Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. lokakuuta 2016

Palkinnon uusiokäyttö DIY

Muistona menneistä pesäpallouran menestysajoista (kröhöm, ensimmäinen vuodelta -95) kaapeissa on pyörinyt vanhoja palkintoja ja olen pitkään miettinyt, että mitä niillä tekisin. En raaskisi heittää poiskaan, mutta oikeasti, eihän noita kukaan tuollaisenaan enää tarvitse.

#95 #forever


Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt vanhoista leluista tehtyjä purkin kansia ja siitä kai se ajatus sitten lähti...


Raskain vaihe oli tietysti hillopurkin tyhjentäminen uutta käyttöä varten ;) Tämän projektin toiseksi raskain vaihe oli etiketin liuottaminen ja rappaaminen. Kynsilakan poistoaineella sai sitten viimeisetkin liiman rippeet pois. Palkintopohjassa patsasteleva pelaaja oli mutterilla kiinni, joten sen sai helposti irti. Purkin kanteen ajattelin vain napauttaa reiän, mutta se osoittautui kannen aliarvioimiseksi. Se taipui vasta poranterän alla (ja jos joku kysyy, niin EN ole tylsyttänyt mitään työvälineitä tätä tehdessä).


Kohtuullisen tuskanhien vuodattamisen jälkeen reikä oli oikean kokoinen ja sain ruuvattua ukkelin paikoilleen. Onhan tuo nyt aika pähee :D Ainakin mun mielestä ja muiltahan ei kysytä. Olin ajatellut spray-maalatakin kannen ja ukkelin, mutta taidan jättää tuollaiseksi. Nyt vaan täytyy löytää vitriinistä tilaa uudelle tulokkaalle. Kokeilkaapa itsekin, mielikuvitus on vain rajana mitä tällä tekniikalla voi tehdä. Ensin täytyy tietysti ansaita nuo palkinnot ;)


PS. Pahoittelen vähintääkin välttäviä kuvia. Sotaleskellä ei ollut tämän stressinlievitysprojektin aikana aikaa perehtyä kameran saloihin enempää, kun kolme lasta pyöri jaloissa. Stressi lievittyi ja toisella kertaa sitten taistellaan asetusten kanssa.

tiistai 27. elokuuta 2013

Euroteamin nimikointinauhat

Päiväkodin aloittaminen aiheutti taas päänvaivaa vaatteiden kanssa. Jokainen sukka ja sormikas olisi taas nimettävä, hohhoijaa sanon vaan. Hommia riittäisi tässä huushollissa muutenkin... Permanent-tusseihin en enää koske, vahingosta oppineena, joten jotain muuta on keksittävä.

Me olemme käyttäneet jo Norjassa Euroteamin nimikointinauhoja* tytön vaatteiden nimeämiseen. Pidän noista kangasnauhoista, joihin saa valita haluamansa fontin, värin ja kuvionkin lisämaksua vastaan. Jostain luin, että säästäminen nimeäminen oli viety uudelle tasolle äidin leikatessa kuviot talteen niitä sukkia, hanskoja ja pipoja varten, kuulemma tiesivät päiväkodissa kenen se punainen kukka on ;)

Meiltä löytyy tämä fontti...

... ja tämä värivaihtoehto. (Siskoni sanoisi taas, että "tylsää", mutta minusta tuo on hieno!)

Itse en kokenut tarpeelliseksi kirjata muuta kuin nimen, se menköön myös pikkusiskolla sitten aikanaan. Sukunimikin on sen verran harvinainen, että tuskin sekoittuu kenenkään muun pikkutytön kanssa. Tekisi melkein mieli laittaa kuvia noista omista ompeluvirityksistä, mutta jatketaan sovitulla linjalla ja pidetään lapset anonyymeinä. Nimikointinauhat ovat pysyneet hyvin paidan kauluksissa silityksen jälkeen ja sukkiin ym vaikeisiin vaatteisiin olen ne ommellut (etunimi toiseen ja sukunimi toiseen sukkaan). Joihinkin vaatteisiin tuli kaksikin niminauhaa, kun anoppi oli nimennyt jo ennen meille toimittamista osan vaatteista ja meillä on tapana laittaa nimi vähän eri paikkaan. No ainakin päiväkodissa palautuu paita oikealle omistajalle :)

Kierrätystä ajatellen aion kokeilla jatkossa myös noita tageja, kun oli sen verran hikistä hommaa niminauhojen poistaminen. Ommellut nauhat oli tietysti helppo ratkoa irti, mutta niiden ompelemisessa menee hermot ikuisuus.

Toimitus on ollut aina nopeaa (tosin varmasti elokuussa ruuhkaa riittää, kuten muissakin vastaavissa firmoissa koulujen ja päiväkotien alkaessa). Paitsi kerran toimitusta ei alkanut kuulua. Ajattelin, että ehkä ongelma voisi olla postissakin, kun laitoin milloin minkäkin toimitusosoitteen asuessamme Norjassa. Kyselin tilauksen perään ja sain vastaukseksi sen lähteneen heti tilauksen jälkeen. Kummallista. Veljelleni avauduin postin toimitusvarmuudesta, kunnes sain tietää, että tilaus oli tullut jo aikoja sitten, mutta koska se "paketti" olikin kirjekuori, toimitus oli hautautunut muun postin sekaan. Eli hyvin pelasi toimitus silloinkin, pienellä veljeni aiheuttamalla viiveellä vain ;)

torstai 25. heinäkuuta 2013

DIY roskakori

Pitkästä aikaa vähän näpertelyä! Tai tämä on kyllä rehellisesti sanottuna jo ihan vanha juttu, mutta huomasin, etten ole sitä täällä jakanut ennen, joten here it goes. 


Inspiraation tähän projektiin sain alunperin Norjassa ihan oikeasta tarpeesta saada jokin muu kuin tuo tavallinen tylsä poljinroskis vessaan. Inspiraation potkaisi toteuttamisen tasolle Anu Harkin Koto-ohjelmassa duunattu puutuoli, joka tapetoitiin vanhoilla kartoilla. 


Kun esikoisen kummi lähetti hänelle joululahjan paketoituna tuohon hienoon Disney-sarjakuva-aiheiseen paperiin, se kuuluisa lamppu syttyi pääni päällä. Tuloksen näette alla ja se on edelleen kovassa käytössä (täällä heitetään kaikki roskikseen, mikä irti lähtee!).


Tarvitset siis:
  • jotain mitä tapetoida (esim. roskis)
  • jotain millä tapetoida (esim. lahjapaperi)
  • jotain mitä käyttää tapetointiin (esim. yleisliima)
  • jotain millä viimeistellä (esim. vesiliukoinen lakka)
  • jokin levitysväline (esim. sivellin)
  • jokin, millä työstää tapetoitava aines kohdetta vastaavaan kokoon (esim. sakset)
Ja sitten vaan duunaamaan :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Leikkimökin sisustus

Olen aivan tosissani nyt lähtenyt visioimaan tätä lasten lelujen säilytystä eri tiloissa (kiitos muuten hyvistä vinkeistä!) ja tuo "leikkimökki" on saanut oikein erityisen paljon huomiota. Siitä olisi tarkoitus tehdä ihana "metsä", jonne lapset voivat mennä leikkimään ja antaa mielikuvituksensa ottaa vallan. 

Satupuu sisustustarra

Alunperinhän tarkoitus oli, että seinälle tulisi vanerista kuusi, jossa olisi hyllyjä ja koukkuja, mutta nähtyäni nuo seinätarrat en olekaan enää aivan varma. Voisihan noihinkin laittaa hyllyjä ja koukkuja vai mitä? (Ja pari perhosta oveen lentämään ;) )

Satupuu oksa sisustustarra

Lintuvalaisin tulisi kattoon tunnelmaa luomaan ja seinustoille varattaisiin riittävästi säilytystilaa leluja varten.

Trio Collection valaisin, Smart Store colour säilytyslaatikot, Expedit hylly, Lack seinähylly ja PS Fångst säilytyslokerikko.

GABBY-laatikko sopii lähes täydellisesti Expedit hyllyyn.

"Kanto" pehmoleluille.

Istuimiksi tulisi pehmeitä kantoja ja kiviä, pöytä on vielä työn alla...

Unseen products: Rock cushion small ja medium, Forest tree seat, Birch tree seat ja viimeisenä vielä kivien kokoa havainnollistamaan Rock cushions set :)
 
Seinälle ripustettaisiin pätkä kalaverkkoa ja siihen pyykkipoikia, joilla lapset voisivat kiinnittää piirustuksiaan esille. Täytyy vain huolehtia kunnollisesta kiinnityksestä, en halua, että verkosta jää kukaan lapsi riippumaan :/

Kalaverkko seinälle.
 
Vihreä liitutaulu heinäseiväskehyksineen tulisi samalle seinustalle kalaverkon kanssa.

Vihreä liitutaulu seinälle, kehykset heinäseipäistä.

Lattiasta tehtäisiin sammalmatto golf terassimaton avulla (riittävän lyhytnukkainen malli, ettei matto niele pikkulegoja).

Golf terassimatto lattialle.

Että sellainen visio. Nyt tarvitaankin enää kunnon siivous (vapaaehtoisia?), lelujen lajittelu (vanhat romut roskiin), realistinen budjetti, toteutus ja lapset leikkimään :) Taidan omia huoneen itselleni En malta odottaa!

torstai 16. toukokuuta 2013

DIY Maalausvinkki

Kaikenlainen pakollinen touhuaminen on pitänyt minut poissa täältä niin, että meinaa tulla vieroitusoireita. Katon maalaamisen seurauksena niska on jämähtänyt ihan kieroon (otetaan muuten vastaan vinkkejä, kuinka ehkäistä niskajumi kattoa maalatessa!) ja siihen kun lisää vielä lasten yökukkumiset ja niistä seuranneet univelat, niin tässä mennään nyt täysin pepsi maxin voimilla eteenpäin.

Ajattelin silti käydä jakamassa teille aika kätevän vinkin. Aika moni varmaan vähän fiksailee jotain aidanpätkää tai muuta kesän aikana, niin laittakaapa tämä korvan taakse. Alunperin tämä vinkki on kai kuultu jossain Remontti-Reiskan ohjelmassa (mies tämän muisti, itse olen varmasti keskittynyt siihen Reiskaan, niin etten muista koko vinkkiä koskaan kuulleeni ja epäilinkin sen todenmukaisuutta, kunnes kokeilimme itse).

Maalaaminen itsessään on yllättävänkin terapeuttista hommaa (paitsi sen katon), mutta se pensselien ynnä muun peseminen tärpätillä jälkeenpäin, voi huokaus. Se käry on ihan hirveä, eikä se maali sitä paitsi mihinkään kunnolla lähde. Varsinkin, jos on tarkoitus maalata eri väreillä, niin ei sitä viitsi samaan maalikaukaloon laittaa, jos edellisestä väristä on vielä selvät muistot jäljellä kaukalon reunoilla. 

No nyt seuraa se vinkki, valmistautukaa ahaa-elämykseen (paitsi te, jotka olette tienneet tämän vinkin jo kohdussa ja pidätte mua nyt ihan palikkana, mikä mä kyllä tän remppaamisen suhteen vähän oonkin). 

Otetaan siis se maalikaukalo ja viritetään sen päälle ihan tavallinen roskapussi. 



Kas näin. Sitten otetaan sitä maalia ja kaadetaan sitä pussin päälle.


Kas näin. Sitten maalataan, keitetään välillä kahvit, tanssitaan villisti jonkin iskelmäradion tahdissa, tarkistetaan, ettei kukaan nähnyt (eikä varsinkaan kuullut!), jatketaan vielä vähän maalaamista ja valmista tuli!


Jos maalia jäi jäljelle, niin kumoa se takaisin sinne pönttöön mistä otitkin sen ja anna roskapussin pinnan kuivua.


Kun maali on kokonaan kuiva, voit kuoria pussin pois kaukalon päältä ja viskata sen lähimpään sekajäteastiaan (tarkistettu on, kuiva maalijäte voidaan hävittää sekajätteen mukana, linkki Tikkurilan sivuille).

Sitten vain toistetaan sama, kunnes projekti on valmis. Ja kyllä vaan säästyy aikaa ja hermoja :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Wanhan tavaratalo Citykirppis


Toisen roska on toisen aarre. Niitä aarteita täältä siivouksen ja muuttokuorman keskeltä nimittäin löytyy! Kirppispöytä on ollut pystyssä jo viidettä viikkoa. Luotimme vanhaan tuttuun, Citykirppikseen, eikä suotta. Meillä kävi tuuri ja saimme myyntipöydän samantien peruutuksen vuoksi ja kauppa käy kuin häkä (parkkipaikka on aina täynnä autoja = ostavia asiakkaita!). Olemme kyllä hinnoitelleet suurimman osan tuotteista ehkä vähän alakanttiin, mutta tällä hetkellä on pääasia, että saamme tilaa ja joku muu saa siinä samalla käyttökelpoista tavaraa käyttöön. Hinnoittelusta muuten sen verran, että älyttömän käteviä ovat tuolla, kun ovat tulostaneet valmiita hintalappuja eri värisinä, niin me siskokset pysymme kärryillä kenen tavaroita on minkäkin verran myyty. Ei tarvitse niin tarkkaan alkaa muistelemaan, kummankohan tämäkin "kirja" mahtoi alunperin olla.
 
Citykirppiksellä on avaraa ja siistiä (eikä haise tunkkaiselle!).

Mm. käyttämättömät "kaupanpäälliset", kaappeihin unohtuneet CD-levyt, pieneksi jääneet juhlavaatteet ja muu kelpo tavara on löytänyt uuteen kotiin. Sitten on sitä sälää, joka on lähinnä vappurientojen rekvisiittaa, mutta hyvä, että edes siihen joku tarvitsee. Isommat/kalliimmat jutut, kuten vuosijuhlapuvut, huonekalut ja keräilyastiat (joista jotkut maksaa ihan älyttömiä summia!) on tarkoitus myydä huuto.net:ssä tai tori.fi:ssä.
 
Piti melkein juosta ohi, etten ostanut kestovaippavillahousuihin lisää hahtuvalankaa.

Itse olen yrittänyt pitää laput silmillä, enkä ole ostanut toisten pöydistä mitään. Mutta sellaisen vanhan rautaharavan kyllä tarvitsisin... Kerron myöhemmin lisää sen tarkoitusperistä, mutta sen verran paljastettakoon, että sen uusi koti voisi löytyä meidän eteisestä ;)

Lapsille vähän katsottavaa, yhdellä seinustalla voi seurata lintujen elämää.

Niksi-Pirkka osuudessa tänään: Kuinka saada Euroteamin silitettävä nimikointinauha pois vaatteesta ilman väkivaltaa tai teräaseita? Silitä nauhaa uudelleen ja vedä se heti (hampaiden avulla) pois, ennen kuin ehtii tarttua uudelleen vaatteeseen! Ensi kerran, kun tilaan näitä lappuja taidan suosiolla ostaa niitä tageja myös, ne on huomattavasti helpompi irrottaa tässä kierrätysvaiheessa.

Toisen romu on toisen aarre!

PS: Ylivieska on kirppisten taivas, täältä löytyy Citykirppiksen lisäksi Kirppis Paratiisi, Juurakon kirppis sekä Sytykkeen tiloissa toimiva Löytötasku. Että on meillä täällä muutakin kuin Kärkkäinen... ;)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Päästä vedettävät puusängyt ja niiden entisöinti

Olemme keskittyneet viime aikoina lähinnä tavaran ulos heittämiseen, mutta jotain on kannettava sisäänkin. Huuto.netistä löytyi aivan ihanat sängyt (vielä kaksin kappalein!), joten ne oli saatava lähes hinnalla millä hyvänsä (jos mieheltä kysytään, niin ne saatiin hinnalla millä hyvänsä...). Puusängyt olivat suhteellisen hyväkuntoiset (mitä nyt tarvii kolme aikuista säätämään sängyn pituutta), mutta ne kaipasivat hieman entisöintiä. Ja mitäpäs minä entisöinnistä tiedän muuta, kuin että se on trendikästä? En niin yhtään mitään.


No onneksi apu oli taas lähellä, Rautapohjasta vinkkasivat minut oikean hyllyn suuntaan, ja Bloomin puuvaha lähti mukaan. Suosittelivat vielä poistamaan vanhan kuluneen lakan ennen käsittelyä, mutta en jaksanut halusin säilyttää elämää nähneen pinnan ja vain häivyttää pahimpia kulumisen jälkiä. Lakan poistamisen sijaan pesin pinnat miedolla pesuaineliuoksella ja annoin kuivua seuraavaan päivään. Sitten puuvaha päälle ja ai että, kun tuli hyvä!

Vasemmalla sängynpäädyt ennen ja oikealla jälkeen vahauksen. Studiona toimiva tupa oli valaistuksen puolesta vähän kehno, joten kuvista tuli hyvin keltaisia (en siis osannut). Laitan myöhemmin lisää kuvia, kun saadaan sängyt omille paikoilleen.

Naarmut peittyivät juuri sopivasti.

Itse asiassa, testasin vahaa jo etukäteen sänkyjen mukana tulleeseen puujakkaraan, joten en lähtenyt ihan soitellen sotaan, mutta nähtäväksi jää, kuinka kauan pinta säilyy tuollaisena. Tulos ei ollut yhtään niin tumma kuin vähän pelkäsin. Mallipalassa oli varmastikin vahattu kaksi kerrosta, joka on kai yleisempi tapa, koska malli oli huomattavasti tummempi. Käytimme muuten Bloomin paneelivahaa vaatehuoneen seinässä ja vasta kolmas kerros riitti peittämään mäntypaneelin keltaisuuden, joten harkitsemme tässä muita vaihtoehtoja yläkerrassa odottaville paneeliseinille, koska kolmeen kertaan sellaisen neliömäärän käsittely ei oikein houkuttele :/


Puuvahaa oli suhteellisen helppo työstää. Vähän sellainen hyytelömäinen aine pysyy hyvin siveltimessä, mutta aine kuivuu todella nopeasti (kuivumisaika kerrosten välissä 2 tuntia)! Se on sinällään positiivista, ettei tarvitse varoa pintaa niin kauan, mutta kyllä meinasi tulla välillä kiire vahatessa. Muutamia kohtia myös ikäänkuin kului puhki, kun sivellin osui samaan kohtaan useampaan kertaan. Vaha ei enää tarttunut, vaan tuntui, että se vähäkin kului pois. No ongelma ratkesi ainakin osittain uudella vahakerroksella myöhemmin, mutta kyllähän siinä vähän saumaa jäi näkyviin. Johtui todennäköisesti kuluneesta pinnasta ennemmin kuin itse aineesta, mutta tiedänpä ensi kerralla ottaa huomioon. Muuten vaha on kyllä ihan nerokasta; se on lapsiturvallista (hyväksytty leluihin!), ympäristöystävällistä (EU-kukka ekomerkki) ja vesiohenteista (ei haise ja siveltimet voi pestä vedellä). Jes, ei enää tärpätin kanssa läträämistä. Nimittäin sitä saatiin ihan riittävästi tänään, kun esikoinen löysi (minun jäljiltä) ulkoa maalisudin tärpättipurkista ja alkoi ihan vähän vain maalata ulkoportaita ja siinä samalla vähän itseäänkin... Huokaus, mikä siivo...

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Someone else is happy with less than what you have


Ihan varmasti on. En varsinaisesti viihdy tämän roinan ja sekasorron keskellä (paitsi silloin, kun löydän vanhoja huippuja CD-levyjä!). Onneksi sisko oli varannut kirppispöydän ja sitä saa pitää niin kauan kuin tavaraa riittää. Ja sitä tavaraa riittää varmaan syksyyn asti...

Edelliseen postaukseen liittyen sain valtavasti hyviä vinkkejä mm. kommenttien ja facebookin kautta. Lakana- ja pyyhevuori on saatu taltutettua siisteihin pinoihin kaappeihin ja loput eritelty mm. eläinlääkärille, kirpputorille ja eräästä paikallisesta sairaalasta kotiutuville potilaille jaettavaksi. Hyvä, ettei tarvitse kaatopaikalle kärrätä!

Tähän loppuun sopisi nyt vielä kuva Afrikan lapsista, jotka leikkivät merestä löytyneellä kokispullolla, mutta jätetään se väliin. Parannetaan maailma yksi asia kerrallaan. Itse aion aloittaa luopumalla näistä tavaroista, jotka varmasti ilahduttavat jotain muuta enemmän kuin minua. Siispä kirppistavaroita hinnoittelemaan mars.

PS: Olen tullut siihen tulokseen, etten osta enää ikinä mitään muuta kuin ruokaa ja bensaa... Huomenna varmaan jo ostan taas jotain, mutta ehkä vähän enemmän harkiten ;)