Mitähän sitä tekisi ensi viikon perjantaina; Vain elämää on nyt ohi. Toinen tuotantokausi oli viihdyttävä, joskin ei niin yllätyksellinen kuin ensimmäinen ja ehkä vähän tylsähkökin (odotukset saattoivat tosin olla vähän epärealistiset). Sellaisia timantteja kuin Erinin tulkinta Mieti mitä jää -kappaleesta tai Katri Helenan uudelleen sanoittama Elossa taas ei tällä kaudella mielestäni löytynyt. Pidin kyllä Anna Abreun Kylmästä lämpimään -versiosta ja Jukka Pojan Jäätelökesästä, Pauli Hanhiniemen End of love spektaakkelista ja Juha Tapion Luotsiveneestä, mutta en taida silti levyä ostaa.
Leikitelläänpä hetki ajatuksella, miltä näyttäisi Paulan päivä? Päivä aloitettaisiin ensinnäkin nukkumalla piiitkäään! Rahka-amupalan jälkeen heräteltäisiin kropat Clarissan (huom. Norjan parhaan ryhmäohjaajan, klik klik!) Cardio step interval -tunnilla (mulla on niitä niin kova ikävä). Hän olisi upottanut soittolistalleen LeAnn Rimesin Can't fight the moonlightin. Lukioikäisenä ajattelin, etten koskaan kyllästy tuohon lauluun, enkä ole vielä kyllästynyt. Sitä kuunneltiin paljon tyttöporukalla, kun ajeltiin rinkiä keskustassa (oh my, niitä aikoja). Lounaalla syötäisiin jotain ihan törkeän hyvää salaattia ja keittoa ja kuultaisiin minulle tärkeitä kappaleita. Yksi niistä on Egotripin Lydia. Tuo vähän tuntemattomampi Egotripin kappale on ollut jostain syystä minulle tärkeä. Siihen ei liity mitään tiettyä hetkeä, se on vain hyvä ja on harmi, ettei se koskaan lyönyt läpi. Tässä Egotripin ehkä tunnetuin hitti, joka on kulkenut matkassa jo Irlannin harjoittelun ajoilta:
Lounaan päättäisi virsi Kuule minun ääneni. Kertoisin, kuinka yritin pitää itseni kasassa hyräilemällä mielessäni tuota rippikoulusta tuttua virttä samalla, kun pidin äitini kädestä kiinni hänen viimein saadessa rauhan syövän tuskilta. Sitten vähän itkettäisiin yhdessä (koska se kuuluu ohjelman formaattiin).
 |
| Anna Abreun kuva kaapattu täältä. |
Leikitelläänpä hetki ajatuksella, miltä näyttäisi Paulan päivä? Päivä aloitettaisiin ensinnäkin nukkumalla piiitkäään! Rahka-amupalan jälkeen heräteltäisiin kropat Clarissan (huom. Norjan parhaan ryhmäohjaajan, klik klik!) Cardio step interval -tunnilla (mulla on niitä niin kova ikävä). Hän olisi upottanut soittolistalleen LeAnn Rimesin Can't fight the moonlightin. Lukioikäisenä ajattelin, etten koskaan kyllästy tuohon lauluun, enkä ole vielä kyllästynyt. Sitä kuunneltiin paljon tyttöporukalla, kun ajeltiin rinkiä keskustassa (oh my, niitä aikoja). Lounaalla syötäisiin jotain ihan törkeän hyvää salaattia ja keittoa ja kuultaisiin minulle tärkeitä kappaleita. Yksi niistä on Egotripin Lydia. Tuo vähän tuntemattomampi Egotripin kappale on ollut jostain syystä minulle tärkeä. Siihen ei liity mitään tiettyä hetkeä, se on vain hyvä ja on harmi, ettei se koskaan lyönyt läpi. Tässä Egotripin ehkä tunnetuin hitti, joka on kulkenut matkassa jo Irlannin harjoittelun ajoilta:
Lounaan päättäisi virsi Kuule minun ääneni. Kertoisin, kuinka yritin pitää itseni kasassa hyräilemällä mielessäni tuota rippikoulusta tuttua virttä samalla, kun pidin äitini kädestä kiinni hänen viimein saadessa rauhan syövän tuskilta. Sitten vähän itkettäisiin yhdessä (koska se kuuluu ohjelman formaattiin).
Lounaan jälkeen käytäisiin pelaamassa vähän pesistä, minka jälkeen vetäydyttäisiin rentoutumaan kylpyyn ja hierontaan. Päivällisellä tarjottaisiin hirvenlihaa jollain itselleni uudella valmistustavalla (jos niitä vain löytyy?). Pääruoan jälkeen muisteltaisiin opiskeluaikaa ja vedettäisiin porukalla snapsilaulu, mielellään itse sanoitettu tutulla melodialla, tyyliin Kolme yötä tenttiin on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät Mönkkösen. Urpo laskit väärin, tentti meni jo! Jälkiruokana olisi mahdoton määrä herkkuja, jotka eivät vaikuttaisi vaatekokoon nousujohteisesti seuraavana päivänä. Mässäilyn lomassa tunnelmoitaisiin Sitter neppå brygga -kappaleen tahdissa. Se on norjalaista räppiä, josta en ymmärrä puoliakaan, mutta tuo kohta sitter neppå brygga ser neppå Mjøsa kolahtaa (toisen suosikkiohjaajani veli on kyseisessä bändissä ja Jannicken tunnilla tämä biisi oli usein loppuvenyttelyjen taustamusiikkina). Ilta päätettäisiin neulomalla valmiiksi keskeneräisiä töitä ajalta ennen lapsia ja nauramalla viinilasillisen ääressä suurella ystäväporukalla. Taustalla soisi koko Take Thatin tuotanto (koska en osaisi valita vain yhtä kappaletta niiden kaikkien ulkoa osaamieni joukosta).
Koska kyseessä oli ajatusleikki, päivään sisältyi
Minkälainen sinun päiväsi olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti