17. mai

Gratulerer med dagen Norge! On aika onnitella Norjaa kansallispäivän johdosta. Suurin osa tuttavistamme Norjassa on juuri ahtautunut kansallispukuunsa, bunadiin (eikä dugnadiin eli talkoisiin, kuten ekana vuonna virheellisesti sanoin :) ). Päivä vietetään lähes karnevaalitunnelmissa suvun ja ystävien kanssa kaupungilla. Perinteisiin kuuluu barnetogin eli lasten kulkueen ja myöhemmin iltapäivällä russtogin eli abien kulkueen seuraaminen. Jos sää on kehno, oikeaan tunnelmaan pääsee seuraamalla NRK:n suoraa juhlalähetystä, jossa fiiilistellään tunnelmia ympäri maan. Keräilin tähän muutamia otoksia vuosien varrelta, niin ymmärrätte paremmin mistä puhun.

Suomalaisilla olisi paljon opittavaa norjalaisilta itsenäisyyden juhlimisen suhteen. Talvisodasta on jo kulunut mielestäni niin kauan, ettei joka joulukuu tarvitse synkistellä ja vakuuttaa isänmaallisuuttaan vakavana ääni väristen, vaan saman patrioottisuuden voisi valjastaa vähän iloisemminkin olematta epäkunnioittava. En tarkoita, että joulukuussa tarvitsisi kaikkien lähteä sinne sohjoon kahlaamaan, mutta vähän voisi irrotella ja iloita enemmän :)

Toivottavasti kaikki Norjassa ja etenkin Lillehammerissa nauttivat päivästä! Täällä ainakin lähdetään tuonne helteeseen köllöttelemään :)

DIY Maalausvinkki

Kaikenlainen pakollinen touhuaminen on pitänyt minut poissa täältä niin, että meinaa tulla vieroitusoireita. Katon maalaamisen seurauksena niska on jämähtänyt ihan kieroon (otetaan muuten vastaan vinkkejä, kuinka ehkäistä niskajumi kattoa maalatessa!) ja siihen kun lisää vielä lasten yökukkumiset ja niistä seuranneet univelat, niin tässä mennään nyt täysin pepsi maxin voimilla eteenpäin.

Ajattelin silti käydä jakamassa teille aika kätevän vinkin. Aika moni varmaan vähän fiksailee jotain aidanpätkää tai muuta kesän aikana, niin laittakaapa tämä korvan taakse. Alunperin tämä vinkki on kai kuultu jossain Remontti-Reiskan ohjelmassa (mies tämän muisti, itse olen varmasti keskittynyt siihen Reiskaan, niin etten muista koko vinkkiä koskaan kuulleeni ja epäilinkin sen todenmukaisuutta, kunnes kokeilimme itse).

Maalaaminen itsessään on yllättävänkin terapeuttista hommaa (paitsi sen katon), mutta se pensselien ynnä muun peseminen tärpätillä jälkeenpäin, voi huokaus. Se käry on ihan hirveä, eikä se maali sitä paitsi mihinkään kunnolla lähde. Varsinkin, jos on tarkoitus maalata eri väreillä, niin ei sitä viitsi samaan maalikaukaloon laittaa, jos edellisestä väristä on vielä selvät muistot jäljellä kaukalon reunoilla. 

No nyt seuraa se vinkki, valmistautukaa ahaa-elämykseen (paitsi te, jotka olette tienneet tämän vinkin jo kohdussa ja pidätte mua nyt ihan palikkana, mikä mä kyllä tän remppaamisen suhteen vähän oonkin). 

Otetaan siis se maalikaukalo ja viritetään sen päälle ihan tavallinen roskapussi. 

Kas näin. Sitten otetaan sitä maalia ja kaadetaan sitä pussin päälle.

Kas näin. Sitten maalataan, keitetään välillä kahvit, tanssitaan villisti jonkin iskelmäradion tahdissa, tarkistetaan, ettei kukaan nähnyt (eikä varsinkaan kuullut!), jatketaan vielä vähän maalaamista ja valmista tuli!

Jos maalia jäi jäljelle, niin kumoa se takaisin sinne pönttöön mistä otitkin sen ja anna roskapussin pinnan kuivua.

Kun maali on kokonaan kuiva, voit kuoria pussin pois kaukalon päältä ja viskata sen lähimpään sekajäteastiaan (tarkistettu on, kuiva maalijäte voidaan hävittää sekajätteen mukana, linkki Tikkurilan sivuille).

Sitten vain toistetaan sama, kunnes projekti on valmis. Ja kyllä vaan säästyy aikaa ja hermoja :)

Karvanlähtöaika

Nyt on käyty parturissa molemmat tuon lenkkikaverin kanssa. Omat hiukset ovat aika ohuet, kun tukka lähtee tämän imetyksen takia (hyvä, ettei kalju jo paista), mutta niihin saatiin kummasti eloa uuden värin avulla. Koiralla taas on ihan järjetön karvanlähtö käynnissä, joten käytiin esikoisen kanssa vähän vauhdittamassa villahousujen pois heittämistä. Koira keveni varmaan kilotolkulla, sellaisia tuppoja irtosi (pitäisköhän itsekin vaan leikata tukka lyhyeksi, niin saatas tuo painoindeksi kohdilleen...)

 

Aika komea keko lähti koirasta karvaa, siitä riittää pikkulinnuille pesävärkkiä vähäksi aikaa :) Joskus taisi sisko aloittaa noiden karvojen keräämisen tehdäkseen niistä lankaa ja kutoakseen koirankarvalangasta villasukat. Lieköhän tuo projekti vielä haaveissa? Nyt lähtisi halvalla vanua, jos eivät linnut ole jo vieneet kaikkea!

Omasta kuontalosta ei ole kuvia (harmi, kun nyt ne ois kerranki ihan nätisti). Katotaan sitä joku toinen kerta, kun ei ole illan ohjelmassa kiekkopelin ja euroviisujen lisäksi myös katon maalipesua ja tyttöjen patjanpäällisten kavennussaumurointia. 

Ammetåke

Norjan kielessä on joitakin sanoja, joita todella kaipaisi suomen kieleen. Yksi niistä on ammetåke. Paras suomen kielen vastine on imetysdementia (jota kukaan ei käytä). Ammetåke ei ole varsinainen diagnosoitu olotila, vaan enemmänkin mielentila. Ammetåke kattaa lievän sekavuuden, unohtelun, energian vähyyden ja levottomuuden vauvan ensimmäisen vuoden aikana. Olotilasta voi syyttää hormonaalisia muutoksia (niitä on vaikka muille jakaa), elintavan muuttumista vastasyntyneen vuoksi (UNIVELKA!), priorisointia (vauva itkee, sillä on varmasti nälkä -> tissi suuhun) ja kipua (KUKAAN ei varmasti synnyttäisi enempää kuin yhden lapsen, jos ihminen muistaisi synnytyskivun elävästi vielä vuosien jälkeen).

Luulin, että omalla kohdallani pahimmat imetyshöyryt olisivat jo hälvenneet, kun vauva vetää jo kuin hullu puuroa, mutta ei. Sain pieniä muistutuksia ammetåkesta matkan varrella, kun mm. raivosin esikoisen pipon ihan varmasti (jopa tahallaan) hävittäneelle miehelleni. Hän ei tunnustanut pipoa vieneensä, piilottaneensa saati hukanneensa, joten ripitin varalta myös siskoni ja tätini. He kun eivät ole tottuneet lapsen piposta koko ajan huolta kantamaan, niin varmasti ovat jättäneet sen kauppaan ollessani poissa. Mitään muuta loogista selitystä ei ollut, koska pipoa ei lukuisien perusteellisten etsintöjen jälkeen löytynyt. Toki tätä materiaa on täällä huushollissa nyt jokseenkin paljon, joten yksi pipo kyllä helposti häviäisi jonnekin koloon, mutta kaikki kolot katsottiin, eikä pipoa edelleenkään löytynyt. Vielä uusi tarkistussoitto siskolle, joka muisteli viimeksi nähneensä pipon silloin, kun esikoinen kieltäytyi laittamasta sitä päähän ja valitsi mieluummin hellehatun kauppareissulle (looginen valinta, kun ulkona oli 5 astetta lämmintä ja satoi räntää vettä). Tilanne palaili mieleeni ja ajattelin vielä ihan varalta vain tarkistaa hoitolaukun, vaikka se oli koluttu jo läpikotaisin ties kuinka monta kertaa. Kyllä otti tunnon päälle, kun pipon kulma alkoi pilkottaa hoitolaukun sivutaskusta hoitoalustan välistä. Itsetuntoa ei myöskään nostanut saman päivän iltana esikoisen imitaatio äidistä vieraiden läsnäollessa: kädet justiinamaisesti vyötärölle lyöden hän käveli tuvan pitkää penkkiä päästä päähän tuima ilme kasvoillaan toistaen "äiti sanoo isistä". Isä oli mitä ilmeisimmin saanut vähän kehittävää palautetta äidiltä aiemmin päivällä. Taisin ansaita parodian kohteeksi joutumisen.

Surullisen kuuluisa pipo löysi takaisin omistajalleen.

