maanantai 5. elokuuta 2013

"Äiti rauhoitu"

"Äiti rauhoitu" -kun komensin esikoista syömään, eikä vain selostamaan asioitaan tädilleni eli mummulle.

"Äiti, nyt sinä höpsit" -kun kerroin pappan olevan pömpelissä (=pannuhuoneessa).

"Kiitos avusta isi!" -kun käskin kiittämään mummua, jota mieheni oli lähdössä viemään kotiin.

"Pappa metsästi marjoja!" -ylpeäni, kun pappa kävi ensimmäisen kerran katsastamassa viinimarjapensaiden satoa.

"Olkaa varovaisia portaissa!" -kun isi meni yläkertaan näyttämään putkimiehelle tulevaa työmaata.

"Äiti sanoo isistä" -kävellen tuvan penkin päästä päähän käden lanteilla tuima ilme kasvoillaan, kun vieraita oli paikalla. Äidillä oli selvästi ollut asiaa isille aiemmin aamulla...

"Ei, minä olen prinsessa!" -kun kysyttiin, onko hänen nimensä sanotaan nyt tässä vaikka Neiti, kun en hänen oikeaa nimeään täällä käytä.

"Äiti minä säikäsin" -kun tyttö juoksi mökillä sisälle luokseni tiputtuaan ensin pää edellä järveen (ja pappa perässä).

"Vauvalla tuli pinkki ohtaan" -kun vauva löi päänsä ja siihen tuli punainen kuhmu (pappa oli katsonut snookeria ja tyttö seurasi koko ajan, kun mies auttoi ja nosti pinkin pallon aina takaisin oikealle paikalle).

"Minä en jaksa enää nukkua" -kun mökillä oli yritetty nukahtaa parin tunnin ajan.

"Nyt tuli sotku" -kun maitolasi tippui kädestä iltapalalla tytön lähes nukahdettua pöytään.

"Äiti kato, minä sain isiltä karkin!" -kun isi oli juuri sopinut esikoisen kanssa, ettei kerrota äidille karkista.

"Käyny jo!" -kun oltiin lähdössä ulos ja käskin käymään potalla (edellisestä käynnistä kulunut useampi tunti). Toistuu joka kerta.

"Ei ole mahdollista" -kun näytin, että naula, jota pidin kädessäni on samanlainen kuin pukuhuoneen seinässä näkyvä naulankanta.

"Äiti kuuntele, kuuntele nyt" -jatkaen omia juttujaan jollain suomen ja norjan sekoituksella ottaen samalla poskista kiinni, kun yritin väliin sanoa jotain "tärkeää".

"Äiti katso, hauskaa!"

Ja lopuksi my personal favorite:

"Äiti, ei nousta vielä" -kun vauva nukkui, isi oli jo noussut töihin ja saatiin köllötellä ihan kahdestaan. 

-ja nyt kaikki on ihan että aww ;)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Leivinuuni -ennen ja jälkeen


Tästä lähdettiin liikkeelle. Leivinuuni ei ole alkuperäinen, mutta ollu talossa iät ja ajat. Jossain vaiheessa se oli verhottu peltikuorella ja nyt oli aika pienelle ilmeen päivitykselle.


 Kuoren alta paljastuivat alkuperäiset tiilet ja valitettavasti vähän muutakin...


... nimittäin asbestia. 50-luvulla oli jotain sivulevyjä kiinnitetty asbestilla, kuten siihen aikaan usein tehtiin. 


Onneksi saatiin heti seuraavalla päivälle Oulusta miehet avaruuspuvuissa töihin ja pian kriisi oli ohi.


Uutta kuorta alettiin hahmotella ja vähän hölmöltähän se tuntui laastin päälle lyödä samanlaisia tiililaattoja kuin alle jäi, mutta näillä mennään. Puuhällä oli aikojen saatossa murentunut lähes läpi asti, joten sitä paikkailtiin tässä yhteydessä myös uudelleen käyttökuntoon. Samalla vesisäiliö poistettiin ja muurattiin umpeen. Harmi sinällään, se oli lapsille mieluinen leikkipaikka, on itsekin tullut sitä hanaa väänneltyä kerta jos toinenkin :)

voi kun on taas epätarkka kuva :/

Uusi kuori näyttää maalikerroksien jälkeen tältä. Tässä käytettiin käsittääkseni jotain elastista laastia, mutta pinta ratkeili ikävästi siitä huolimatta. Leivinuunia ei ole lämmitetty vielä näillä helteillä kertaakaan, joten täällä on sormet ja varpaat ristissä, ettei laasti hilseile heti lattialle, kun lämmitetään uuni ensimmäisen kerran.
 

Yksityiskohdilla haettiin mielikuvaa, että laasti olisi joissain kohdin kulunut pois ja alta paljastuvat tiilet, mutta tästä tuli kyllä sitä ajatellen vähän liian siloteltu pinta. Tiilet olisivat saaneet olla vielä rouheammin esillä. 


Kaikkeen tottuu, sanoi eräskin remonttimies, kun saha kiinni seinään jäi....


Tämä projekti on ollut pitkään kesken. Muurarit saivat oman osuutensa jo kauan sitten valmiiksi, mutta viimeistelyn kanssa on kestänyt. Maalasimme pinnan ensin Tikkurilan Siroplast 2:lla, jonka päälle tuli Tikkurilan Luja puolihimmeä sävynä F497 paperi. Luukut hiottiin ja maalattiin Tikkurilan Termal silikonimaalilla, joka on tarkoitettu nimenomaan metallille ja kestää jopa +400 asteen kuumuutta. Ainut mutta on, että tuotteen lopullinen kovettuminen edellyttää kuumentamista 230 asteessa vähintään tunnin ajan. Nuohousluukut laitoin uuniin tunniksi ja suurten luukkujen kohdalla toivon vain, että uunin ja hällän lämmittäminen riittää maalin kiinnittymiseen, ettei se heti kolhiinnu irti. Kai se on tässäkin taas uskottava, että Rautapohjassa* tietävät mitä tekevät, kun tätä suosittelivat ;)


Viimeistely on tietoisesti hieman ontunut tässä kohdin. En kerta kaikkiaan jaksanut suojata tapettia ennen maalaamista, kun se menee kohta vaihtoon kuitenkin!

Silmä ei ole vielä oikein tottunut uuteen ilmeeseen, vaikka se paljon kevyemmältä nyt vaikuttaakin. Uskon, että kun saadaan loputkin tuvasta remontin alle ja valmiiksi, niin tunnelma alkaa olla ihan toinen ja leivinuunin uusi ilme istuu hyvin kokonaisuuteen. Nykyisessä kaaoksessa se on kieltämättä vähän irrallaan :D

perjantai 2. elokuuta 2013

Mustaherukkaterapiaa

Rakastan mustaherukoita. Jos pitäisi valita joku marja, eikä saisi koskaan enää syödä mitään muita marjoja, niin valitsisin mustaherukan. Mustikka häviäisi niukasti, muut marjat tulevat kaukana perässä (punaviinimarja jäisi lähtöviivalle). Jos saan valita teemaun rajattomasta valikoimasta, niin käsi ojentuu sitä tuttua ja turvallista blackcurrant teetä kohti. Sattuuko muuten joku tietämään mistä voi ostaa mustaherukkateetä pussiteenä ilman, että siinä sivussa joutuu ostamaan neljää muutakin eri makua joita joutuu sitten aina tarjoamaan vieraille, kun ei niitä tule itse juotua? Tai vaihtoehtoisesti, kuinka sitä voisi tehdä itse??


Norjassa tuli juotua talvisin pullotolkulla Lerum solbærsirup -nimistä mustaherukkatiivistettä (laimennettuna toim.huom.). Järkytyin nimen oikeinkirjoitusasua googlettaessani, kun vastaani tuli uutinen, jossa mainittiin pullollisen sisältävän 352 palaa sokeria!! Herrajumala, sieltä ne raskauskilot ovat siis tulleet!! Ei ole ihme, että se oli niin hyvää kuumana, kun vähän paleli reenien jälkeen, vaikka oli juuri raahautunut sen järkyttävän mäen ylös. Siinä meni muki jos toinenkin. Vastedes teen kyllä mehuni itse...


Palatakseni otsikon aiheeseen, mustaherukoiden metsästäminen, kuten esikoinen sanoo, on yksi rentouttavimmista asioista, minkä tiedän. Ei tosin selälle, auts! Ensinnäkin, ei tarvitse rämpiä ympäri metsiä etsimässä mistä niitä marjoja tänä vuonna löytyisi. Niitä joko on tai ei ole heti siinä pyykkitelineen oikealla puolella ennen kuusiaitaa. Siinä katsellessa, kun oksa toisensa jälkeen tyhjenee ämpäriin ehtii miettiä kaikenlaista. Sen lisäksi, että miettii, miksei taaskaan tullut laitettua sääskimyrkkyä riittävästi ja pukeuduttua pitkillä hihoilla varustettuun paitaan (helteelläkin!) ja käytyä vessassa ennen kuin lähti ulos ja milloinkahan tuo itkuhälytin alkaa huutaa, kun vauva parkuu toisessa päässä, niin ehtii miettiä kaikenlaista muutakin rentouttavaa. Tänään jäsentelin vähän tätä remontin etenemistä ja tulevien päivien ohjelmaa mielessäni ja vaikka näyttääkin uhkaavasti siltä, ettei pappan huone ehdi aivan upeimpaan loistoonsa hänen syntymäpäiviinsä mennessä ensi viikolla, niin ainakin yleisurheilun MM-kisoja hän saanee katsella omasta nojatuolista, omasta televisiosta ja rauhassa omassa huoneessa. Aikaa on tasan viikko.


Ja mitä muuten tekee viikon hulinasta hengissä selvinnyt aviopari perjantai-iltana, kun lapset on saatu itkun ja hampaiden kiristelyn jälkeen nukkumaan? Menee tietysti marjapensaaseen, kumpikin oman astian kanssa, toiseen mustia viinimarjoja ja toiseen valkoisia. Ei tarvinnut hirveän paljon metsästää, kun pensaiden oksat roikkuvat marjojen painosta. Pitääkin pappalta aamulla tarkistaa mitä geenimanipuloitua lajiketta tuo yksi pensas on, vai mikä lie elukka sen juurella on käynyt lannoittamassa, kun sen marjat ovat aivan järkyttävän suuria! 

Vasemmalla normaalikokoinen mustaherukka, oikealla superhyperjättigeenimanipuloitu siskonsa.

Sanoinko jo, että rakastan mustaherukoita?

torstai 1. elokuuta 2013

Fitfarmin superdieetti: lounas

Tonnikalasalaatti raejuustolla, kurkulla ja aikamoisella annoksella sitä varsinaista salaattia

Reissussa tonnikalasalaatti kurkulla, raejuustolla ja kesäsipulilla

Päivän pyttipannu: nakkeja, keitettyä kananmunanvalkuaista, vihreää paprikaa, kesäsipulia ja kesäkurpitsaa

Matkalle salaatti kurkulla, kesäsipulilla ja 3 % fetajuustolla. Lisänä nuotiolla hiillostetut nakit :)

Nakkimunakas kesäkurpitsalla ja kesäsipulilla. Nyt mua kyllä vähän naurattaa :)

Kanaa, paistettu muna ja kesäkurpitsaa

Siinähän niitä, viime aikojen lounaita. Kuten huomaatte, lounas koostuu lihasta/kanasta/kalasta, proteiinista raejuuston, fetajuuston tai kananmunanvalkuaisen muodossa ja reilusta määrästä miesten mielestä myrkkyä vihreää. Valitettavan usein tuo lihaosuus on kevytnakkia (joo joo, tiedän, että siinä on vain reilu 60% lihaa ja makkarat luokitellaan leivoksiksi!), mutta helppous on puolustukseni. Esikoinen on mielin kielin, kun saa makkaraa, joten vältetään ainakin yksi konflikti päivässä, kun hän saa haluamaansa lounasta ja pysyy vähän aikaa verensokerit ylhäällä ja mieli hyvänä molemmilla.

Lounas yleensä valmistetaan vaipanvaihtojen, kolhujen parantelun, riitojen sovittelun, jäähyilyn, pyykkivuoren ja muuten vain yleisen kaaoksen keskellä, joten tämän lähemmäs gourmeeta ei meillä päästä. Hengissä on silti pysytty ja superdieetti edistyy hyvää vauhtia. Vajaan kahden viikon päästä saatan minäkin väläytellä Mintun A beautiful body -haasteeseen kuvia, kun pääsen välietappiin asti, mutta pidetään vaan visusti ne erotiikantappajat päällä ;D

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mäntylattian muutos

Meillä on kaikki lattiat vanhaa tai uudempaa vanhaa mäntylautalattiaa, oranssia sellaista. Itse pidän hirvittävän paljon puusta, tosin tumman ruskeana enkä tuona oranssina. Remonttimme edistyy hitaasti, mutta varmasti ja mieheni on urakoinut noiden lattioiden parissa satoi tai paistoi.

Pappan huone katto maalattuna, hirsipaneelit seinissä ennen vahausta ja lattiassa vanha maali.
 
Sama huone vaha seinissä ja lattia hiottuna.

Ja ai että, petsi ja lakka tekivät lattiasta kuin uuden.

Tässä myös Penelope-tapettia paikoillaan, tosin listat ja viimeistely puuttuvat vielä.

Vaatehuoneen lattia sai saman käsittelyn! Huom. molemmista huoneista on tulossa vielä postauksia ja lisää kuvia (jos se nyt sattuu jotakuta kiinnostamaan ;) )

Vaatehuone ennen. Lattiaa ei tosin juuri näkynyt, kun tavaraa oli lattiasta kattoon ja ikkunasta ovelle asti.


Vaatehuoneen lattia jälkeen.

Tämä kaikki vaati Ramirentistä vuokratut hiomakoneet ja Rautapohjasta* ostetut petsit ja lakat (Tikkurila Parketti Ässä petsi sävy wenge ja Tikkurila Super Unica lakka), aika monta hikistä tuntia lakan käryssä kärvistellessä (mies kärvisteli työn parissa ja minä lasten kanssa), mutta tulos on erittäin hyvä. Kohta päästään muuttamaan ensimmäisen makuuhuoneen huonekalut paikoilleen ja pappa pääsee viimein omaan "yksiöönsä"! En malta odottaa :)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

DIY vartalokuorinta

Au Harkin KOTO-blogissa oli maukas (no en maistanut!) vartalokuorinnan ohje. Kookos, joka ei yleensä ole suosikkini, toimi mintun kanssa yllättävän hyvin ja iho jäi ihanan pehmeäksi öljypitoisen kuorinnan jäljiltä. Niin jäi kyllä kylppärin lattiakin, joten varovaisuutta, jos kokeilette itse! 

Innostuin tästä niin paljon, että enon vaimokin sai erän farmaseuttisella tarkkuudella valmistettua vartalokuorintaa 50-vuotislahjakseen. Vähän hemmottelua arkeen :)


Tässä ohje suoraan copy-paste Anun blogista:

Tarvitset: Puhtaan lasipurkin, 1dl kookosöljyä, 1dl oliiviöljyä, 1dl kidesokeria (ruskeaa tai valkoista), 0,5dl sormisuolaa (on lempeämpää iholle kuin kovemmat merisuolakiteet, mutta nekin käyvät), nipun tuoretta minttua (noin kolme oksaa)

Lusikoi lasipurkkiin kookosöljy (voit sulattaa varovasti vesihauteessa, jos kookosöljy on liian kovaa), lisää oliiviöljy, suola ja sokeri. Silppua mintunlehdet ja lisää joukkoon. Sekoita huolella.

Kuorinta säilyy hyvänä useamman viikon.
 
Käyttö: hiero kuorintaa saunassa kostealle iholle pyörivin liikkein. Käytä kantapäiden ja muiden kuivempien alueiden kohdalla enemmän voimaa. Anna vaikuttaa hetken ja huuhtele lämpimällä vedellä. Kuorinnan jälkeen et tarvitse edes kosteusvoidetta, sillä öljyt jättävät ihon ihanan pehmeäksi.


