Muumimaailma

"Käy muumilaaksoon, nyt muumilaaksoon..." Sinne pienten lasten paratiisiin (siitä, onko se myös vanhemmille paratiisi voi keskustella...) meidänkin matkamme suuntautui, kun olimme kerran lähistöllä muutenkin. Minä olin tarkoittanut asustautua asiaankuuluvasti Pikku Myy -korviksilla, jotka olen saanut siskoltani joskus, kun olin vielä pieni ja viaton, mutta ne jäivät tietysti kotiin. Harmi sinällään, koska ne korvikset ovat aika hauskat; niissä on toinen iloinen ja toinen kiukkuinen Pikku Myy ja muistan kyllä saaneeni aika monta kommenttia niitä pitäessäni. Varsinkin apteekin tiskissä ne kiinnittivät huomiota :)

Siinä se nyt on, Muumipeikko!

Muumimaailma oli yllättävän hyvin toteutettu, luonnonläheinen, mutta vähän sekava. Tai lähinnä esitteen kartta oli sekava, seikkailupolku (jonka varrella pelottavat mörkö, noita, hattivatit jne olivat) meinasi jäädä huomaamatta, mutta loppumetreillä ehdittiin kipaista sekin läpi.

Pääpaikalla, muumitalon edessä, riitti kuhinaa, kun lapset halailivat muumihahmoja pitkin päivää.

Näytelmät olivat sopivan tiiviitä paketteja, jotta pienimmätkin jaksoivat seurata loppuun asti. Alkuun lämmiteltiin Muumipapan ja muiden laulaessa ja varsinaisen päänäytelmän teemana oli Muumimamman kurpitsa ja kyllä sitä piti ihmetellä, miten suureksi se kurpitsa kasvoikaan! Haisuli (joka säikytteli lapsia myös teatterin ulkopuolella poliisin saatellessa häntä tyrmään), oli kyllä minun aikuisten mielestä paras.

"Ottakaa Haisuli kiinni, ottakaa Haisuli kiinni!" soi koko päivän päässä.

 

Esikoinen oli haltioissaan, kuten odottaa saattoikin ja itse muumimaailma oli kyllä toteutettu taidokkaasti. Lapset juoksivat ja kiljuivat ympäriinsä ja samaa vauhtia vanhempien lompakot keventyivät kassoihin. Oikeasti, 8 euroa parkkipaikasta! (No jätettiin auto johonkin koulun eteen maksuttomalle paikalle ja käveltiin pari sataa metriä.) Siitä huolimatta tätä voi suositella, kyllä tämä sen verran ikimuistoinen elämys pienelle lapselle on, olettaen, että tuollainen vajaa kolmevuotias nyt mitään muistaa tästä retkestä myöhemmin.

 

Edward oli päässyt myös mukaan ja sitä ihmeteltiin kovasti. Huomaa tytön selässä nimitarra huoltajan yhteystietoineen. Varsin käyttökelpoinen varatoimenpide!

Lisäpisteitä Muumimaailmalle huilipuistosta, jossa sai levätä riippukeinuissa ja säkkituoleilla. Lämmön hätyytellessä kolmenkymmenen rajaa oli myös nostettava hattua näyttelijöille, jotka eivät voineet nostaa hattuaan ja varmasti sulivat pukujensa sisälle. Myötätuntoa keräsi etenkin Hosulin esittäjä, joka oli vähän syrjässä ja tuntemattomampana hahmona jäi varmasti muutenkin paitsioon. Toivottavasti sinulle maksetaan kunnolla!

Möröllä oli Niiskuneidin näkinkenkä ja siitä on puhuttu kotona koko viikko.

PS. Edellisessä postauksessa jo näittekin raskauttavaa todistusaineistoa kulissien takana kytevästä romanssista, josta ei kirjoissa kerrota. Rouva Vilijonkka ja Hemuli kulkivat käsikynkkää metsään ja Vilijonkka (jonka näyttelijälle muuten täydet pisteet meiltä!) haki muutenkin Hemulin huomiota mm. kiikuttamalla hänen edestään juomatölkin roskiin "Katso Hemuli, roska!" (sellaisella vanhemman naisen vähän kimittävällä äänellä, aivan huippu :D )

Back in the business!

Hengissä selvittiin koko porukka juhannuksesta Saimaalla ja sen jälkeisestä lomailusta Turussa ja Muumimaailmassa (kaikista todennäköisyyksistä, hormonimyrskyistä ja olemattomasta stressinsietokyvystä huolimatta). 

No olihan se hieno!

Ongelma onkin nyt, että mistä aloittaa? Taidan aloittaa kuvien editoimisesta, nukkumisesta ja lopuksi heittäydyn pyykkivuoren kimppuun (ne ovat jo matkalla kaappiin, mutta siellä ei ole tilaa kaikille mummin ostamille uusille vaatteille -jotka ovat lapsille, ei minulle-, joten tilaa on tehtävä).

Jäikö Tovelta jotain kertomatta?

Kun nämä rästit on hoidettu, niin palaan tänne blogin pariin ja alan pohtia mm. jäikö Tove Janssonilta jotain kertomatta kirjoissaan, kuvamateriaali on ainakin raskauttavaa...

Nähdään taas!

Koska suomalaisia vaivaa jokin kumma tauti juhannuksena ja kaikki kaikkoavat järven rannalle, keskelle ei-mitään ja lukkiutuvat mökkeihinsä (etteivät sääsket syö hengiltä), eikä siellä mökillä tietenkään mitään nettiä ole (eikä sähköjä tai juoksevaa vettäkään), niin mitäpä minä täällä riehumaan, kun ei kukaan kaipaa kuitenkaan. Otankin kunnon juhannusvapaan täällä blogin puolella ja palaan taas intoa täynnä juhannuksen jälkeen, kunhan pääsen taas sivistyksen pariin (minuakin vaivaa se sama tauti, enkä malta odottaa, että pääsen kuvan maisemiin).

Aion pakata mukaani kasan naistenlehtiä (=käly pakkaa MeNaisia rinkan täyteen), Nesbøn kirjan ja aurinkorasvaa. En tietenkään ehdi niihin kuin koskea, mutta haaveet pitävät ihmisen onnellisena. Meillä on mieheni kanssa molemmilla juhannuksen tienoilla nimipäivät ja kaikki tekosyythän meillä on tähänkin asti aina käytetty, joten lahjat juhlat ovat luvassa tälläkin kertaa (odotan kakkutarjoilua). Äänikirjankin otan matkalle, koska aiomme ajaa myöhään illalla, jotta lapset nukkuisivat suurimman osan matkaa. Muuten saisimme ruuhkan lisäksi kuluttaa aikaamme tunnin välein pysähtymällä, emmekä olisi perillä kuin vasta juhannuksen jälkeen.

Nauttikaahan tekin keskikesän kohokohdasta, eikä seisota siellä veneessä sitten!

Hoitolaukku

Muistan, kun esikoista odottaessani mietin, mitä kaikkea hoitolaukkuun olisi syytä pakata. Ja minkälainen hoitolaukun edes tulisi olla? Keräilin netistä vinkkejä, taisin jopa tehdä listankin (no tein tietysti, teen kaikesta mahdollisesta listan).

Miltä tuolla laukussa nykyään sitten näyttää? Aika kaaosmaiselta, kuvastaa koko arkea aika hyvin. Siivosin laukun tässä yhtenä päivänä ja sen kätköistä löytyi mm. auton vara-avaimet (Miksi? En tiedä, mutta hyvä, että löytyivät!), loputon kasa ruttuisia kuitteja, puoliksi syöty huulipuna (don't ask), munalukko (ajalta, jolloin vielä kävin salilla), sulanut turkinpippuri-karkki, ruttuisia kuitteja, kadonnut ripsiväri (hävisi mystisesti kaksi kuukautta sitten, taitaa olla jo aika kuiva) ja kismetin papereita.

