keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Strong is the new skinny!

Thank God! Minä en ole koskaan ollutkaan langanlaiha, enkä tällä tahdonvoimalla koskaan tule olemaankaan, mutta vahva olen. Olen pienestä asti pelannut pesäpalloa ja voimaharjoittelu kuului jo varhaisessa vaiheessa harjoitteluun. Niistä ajoista tosin on jo aikaa, mutta koen, että tietty voimataso on edelleen olemassa.

Nyt kahden lapsen synnyttämisen jälkeen se voima on tosin hautautunut tuonne imetysvaatteiden alle. Sixpacin tilalla on kengurupussi ja omaatuntoa lyötiin oikein kunnolla moukarilla, kun uskaltauduin sovittelemaan vanhoja vaatteitani kaappia siivotessa... Pitkä on matka, mutta onneksi on olemassa Elixia!
Xyclingsal Elixialla, ihana tähtitaivas!
Joukkueurheilutaustaisena viihdyn edelleen joukossa. Jos pitäisi lähteä lenkille löytyy aina jokin tekosyy, jolla lenkin voi siirtää seuraavaan päivään. Ryhmätunnille on jotenkin helpompi mennä, kun se on tiettyyn aikaan ja kun sinne kerran on mennyt, niin ei sieltä kehtaa kesken kaiken lähteä poiskaan. 

Motivaatio pitäisi kuitenkin löytyä. Imettävä seitsenviikkoisen vauvan äiti saakin näyttää vähän väsyneeltä ja kulahtaneelta, eikö saakin? Mutta onko pakko? Paikallinen Elixia järjestää juuri sopivasti tänä iltana luennon aiheesta "Strong is the new skinny" ja ajattelin kengurupusseineni uskaltautua Norjan kauneimpien naisten sekaan kuuntelemaan illan antia. 

Iltaa mainostettiin mm. vapaasti suomentaen näillä sanoin: "Me tunnemme terveyshyödyt ja esteettisest edut, joita voimaharjoittelulla on naisille. Me tiedämme miten se toteutetaan. Monille on kuitenkin hankalaa asettaa itselleen konkreettinen suunnintelma, välitavoitteita matkalla kohti päätavoitetta ja tärkeimpänä määrittää itselleen tavoite, joka on harjoittelun arvoista. Tule mukaan iltaan, jossa saat apua kuinka motivoida itseäsi henkisesti, jotta tavoitteesi olisi helpompi saavuttaa. Mieti tavoitteesi valmiiksi ennen kuin tulet, jotta saat illasta kaiken irti."

Täällä se vahva nainen pitäisi sitten saada esille!
 Mulla on yksinkertainen tavoite. Make me fabulous! Mun mielestä se on ihan realistinen tavoite ;)

Kuvat paikallisen Elixian sivuilta.


1 kommentti:

  1. Kuulosti hyvältä tuo Norjan Elixian tsemppipuhe.. Oispa tääläki tuommosia luentoja niin oisin heti paikalla! No, ehkä ne rantautuu tännekki josaki vaiheesa (kehuin täälä jo teidän vaunu-/nukkumisparkkia ja imetysnurkkausta :)

    t. Sini

    VastaaPoista