Pulkkamäki

Jos teillä ei ole omia lapsia, niin tehkää niitä. Tai lainatkaa naapurin lapsia. Niitä nimittäin tarvitaan rekvisiitaksi, kun lähtee pulkkamäkeen!

Meillä pulkkamäki alkaa kotiovelta ja loppuu postilaatikolle. Tässä radassa vaikeusastetta lisäävät kaide ja roska-astiat, joihin ei parane jäseniään kolhia. Miinuksena mainittakoon myös se fakta, että tätä mäkeä ei voi kiertää, eikä siinä ole hissiä. Se on kiivettävä ylös JOKA IKINEN PÄIVÄ, halusi tai ei... Positiivista siinä on läheisen sijainnin lisäksi toisaalta se, että eipä ole naapuritalot maisemien edessä ;)

Kivenheiton päästä löytyy sitten vähän isompi mäki! Olympiahallien vieressä on kunnon pulkkamäki, jonne oli muitakin Tapaninpäivän laskijoita eksynyt. Vauhti oli kaksivuotiaalle vähän turhan kova, vaikkei edes laskettu ylhäältä asti.

Mitenkähän sinne Pohojammaalle sais siirrettyä pari vuorta täältä Norjasta?

Ikävä

Kiltti rakas joulupukki Korvatunturin

tiedät että uuden nuken lahjaks toivoisin

tiedät että uuden takin, 

hiihtokengät, tupsulakin

tarvitsen, mut sentään niistä 

nyt mä luovunkin.

Takki, nukke, tupsulakki, kengät niitä en

pyydä sulta lahjaksi nyt muuta tarvitsen.

Lahja on se parhain vasta,

jos saan äidin sairaalasta

jouluks kotiin silloin oisi 

joulu joulujen.

Kirje Korvatunturille säveltänyt Toivo Kärki, sanoittanut Reino Helismaa ja Johan Wiik.

Yksitoista vuotta sitten tämä joululaulu soi joulupöydässämme ja kaikkien kädet olivat ristissä. Äiti ehti kotiin ja istui kanssamme. Hän kävi huoneessani joulupäivänä, mutta en aavistanut sen olevan viimeinen kerta. Tapaninpäivänä hän joutui taas sairaalaan, eikä tullut enää kotiin, vaan vietti viimeiset viikkonsa sairaalassa perheen ympäröimänä.

Toivolla on uskomaton voima, joka suojelee tulevalta. Usko auttaa hyväksymään, vaikka elämän julmuutta ei koskaan ymmärrä. Ikävä jää, mutta se ei ole enää pakahduttavaa. Kyyneleet valuvat taas, vaikka luulin niiden jo kauan sitten loppuneen. On silti helpompi hengittää.

Hyvää joulua sinne pilven päälle.

Joulupatja

 JOULUPATJA

eli ohje kummottos viätetä hiano joulu

1. Raahata parisänkyn patja huusholli

suurimma huane lattial.

2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi,

kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.

3. Laiteta ovi hualellisest lukku

ja puhelimet piironki alalaatikko.

4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste

ja –eläinten kans.

5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut.

Nousemine ja murhettumine on kiället.

6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

-Heli Laaksonen

Joulukuusi

Havahduin torstai-iltana hirvittävään meteliin. En heti ymmärtänyt mistä oli kyse. Kuulosti siltä kuin lumi olisi pudonnut voimalla katolta, tai ehkä se oli joulupukki. Ikkunaan koputettiin ja kuulin jonkin kahisevan. APUA! Nyt joku hullu tirkistelijä/paljastelija on löytänyt meille!

Se oli mieheni. Hän oli ihan täysissä pukeissa, ulkona oli pakkasta. Hän oli käynyt ostamassa kuusen. Raahannut sen koko matkan kotiin, vaikka aiemmin oli puhetta, että haetaan se pulkalla (meillä ei ole autoa). No hän oli aplodinsa ansainnut, vaikka säikäyttikin minut melkein hengiltä.

Siinä se nyt komeilee, keskellä olohuonetta. Rakastamassani kuusenjalassa, en ole koskaan nähnyt kauniimpaa. Koristeita ei voi ripustaa alimmille oksille, koska esikoinen rikkoisi ne leikkisi niillä. Nyt kuusi luultavasti kaatuu, kun hän koittaa kurkotella ylemmille oksille. Otan tietoisen riskin.

Ensi vuonna on kaksi kiipeilemässä, omassa kodissa, omasta metsästä kaadettuun kuuseen, koko suku ympärillä. Kyllä pienistä asioista saa paljon iloa. 

Lopettakaa tekin jo stressaaminen. Ei sinne kaappeihin kukaan katso. Joulu tulee huomenna, vaikka kattoa ei olisi ripsitty. Lapset ovat onnellisia, vaikka eivät saa kaikkea toivomaansa. Vaimokin leppyy jossain vaiheessa, vaikka saisi taas herätyskellon tai vastaavan lahjaksi. Jouluyöhön mennessä "pahin" on ohi, ja voi ottaa iisisti. Sytyttäkää pari kynttilää tai laittakaa takkaan tulet. Vähän joulumusiikkia, hyvä kirja tai elokuva. Älä katso uutisia, siellä kuitenkin kerrotaan maailman pahuudesta, se voi odottaa. Pistä villasukat jalkaan. Älä siivoa lahjapapereita ja naruja vielä, kyllä ne ehtii. Ole hetki ihan hiljaa ja kuuntele. Sinua ympäröi kaikkien rakkaiden toive rauhallisesta ja kauniista joulusta. Nauti siitä. 