Lisäisin vielä pari farmaseuttisen lääkkeenvalmistuksen käytännön harjoituksissa opittua kohtaa ohjeeseen: Huomioi sekoittaessa, ettet runno sormisuolaa atomeiksi, sen kuoriva vaikutus saattaa hieman kärsiä, jos ne pikkumurut liukenevat jo kämmenellä. Toiseksi, varaa riittävän suuri lasipurkki, jotta siihen jää ravistelutilaa, purkista tulisi täyttyä noin 2/3 (sarjassamme älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon). Oliiviöljy tuppaa nousemaan suspension pinnalle ja silläkin yksinään on heikko kuoriva vaikutus, tosin ihosi on kuin vauvan pylly sillä hinkkaamisen jälkeen. Ravistele nyt kuitenkin sitä purkkia varovasti ennen käyttöä, niin saat homogenisen seoksen. Tekisi mieli laittaa tähän myös valmistuspäivä, eräpäivä ja eränumero, mutta ehkä se ei täällä kotioloissa ole ihan niin tarkkaa...

Sitten pieni kysymys Anulle ja teille; mitä ihmettä noilla lopuilla mintunvarsilla voi tehdä? Lisätäänkö ne saunavihtaan/vastaan vai mitä??

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Naurun tasapaino

Tässä on ollut jo pari päivää vähän sellainen olo, että ei paljon naurata. Niin ihana kuin mökillä onkin olla, niin se ei varsinaisesti ole hermolomaa kahden pienen lapsen kanssa, kun isukki ei ole menossa mukana. Sen nimittäin huomaa, että on kaksi kättä ja yksi silmäpari vähemmän. Onneksi pappa oli mukana (pelasti esikoisen, joka plumpsahti järveen, tilanne oli kuulemma koko ajan hallinnassa) ja tätini eli mummu (hoiti lapsia, kun tein ruokaa eli koko ajan). Sillä aikaa, kun olin yksin vahdissa (ja tein noin sataa asiaa yhtä aikaa), esikoinen mm. löi pahaa aavistamatonta tätiä keppihevosella päähän ja kävi varastamassa autosta purkkaa nielläkseen sen karkkina ja konttaamaan oppinut vauveli ei vielä oppinut, mitä ei tarkoittaa ja mm. jätti näppinsä laatikon väliin, levitti maissinaksut ympäri kämppää ja repi siskolta hiukset päästä.

Naurun tasapainon kymmenen kilpailijaa havittelevat mainetta (Suomen kiertue) ja mammonaa (20 000 €).

Miettiessäni, oliko se sittenkään fiksu veto ryhtyä äidiksi, se nauru sieltä kuitenkin irtosi, kun annoin itselleni luvan huilata pari tuntia (ai eikö lauantai-iltana ole pakko pestä pyykkiä ja tehdä kuntopiiriä sen jälkeen, kun on saanut kaksi huutavaa vähän väsynyttä lasta nukkumaan ja keittiön pahimmat sotkut siivottua ennen kuin kaatuu väsyneenä sänkyyn?). Se nauru nimittäin irtosi viimeistään siinä vaiheessa, kun Naurun tasapaino pääsi oikein kunnolla käyntiin.

Tommi Tuomisen kuva täältä ja samasta paikasta pitää varmaan kohta varata liput keikalle.

Itseäni lämmitti erityisesti jakso, jossa kohdeyleisönä olivat Vimpeliläiset pesäpallofanit. No hei, maila kädessä ja Ilkka perseessä! Kyllä varmasti naurattaa lauantai-iltana :D Kannattaa käydä katsomassa tuolta YLEn Areenasta, jos haluaa vähän apua huumorin löytymiseen. Kiitos YLE ja stand up koomikot, kun pelastitte tämän väsyneen äidin lauantai-illan. Taas.

P.S. Tänään näkyi jo seitsemäs jakso ja vasta nyt näin kuka kukin kilpailija on, tähän asti olen vain kuunnellut lähetykset. Onkohan mulla lauantaisin vähän liikaa kotitöitä tai voisko ne odottaa sunnuntaiaamuun?