Eloa

Tabula rasa - tyhjä taulu. Sitä oli tuvan hirsiseinän vastapäinen vaalea tapettiseinä. Vaan ei ole enää! Vastapainoksi kaivattiin katseenvangitsijaa ja tässä se nyt on.

Jo joskus Kuopiossa minulla oli hämärä, utuinen visio hirvitaulusta, mutta ajatukset sen suhteen ovat tässä vuosien varrella muuttuneet ja jalostuneet. Nuoruuden pelikaverini (jonka kanssa mentiin seiskalla välitunnilla naimisiin tikkareiden kera - ei tästä sen enempää :D ) Milla on alkanut maalata tauluja myyntiin tässä jokin aika taaksepäin ja hän oli mitä loistavin valinta kokoamaan ajatukset taululle. Vuodatin tietysti tapoihini kuuluen monisyisesti Millalle kaiken mahdollisen, jonka vain muistin tähän aiheeseen liittyen. Puhetulvasta hän onnistui nappaamaan oleellisimman: asetelman, värimaailman, tyylin. En itsekään oikein tiennyt mihin lopputulokseen päädytään, mutta onneksi oma ammatinvalinta on ihan toisella saralla.

Ensivaikutelma oli vaalea, mutta siinä taisi vain koneen näyttö valehdella, koska seinällä värit olivat juuri oikeat. Mietittiin, tulisiko luontoa kuvata realistisemmin, mutta tämä tuntui lopulta oikealta. Omalle mielikuvitukselle jää riittävästi tilaa tulkita teosta ilman alleviivaavaa esittämistä. Mieskin tykkäsi tästä kovasti, mikä oli vain plussaa, koska oikeastihan häneltä ei näissä asioissa kysytä mielipidettä kuin vain tavan vuoksi ;)

Käypä vilkaisemassa muitakin Millan töitä facebookissa -> Eloa!

Palkinnon uusiokäyttö DIY

Muistona menneistä pesäpallouran menestysajoista (kröhöm, ensimmäinen vuodelta -95) kaapeissa on pyörinyt vanhoja palkintoja ja olen pitkään miettinyt, että mitä niillä tekisin. En raaskisi heittää poiskaan, mutta oikeasti, eihän noita kukaan tuollaisenaan enää tarvitse.

#95 #forever

Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt vanhoista leluista tehtyjä purkin kansia ja siitä kai se ajatus sitten lähti...

Raskain vaihe oli tietysti hillopurkin tyhjentäminen uutta käyttöä varten ;) Tämän projektin toiseksi raskain vaihe oli etiketin liuottaminen ja rappaaminen. Kynsilakan poistoaineella sai sitten viimeisetkin liiman rippeet pois. Palkintopohjassa patsasteleva pelaaja oli mutterilla kiinni, joten sen sai helposti irti. Purkin kanteen ajattelin vain napauttaa reiän, mutta se osoittautui kannen aliarvioimiseksi. Se taipui vasta poranterän alla (ja jos joku kysyy, niin EN ole tylsyttänyt mitään työvälineitä tätä tehdessä).

Kohtuullisen tuskanhien vuodattamisen jälkeen reikä oli oikean kokoinen ja sain ruuvattua ukkelin paikoilleen. Onhan tuo nyt aika pähee :D Ainakin mun mielestä ja muiltahan ei kysytä. Olin ajatellut spray-maalatakin kannen ja ukkelin, mutta taidan jättää tuollaiseksi. Nyt vaan täytyy löytää vitriinistä tilaa uudelle tulokkaalle. Kokeilkaapa itsekin, mielikuvitus on vain rajana mitä tällä tekniikalla voi tehdä. Ensin täytyy tietysti ansaita nuo palkinnot ;)

PS. Pahoittelen vähintääkin välttäviä kuvia. Sotaleskellä ei ollut tämän stressinlievitysprojektin aikana aikaa perehtyä kameran saloihin enempää, kun kolme lasta pyöri jaloissa. Stressi lievittyi ja toisella kertaa sitten taistellaan asetusten kanssa.

Selviytyjäpöllö

Tiedättekö, en ole mitenkään kovin tunteellinen ihminen. Teen päätökset järjellä, en sydämellä. En ole kovin herkkä ja itken harvoin. Miestäni kutsun etunimellä, koska se on hänen nimensä, eikä minulla ole hänelle lempinimeä. En pidä turhasta hempeilystä. Olen joskus miettinyt, että olenko rakentanut kuorta äidin kuoleman jälkeen välttyäkseni samanlaiselta maailmanlopulta, vai olenko vain tällainen luonteeltani. Oli miten oli, tällainen olen, enkä haluaisi muuksi muuttua. 

Jotkin asiat pääsevät kuitenkin tämänkin kuoren alle ja yksi niistä on Reetta. 

Viime syksynä, samana päivänä, kun todistus lääkehoidon arviointi -koulutuksesta tuli postissa, kävin päivällä viemässä virkattuja selviytyjäpöllön aihioita keräykseen. Sanoin vielä, että tuon jo nyt, kun en tiedä pääsenkö illalla talkoisiin - en olisi päässyt, koska olin synnyttämässä. Kyseessä oli keräys paikkakuntalaisen koululaisen, viisi vuotta leukemiaa sairastaneen Reetan ja hänen perheensä hyväksi. Saatatte ehkä muistaa hänet, uutisointia oli parhaillaan valtakunnan tasollakin jonkin verran. Reetan tilanne oli hyvin poikkeuksellinen ja varoja kerättiin, jotta Reetta pääsisi Saksaan hoitoihin. Yhteisöllisyys Reetan perheen auttamiseksi oli upea kokemus. Jokainen teki sen mitä pystyi, virkkasi pöllöjä, järjesti konsertin tai salibandypelin perheen hyväksi. Itsekkyys ja välinpitämättömyys olivat kaukana ja palattiin välittämisen ja inhimillisyyden juurille.

Reetan taistelu päättyi keskiviikkona. En oikein tiennyt mitä ajatella. Moni esitti perheelle osanottonsa ja uskon myötätunnon olevan vilpitöntä. Minä en osannut oikein surra ja mietin, että onkohan tämä nyt ihan normaalia. Ei itkettänyt, vaikka toki olin surullinen perheen puolesta. Päällimmäisenä tunteena oli kiitollisuus.

Kiitos Reetta. En koskaan tavannut sinua, mutta olet opettanut minulle jotain merkityksellistä. Elämä voi olla täysi, vaikka se jäisi lyhyeksikin. Minä luotan siihen, että kaikki järjestyy - niin sinun kuin meidän kaikkien kohdalla. Sinulla on upea perhe ja läheiset. Minulle sinä olet selviytyjä, vaikka olet nyt poissa. Selviytyjäpöllö loppuun asti.

Kuva: Tiina Piippo

Reetan äidin blogi löytyy osoitteesta: http://reettanoomielina.blogspot.fi/. 

FOMO

Opin tänään radiosta uuden termin: FOMO -fear of missing out. Vapaasti suomennettuna "pelko siitä, että jää jostain paitsi", ja tämä koskee nimenomaan sosiaalista mediaa. En ymmärrä miten tää on menny ohi. Mitähän muuta oon missannu?

FOMO

Kotiäidin portit ulkomaailmaan ovat kaupan kassa ja some, mitäpä sitä kaunistelemaan. Luen uutiset lähinnä somen kautta. Huomenna iltapäivän puolella saapuva lehti ei paljon lämmitä, kun uudet uutiset ovat jo otsikoissa. Klik klik klik klik, linkit vaihtuvat ja siirrytään lennossa tunnetilasta toiseen, harvoin syventymättä perusteellisesti mihinkään. Huono, mutta hyvin tyypillinen tapa kuluttaa median ja kanssasomettajien tuottamaa sanahelinää.

Rokotteet, maahanmuutto, SOTE, Vain elämää, nyhtökaura, doping, klikkijournalismi, vapaaehtoistyö, medialukutaito, itsekritiikki, rokotteet, itsekkyys, yhteisöllisyys, kissavideo, Pokemon go, pakkolait, neuleohje, kesäksi kuntoon, brexit. Huoli, pelko, turva, toivo, rauha, levottomuus, rohkeus, ilo, sarkasmi, yleissivistys, humaanius. Ahdistus, riittämättömyys, kaaoksen sietokyky, pienuus ja suuruus, vuorovaikutus. Pitäisi pystyä enempään, mutta pystynkö tähänkään vähään?

Siinäpä purukumia lauantai-illaksi. Välillä tulee tunne, että minut on tarkoitettu tekemään täällä jotain paljon enemmän. Enemmän kuin olemaan äiti ja vaimo ja tytär. Vaikuttamaan. Ja välillä tuntuu, ettei edes lasten hampaiden pesusta selviä ilman romahdusta. Tasapainon löytyminen, itsensä haastaminen, onnellisuuden löytäminen ja sen säilyttäminen - siinäpä haasteita loppuelämälle. Yöunet lähenee, kun meni näin syvälliseksi (ja raskaaksi, kun on ollu lasten kans kaks päivää yksin. Respect yksinhuoltajat!). Toisella kerralla taas jotain hömppää, tasapainon vuoksi. Peace.

Vuosipäivä

Hyvää blogitaukovuosipäivää! Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi bloggasin ja voi, kun on ollut tätä ja teitä ikävä! Tässä on ollut kuitenkin melkoiset kaksi vuotta takana, antakaas kun kerron;

Taidettiin viimeksi jäädä siihen, että sain lopultakin töitä. Työ osoittautui koulutusta vastaavaksi, kuten toivoinkin ja sitä oli vähintäänkin riittävästi, kuten kuntapuolella on tapana olla. Ajoin kuuliaisesti 100 kilometria suuntaansa, kunnes lonkat eivät enää kestäneet ja jäin sairaslomalle - jolta jäin suoraan äitiyslomalle. Lonkat olivat siis kipeitä hormonaalisista syistä (mitään raskaustestiä tarvi, kun nivelet kertoo kyllä mistä on kyse). Perheemme akkavalta on toisin sanoen voimistunut yhdellä mahtavalla yksilöllä, ikää neidillä on mittarissa pian 11 kuukautta. Jalkaa poden kyllä valitettavasti vieläkin, mutta eiköhän se tästä. Tyttö syntyi lokakuun iltana ja saman päivän aamuna sain postista tämän:

Aamulla tutkinto kädessä ja illalla tyttö!

Pitkään haaveilemani lääkehoidon arviointi -koulutus alkoi syyskuussa 2014 eräänä torstaina ja työt alkoivat seuraavana maanantaina, joten kiirettä piti ja seuraavana lukukautena opinnot jatkuivat lääkehoidon kokonaisarviointi -erityispätevyysopintojen parissa. Yhteensä 35 op:n verran on tullut opiskeltua kliinistä farmasiaa, moniammatillista yhteistyötä, potilastapauksia ja tietokantojen käyttöä. Kevyesti tuli aliarvioitua työn määrä (35 op = 945h  = 118 (á 8 h) työpäivää = karkeasti sama kuin tekisi uudestavuodesta juhannukseen 5 päiväistä työviikkoa opintojen parissa), mutta tunnollisesti juuri ennen deadlinea ahkeroin työt valmiiksi ja täytyy kyllä sanoa, että koen olevani nyt aidosti asiantuntija lääkehoitojen suhteen. Perustin siis myös toiminimen samaan soppaan, ja jottei tulisi vapaa-ajan ongelmia, niin olen nykyään Farmasialiiton edustajistossa, kirkkovaltuustossa ja toivottavasti ensi kevään vaalien jälkeen myös kaupunginvaltuustossa. Remonttia on tehty hiljalleen (se ei ole varmaan koskaan valmis), enkä ole unohtanut myöskään käsitöitä. Urheilun kyllä unohdin lähes puoleksitoista vuodeksi tuon lonkan vuoksi ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Kuntokuuri on edessä nyt kun paukut ehkä riittävät viimein siihenkin. Lapset kasvavat, niin että kohina käy ja edelleen tuo mieskin tuossa menossa pysyy mukana, vaikka parisuhde on ollut käden ulottuvilla tuossa kirjahyllyllä pölyttymässä. 

Että sellaista. Hengästyttääkö sinuakin?

Plan ahead

I'm alive and well! :) Lähes joka päivä oon miettiny blogia, vitsit ku en tänäänkään ehtiny kirjottaa. Mulla on niin paljo kerrottavaa, etten tiiä mistä alottaa. 

No tiedänpäs, MÄ SAIN TÖITÄ!!! Sairaala-apteekista proviisorin virka, aivan huikeeta. Pääsen viimein tekeen sitä, mihin on koulutus ja mistä oikeesti tykkään. Kuka nyt siitä välittäis, että matkaa on sata kilsaa suuntaansa? Mies hoitaa lapset hoitoon ja takas kotiin, niin ei tarvi edes aamuisin painia eteisessä. Luksusta, jos minulta kysytään. (Älkää kysykö mieheltä, sillä ei oo vielä aavistustakaan, mihin se on joutunu...)

Tämä tarkoittaa siis sitä, että loputtomalta tuntunut aika kotona loppuu viikon päästä. Mitä tekee hän sen sijaan, että tekisi jotain oikeasti hyödyllistä? Siis kirjoittaa tietysti blogia (mikä on hyödyllistä), mutta järjestelee myös kollaasin tietokoneen yläpuolelle... jep...

Syksyn - ja loppuelämän - motto voisi olla tämä: plan ahead. Aloitetaan siitä, etten lupaa milloin palaan tänne, mutta palaan. 

PS: Me noustiin pesäpallossa sarjaporras ylöspäin naisjoukkueen kanssa. Ei huonosti eläkeläiseltä ;)

Kalajoen loma-asuntomessut

VAROITUS! Luvassa kaikkien aikojen kuvaoksennus. 

Kävin ystäväni kanssa Kalajoen loma-asuntomessuilla inspiroitumassa ja hakemassa vielä lisäideoita remonttiimme. Ja niitähän löytyi, kas tässä: 

Olohuoneita.

Taide kohtaa kierrätyksen.

Julkisivut.

Yksityiskohtia.

Kesäkeittiöitä.

Keittiöitä.

Terassituoleja.

Saunojen kirjoa.

Makuuhuoneita vol.1

Makuuhuoneita vol.2

Makuuhuoneita vol.3

Lastenhuoneita.

Yksityiskohtia ulkona.

Vessoja.

Koukkuja.

Seinämateriaaleja.

Keittiövarustelua.

Kodinhoito- ja pesuhuoneosastoa.

Pöytiä ja penkkejä.

Yksityiskohtia.

Pesutilojen varustelua.

Paljuja ja uima-altaita.

28 kohdetta ja 22 kollaasia to be exact. Ja yksi hajonnut kamera, mutta ei siitä sen enempää... :/ 

Asuntomessuneitsyys on siis mennyttä ja ensi kerralla tiedän viisaampana ottaa mukaan a) järkkärin sijaan pokkarin ja b) ison laukun sijaan vyölaukun :D Tungoksessa on kevyempi mennä, kun ei ole niin leveä joka suuntaan. Suosittelen myös kunnon kenkiä ja riittävää tauotusta eväiden kera. Hyvä seura ja sää on myös plussaa! Itselläni oli erittäin paljon iloa seurasta, ei niinkään säästä. 

Mutta kuka, milloin ja millä rahalla kaikki nämä haaveet toteuttaa??