tiistai 16. huhtikuuta 2013

Yli 150 pyyhettä ja 70 tyynyliinaa

Jos joku uskaltaa tuoda tähän taloon vielä yhdenkin pyyhkeen lisää, niin saa selkäänsä. Sama koskee lakanoita. Olen ollut monta päivää hautautuneena noiden pinojen alle.

 
Yhdistettyämme kotoa löytyvien (antiikkisten), Kuopion muuttokuormasta löytyneiden (halpojen, joihin opiskelijalla oli varaa/perittyjen) sekä Norjasta tuotujen laadukkaiden (kröhöm, Ikea) pyyhkeiden ja lakanoiden kirjavan joukon, sain lopputulokseksi yli 150 pyyhettä, 70 tyynyliinaa, 50 pussilakanaa ja 20 alulakanaa.


Ärsyttää. Eivät nuo minnekään sovi, eikä kukaan tarvitse noin paljon lakanoita ja pyyhkeitä. Osa niistä täytyy hävittää tavalla tai toisella.
 

Mutta hävittäisinkö isäni äitiyspakkauksesta (tai millä nimellä äitiysavustus lie siihen aikaan on kulkenut) saatuja pikkupyyhkeitä, jotka ovat astiapyyhkeinä palvelleet jo vuosikymmenten ajan (ja jotka eivät muuten ole yhtään kuluneet)? Vai hävittäisinkö osan mummuni virkkaamilla pitsireunuksilla koristelluista pyyhkeistä? Tai jonkin jo lähes läpinäkyvistä suosikkilakanoista, jotka eivät käytännössä koskaan edes tilaa sieltä kaapista vie, kun ovat joko käytössä tai pyykkinarulla? Elämän suurten kysymysten ja pyyhe/lakanavuorten parissa filosofointi jatkuu...

Pinterestistä löytynyt vinkki pakata pussilakana tyynyliinan sisään, jotta käyttövalmis pakkaus olisi helposti löydettävissä on osoittautumassa hieman epäkäytännölliseksi. Tai ainakin epäsiistin näköiseksi. Taidan purkaa nuo ja lintata lakanat kuten vanhoina hyvinä aikoina ;)

13 kommenttia:

  1. Voi apua, aika kasat on sulla lakanoita ja pyyhkeitä :D
    Mutta mikäli jostain päätät luopua niin ainakin täällä meillä paikallinen eläinsuojeluyhdistys tarvitsee vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita, ehkä sieltäkin joku niitä tarvitseva taho löytyy. Älä siis roskiin laita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko onkin selvitellyt, mihin noita voisi viedä. Ei oikein raahdi tosiaan roskiin heittää, kun suurin osa on kuitenkin ihan käyttökelpoisia vielä. Toivottavasti joku taho ottaa vastaan :)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, taas tää hipaisuteknikka teki mulle tenät :( Hanna kukallisia antiikkisia pidetään silmällä ja toimitetaan teille, kun käydään! :)

      Poista
    2. kiitos :) ne toisten romut, toisten aarteet jne... :)

      Poista
  3. Pinterestissä tai jossain oli tehty sellainen piknik-peitto vanhoista pyyhkeistä. Surautettu jotenkin tilkkutäkkityyliin pyyhkeet sellaisenaan. Haa, löysin: http://mymateriallife.wordpress.com/2011/07/27/bountiful-beach-blankets/

    Ei nyt tietty ratkaise koko säilytysongelmaa, mutta osan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piknikpeittoja meillä ei vielä kovin monta olekaan, räsymattoja senkin edestä (niitä ollaan usein tuolla pihalla käytetty). Laitetaan harkintaan ;)

      Poista
  4. Ainakin pystytte pitämään kunnon saunabileet noilla pyyhkeillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ainakaan tarvi tupareihin ottaa kenenkään omia pyyhkeitä mukaan :D

      Poista
  5. herrijestas kuin paljon. vaikka taitaa kalahtaa pilkka omaan nilkkaan. meillä varmaan samanlainen mokoma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä löyty vielä pari kassillista lisää tuolta muuttokuormasta :/

      Poista
  6. Täällä ilmoittautuu myös yksi pyyhe ja lakana hamsteri :) Varasto on vieläkin kangaskiintiöltään erittäin täysi isännän mielestä. Viime keväänä sain tehtäväkseni käydä kyseisen materian lävitse ja loput laitettiin kirpparille myyntiin, uusia kun olivat. Moni mummu ja pappa ilmoittivat vievänsä mökille. Eli ehjä ja hyväkuntoinen josta malttaa luopua kiertoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jotenki aina aatellu, ettei kirppiksellä liiku pyyhkeet ja lakanat, mutta en oo tosin koskaan kokeillu. Sain myös hyvän vinkin lahjoittaa niitä esim. Visalan sairaalasta kotiutuville potilaille, joista monilla ei ole vara hankkia omia uusia lakanoita ja pyyhkeitä. Johonkin tämän tyyppiseen olisi kyllä järkevä nuo hyväkuntoiset lahjoittaa ja huonot sitten esim. eläinlääkäreille käyttöön. Eiköhän näistä jokainen löydä vielä oman paikkansa :)

      Poista