Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. lokakuuta 2016

Palkinnon uusiokäyttö DIY

Muistona menneistä pesäpallouran menestysajoista (kröhöm, ensimmäinen vuodelta -95) kaapeissa on pyörinyt vanhoja palkintoja ja olen pitkään miettinyt, että mitä niillä tekisin. En raaskisi heittää poiskaan, mutta oikeasti, eihän noita kukaan tuollaisenaan enää tarvitse.

#95 #forever


Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt vanhoista leluista tehtyjä purkin kansia ja siitä kai se ajatus sitten lähti...


Raskain vaihe oli tietysti hillopurkin tyhjentäminen uutta käyttöä varten ;) Tämän projektin toiseksi raskain vaihe oli etiketin liuottaminen ja rappaaminen. Kynsilakan poistoaineella sai sitten viimeisetkin liiman rippeet pois. Palkintopohjassa patsasteleva pelaaja oli mutterilla kiinni, joten sen sai helposti irti. Purkin kanteen ajattelin vain napauttaa reiän, mutta se osoittautui kannen aliarvioimiseksi. Se taipui vasta poranterän alla (ja jos joku kysyy, niin EN ole tylsyttänyt mitään työvälineitä tätä tehdessä).


Kohtuullisen tuskanhien vuodattamisen jälkeen reikä oli oikean kokoinen ja sain ruuvattua ukkelin paikoilleen. Onhan tuo nyt aika pähee :D Ainakin mun mielestä ja muiltahan ei kysytä. Olin ajatellut spray-maalatakin kannen ja ukkelin, mutta taidan jättää tuollaiseksi. Nyt vaan täytyy löytää vitriinistä tilaa uudelle tulokkaalle. Kokeilkaapa itsekin, mielikuvitus on vain rajana mitä tällä tekniikalla voi tehdä. Ensin täytyy tietysti ansaita nuo palkinnot ;)


PS. Pahoittelen vähintääkin välttäviä kuvia. Sotaleskellä ei ollut tämän stressinlievitysprojektin aikana aikaa perehtyä kameran saloihin enempää, kun kolme lasta pyöri jaloissa. Stressi lievittyi ja toisella kertaa sitten taistellaan asetusten kanssa.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Plan ahead

I'm alive and well! :) Lähes joka päivä oon miettiny blogia, vitsit ku en tänäänkään ehtiny kirjottaa. Mulla on niin paljo kerrottavaa, etten tiiä mistä alottaa. 


No tiedänpäs, MÄ SAIN TÖITÄ!!! Sairaala-apteekista proviisorin virka, aivan huikeeta. Pääsen viimein tekeen sitä, mihin on koulutus ja mistä oikeesti tykkään. Kuka nyt siitä välittäis, että matkaa on sata kilsaa suuntaansa? Mies hoitaa lapset hoitoon ja takas kotiin, niin ei tarvi edes aamuisin painia eteisessä. Luksusta, jos minulta kysytään. (Älkää kysykö mieheltä, sillä ei oo vielä aavistustakaan, mihin se on joutunu...)


Tämä tarkoittaa siis sitä, että loputtomalta tuntunut aika kotona loppuu viikon päästä. Mitä tekee hän sen sijaan, että tekisi jotain oikeasti hyödyllistä? Siis kirjoittaa tietysti blogia (mikä on hyödyllistä), mutta järjestelee myös kollaasin tietokoneen yläpuolelle... jep...


Syksyn - ja loppuelämän - motto voisi olla tämä: plan ahead. Aloitetaan siitä, etten lupaa milloin palaan tänne, mutta palaan. 

PS: Me noustiin pesäpallossa sarjaporras ylöspäin naisjoukkueen kanssa. Ei huonosti eläkeläiseltä ;)

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

DIY kuvakyltti säilytyskoriin

Jep, hengissä ollaan! Pahoittelen vaitioloa, hyvä masennuksen alku meinaa mennä hukkaan, kun pesiskausi on starttaamassa ja aika kuluu kentällä nilkuttaen ja nivelet apua huutaen tyttöjä kannustaen ja itse hyviä lyöntejä tuuletellen ;)

En ole hetkeen ollut luovalla päällä, mutta jotain pientä kivaa keksin kuitenkin, kun huomasin, että esikoiselle ei oikein maistu tuo ulkokamppeiden paikoilleen laittaminen. Sen sijaan, että pipo ja hanskat menisivät koriin jäähyllä uhkaamatta, ne usein jäävät pitkin eteistä ja sieltä ohikulkijat nostavat ne kukin mielivaltaisesti päättämälleen paikalle. Arvaatte varmaan kuinka paljon kyseinen käytäntö nopeuttaa aamulla päiväkotiin lähtöä? Jep... apinan raivolla etsitään joka kerta puuttunutta hanskaa tai kauluria. But not anymore!


Kyseisiin DIY kuvakyltteihin tarvitset vain tavallisen matkalaukun osoitekortin, josta leikataan läppä irti (läpälle ne keksinyt enää muuta käyttöä kuin roskiksen täyttäminen).


Kullannupuista valitaan edustuskelpoiset otokset, jotka rajataan oikean kokoisiksi, tulostetaan ja asetetaan koteloon. Kyltti vain kiinni oikeaan koriin ja siinä kaikki; nyt löytävät pipot ja hanskat paikoilleen (ja sekalaiset sukulaiset löytävät oikean tytön varusteet heitä pukiessaan).


Korit sijaitsevat tuvan puolella, portaiden alla uusissa Topi-Keittiöiden* kalusteissa, joista tulee vielä lisää kuvia ja juttua myöhemmin. Uskomattoman paljon kenkiä ja muuta tavaraa nielee sisäänsä tuollainen hylly!


Kuvat otin jo aikoja sitten ja vielä pari päivää sitten mietin, että ottaisiko uudet kesätamineissa, mutta Suomen kelit ei onneksi petä hidasta bloggaajaa, tästäkin vapusta saatiin hyytävä mutta vähäluminen! Klara vappen vaan itse kullekin säädylle!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Peflettiteline

Ärsyttääkö ketään muuta ne kertakäyttöiset pefletit, jotka tursuaa pussistaan joka paikkaan? Niitä pölyttyneitä ja taittuneita liinoja on sitten tosi mukava tarjota vieraalle, että tämä puoli päin persettä vaan, ole hyvä. Tiedä mistä se ajatus sitten lähti, mutta tässä tulos:


Lautasliinateline sellaisille tosi isoille lautasliinoille on juuri sopivan kokoinen pefleteille :) Aika turha pähee vai mitä? ;)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Big "Pretty in Pink Rug" + ohje

Yläkerran vessanmatoksi suunniteltu virkattu matto on viimein valmis. Tai siis valmishan se on ollut jo pitkään, jotenkin tuo päättely ja pingotus ottaa aina vain sen oman aikansa, mistä lie johtuu...

Pretty in pink goes naked, eli omani tein luonnonvalkoisena :)

Alkuperäinen ohje löytyy englanniksi tämän linkin takaa. Tässä sama käännettynä + omasta päästä luusoppaa osuus (jolta olisi ehkä välttynyt, jos olisi tehnyt alkuperäisen ohjeen mukaan kaksinkertaisella kuteella ja isommalla koukulla. Oh well...)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Kaunis pinkissä -matto

Tarvikkeet:
Ontelokudetta (omani tein Eko-kuteesta, jossa 1kg on n. 270m. Mattoon kului vähän reilu puolet kuteesta.)
Virkkuukoukku nr 8 (tai käsialan mukaan itsehän en yleensä koepalaa tee)  
Isosilmäinen parsinneula tai pieni virkkuukoukku päättelyyn

Matosta tuli n. 70 cm halkaisijaltaan (alkuperäisellä ohjeellakin pitäisi tulla samankokoinen ??)

Katso lyhenteet täältä.

Virkkaa aloitusketjuun 8 kjs ja sulje se renkaaksi ps:lla.
1. krs:
3 kjs (=1. pp), 15 pp renkaaseen. 1 ps 3. kjs:aan.
2. krs:
6 kjs, jätä 1 s väliin. *1 p, 3 kjs, jätä 1 s väliin*, toista *-* 7 kertaa.
1 ps aloitusketjun 3. s:aan = 8 p.
3. krs:
1 ps kjs-kaareen, 3 kjs (=1 pp), 4 pp samaan kjs-kaareen, 5 pp seuraaviin kjs-kaariin (7*), 1 ps 3.kjs:aan (=1. pp) = 40 pp.
4. krs: 
3 kjs (=1 pp), 4 pp seuraaviin pp, *3 kjs, 5 pp seuraaviin pp*, toista *-* kierros loppuun, 1 ps 3.kjs:aan (=1. pp) =40 pp ja 8 kpl 3 kjs-ketjua 
5. krs:
3 kjs (=1 pp). 4 pp seuraaviin pp siten, että jätät jokaisen pp viimeisen lenkin koukulle odottamaan ja vedät viimeisen pp kohdalla langan kaikkien 5 odottavan lenkin läpi. 
*7 kjs, 1 ks 3 kjs ketjuun, 7 kjs, 5  pp seuraaviin viiteen pp siten, että jätät jokaisen pp viimeisen lenkin koukulle odottamaan ja vedät viimeisen pp kohdalla langan kaikkien 6 odottavan lenkin läpi.* Toista *-* kierros loppuun. 
1 ps ensimmäisen pylväsryppään päähän. = 8 pylväsrypästä ja 16 kpl 7 kjs ketjua.
6. krs: (tässä sovelsin vähän alkuperäisestä ohjeesta, mielestäni näin helpompi)
2ps 7 kjs ketjuun, 3 kjs (=1. pp), 4 pp 7 kjs ketjuun, 1 kjs, *5 pp 7 kjs ketjuun, 3 kjs, 5 pp 7 kjs ketjuun, 1 kjs*. Toista *-* kierros loppuun. Viimeisen 3 kjs:n jälkeen 1 ks (huom!) 3. kjs:aan (=1 ps) = 80 pp ja 8 3 kjs ketjua.
7. krs:
*Jätä yksi pp väliin, 5 pp seuraavaan (kaikki samaan) pp, jätä yksi pp väliin, 1 ks seuraavaan pp. 1 ks pp, jätä yksi pp väliin, 5 pp seuraavaan pp, jätä yksi pp väliin, 1 ks seuraavaan pp.1 ks 3 kjs ketjuun, 2 kjs, 1 ks ensimmäisen ketjusilmukan lenkkiin, 1 ks 3 kjs ketjuun.* Toista *-* kierroksen loppuun (muista lisätä tuohon tähden alkuun se ensimmäinen ks). 
1 ps ks päälle.

Tähän loppuu alkuperäinen ohje, jatkoin siitä näin:
8 krs:
Virkkaa vielä 2 ps pp pitkin siten, että jatkat työtä 5 pylväskaaren keskeltä. 
*1 ks, 6 kjs, 1 ks keskimmäiseen pylväskaaren pylvääseen, 8 kjs*. Toista *-* kierros loppuun. Yhdistä ps ensimmäiseen ks:aan. 
9 krs. 
2 ps 6 kjs ketjuun. 3 kjs (=1 pp), 4 pp 6 kjs ketjuun, *5 kjs, 5 pp 8 kjs ketjuun, 5 kjs, 5 pp 6kjs ketjuun* Toista *-* kierros loppuun. 1 ps 3 kjs (=1. pp) päähän.
10 krs
3 kjs (=1 pp). 4 pp seuraaviin pp, *6 kjs, 5 pp seuraaviin pp, 6 kjs, 5 pp seuraaviin pp* Toista *-* kierros loppuun. 1 ps 3 kjs (=1. pp) päähän.
11 krs
4 kjs (=1 pp). 4 pp seuraaviin pp siten, että jätät jokaisen pp viimeisen lenkin koukulle odottamaan ja vedät viimeisen pp kohdalla langan kaikkien 5 odottavan lenkin läpi.
*7 kjs, 1 ks 6 kjs ketjuun, 7 kjs,
5  pp seuraaviin viiteen pp siten, että jätät jokaisen pp viimeisen lenkin koukulle odottamaan ja vedät viimeisen pp kohdalla langan kaikkien 6 odottavan lenkin läpi.* Toista *-* kierros loppuun. 1 ps 1. 7 kjs ketjuun. 
12 krs
3 kjs (=1. pp), 4 pp 7 kjs ketjuun, 1 kjs, *5 pp 7 kjs ketjuun, 3 kjs, 5 pp 7 kjs ketjuun, 1 kjs*. Toista *-* kierros loppuun. Viimeisen 3 kjs:n jälkeen 1 ks (huom!) 3. kjs:aan (=1 ps)
13 krs
*Jätä yksi pp väliin, 5 pp seuraavaan (kaikki samaan) pp, jätä yksi pp väliin, 1 ks seuraavaan pp. 1 ks pp, jätä yksi pp väliin, 5 pp seuraavaan pp, jätä yksi pp väliin, 1 ks seuraavaan pp.1 ks 3 kjs ketjuun, 2 kjs, 1 ks ensimmäisen ketjusilmukan lenkkiin, 1 ks 3 kjs ketjuun.* Toista *-* kierroksen loppuun (muista lisätä tuohon tähden alkuun se ensimmäinen ks). 
1 ps ks päälle. Katkaise ja päättele kude.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Virheistä saa ja pitää huomauttaa, en ole enää varma mitä kaikkea tuohon tuli kirjoitettua (ja onko tuo ylipäätään kenenkään elollisen tulkittavissa).

Matosta tuli mielestäni tosi kaunis, näyttää ihan virkatulta pöytäliinalta! Huono puoli tuollaisessa vähän harvemmassa lattiamatossa on se, että se pitää muotonsa huonosti. Heti kun päältä kävelee matto on jo jostain kohtaa läjässä. Jäin miettimään, josko noita ylempiä ketjuja olisi lyhentänyt yhdellä silmukalla, olisiko matto vetäytynyt juuri sopivasti kasaan. Tosin silloin olisi varmasti pitänyt jättää nuo pienet nypylät uloimmasta kerroksesta pois. No, kokeilkaa ja kertokaa miten teillä onnistui! :D


