tiistai 8. tammikuuta 2013

Nalletakki Hilla-Eevertille

Jengitakki päällä heti pienestä pitäen, saa nähä mitä tästä tulee...

Meidän tyttö kulkee vieläkin työnimellä, vaikka ikää tulee jo kolme kuukautta tällä viikolla ja passikin saatiin jouluviikolla. Ristiäiset pidetään Suomessa, emmekä pääse reissuun ennen kuin reilun viikon päästä. Kotona virallista nimeä on käytetty satunnaisesti, mutta nyt olen kieltänyt pyytänyt miestäni välttämään sen käyttämistä esikoisen kuullen, koska isosisko on jo sen oppinut ja mölöyttelee sitä koko ajan. Puhun itse vauvasta ja siskosta, koska olen niin vanhanaikainen, että haluan nimen säilyvän salaisuutena ristiäisiin saakka. Teimme niin myös esikoisen kohdalla ja jotenkin ristiäiset tuntuivat hienommilta, kun niissä oli jotain muutakin jännitettävää kuin montako erilaista kahvileipää on tarjolla.

Mieheni puhuu Arielista, siskoni Hilla-Eevertistä ja isäni Olli-Rebekasta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sukulaiseni olivat kuulleet tuon Olli-Rebekan väärin: "Oili-Rebekka, mutta sehän on kiva nimi". No offence, jos jonku nimi on Oili-Rebekka, mutta ei se nyt ihan top10-listalle mahtunu, eli jotain muuta on luvassa.

Ihania nappeja!

Nämä kuvat eivät nyt tee ihan kunniaa tälle hurjan hienolle, siskoni neulomalle, "prätkähiirineuletakille". Takki on neulottu tällä Dropsin ohjeella pienin muutoksin, mm. tasku on jätetty pois. Tuo nallelogo selässä on kirjottu päälle. Vielä on vähän iso, mutta sopiipahan sitten pidempään, kun vauva kasvaa niin nopeasti :) Lankoina on käytetty Sandnesgarnin Lanett Babyull värejä  3082 ja 8513.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti