perjantai 15. maaliskuuta 2013

Indiedaysin DIY vinkit

Indiedays järjesti jokunen aika sitten DIY-kilpailun ja päätin osallistua siihen tuolla hurmaavalla pesupalloprinsessahameella. En todellakaan uskonut voittavani (enkä rehellisesti sanottuna toivonutkaan, kun en nyt juuri laukuista perusta) palkintona ollutta laukkua, mutta minulla oli voittajaidea!! kilpailuviettini pakotti minut osallistumaan. 

Tume-laukku

Mietin pitkään osallistuisinko viinipullonkorkeista tehdyllä muistitaululla, mutta se nyt ei varsinaisesti ollut oma ideani. Angry Birds -housut ovat mainiot, mutta siinä on mielestäni kyse vain neuleohjeesta, ei mullistavasta DIY-vinkistä. Mutta pesupalloa en ole muiden nähnyt uusiokäyttävän, ainakaan hameena. Kertoo kai enemmän minusta kuin muiden idearikkaudesta/köyhyydestä... Joka tapauksessa yllätyin varsin positiivisesti (olin jopa hieman ylpeä), kun huomasin hamevinkkini löytyvän kunniamainittujen listalta.


Kovassa käytössä tuo hame on edelleen, toivottavasti selviää muutostakin vielä ehjänä. Muita mainitsemisen arvoisia kisaan osallistuneita vinkkejä löytyy tämän linkin takaa (ne kuulokkeet oli kivat :) ).

torstai 14. maaliskuuta 2013

Sylvi

Ah, kohta on kunnolla kevät ja voi heivata nuo toppatakit varastoon ja ottaa tämän ihanuuden käyttöön :) Tuossa pakkaillessa hipelöin viimeisintä suurta neulomissaavutustani, Sylviä. Mari Muinosen suunnittelema kaunis neuletakki oli kyllä kaiken sen vaivan ja ajan arvoinen mitä se vaati. 


Ohjeen bongasin jo vuosia sitten, mutta kesti kauan ennen kuin löysin mieleiseni langan (ja AIKAA) tämän toteuttamiseen. Langaksi valikoitui lopulta Drops garnin Eskimo turkoosina. Harmi, että se huopuu niin herkästi, vähän hirvittää raahdinko käyttää koko takkia, mutta lanka oli muuten niin sopiva neuleeseen ja niin ihanan värinen, että pakko se oli tähän ottaa. Kun viime kesänä makailin sohvalla olympialaisia katsellen päätin, että nyt tai ei koskaan. Kaksi viikkoa kestäneet kisat riittivät melkein, projekti venyi vain vähän päättäjäisten jälkeen. Tässä auttoivat tosin myös 9 numeron puikot, joilla nuo helmineuleosiot valmistuivat lähes itsestään. Selän kaunis köynnöskuvio oli myös helpompi kuin miltä näyttää, koska nuo terälehdet neulotaan erikseen. Köynnökset on toteutettu ihan tavallisella palmikkotekniikalla. Nuo koristehakaset täydentävät kokonaisuuden ja ne ovat jotenkin tosi norjalaisia, joten siinäkin mielessä sopivat hyvin juuri omaan neuleeseeni :)


Yksi haaste oli tuo maha... Kunto oli vähän niin ja näin raskausaikana ja sovittamalla ei saanut kyllä mitään käsitystä takin istuvuudesta, mutta kyllä tässä ennen kesää jo ollaan sellaisissa mitoissa, että tuon kehtaa päälleen pukea.
 
Sylvin ohje on tilattavissa täältä. Se on valitettavasti vain englanniksi, mutta kuvat ovat selkeät, joten pienellä vaivalla ohje on täysin tulkittavissa. Mari Muinosen blogi, MadeByMyself löytyy taas tämän linkin takaa.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Løiten lys

Kukkia

Muuttokuormaa keventääkseni olen hullun raivolla polttanut kynttilävarastojani savutahroiksi kattoon. Mutta näistä Løiten lysin kynttilöistä en raahdi luopua. Omamme ovat jo laatikoiden kätköissä, mutta tässä muutama esimerkki hienoista luomuksista (vähän eri luokkaa kuin Party Lite...).

Mansikkavati

Kuusimetsä
Peikko poikineen

Løiten lys toimii vanhan mehu- ja viinitehtaan tiloissa Hedmarkissa Løtenissä. Kaikki kynttilät valmistetaan siellä käsin ja tehtaan lisäksi tiloissa on suuri kynttiläkauppa. Kaupan esillepanot kynttilöineen ja muine koristeineen ulottuvat neljään kerrokseen, 3000 neliömetrin alueelle, joten kyseessä on ihan virallisestikin nähtävyys. Løtenin lisäksi myyntipisteitä löytyy Bergenistä, Haugesundista, Løkenistä, Narvikista, Tromsøstä ja Tønsbergistä (ei enää Lillahammerista :( ). Suppea valikoima tuotteita on myös saatavissa nettikaupan kautta.

Hääkattaus

Suosittelen lämpimästi poikkeamaan putiikissa, jos satutte lähistölle!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vaipat kompostiin?!