Tuo kude värjäytyi oudosti pingotuksen jälkeen kuivuttuaan tummaksi päällipuolelta. Samaa havaitsin kuteen kuivuessa ennen virkkaamista, se oli värjäytynyt epätasaisesti. Ilmeisesti silloinkin pinnalla olleet kohdat tummuivat suhteessa alla olleisiin osiin. Tuossa värierot eivät haittaa, mutta kannattaa olla varovainen, jos haluaa tehdä tarkkaan tämän vaiheen. En tosin tiedä miten tuota voisi ehkäistä, mutta tiedoksi nyt kuitenkin! Ei varmaan kannata jättää pingotusalustana käytettävää styrox-levyä ulos myrskyn aikaan (don't ask). Onneksi naapurin lapset kertoivat löydöstään viereisessä ojassa ja saatiin levy vielä talteen. Liekö tuo väri sittenkin vain kuravelliä...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pagunette vahakangas piirustusalustana

Remonttimme on edistymässä hyvää vauhtia, viimeistelyjuttujen parissa on mennyt viime viikot. Tuvan pöytä kaikessa vihreydessään pistää vielä vähän silmään ja se on tarkoitus maalata ja entisöidä lähiaikoina. Siitä huolimatta, ajattelin jo nyt suojata tuota perintökalleutta vähän paremmin tyttöjen hurjilta taiteilutuokioilta, niitä nimittäin saa todistaa lähes päivittäin. 

Huom. matching colours -paidan pöllöt ja liinan linnut ja sormet :)

Ratkaisu löytyi Eijan Kangas ja Leikkuusta*, eli tuttavallisemmin Eijan kankaasta, 140*140 pala Pagunetten lintukuvioista vahakangasta. Se on helppo heittää tuvan pöydän suojaksi ja nopea taitella taas takaisin samaan jemmapiiloon piirustusvälineiden kanssa.

Pagunetten sivuilta löytyy vaikka mitä, kannattaa käydä katsomassa :) Sivuja ei valitettavasti löydy suomeksi, mutta kyllähän kaikki nyt sen verran ruotsia osaa, että tuotteiden kuvia pystyy katsomaan, eikö ;)

Tuolla nykyisen omistajan Susannan ylläpitämillä nettisivuilla kannattaa muuten käydä säännöllisesti; sieltä -ja vain sieltä- löytyy kuukauden tarjous, jota kannattaa kyllä hyödyntää :) Maaliskuun tarjous on ainakin meille ajankohtainen, kun sisään kannettiin juuri uuden karheat sohvat ;)

Kyllä, esikoinen pitää tuota prinsessamekkoa 24/7 yllään, huolimatta siitä, että se on revennyt jo lähes joka saumasta ja jää kiinni joka paikkaan. Saisikohan täti vielä parannettua sen jollain kirurgisella toimenpiteellä (mekon siis)...

Itsekin olen päässyt pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen rauhoittumaan ja tuloksena on liuta lyhennettyjä verhoja, jotka sain myös silitettyä, kun ensin löysin silitysraudan (vain vähän pohjaan palaneen) ja sumutepullon (en löytänyt, ostin uuden). Ottakaa nyt huomioon, että muutosta on vasta vähän vajaa vuosi, eihän sitä nyt joka vuosi silitysrautaa tarvitse, kun ei satu häitä tai hautajaisia kohdalle. Lisäksi lyhensin yhden päiväpeiton ja ylijäämäkankaasta tuli hieno tyyny (siitä voisin vaikka kuvankin laittaa!). Verhoprojekteja on vielä pari jonossa, joten ompeluartesaanisiskoni vierailu ei olisi voinut sattua parempaan saumaan, kirjaimellisesti :D

lauantai 30. marraskuuta 2013

Joululaulukalenteri


Huomenna se alkaa; Ainoa vuodenaika, jolloin kotiäitikin tietää monesko päivä (ja joskus myös mikä viikonpäivä!) on menossa. Joulukalenteri pitää siitä huolen. Meidän tytöt ei vielä tiedä joulukalentereiden olemassaolosta, joten kaikki suklaakalenterit, myös ne prinsessakalenterit, on jätetty kauppaan (koska "ne on kaupan omia" ;) ). Ajattelin kuitenkin, että ehkä tämä vuosi voisi olla otollinen testaamaan joululaulukalenteria (ilman huutavaa vastarintaa). Joululaulukalenteri tai joulurunokalenteri on myös erittäin hyvä vaihtoehto mm. päiväkodeille! Muita ideoita DIY joulukalenterille kokosin viime vuonna, käykäähän kurkkaamassa, jos vielä mietitte, mitä tänä vuonna keksisi :)

Joululaulukalenteri in action (huom. tarpeeksi korkealla, etteivät lapset yllä repimään sitä).

Keräilin joululauluja kalenteriin kriteereinä a) osaan laulun b) laulu on ns. lasten joululaulu c) otin huomioon myös juhlapyhät kuten itsenäisyyspäivän. Tältä näyttää laululistaus:

1. Hoosianna
2. Kuuraparta
3. Kilisee kilisee kulkunen
4. Reippahasti käypi askeleet
5. No onkos tullut kesä
6. Maamme
7. Tonttujen jouluyö
8. Koska meillä on joulu
9. Petteri Punakuono
10. Jos ei jouluna ole lunta
11. Joulu on taas
12. Nisse-Polkka
13. Santa Lucia
14. Valkea joulu
15. Joulupukki
16. Kulkuset
17. Porsaita äidin oomme kaikki
18. Joulukirkkoon (kello löi jo viisi)
19. Joulupuu on rakennettu
20. Hei tonttu-ukot hyppikää
21. Kolme yötä jouluun on
22. Joulumaa
23. Joulupukki matkaan jo käy
24. Jouluyö juhlayö

Taisin just murhata Tuhkimon ja Bellen...

Tulostin laulut paperille ja leikkasin ne omiksi paloikseen. Sitten käärin kunkin laulun sanat joululahjapaperiin karkiksi (lapsi saa leikkiä sillä lahjapaperilla sillä aikaa, kun itse lunttaan laulun sanoja) ja ripustin ne lahjanarulla roikkumaan. Tähän on hyvä käyttää kaikki jämäpaperit ;) Sieltä orrelta sitten joka päivä avataan yksi käärö ja lauletaan yhdessä ja lasketaan montako yötä vielä on jouluun. Äidille on varattu perinteisesti myös yksi arpakalenteri, josta on tilattu päävoitto tai vähintään omat takaisin ;)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pauli serkun valot

Hello there, Pauli serkun valot! Johan nämä on nähty moneen kertaan muissa blogeissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa meilläkin kotona.



Mietin pitkään tuota väriskaalaa. En halunnut valmiiksi koottuja sarjoja, kun niistä mikään ei oikein kolahtanut. Tässä on nyt satunnaisessa järjestyksessä chocolate, ivory, pearl grey ja old pink -värejä, joista tuota vaaleaa on puolet enemmän kuin muita. Taitavat olla lempivärejäni tällä hetkellä.



Nyt valot heitettiin vain satunnaisesti ainoaan vapaaseen paikkaan (koska kaikki huoneet ovat täynnä uusia ja vanhoja kaappeja sekä muuta roinaa, enkä malttanut odottaa paketin avaamista). Kivalta ne noiden sarvienkin varassa näyttävät, mutta löytävät epäilemättä paikkansa myöhemmin jostain muualta.


Sen verran täytyy kauniita valoja moittia, että hinta-laatusuhde ei ollut aivan toivotun kaltainen. 20 lampusta kahdessa oli paikkailtavaa; langanpäät oli liimattava pois hapsottamasta. Myöskin DIY osuus olisi ollut ehkä ratkaistavissa jo tehtaalla. Ei sillä ettenkö pystyisi ja jaksaisi tuota valmista reikää suurentamaan sen verran, että lamppu siitä läpi sopii, mutta tuohon hintaan ei mielestäni tarvitsisi...



La case de cousin paulin kilpailijoita löytyy ainakin Airamilta (8 lampun valosarjoja harmaa-valkoisina ja punaisina) ja happy lights valoja saa mm. Seita shopista (sieltä saa myös "varaosia", jos sattuu kyllästymään värivalintoihinsa). Ei perinteisissä jouluvaloissakaan mitään vikaa ole, mutta näitä voi pitää läpi vuoden ;)

perjantai 6. syyskuuta 2013

"Mymmeli"


Syksyn merkkejä on joka puolella, yksi niistä on kytevä innostus palata käsitöiden pariin pitkän tauon jälkeen. Neulominen on itselleni yksi tehokkaimmista rentoutumistavoista, mutta valitettavasti en ole muka ehtinyt neuloa sitten kevään ja muuton jälkeen (ehkä olenkin juuri sen takia ollut niin pinna kireällä).


Norjassa yksi viimeisiä valmistuneita neuletöitä oli tämä nukke, "Mymmeli". Norjalaiset Arne ja Carlos aloittivat joku vuosi taaksepäin neulottujen joulupallojen hysterian ja he ovat näiden nukkejenkin takana. Strikkedukker (Neulotut nuket) kansikuvaa koristaa heidän omakuvansa (he ovat muuten neuloneet nuket Norjan kuninkaallisistakin).


Pakko myöntää, että ohjeen tulkitseminen oli vähintäänkin haastavaa, kun se oli norjaksi, enkä ole tämän tyyppisiä töitä juuri ennen tehnyt. Työssä on paljon yksityiskohtia ja ahtaita paikkoja, jolloin tuntuu että kaikki puikot kolisevat yhteen ja sekoittuvat, eikä lanka mene koskaan sieltä välistä mistä pitäisi. Ohjeet eivät sovi aivan aloittelijoille, eivätkä lyhytpinnaisille. En ymmärrä miten meninkin sotkeutumaan tähän...


Päästyäni juonesta kiinni, ei nuken neulominen kuitenkaan tuntunut niin mahdottomalta ja työ eteni hiljalleen kohti loppua. Käytin kirjoittajien suosittelemaa Dalegarnin Falk-lankaa, joka muistuttaa Novitan Wool-lankaa. Pitäisikin kokeilla, miten suomalaiset langat toimivat ohjeissa, kun noita norjalaisia on varmaan hankala täältä löytää.


Esikoinen on pitänyt nukesta kovasti ja antaa sille kyytiä kärryillä ja nukenvaunuilla säännöllisesti. Mekkoa puetaan ja riisutaan, kun taas kenkiä lähinnä etsitään... Neulon kyllä satunnaisista jämälangoista nukelle lisää vaatteita, kunhan saan inspiraation.


Aikomuksena on tehdä kuopuksellekin oma "Mymmeli", kunhan tässä arjelta ehtisi. Mutta minkä noista malleista oikein valitsisi? Voi tosin olla, että kuopus ehtii oppia puhumaan, ennen kuin tämä projekti alkaa ja valitsee mallin itse, mutta täytyyhän sitä jotain tavoitteita olla, vai mitä? Nyt pitäisi enää löytää langat ja sukkapuikot, mistähän niitä lähtisi etsimään...

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

DIY vartalokuorinta

Au Harkin KOTO-blogissa oli maukas (no en maistanut!) vartalokuorinnan ohje. Kookos, joka ei yleensä ole suosikkini, toimi mintun kanssa yllättävän hyvin ja iho jäi ihanan pehmeäksi öljypitoisen kuorinnan jäljiltä. Niin jäi kyllä kylppärin lattiakin, joten varovaisuutta, jos kokeilette itse! 

Innostuin tästä niin paljon, että enon vaimokin sai erän farmaseuttisella tarkkuudella valmistettua vartalokuorintaa 50-vuotislahjakseen. Vähän hemmottelua arkeen :)


Tässä ohje suoraan copy-paste Anun blogista:

Tarvitset: Puhtaan lasipurkin, 1dl kookosöljyä, 1dl oliiviöljyä, 1dl kidesokeria (ruskeaa tai valkoista), 0,5dl sormisuolaa (on lempeämpää iholle kuin kovemmat merisuolakiteet, mutta nekin käyvät), nipun tuoretta minttua (noin kolme oksaa)

Lusikoi lasipurkkiin kookosöljy (voit sulattaa varovasti vesihauteessa, jos kookosöljy on liian kovaa), lisää oliiviöljy, suola ja sokeri. Silppua mintunlehdet ja lisää joukkoon. Sekoita huolella.

Kuorinta säilyy hyvänä useamman viikon.
 
Käyttö: hiero kuorintaa saunassa kostealle iholle pyörivin liikkein. Käytä kantapäiden ja muiden kuivempien alueiden kohdalla enemmän voimaa. Anna vaikuttaa hetken ja huuhtele lämpimällä vedellä. Kuorinnan jälkeen et tarvitse edes kosteusvoidetta, sillä öljyt jättävät ihon ihanan pehmeäksi.


Lisäisin vielä pari farmaseuttisen lääkkeenvalmistuksen käytännön harjoituksissa opittua kohtaa ohjeeseen: Huomioi sekoittaessa, ettet runno sormisuolaa atomeiksi, sen kuoriva vaikutus saattaa hieman kärsiä, jos ne pikkumurut liukenevat jo kämmenellä. Toiseksi, varaa riittävän suuri lasipurkki, jotta siihen jää ravistelutilaa, purkista tulisi täyttyä noin 2/3 (sarjassamme älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon). Oliiviöljy tuppaa nousemaan suspension pinnalle ja silläkin yksinään on heikko kuoriva vaikutus, tosin ihosi on kuin vauvan pylly sillä hinkkaamisen jälkeen. Ravistele nyt kuitenkin sitä purkkia varovasti ennen käyttöä, niin saat homogenisen seoksen. Tekisi mieli laittaa tähän myös valmistuspäivä, eräpäivä ja eränumero, mutta ehkä se ei täällä kotioloissa ole ihan niin tarkkaa...

Sitten pieni kysymys Anulle ja teille; mitä ihmettä noilla lopuilla mintunvarsilla voi tehdä? Lisätäänkö ne saunavihtaan/vastaan vai mitä??

torstai 25. heinäkuuta 2013

DIY roskakori

Pitkästä aikaa vähän näpertelyä! Tai tämä on kyllä rehellisesti sanottuna jo ihan vanha juttu, mutta huomasin, etten ole sitä täällä jakanut ennen, joten here it goes. 


Inspiraation tähän projektiin sain alunperin Norjassa ihan oikeasta tarpeesta saada jokin muu kuin tuo tavallinen tylsä poljinroskis vessaan. Inspiraation potkaisi toteuttamisen tasolle Anu Harkin Koto-ohjelmassa duunattu puutuoli, joka tapetoitiin vanhoilla kartoilla. 


Kun esikoisen kummi lähetti hänelle joululahjan paketoituna tuohon hienoon Disney-sarjakuva-aiheiseen paperiin, se kuuluisa lamppu syttyi pääni päällä. Tuloksen näette alla ja se on edelleen kovassa käytössä (täällä heitetään kaikki roskikseen, mikä irti lähtee!).


Tarvitset siis:
  • jotain mitä tapetoida (esim. roskis)
  • jotain millä tapetoida (esim. lahjapaperi)
  • jotain mitä käyttää tapetointiin (esim. yleisliima)
  • jotain millä viimeistellä (esim. vesiliukoinen lakka)
  • jokin levitysväline (esim. sivellin)
  • jokin, millä työstää tapetoitava aines kohdetta vastaavaan kokoon (esim. sakset)
Ja sitten vaan duunaamaan :)

torstai 16. toukokuuta 2013

DIY Maalausvinkki

Kaikenlainen pakollinen touhuaminen on pitänyt minut poissa täältä niin, että meinaa tulla vieroitusoireita. Katon maalaamisen seurauksena niska on jämähtänyt ihan kieroon (otetaan muuten vastaan vinkkejä, kuinka ehkäistä niskajumi kattoa maalatessa!) ja siihen kun lisää vielä lasten yökukkumiset ja niistä seuranneet univelat, niin tässä mennään nyt täysin pepsi maxin voimilla eteenpäin.

Ajattelin silti käydä jakamassa teille aika kätevän vinkin. Aika moni varmaan vähän fiksailee jotain aidanpätkää tai muuta kesän aikana, niin laittakaapa tämä korvan taakse. Alunperin tämä vinkki on kai kuultu jossain Remontti-Reiskan ohjelmassa (mies tämän muisti, itse olen varmasti keskittynyt siihen Reiskaan, niin etten muista koko vinkkiä koskaan kuulleeni ja epäilinkin sen todenmukaisuutta, kunnes kokeilimme itse).

Maalaaminen itsessään on yllättävänkin terapeuttista hommaa (paitsi sen katon), mutta se pensselien ynnä muun peseminen tärpätillä jälkeenpäin, voi huokaus. Se käry on ihan hirveä, eikä se maali sitä paitsi mihinkään kunnolla lähde. Varsinkin, jos on tarkoitus maalata eri väreillä, niin ei sitä viitsi samaan maalikaukaloon laittaa, jos edellisestä väristä on vielä selvät muistot jäljellä kaukalon reunoilla. 

No nyt seuraa se vinkki, valmistautukaa ahaa-elämykseen (paitsi te, jotka olette tienneet tämän vinkin jo kohdussa ja pidätte mua nyt ihan palikkana, mikä mä kyllä tän remppaamisen suhteen vähän oonkin). 

Otetaan siis se maalikaukalo ja viritetään sen päälle ihan tavallinen roskapussi. 



Kas näin. Sitten otetaan sitä maalia ja kaadetaan sitä pussin päälle.


Kas näin. Sitten maalataan, keitetään välillä kahvit, tanssitaan villisti jonkin iskelmäradion tahdissa, tarkistetaan, ettei kukaan nähnyt (eikä varsinkaan kuullut!), jatketaan vielä vähän maalaamista ja valmista tuli!


Jos maalia jäi jäljelle, niin kumoa se takaisin sinne pönttöön mistä otitkin sen ja anna roskapussin pinnan kuivua.


Kun maali on kokonaan kuiva, voit kuoria pussin pois kaukalon päältä ja viskata sen lähimpään sekajäteastiaan (tarkistettu on, kuiva maalijäte voidaan hävittää sekajätteen mukana, linkki Tikkurilan sivuille).

Sitten vain toistetaan sama, kunnes projekti on valmis. Ja kyllä vaan säästyy aikaa ja hermoja :)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Päästä vedettävät puusängyt ja niiden entisöinti

Olemme keskittyneet viime aikoina lähinnä tavaran ulos heittämiseen, mutta jotain on kannettava sisäänkin. Huuto.netistä löytyi aivan ihanat sängyt (vielä kaksin kappalein!), joten ne oli saatava lähes hinnalla millä hyvänsä (jos mieheltä kysytään, niin ne saatiin hinnalla millä hyvänsä...). Puusängyt olivat suhteellisen hyväkuntoiset (mitä nyt tarvii kolme aikuista säätämään sängyn pituutta), mutta ne kaipasivat hieman entisöintiä. Ja mitäpäs minä entisöinnistä tiedän muuta, kuin että se on trendikästä? En niin yhtään mitään.


No onneksi apu oli taas lähellä, Rautapohjasta vinkkasivat minut oikean hyllyn suuntaan, ja Bloomin puuvaha lähti mukaan. Suosittelivat vielä poistamaan vanhan kuluneen lakan ennen käsittelyä, mutta en jaksanut halusin säilyttää elämää nähneen pinnan ja vain häivyttää pahimpia kulumisen jälkiä. Lakan poistamisen sijaan pesin pinnat miedolla pesuaineliuoksella ja annoin kuivua seuraavaan päivään. Sitten puuvaha päälle ja ai että, kun tuli hyvä!

Vasemmalla sängynpäädyt ennen ja oikealla jälkeen vahauksen. Studiona toimiva tupa oli valaistuksen puolesta vähän kehno, joten kuvista tuli hyvin keltaisia (en siis osannut). Laitan myöhemmin lisää kuvia, kun saadaan sängyt omille paikoilleen.

Naarmut peittyivät juuri sopivasti.

Itse asiassa, testasin vahaa jo etukäteen sänkyjen mukana tulleeseen puujakkaraan, joten en lähtenyt ihan soitellen sotaan, mutta nähtäväksi jää, kuinka kauan pinta säilyy tuollaisena. Tulos ei ollut yhtään niin tumma kuin vähän pelkäsin. Mallipalassa oli varmastikin vahattu kaksi kerrosta, joka on kai yleisempi tapa, koska malli oli huomattavasti tummempi. Käytimme muuten Bloomin paneelivahaa vaatehuoneen seinässä ja vasta kolmas kerros riitti peittämään mäntypaneelin keltaisuuden, joten harkitsemme tässä muita vaihtoehtoja yläkerrassa odottaville paneeliseinille, koska kolmeen kertaan sellaisen neliömäärän käsittely ei oikein houkuttele :/


Puuvahaa oli suhteellisen helppo työstää. Vähän sellainen hyytelömäinen aine pysyy hyvin siveltimessä, mutta aine kuivuu todella nopeasti (kuivumisaika kerrosten välissä 2 tuntia)! Se on sinällään positiivista, ettei tarvitse varoa pintaa niin kauan, mutta kyllä meinasi tulla välillä kiire vahatessa. Muutamia kohtia myös ikäänkuin kului puhki, kun sivellin osui samaan kohtaan useampaan kertaan. Vaha ei enää tarttunut, vaan tuntui, että se vähäkin kului pois. No ongelma ratkesi ainakin osittain uudella vahakerroksella myöhemmin, mutta kyllähän siinä vähän saumaa jäi näkyviin. Johtui todennäköisesti kuluneesta pinnasta ennemmin kuin itse aineesta, mutta tiedänpä ensi kerralla ottaa huomioon. Muuten vaha on kyllä ihan nerokasta; se on lapsiturvallista (hyväksytty leluihin!), ympäristöystävällistä (EU-kukka ekomerkki) ja vesiohenteista (ei haise ja siveltimet voi pestä vedellä). Jes, ei enää tärpätin kanssa läträämistä. Nimittäin sitä saatiin ihan riittävästi tänään, kun esikoinen löysi (minun jäljiltä) ulkoa maalisudin tärpättipurkista ja alkoi ihan vähän vain maalata ulkoportaita ja siinä samalla vähän itseäänkin... Huokaus, mikä siivo...

tiistai 9. huhtikuuta 2013

DIY jalkapeite autoon

Vaatehuoneesta löytyi lisää aarteita; vauvan makuupussi 80-luvun äitiyspakkauksesta. Sen vetoketjut olivat jo nähneet parhaat päivänsä, joten makuupussiksi siitä ei enää ollut, mutta kuosi oli niin hellyyttävä, etten raahtinut sitä hävittää.




Ensin suunnitelma oli tehdä siitä lapsille peitto, mutta kun autossa ratkoin vetoketjua irti, huomasin, että tämähän lämmittää mukavasti jalkoja. Siihen se valmis peitto sitten jäi jalkojen päälle, eikä ilmastointi päässyt puhaltamaan suoraan jaloille.


Käytännössä siis leikkasin vain makuupussin vetoketjun ja sidontanauhat siististi irti pussista ja valmista tuli! Peitto on täydellisen kokoinen; peittää jalat, mutta ei pursua oveen väliin eikä valu lattialle.



Lapset eivät nyt saaneet peittoa, vaan se jääköön tällä erää autoon varapeitoksi, joka on helppo heittää omien jalkojen nukkuvan lapsen suojaksi.


Mainittakoon nyt vielä, etten minä nyt niin innoissani autosta ole, että siirtäisin ompelukoneenkin sinne, mutta olimme eilen reissussa ja jotenkinhan se matkustamiseen kulunut aika piti hyötykäyttää ;)

Sattuuko joku muuten muistamaan minkä vuoden kuosi tuo on? Meitä kun on neljä sisarusta, niin vaihtoehtoja on rajallisesti, mutta todennäköisesti se on joko vuodelta 78 tai 80.