keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vaatehuone -ennen ja jälkeen

Vaatehuone ennen.

Vaatehuone valittiin pintaremonttikohteista ensimmäiseksi, koska jos kaikki menisi perseelleen, niin virheet ei haittaisi täällä niin paljon säilytystilaa tarvittiin heti. Projekti aloitettiin tavaramäärän raivaamisella pois huoneesta, lajittelemalla, hävittämällä, säästämällä sekä kierrättämällä. Rautapohjassa* tuli ravattua kerta jos toinenkin, ennen kuin tämä huone valmistui. Kaikki pinnat pestiin aluksi maalipesulla. Katto käsiteltiin Tixomatt sisäkattopohjamaalilla ja pintaan tuli Siro himmeä (sävynä F497 paperi). Hyllyt maalattiin Tikkurilan Otex tartuntapohjamaalilla ja pintaan tuli Helmi kalustemaali puolihimmeänä (sävynä vakioväri listavalkoinen). Levyseinät maalattiin suoraan Tikkurilan Jokerilla (sävy F487 damasti). Paneeliseinästähän piti tulla suunnilleen sen näköiset, kuin esim. täällä, mutta mäntypaneeli oli niin keltainen, että vasta kolmas kerros Bloom paneelivaa (poutapilvi) peitti keltaisuuden, jolloin peittyivät myös puunsyyt ja haluttu vaikutelma jäi puuttumaan. Jatkossa paneeliseinätkin maalataan. Lattian käsittelystä kerroinkin jo aiemmin täällä. Tulipas nyt paljon linkkejä, mutta siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa :)

Vaatehuone jälkeen, ilman hyllyjä ja roinaa.

Tässä saatte myös vähän käsitystä tulevasta, sillä lattia tehdään samalla tavalla kautta linjan; eli mies hioo, petsaa ja lakkaa x 7, niska limassa, sillä aikaa, kun minä vedän lonkkaa. (Niska limassa, kun eihän siinä sohvalla ilma kierrä, niin.) Myös seiniin tulee paikoittain sama maali ja yläkerran paneelikatto toteutetaan samalla sävyllä.

Anno-laatikoissa lasten vaatteet pysyvät järjestyksessä koon mukaan ja hyllyn alla on tilaa kengille.
 
Lisää Anno-laatikoita ja paperitkin sopivat nykyään hyllylle, eikä lattialle heti oven viereen.

Anno-laatikot ratkaisivat lastenvaatteiden arkistointiongelman. Niihin kun lätkäistiin vielä Dymolla nimet päälle, niin kyllä nyt kelpaa kälyjen tulla tuleville lasteni serkuille vaatteita valitsemaan (mites, joko niitä on tulossa, anyone?)

Ikean Expedit hylly ja Kassett-laatikot toivat lisää kaivattua säilytystilaa ja hylly toimii samalla laskutasona.

Tiedän erään Melukylän talon, jonne nämä pitsipeitot ja täkit varmasti kelpaisivat ;) Täytyy ottaa ne hyötykäyttöön sitä mukaa, kun huoneita valmistuu.
 
Uudistettu vaatehuone on ollut jo tovin käytössä, eikä se ole vielä aivan piripintaan asti täynnä (jes, hyvä me!). Alunperin suunniteltiin myös noiden hyllyjen uudistamista, mutta tulimme lopulta siihen tulokseen ettei jaksa että vanhat hyllyt ovat palvelleet hyvin ja saisivat jäädä maalikerroksella paikattuina.

Tankotilaa on, no voiko sitä koskaan olla riittävästi?

Vanhoja äitiyspakkauksen makuupusseja löytyy vielä kaksi. Tekisiköhän lisää peittoja autoon?

Tila vaikuttaa paljon suuremmalta, vaikka neliöitä ei ole tullut lisää. Kuutiota tuli kyllä vaikka kuinka, kun vanhat romut hävitettiin :) Nyt tuolta on helppo löytää etsimänsä ilman, että järkyttyy samalla. Miltäs muutos näyttää teidän silmiinne?

4 kommenttia:

  1. Hei kiitos tästä postauksesta! Meillä on tällä hetkellä yläkerta remontin alla, ja sinne tulee kaksi juurikin samanlaista vinttikomeroa. Kiva saada vähän osviittaa, miten hyllyt kannattaa sijoitella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laitahan kuvia blogiin, kun remontti etenee! Tuo matalakattoinen "hukkatila" on kyllä parhaassa käytössä säilytystilana. Kannattaa muuten miettiä valaistus hyvin, että näkee sitten penkoa tavaroita :)

      Poista
  2. Tulipa hieno!

    Kai nuo kuvat saavat vain tilan näyttämään suuremmalta? Iskee meinaan kateus jos se on oikeasti noin iso :D

    Meillä on vaatehuone tehty myös tuonne hukkatilaan, mutta on niin pieni, että jo ovesta astuessa saa kumartua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameran linssi vääristää vähän, mutta kyllä tuo aika tilava on. Sopii seisomaan ihan hyvin, vaikka katto lähtee heti laskemaan. Mutta ei varmaan sellaista perhettä ja kotia löydy, missä säilytystilaa olisi liikaa? ;)

      Poista