Barseltreff

Kaikki, joilla on ystäväpiirissään pienten lasten vanhempia, ovat varmasti nähneet facebook-statuspäivityksiä heidän rakkaan kullannuppunsa elopainosta  ja pituudesta sekä siitä, kuinka viime yönä nukuttiin jo neljä tuntia putkeen, mutta sen jälkeen valvottiin taas kolme tuntia, ja kuinka pienokainen jo ihan selvästi neljäviikkoisena sanoi äiti, ihan varmasti sanoi, isäkin kuuli.

Olen kaikkien vastaleivottujen äitien ja isien puolesta pahoillani. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että kun ympärivuorokautinen valvominen ja lapsen hoito pehmittävät aivot, sitä saattaa vähän vieraantua muiden tavallisesta arjesta, johon ei luonnollisena osana kuulu kakkavaipan sisällön värianalyysi. 

Lillehammer helsestasjon

Neuvolat Norjassa tarjoavat tuoreille vanhemmille tukipalveluna barseltreffin kerran viikossa. Kyseessä on vapaaehtoinen, ilmainen kokoontuminen 0-7 viikkoisten vauvojen vanhemmille (meillä on muuten etuoikeus olla toinen Norjan neuvoloista, josta löytyy myös miespuolinen terveydenhoitaja ja mieheni kävikin hänen juttusillaan pari vuotta sitten). Tapaaminen on hyvin vapaamuotoinen, käsikirjoittamaton tunnin sessio, jossa on äitien lisäksi yksi terveydenhoitajista paikalla. Ensin esittäydytään lyhyesti ja sitten aletaan puhua. 

Ja mehän puhutaan! Me puhumme juuri niistä asioista, jotka eivät voisi pätkääkään kiinnostaa ketään muuta, kuin ihan samassa tilanteessa olevaa toista äitiä. Me puhumme siitä, kuinka lapsi ei nukahda illalla kuin liesituulettimen tohinaan tai isän vasemman käden pikkurilli suussa. Me puhumme siitä, kuinka lapsi huutaa kuin syötävä nälkäänsä, mutta kieltäytyy silti imemästä rintaa muuta kuin vasemmalla kyljellä äidin makoillessa hänen vieressään. Me puhumme siitä, miten työkaverin hyvää tarkoittava kommentti "Ehkä teillä ei ole vielä tarpeeksi hyviä iltarutiineja." kaksiviikkoisen vauvan vanhemmalle saattaa äidin huutamaan melkein epätoivon partaalla, ettei mitään rutiineja vielä edes ole, kun ei vauva erota yötä päivästä vaan nukkuu korkeintaan puolitoista tuntia kerrallaan herätäkseen taas syömään ja kakkaamaan. Me puhumme siitä, miten miehemme ovat maailman raivostuttavimpia, kun he kahdeksan tuntia nukuttuaan toteavat aamulla hyväntuulisena, että nukkuipa vauva hyvin, kun itse olet koko yön pitänyt toisella kädellä tuttia vauvan suussa, ettei se huutaisi koko yötä. Me puhumme myös siitä, miten miehemme ovat maailman parhaita miehiä, kun he tuovat pyytämättä herkkuvoileivän väsyneen äidin eteen ja sitä syödessään äiti muistaa, ettei olekaan muuta suuhunsa laittanut sitten puolikkaan omenan, jonka söi joskus päivällä, aikaa ei voi muistaa, koska kello on tarpeeton kapistus (vauva ei siitä ymmärrä kuitenkaan mitään), mutta kauan siitä omenasta on joka tapauksessa jo kulunut. Me puhumme siitä, miten vauvan paino oli noussut vain 157g tällä viikolla, kun viime viikolla se nousi 315g, tuleekohan minulla tarpeeksi maitoa vai pitäisikö vauvalle antaa vastiketta? Me puhumme siitä, miten anoppi voikin olla niin ärsyttävä vanhanaikaisine neuvoineen, mutta on samalla niin ihana, kun vahti vauvaa hetken, että ehti ihan oikeasti käydä suihkussa. Siis pestä hiuksetkin, eikä vain juosta suihkun läpi! Me puhumme siitä, miten kylmä tai kuuma ulkona on, voiko sinne mennä näin pienen kanssa, ja jos voi, niin kuinka pitkäksi aikaa? Ja mitä sille vauvalle pitäisi laittaa päälle, mistä sen tietää onko sillä kylmä tai kuuma, kun ei se osaa puhua ja se itkee muutenkin koko ajan? Mitä ovat nuo pilkut otsalla, ihottuma päälaella, punoitus pyllyssä ja rähmä silmissä?? 

Yksi parhaita asioita barseltreffissä on, että siellä kierrätetään nimilista. Emme ole mitään anonyymejä mammoja, vaan ihan tavallisia äitejä, joilla on tarve jakaa kokemuksia keskenään. Parhaista ryhmistä saa sydänystäviä loppuiäksi. Vai mitä sanotte siitä, että eräs barselgrupp Norjassa on pitänyt yhtä jo 34 vuoden ajan noin kerran kuussa. Aika hienoa vai mitä? Oma rakas REMADAHME-ryhmämme on edelleen kasassa, mutta kokoontumiset ovat ymmärrettävästi harventuneet töihin paluun jälkeen. Pari viikkoa sitten pidimme kuitenkin yhteiset kaksivuotissynttärit ja pikkujouluja tässä odotellaan jo kieli pitkällä :)

 

Mielestäni Norjassa ovat asiat hyvin. Puhuminen on parasta lääkettä (vaikka lääkealalla olenkin). Uskon, että näistä kohtaamisista on suuri lohtu lukemattomille äideille. Sitä on välillä niin kovin huolissaan vauvastaan ja epäilee jokaista tekoaan. Ja sitä on niiin tärkeä saada vertaistukea ja kuulla, että muut ovat ihan yhtä huolissaan ja raivoissaan ja onnessaan. En tiedä miten asiat ovat Suomessa, mutta toivon todella, että jokin vastaava systeemi on käytössä, koska vertaistuki on korvaamatonta! Jo pelkkä barseltreffistä kertominen keventää mieltäni.

Varoituksen sana vielä teille rakkaille lapsettomille ystävilleni, että vaikka pyrin täällä kertomaan monipuolisesti ihan tavallisista asioista ja pysytellä yleisesti kiinnostavissa aiheissa, niin välillä lipsahtaa vauvoista vaahtoamisen puolelle. Pienet tyttöni ovat kuitenkin suurin asia elämässäni, joten en heitä täysin täältäkään sulje pois.