No tuo nyt olisi vielä mennyt tämän muuttokaaoksen piikkiin samassa mm. ajokortin kadottamisen ja parin muun ihan pikku jutun kanssa, mutta itsepetos ei mennyt enää siinä vaiheessa läpi, kun meillä sattui pieni yövaippaepisodi tässä pari päivää sitten.  

Oli taas se sata rautaa tulessa yhtä aikaa, kun laitoin esikoista nukkumaan. Iltapesut, pusut ja laulut ym. unilelujen metsästykset (ja tarpeettomien lelujen hävitykset) ja siinä ohimennen pari muutakin käännettä. Voilá, lapsi nukkuu! Perinteisesti yön hämärinä tunteina hän kömpi taas viereeni ja meinasin hypätä kattoon asti, kun tajusin, että tyttären yöhousut olivat kuin uitetut: ihan märät pissasta! No minä siinä raivoamaan, että EI saa ottaa vaippaa pois yöllä ja KATSO NYT kun tuli hirveä siivo! Sitten vähän voluumeja takaisin lounaaseen ja tyttö kainaloon ja tarkistamaan vahinkoja. Sänky oli läpikotaisin märkä: peitto, täkki, tyyny, lakana (ja myös se suojalakana, joka oli myttynä kaiken alla) sekä patja. Kaikki paitsi vaippa. Vaippa ei ollut märkä. Vaippaa ei ollut. Epäuskoisena kolusin jo tyhjäksi raivatun huoneen kaikki tyhjät nurkat. Ei vaippaa. 

Pakkohan se oli sitten myöntää, ettei vika ollut yli-innokkaasti vaippaa aukovassa lapsessa vaan ihan itsessä. En ollut hänelle koko yövaippaa koskaan laittanutkaan (puolustukseksi todettakoon, että hän on siis päiväkuiva). Ei siinä auttanut sitten kuin pyydellä anteeksi, siivota sotku, laittaa pyykkikone pyörimään, suihkuttaa kylmästä värisevä lapsi ja pukea kuivat vaatteet päälle ja painua takaisin pehkuihin lapsi kainalossa, missä hän saisi kyllä nukkua rauhassa loppuyön, vaikka en itse saisi unta silmällistäkään. Enkä kyllä heti unta saanutkaan. Laitetaan sekin vielä ammetåken piikkiin. 

Murtunut varvas

Mun piti tulla tänne valittamaan ja itkemään säälin kerjäys -itkua, kun menin eilen potkaisemaan täysillä lattialla lojuneisiin vaatehuoneen hyllyihin varpaani, joka nyt sykkii kahden kokoisena ja purppuranpunaisena sydämen sykkeen tahdissa. MUTTA, ennen kuin ehdin päästä valloilleni, sain kunnon muistutuksen siitä, kuinka pieni murhe joku mahdollisesti murtunut varvas oikeasti on.

Aika paljon pienempi kuin nikamavaltimon tukos. Kysykää vaikka Rouva R:ltä. Sen sijaan, että makaisin sairaalassa, olen kotona lähes täysissä ruumiin (ja lähes täysissä sielun) voimissa ja saan huomenna nauttia äitienpäivästä koko perheen kanssa. Varvaskin roikkuu varmasti menossa mukana, mutta lenkit jäävät nyt hetkeksi juoksematta. 

Vaikka mieheni jo vihjaili, että täytyyhän varvas nyt blogia varten ainakin kuvata, niin säästän teidät nyt siltä näyltä tällä kertaa (tiedä mitä pervoja siellä on...mieheni lisäksi). Toivottavasti tämä vaiva ehtii kahdessa viikossa hävitä, jotta mutsien kymppi -porukkamme ei kutistu entisestään. Cavat* tulen kyllä nauttimaan, vaikka sitten kainalosauvoilla paikalle raahautuen (koska haluan ne korkit yhteen projektiin, ei sillä juomalla niin väliä ;) )!

Llagrima d'Or

Rouva R:lle pikaista paranemista ja ihanaa äitienpäivää! Ainakin siitä tulee ikimuistoinen, vaikka varmasti olisit mieluummin kotona.

Appelsiini-valkosuklaajuustokakku

Jaetaanpa taas yksi salainen perheresepti (en siis muista enää mistä tämä on alunperin varastettu). Kyseessä on aina takuuvarma appelsiini-valkosuklaajuustokakku. 

Ei tästä ehdi koskaan ottaa kuvaa ennen kuin se on syöty jo melkein kokonaan.