"Kai sinä tiedät, että vaipat voi kierrättää?" kysyi tyttäreni hoitaja tässä kerran. "MITÄ? Onko minua huijattu koko ajan?" oli ensireaktioni (tosin en sitä ehkä huutanut niin kovaa ääneen kuin pääni sisällä). "Joo, kertakäyttövaipat laitetaan biojätteeseen. Ne on sellasia paperivaippoja. Ei sun tarvi mitään kestovaippoja enää käyttää, nää on paljo helpompia!"

Onhan se huomattu, että täällä Norjassa on moni asia paremmin, mutta kai fysiikan lait täälläkin sentään pätevät? Asiahan piti selvittää, eihän tämä käy. 

Ja kyllähän siellä kierrätysyhtiön ohjeistuksessa ihan selvästi lukee: Kertakäyttövaipat biojätteeseen. Perusteluna tälle käytännölle on se, että biojäte tyhjennetään kahden viikon välein, kun taas paperi ja sekajäte vuorokerroin eli neljän viikon välein. Kakkavaipat aiheuttavat ilmeisesti niin paljon hajuhaittoja, ettei niitä voi kesäkuumalla antaa hautua kuukautta ennen kaatopaikalle kärräämistä ja säiliöt ovat liian pieniä valtaisien vaippavuorten säilömiseen. Sekajätteen noutaminen kahden viikon välein olisi taas liian kallista kunnan talouden kannalta. Eli toisin kuin jotkut vanhemmat virheellisesti käytännöstä johtuen luulevat, muovivaipat eivät ole yhtäkkiä ihmeellisesti alkaneet maatua (eivätkä muuttuneet paperivaipoiksi), vaan vaipat erotellaan biojätteestä ja viedään sitten sinne kaatopaikalle 500 vuodeksi mätänemään. Lillehammerissa ne ilmeisesti lähetetään poltettavaksi, mutta ymmärsitte varmaan pointtini?

Äitiyspakkauksen kestovaippoja

Mutta jotta tässä nyt olisi jotain valoa tunnelin päässä, niin Innherred Renovasjon (Trondheimin lähistöllä Verdalissa toimiva kunnallinen kierrätysfirma) on lähtenyt tukemaan lapsiperheitä kestovaippahankinnoissa. Jos ostaa 1000 kruunulla kestovaippoja, voi saada 500 kruunua takaisin tämän hakemuksen täyttämällä. Mahtavaa!

Havainnointikuva vaippojen pussittavasta roskiksesta.

Toinen asia, joka pistää vereni kiehumaan ovat nämä, ah niin kätevät, vaipparoskikset! Että laitetaan nyt vielä vähän lisää muovia muovin päälle, ettei vaan kakka haise vessassa. Voisi olla vahvoilla siinä vuoden turhake äänestyksessä! Vaikka viimeksi tänään turhautti taas noita harsoja taitella, kun olisi muutakin tekemistä, kuten bloggaaminen pakkaaminen, niin en silti niistä luovu. Hyvän omantunnon lisäksi on ainakin meidän pesueen 2 * n. 6000 kertakäyttövaippaa pois sieltä kaatopaikalta. Ja sitä paitsi kestovaipoissa on niin kivoja kuviakin :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Naisten kymppi -ja minä- kolmekymmentä vuotta

Vuoden mutsi bloggaajat Katja ja Satu haastoivat lukijansa naisten kympille ja yllytyshullu kun olen laitoin mitään ajattelematta epäröimättä viestiä eteenpäin. Mukana ollaan!

Naisten kympille pääset sinäkin täältä!

Ja mukana todella ollaan.... Mitähän taas tuli luvattua. Juoksin pesäpallourani jälkeisinä kesinä pari puolimaratonia, mutta se oli 2 lasta ja x määrä vuosia sitten. Mutta tässä sitä nyt sitten pitäisi keksiä kuinka pari päivää ennen kolmekymppisiä kykenisi juoksemaan naisten kympin... 26.5. siis pärähtää, maaliin asti päästään tyylistä tinkimättä!

Pinterest motivation ;)

Käykää ihmeessä inspiroitumassa juoksun huumasta, mukana menossa ovat lisäkseni:

Satu Salamatkustaja
Katja Project Mama
Lydas Gravid - raskaana
Lähiömutsi
HelloAochi Yksi, kaksi, meitä on vain kaksi
Rouva Ruuhka Rouvan Ruuhkavuodet
Liina Pudonneita omenoita
Dorit Paspartuu
Nonariina Kahvia ja unelmia
Valeäiti
Vihreä lintu

 Hahaa, löysin muuten lenkkarit! (Mutta en kokeillut niitä vielä jalkaan, otetaan yksi asia kerrallaan.)

Jos juostaiski näissä?
 
