Mielensäpahoittaja

Tänään ainekirjoitushaaste saa jatkoa naisille (ainakin itselleni) niin kovin helpon aiheen parissa. Saanko esitellä:

Mielensäpahoittaja

Naisella on etuoikeus pahoittaa mielensä mistä tahansa ja milloin tahansa. Halusi tai ei. Sitä ei aina itsekään voi ennakoida mielensä juonenkäänteitä, kun koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tulleessaan. Joskus, kuten tänään, tuo pahanmielenkätyri oli ompelukone. Tai saumuri. Tai oikeastaan ne verhot, jotka on tarkoitus ommella ylijäämäpaloista. Eihän siitä mitään tule, kun tällä omalla kokemuspohjalla lähtee ompelemaan rullakappaverhoja sellaisesta tilkkutäkistä. Ei tule suoraa saumaa, eikä riitä hermo, mutta periksikään ei voi antaa. Prkl.

Viime viikolla pahoitin mieleni (en muista enää mistä) ja revin sitten kynsinauhoja ja kynsiä siinä kiukuissani. No sattuipa sitten niin, että peukaloni kynsi liuskoittui siinä ohessa ja suutuspäissäni repäisin sen irti, jolloin kauhukseni huomasin katsovani kynnen tyvessä kynsipohjaa hermoineen ja haavanesteineen kynnen sijaan. Hirveä paniikki päälle ja tarvittavat toimenpiteet tuhon suojaamiseksi. Tuska oli aikamoinen ja siitähän se sitten paha mieli vain otti lisää tulta alleen. Prkl.

Ja niin kuin siihen paljaaseen kynsipohjaan ei olisi jo valmiiksi sattunut tarpeeksi, niin sehän piti tietysti seuraavana päivänä lyödä jääkaapissa johonkin terävään reunaan, niin että veri lensi ja seuraavat pari tuntia täristiin shokin jälkimainingeissa sohvalla peiton alla. Eikä ole mitään iloa yläasteella käydystä näppiksen kurssista ja siellä opitusta kymmensormijärjestelmästä, kun tässä nyt yhden käden etusormella tätä tekstiä hakataan. Hukkaan meni sekin aika, olisi kannattanut käydä köksän tunnilla, niin ei tarvitsisi aina lasten syödä voileipiä lounaaksi. Prkl.
 

Mies on myötätuntoinen ja yrittää lohduttaa, mutta se ei auta, että hän käy itse koulutuksissa ja kertoo terveisiä tutuilta ja kysyy sitten miten täällä on pärjätty. No en ole kuule kateudeltani saanut muuta tehdyksi kuin itkettyä menetettyä ammattitaitoa, ihmissuhteita ja kynttä. Ei minusta enää mihinkään muuhun ole kuin kakkavaippoja vaihtamaan, eikä oikein enää siihenkään, kun en halua sitä itseään vasten hermoja. Prkl.

Kakasta puheen ollen kuopuksen vaippaihottuma talttui kertakäyttövaipoilla ja sekös otti kestovaippailijaa aivoon. Eikö sen pitäisi mennä juuri toisinpäin? Että luonnonkuidut ovat parempia vauvan pyllylle kuin muovi. Mutta ilmeisesti kuivuus oli parempi kuin yön läpi märkä vaippa kuopuksellemme. Mutta mikä siinä on, että niiden kertakäyttövaippojen pitää haista niin imelälle? Varmaan jollekin kedonkukkasille yrittävät tuoksua, mutta kyllä on sellainen löyhkä, että mieluummin haistelen kyllä ihan sitä pissaa, tietää ainakin, että pitää vaihtaa se vaippa. Prkl.

Ja sitten, kun on jo valmiiksi niin hyvä mieli, niin esikoinen vielä onnellisena rutistaa hymy huulilla: "Äiti, sinulla on iso maha. Niinku muumilla. Niinku samanlainen!" Mitä siihen sitten sanot? Perseelleen meni sekin dieetti taas. No en sanonut, mutta mietin. Ihme on kun ei herkkuja syömällä vyötärö löydy! Prkl.

Ja luntakin satoi taas ja tuli pakkanen. Se oli lyhyt kesä se. Prkl.
 

Opettajan kommentti: Minä niin mieleni pahoitin, kun et aloittanut "Kyllä minä sitten niin mieleni pahoitin". Ei muuta. Hyvin kuulostaa menevän.

Arvon uuden haasteen laatijan ASAP, kunhan tästä illasta ensin selvitään ilman kenenkään romahtamista.