Toivon teille kaikille ihanaa, rauhallista joulua rakkaidenne kanssa!

Nothing tastes as good as being fit feels

Äitien tekemää ruokaa

Hyvä vinkki PT:ltä: Sen sijaan, että herkuttelisit joulun aikaan joka päivä usean viikon ajan, niin valitse kaksi herkuttelupäivää, esim. jouluaatto ja uudenvuodenaatto. Anna itsellesi lupa mässätä silloin niin paljon kuin haluat ja pidä muuten kohtuus jouluherkkujen suhteen. 

Herkkua on siinä monenlaista...

Käykää ulkoilemassa perheen kanssa, juoskaa koiran kanssa lenkillä, laskekaa lasten kanssa pulkalla, taluttakaa isovanhempia hautausmaalla, auttakaa isää lumitöissä. Saa toki laiskotellakin, mutta ei kannata koko joulun aikaa käyttää oman kunnon sabotoimiseen.

Ylös, ulos ja lenkille!

Juo enemmän vettä kuin viiniä, syö enemmän rosollia kuin konvehteja, kävele enemmän ulko-ovelle kuin jääkaapille.  

I told you so!

 Nothing tastes as good as being fit feels. Paitsi ehkä salmiakki.

Nomnomnom

Tornerose

Jos en olisi niin tyytyväinen ammatinvalintaani kuin olen, haluaisin ehkä olla kukkakauppias. Tai personal trainer. Tai Aira Samulin (kahdeksankymppisenä haluaisin ehdottomasti olla Aira Samulin!). Haluaisin saada ihmiset hyvälle tuulelle. Kadehdin kukkakaupan työntekijöitä, jotka saavat viettää koko päivänsä näin kauniissa ympäristössä.

 

Vaikka voisinkin ostaa tuolta suunnilleen kaiken (siis haluaisin, en ehkä pystyisi ennen sitä tulevaa lottovoittoa), niin sain lopulta valittua SEN OIKEAN. Tornerosesta lähti siis pieni pala joulutunnelmaa mukaani. Joulu saa tulla!

Ilkeilevän äidin piparkakkutalo

Ei ole helppoa olla mun mies. Sääliksi käy. Olen suorasanainen muutenki, mutta nyt hormonimyrskyssä on vielä hermoki pinnassa koko ajan. Tulee sanottua kaikenlaista. En aina jaksa itsekkään omia juttujani. Voispa joskus ottaa lomaa, jonku toisen pään sisälle. 

Tässä otteita piparkakkutalkoista:

Minä: "Pidä nyt kiinni." Mieheni pitää kiltisti kiinni leivinpaperista samalla, kun kaulin talon alustaa. Muutaman ihan asiallisen kommentin jälkeen (koskien jauhojen lisäämistä) minä: "Ois pitäny tarkentaa, että pidä leivinpaperin lisäksi suuski kiinni. Teet vaan niinku mä sanon." Noin kolme sekuntia tämän jälkeen pohja repesi tarttuessaan kaulimeen kiinni.

Taloa kootessa: 

Minä: "Tää ois paljo helpompaa, jos mua ois kaks." Mieheni oli muka edessä eikä pitänyt osia oikeassa kulmassa kiinni.

Miehen hyväntahtoisesti todetessa "Älä tiputa niitä paloja" minä: "Mulla ei oo koskaan käyny mielessä, että nää palat vois tippua tänne kuumaan sokeriin, mutta nyt mä en mitään muuta aattelekkaan. Kiitti vaan. (Voit vieläki pitää sen turpas kiinni ja teet vaan niinku minä sanon!)"

En voi muuta kuin olla kiitollinen, että miehelläni on tarpeeksi huumorintajua, jottei hän suutu minulle useita kertoja päivässä, vaan antaa kommenttieni mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kuten kaiken muunkin sanomani. En voi itselleni mitään. Sisälläni asuu pieni ilkeä ihminen, joka näyttäytyy aivan liian usein.

Noin viisi minuuttia talon kokoamisesta ja ensimmäisten kuvien ottamisesta toinen puoli talon katosta ratkesi ja tippui alas. Ensi vuonna en piirrä yhtä kaltevaa kattoa teen piparkakkutalon valmiiden ohjeiden mukaan ja käytän margariinia voin sijaan niinkuin viisaammat olisivat tehneet jo tänä vuonna. Yksin. Ettei tarvitse sitten syytellä koko ajan toisia (vaan olla ihan itsekseen pahalla päällä monta päivää).

Onneksi veljeni on rakennusalan insinööri enkä minä. Tämä vapaalla kädellä piirretty piparkakkutalo riittänee todisteeksi. Veljeni myöskin suunnittelee tulevaan kotiimme laajennuksen enkä minä. Ja hänellä on lehmän hermot. Thank God!