PS: Ehdin jo kehumaan, että Tenat saadaan firman piikkiin, joten sanoista tekoihin. Nähtäväksi jää, juostaanko Tenat paidoissa vai housuissa vai sekä että ;D

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Hr Ping Vin

Jos nauru pidentää ikää, niin mä en varmaan kuole koskaan :D En oo nimittäin koskaan nauranu yhtä paljon kuin eilen illalla. Meidän apteekkari kutsui meidän työpaikan ja kahden sivuapteekin työntekijät luokseen syömään ja uskokaa tai älkää, niin ehkä tosikoilta vaikuttavat farmaseutit ja proviisorit osaavat todellakin pitää hauskaa :)

Hr Ping Vin

Tunnelma oli alusta asti katossa ja tuo Herra Ping Viini antoi vielä lisävauhtia. Tuon hatun alla on nimittäin viinihana, ja kuten eräs meistä totesi "Det er der det spennende er!" ;) Ohje pingviinin ompeluun (ja muitakin viinihahmoja) on tilattavissa Northern Quiltsin sivuilta. Taitavat olla norjaksi, mutta kyllä kokeneelta ompelijalta taitaa kaavojen mukaan onnistua kielellä kuin kielellä!

Vin Helge

Ikimuistoisia hetkiä ilta täynnä, näitä ihmisiä tulee kyllä niin kova ikävä. En voi kuin toivoa, että olen yhtä onnekas työyhteisön suhteen Suomessakin :)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naisten päivän ilta

Bongasin Wilhelmiinan blogista aika osuvan tarinan äidin ja isän illasta, joten päätin laittaa sen teillekin jakoon.

Äiti ja isä istuivat katselemassa televisiota.

Äiti sanoi: minua alkaa väsyttää, on myöhä ja taidan lähteä nukkumaan.



Hän käveli keittiöön, heitti ohimennen tuolille jääneet vaattet

pesukoneeseen, silitti yhden paidan ja ompeli napinkin.

Hän teki muutaman voileivän valmiiksi aamua varten, otti 

pakastimesta sulamaan seuraavan päivän lounasta varten lihan, 

tarkisti onko aamiaismuroja riittävästi ja täytti sokeriastian.

Hän keräsi samalla pöydälle jääneen pelin laatikkoon, kattoi pöytään

mukit ja lautaset ja latasi kahvinkeittimen aamua varten valmiiksi.

Sitten hän laittoi puhelimen lataukseen, kasteli kukat, tyhjensi 

roskiksen ja ripusti pari pyyhettä kuivumaan keittiön naulaan.



Hän haukotteli ja suuntasi makuuhuoneeseen päin pysähtyen eteisen pöydän

ääreen, kirjoitti opettajalle muistilapun, jätti rahaa pöydälle retkeä varten

sekä nosti lattialle pudonneen tehtäväkirjan pöydälle. 

Samalla kirjoitti ystävälleen onnittelukortin, teki kauppalapun 

sujauttaen ne käsilaukkuunsa. 

Kylpyhuoneessa hän puhdisti kasvonsa 3-in-1 aineella, levitti

yövoidetta, harjasi hampaansa ja viilasi vielä kyntensäkin.



Isä huusi olohuoneesta: "eikö sinun pitänyt mennä nukkumaan?"

"olen menossa" hän vastasi, vaihtoi veden koirankuppiin, nosti

kissan ulos, tarkisti että ovet olivat lukossa ja sytytti pihavalon.

Hän kurkisti vielä lastenhuoneisiin, sammutti yövalon, stereot, tv:n, 

ripusti paidan naulakkoon, keräsi lattialta likaiset sukat sekä kävi

lyhyen keskustelun yhden lapsensa kanssa, joka valvoi vielä 

kotitehtäviään tehden. 

Makuuhuoneessa hän laittoi herätyskellon soimaan, otti esiin

seuraavan päivän työvaatteensa, oikaisi kenkätelineen ja lisäsi kuuden

tärkeimmän tehtävän joukkoon kolme asiaa.

Hän kävi makuulle ja lausui iltaruokouksensa ja laittoi silmät kiinni.



Samoihin aikoihin isä sammutti television, sanoi -ei erityisesti

kenellekään sanojansa osoittaen- 

menevänsä nukkumaan, ja meni nukkumaan. 

Ja sitten mies ihmettelee, miksi minun mielestäni on niin rankkaa olla "vain kotona"... 

Mitä minä sanoin!

Kävimme nimittäin juurikin eilen kiivaan asiallisen keskustelun siitä kuunteleeko mies minua, jos kuuntelee, niin milloin, ja mistä voin tietää milloin hän on kuullut ja milloin kuunnellut ja onko hän mahdollisesti jopa rekisteröinyt kuunnelleensa minua. Aika yleinen tilanne meillä on nimittäin sellainen, että selitettyäni pitkät pätkät ja varmistaessani sitten, että tulin ymmärretyksi saan vastaukseksi kysyvän Niin? lausahduksen. Mies aikoi ainakin yrittää parantaa tapansa ja minä yritän vastavuoroisesti parantaa nalkuttamisen keskustelun tasoa.

Nauttikaa naisten päivästä naiset! Ja miehet voivat hipsiä sinne kukkakauppaan ja ostaa varalta jotain rehuja sille naiselleen, niin ei tarvitse (ehkä) sitä nalkutusta tänään kuunnella ;)