Laukusta löytyi myös suurin osa oikeasti tarpeellisista tavaroista, joten ihan hyvin on pärjätty, vaikka välillä meneekin hermo, kun mitään ei löydä, vaikka kuinka etsii:

• tutti (muovikotelossaan, koska olis muuten aika järkyttävän likainen)
• vaihtovaatteet (jotka ovat aina yleensä liian pieniä)
• kestovaippoja ja vaippapussi
• harso (toimii pyyhkeenä, puklurättinä, tarvittaessa vaippana, ruokalappuna, you name it. Kevyt, helppo pestä ja kuivuu nopeasti.) 
• nenäliinoja ja puhdistuspyyhkeitä (jotka aina kuivuvat, kun niitä käytetään niin harvoin)
• rusinoita (nykyään myös lapsille eikä vain itselleni)
• juomapullo
• hoitoalusta (tuli laukun mukana, enkä aluksi edes tajunnut mikä se oli)
• aurinkolasit ja kotelo (erikseen, tietysti)
• kauppakassi (sellainen, joka taitellaan kassin muovikahvan sisälle, nerokasta)
• kynä (joka on AINA hukassa)
• tupperwaren lusikka säilytyskotelossa
• meikkipussissa on käsidesiä, käsirasvaa, huulirasva, särkylääkettä, peili, Bodyshopin pieni harja (I love it!), hiuslenkki, puuteri ja joku huulikiilto tai -puna (ihan niinkuin ne jotain pelastaisivat)

Näytti olevan yhdessä sisätaskussa myös siteitä ja liivinsuojia, mutta niitä ei ole tarvittu aikoihin. Sitten tietysti oma kännykkä ja lompakko. Usein myös ostoslista (joka on myös poikkeuksetta hukassa). Joskus saatan muistaa jonkun lelunkin paiskata mukaan. Yleensä joku kirja esikoiselle, ettei se aivan pillastu autossa, vauva joutuu yleensä tyytymään tutilla leikkimiseen.

Sen verran muistan alkuajoista molempien tyttöjen kohdalta, että olisi pitänyt olla itsellekin vaihtopaita, aika usein oli paita märkänä pissasta, maitokakasta, maidosta tai puklusta. Joskus hoitolaukussa oli myös kalenteri, mutta sitä en ole löytänyt käyttänyt sitten muuton, joten se ei enää taskuja täytä. 

Nykyään hoitolaukun lisäksi mukana matkaa hoitopussiksi nimeämämme kangaspussi. Sen sisältö täydentää hoitolaukkua ja yleensä sieltä löytyy lisää vaippoja, vaihtovaatteita, eväitä ym. Näin vältymme kantamassa koko arsenaalia mukanamme joka paikkaan, täydennämme sitten hoitolaukkua sitä mukaa, kun tarvitsee (eli käytännössä joudun kääntämään molemmat  ylös alaisin, jos haluan löytää jonkun tietyn tavaran, kuten vaikka autonavaimet).

Välillä mietin, että tarvitseeko sitä ihminen kaikkea tuota roinaa, mutta kyllä kai sitä tarvitsee, kun en nytkään tuosta juuri mitään heittäisi pois (ja tiedän, että kohta siellä on taas kiinni kuivuneita karkkeja rusinoita pohja täynnä). Mitä teidän hoitolaukuista löytyy?

Beach body

Kuinka moni ehti rantakuntoon (oikeasti, eikä vasta elokuun lopussa, ensi vuonna)? Kättä pystyyn vaan rohkeasti. Täällä roikkuu kyllä kaikki raajat ja hyllyvät osat alaspäin (suupieletkin välillä, kun ärsyttää), että kai tässä on laadittava taas uusia epärealistisia suunnitelmia.

Onneksi suurin osa meistä ajattelee lopulta näin ja painelee sinne rannalle ihan omana itsenään :)

Kolikolla on aina kaksi puolta kuten sanotaan. Se miellyttävä tosiasia, että näemme ystäviä ja sukulaisia nyt enemmän ja ehdimme järjestää ja osallistua vaikka minkälaisiin kissanristijäisiin ei varsinaisesti ole edistänyt Strong is the new skinny -projektia. Juoksulenkki on aivan liian usein vaihtunut pullakahveihin ja se kyllä alkaa näkyä. Got to do something!

Joskus tuntuu tältä.

Sen tiedän ainakin, että syksyllä juostaan puolimaraton oli kunto ja harjoittelupohja sitten mikä tahansa. Luvassa on myös erinäisiä ns. isompia juhlia (häitä, vuosijuhlia jne), joten olisi oikeasti mukava mahtua johonkin mieluiseen kolttuun niitä juhliessa. Vähemmän sanoja ja enemmän tekoja, ei kai se auta kuin nostaa tämä ahteri tästä penkiltä ja tehdä jotain!

