osaavat, kerron vain oman näkökulmani. Itse kaipaan oikeita, todellisia vaihtoehtoja, jotta vanhemmat (jotka mitä ilmeisimmin tietävät parhaiten) voivat oikeasti tehdä todellisen valinnan. Esimerkiksi osa-aikatöiden tekeminen vapaaehtoisesti on teoria, joka vielä varsin harvoin toteutuu käytännössä.

STTK jakaa pidennetyn isyysvapaan pitäville isille "Isäni on Sankari-isä" -ruokalapun.

Vaikka kotona on ihana olla lasten kanssa, niin en minä kyllä kolmea vuotta putkeen jaksaisi. Kaipaan työkavereita, aikuisten seuraa. Kaipaan ammatillisia haasteita. Voisin myös ajatella nauttivani ruokatunnista, jolloin ehdin syödä ruoan, kun se on vielä lämmintä. Enkä pistäisi pahakseni, jos saisin käydä joskun vessassa yksin. Kaipaan yhtäjaksoista unta ja alempia hormonitasoja.  

Toisaalta, nautin kiireettömistä aamuista ja vauvan hampaattomasta hymystä. Nautin pienistä asioista, onnistumisen ilosta. Asioista, jotka niin kovin helposti unohtuvat niinä elämän ruuhkavuosina. Osa-aikatyö saattaisi toimia kohdallani parhaiten, kun tämä imetysvaihe hellittää.

Uusi ulkoasu, mutta mikä nimeksi?

 

Jos tässä nyt jotain hyvää oli, niin Maria Guzenina-Richardson aikoo ottaa jo tänään asiakseen selvittää saataisiinko äitiyspakkauksen nimi päivitettyä tälle vuosituhannelle esim. perhepakkaukseksi tai vanhempainpakkaukseksi. Peukku ylös sille :)

Viinipullolaatikot

Melkein pitäisi jo kampa ostaa, niin uhkaavasti muuttopäivä lähestyy. Koska arkea vallitsee enemmän tai vähemmän hallittu kaaos ja aikatauluongelmat, on viisainta aloittaa ajoissa. Mm. valokuvat, viinilasit (niitä ei ole käytetty aikoihin), kesävaatteet jne löytyvät jo laatikon pohjalta. 

Alunperin opiskelukaverilta kuultu vinkki on edelleen hyväksi todettu ja käytössä, parhaita muuttolaatikoita ovat viinipullojen laatikot. Juuri sopivan kokoisia, vaikka tulisivat täyteen painavia kirjoja, niin niitä jaksaa vielä kantaa. Ovat samankokoisia, eli ne voi latoa tiiviisti toistensa päälle ja mikä parasta EIVÄT MAKSA MITÄÄN :) Käytön jälkeen ne voi kierrättää, joten sanoisin, että viinipullolaatikot ovat kaiken kaikkiaan täydellisiä muuttolaatikoita.

Meille ei tule postia. Mitä nyt joku hassu lasku silloin tällöin (ei ois niin väliksi vaikka ei tulis niitäkään) tai postikortti ystävien lomareissulta (niitä on kiva saada). Ilmaisjakelulehdille ja mainoksille sanomme ystävällisesti ei kiitos. Nyt niitä olisi tarvittu ensimmäisen kerran. Tuntuu vähän hölmöltä, että mies kantaa töistä sanomalehtiä, että saadaan suojattua tavaroita, mutta parempi niin, kuin että perillä kerätään lasimursketta laatikon pohjalta. 

Harsot ovat osoittautuneet käytännöllisiksi tässäkin tapauksessa. Meillä on valtavasti harsoja, koska molemmat tytöt käyttävät kestovaippoja eli mm. harsoja. Niihin on myös helppo kääriä tavaroita ja täyttää tyhjiä koloja (olettaen tietysti, että ne ovat puhtaita...)

No, tätä riemua on vielä reilu kuukausi jäljellä. Sitä purkamisen iloa ja järjestelyä, remontointia ym. on sitten tiedossa hamaan tulevaisuuteen!