Eli täältä pesee (osaan tämän jo ulkoa):

Pohja:
400 g Digestive keksejä
100 g voita
2 rkl appelsiinimehua tai mehutiivistettä

Täyte:
3 kananmunaa
300 g appelsiinin tai mandariinin makuista tuorejuustoa


2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl kermaa
200 g valkosuklaata
6 liivatelehteä
n. 1 rkl kiehuvaa vettä

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kaada vuokaan murskatut keksit, sulatettu voi ja mehutiiviste. Sekoita tasaiseksi ja painele tiiviiksi pohjaksi. 

Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset omiin kippoihinsa. Sekoita keltuaisten joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja tuorejuusto. Vaahdota valkuaiset ja kerma omissa astioissaan ja lisää ne varovasti seokseen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja sekoita täytteen joukkoon. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kiehuvaa vettä ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään (tai kunnes et enää malta odottaa).

Kevyttä, siis terveellistä!

 

Kakun päälle voi myös tehdä kiilteen tai koristella sen haluamallaan tavalla. Meillä se menee yleensä täysin pelkistettynä, eikä ole vielä jäänyt syömättä. Pohja on kuivahko, jos tykkää kovemmasta kosteammasta, niin voi lisätä voin määrää hieman. Kakkuun kuluu siis n. 2 levyä valkosuklaata, mutta meillä mies tiesi ostaa varalta 8 (!!) levyä.

Aika pomminvarma menestys esimerkiksi äitienpäivänä (ei tarvi sitä uunia lasten kanssa, ne voi vaikka syödä suklaata murskata niitä keksejä ;)

Kaikki muu jää kesken paitsi keksipaketti

Sisko sen sanoi, kaikki muu jää kesken paitsi keksipaketti. Paremmin ei olisi voinut tätä fiilistä tiivistää.

Kaaos ei olisi ehkä niin hallitsematon, jos nämä langat saisi jotenkin käsiinsä. Ahdistavaa on myös jakaa vastuu ja luottaa toiseen suurissa remonttiin liittyvissä asioissa. Tuleekohan kaikki nyt varmasti hoidettua ja muistaakohan se mies nyt hoitaa kaiken? Ihan niin kuin muka itse osaisin paremmin, kun en mistään remonttiin liittyvästä mitään ymmärrä. Saati niistä autoista tai rakennusluvista. Ehkä siihen mieheen voi jo luottaa, onhan tuota koulutettu jo kohta 11 vuotta ;)

Dominot ei jää kesken, koskaan!

Tänään olen hoitanut rästihommia: lähettänyt kirjeen esikoisen päiväkotiin kuvien kanssa (vastauskirjeen toivossa), maksanut rästi laskuja, irtisanoutunut Norjan Farmasialiitosta (ja SOS barneby:stä, riittäähän, jos on Unicefin jäsen Suomessa?), siirtänyt papereita pinosta toiseen (niillä ei ole vieläkään lopullista arkistointipaikkaa), suunnitellut lipaston maalaamista (ennen kuin vaatehuone eli loistava maalaushuone täyttyy uudelleen ääriään myöten), hinnoitellut lisää kirppistavaroita (jos vaikka viikon vielä jaksaisi), tyhjentänyt lisää muuttolaatikoita (eilen sain lajiteltua melkein kaikki lastenvaatteet. Anopille vaan terveisiä, että ei tarvita enää lisää ;) ), siivonnut (pakko, huomenna tulee lisää vieraita), lähettänyt synttärisankarille kuvia (ja sensuroinut pahimmat ;) )kieltänyt miestä paljastamasta äitienpäiväyllätystä (jos sellainen nyt on tulossa?), pessyt esikoisen kädet ja naaman vedenkestävän tussin tahroista (taas, mistä se niitä oikein löytää?), säikähtänyt ovatko yläkerran vessaan ilmestyneet ötökät luteita (eivät onneksi, vaan jotain muuta yhtä ällöttävää, mutta ei vaarallista), ottanut yhteyttä meitä ennen taloa vuokranneeseen naiseen (onko natsi vuokranantaja ollut natsi jo ennen meitä?), vastaillut viesteihin (monta jäi vielä odottamaan), etsinyt muistilistoja (jos muistaisi missä kaikkialla niitä on!) ja pyrkinyt viivaamaan mahdollisimman monta kohtaa yli, ennen kuin vauva herää päiväunilta.

Jos en saa äitienpäivälahjaksi Pariisin lomaa, niin Pentikin Eden astiastokin käy (niin kuin meillä ei jo olisi noita kippoja ja kuppeja tarpeeksi...)

Kaikkea sitä ehtii, kun herää aivan liian aikaisin. Nyt voisin syödä niitä keksejä, mutta niitä ei ole. Ne on syöty jo kauan sitten! Josta tulikin mieleeni, että pitää lähteä tekemään juustokakkua niille huomisille vieraille :P