Lakisääteiset päiväunet

Tässä univelkaani potiessa olen pohtinut muun muassa sitä, kuinka epäreilu ammatinvalinta äitiys oikeastaan on. Eivät ole äidit olleet kovin vahvoilla työehtosopimusneuvotteluissa. 

Muilla ammattikunnilla on mm. lakisääteiset ruokatunnit ja ylityölisät, kun taas äideille maksetaan kehnoa vanhempainrahaa tai aivan naurettavaa kotihoidontukea. Mutta koska työni äitinä on oma valintani, niin sanottu kutsumustyö, en aio nyt valittaa enempää kaikista epäkohdista. Yhden asian nostaisin kuitenkin esille, koska se on niin tärkeä sekä työntekijälle eli äidille sekä työnantajalle eli lapselle. Vaadin, että seuraavalla TES-kierroksella äidit nousevat yhtenäisenä rintamana vaatimaan lakisääteistä päiväunipykälää työehtosopimukseen yhteisen hyvän nimissä. Unohdetaan vaatimuslistalta ne kuumana nautitut kahvikupit ja yksityisyys vessakäynneillä, valitaan päiväunet! Kunnon pitkät, häiriöttömät päiväunet, joiden jälkeen äiti taas jaksaa kärsivällisesti jos minkälaiset oikut, mitä jälkikasvun päähän milloinkin juolahtaa.

Vetoan maalaisjärjen lisäksi myös työaikalakiin 9.8.1996/605:

6 luku

Lepoajat ja sunnuntaityö

28 §

Päivittäiset lepoajat

Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työpäivän alkuun eikä loppuun. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.

Jos työaika vuorotyössä tai jaksotyössä on kuutta tuntia pidempi, on työntekijälle annettava vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana.

Työmme äiteinä vaatii kyllä jatkuvaa työpaikalla olemista, mutta jos nyt saisi vaikka sellaisen reilun vartin päivässä torkahtaa. Tai muumien ajan, sellaisen rapiat kakskyt minuuttia. Siinä ehtis sen kahvinkin juoda tai käydä vessassa yksin.

Ja nyt, jos joku neropatti keksii neuvoa, että nuku silloin, kun lapset nukkuvat, niin tiedoksi vaan, että todennäköisyys sille, että molemmat lapset nukkuvat yhtä aikaa (varsinkin, kun esikoinen ei nuku päikkäreitä enää kuin autossa) on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomen pääseminen jalkapallon MM-kisoihin. Että nuku siinä sitten. Loppuilta lasten mentyä nukkumaan on vanhempien parasta työaikaa (nytkin aletaan tapetoimaan heti, kun tämä postaus on valmis). Ainakaan tämä remontti ei edistyisi yhtään, jos menisin oikeasti ajoissa nukkumaan. Joten ainoa vaihtoehto jaksaa tätä hullunmyllyä on säännöllisten päiväunien sisällyttäminen arkeen.

Mothers, are you with me? Paha vaan, kun en tiedä milloin seuraavat neuvottelut ovat ja kuka äitejä siellä edustaa...

Kolmet juhlat

Me satutaan olemaan niin onnellisessa asemassa, että meillä on sukulaisia Lapissa ja viime viikonloppuna oltiin juhlimassa oikein kaksia valmistujaisia ja yksiä rippijuhlia samaan aikaan.

Nyt odotan kieli pitkällä reseptejä noihin herkkuihin, joita saatiin maistella juhlissa. Ajattelin kokeilla niitä viikonloppuna, kun ihanaiset kurssikaverini tulevat käymään meillä. Toivottavasti saadaan sen verran siivottua, että he tänne sopivat ja saadaan jokin pöydänkulmakin pyyhittyä leipomista varten.

Pieni yksityiskohta mökiltä. Huomasin kyltin sen jälkeen, kun olin kumonnut potan sisällön tuolle kyseiselle nurkalle. Ups :D

Aina on yhtä mukava nähdä sukulaisia pitkästä aikaa ja juttua riitti yön pikkutunneille (aamulla neljän tunnin yöunien jälkeen en ollut aivan virkeimmilläni, mutta nythän tässä ehtii taas nukkua). Kyllä vaan oli kaunista ja mukavaa ja oli kuulkaa sääskiä ja kylmää vettä ja aurinkoa yötä päivää!! :D Mieskin viihtyi kalassa aivan liian hyvin, joten eiköhän me lähdetä vastakin Lappiin!