perjantai 8. marraskuuta 2013

Kirje viranomaiselta

Olen viime viikot ja kuukaudet odotellut kuumeisesti kirjepostia milloin norjalaiselta NAVilta, milloin työttömyyskassa ERKOlta, milloin kaivannut KELA-korttien saapumista koko perheelle. Tuntuu virastoissa tuo homma kestävän aivan kohtuuttoman kauan. Onneksi sentään jossain toiminta on tehokasta:



Tiesin kyllä odottaa tätä kirjettä, mutta en arvannut sen tulevan näin nopeasti (neljässä päivässä)! Nimittäin evakkoreissulla eräs linnunpönttö välähti, josta päättelinkin salamannopeasti kyseisellä risteysalueella vallitsevan, ei 80, vaan 60 kilometrin tuntinopeusrajoituksen. Oikein meni. Nopeutta oli 79 km/h, joten sakkohan sieltä napsahti. Ei kun... kyselylomake? Minua ei ole ennen poliisin taholta lähestytty moisin kirjein, joten kummastelin uutta diplomaattista rakentavan keskustelun politiikkaa päivänselvässä asiassa. 


Ruksi kohtaan myönnän rikkeeni ja tulojen kohdalle voi puhaltaa saman kuin alkometriin, puhdas nolla (ei sitä kyllä taidettu edes kysyä). Kiitos automaattiselle liikenteenvalvonnalle kuitenkin muistamisesta. Tämä kirje lämmitti kovin vastauksia janoavaa mieltäni, kun parin sekunnin ajan ehdin luulla, että myös muut virastot ovat löytäneet nykyisen osoitteeni. Ottaisivat mallia Teistä, niin eivät menisi kaikki verorahat hukkaan!


Petyin kyllä hieman, kun kirjeen mukana ei tullut kuvaa kyseisestä tilanteesta. Olisi ollut mainiota nähdä oma ilme; selitän suu vaahdossa jotain elämää tärkeämpää, enkä huomaa nopeusrajoituksen vaihtumista. Täti nuokkuu juttujeni vuoksi vänkärin paikalla ja takapenkillä kajastaa tabletin hiipuva valo, sen pyöritettyä askungen (tuhkimo)-piirrettyä non stoppina jo lähemmäs tuhat kilometriä putkeen. Sen olisin kehystänyt seinälle. Voiko niitä tilata jostain?

3 kommenttia:

  1. ei kuulema poliisihallinto osaa laittaa sitä sakkoa kotiin asti kuitenkaan enää nykyään. vaan kun tuohon vastaat niin saat toisen lappusen jossa sitten pyydetään sakko itse hakemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä jo luulin, että tässä pääsee helpolla :D

      Poista
  2. Eksyin sun blogiisi mutkien kautta(takk Ylvis og Norge :D ) Sain ite pönttösakot toissakesänä. Auto oli iskän nimissä, joten sille meni asiasta kirje ja iskä oli että ei hän oo ajanu kun oli toisella puolen maata eikä muka tienny kuskia. Sit se oli käyny poliisilaitoksella kattomassa kuvan ja todennu et katos, mun tyttärenihän se siinä. :D Sitten mulle tuli parin päivän päästä postissa kirje, että pitää käydä poliisilaitoksella ja siellä näyttivät kuvan että tunnistanko itseni ja ikävästi se kuski oli mun näköinen. Maksoin sitten samalla sen pikavoittoni. Eli luulisin, et ainakin jos sanoo, ettet vaikka oo varma kumpi sillä hetkellä ajoi, sä vai sun tätisi tms. niin sais nähdä sen kuvan.

    VastaaPoista