Joululaulukalenteri

Huomenna se alkaa; Ainoa vuodenaika, jolloin kotiäitikin tietää monesko päivä (ja joskus myös mikä viikonpäivä!) on menossa. Joulukalenteri pitää siitä huolen. Meidän tytöt ei vielä tiedä joulukalentereiden olemassaolosta, joten kaikki suklaakalenterit, myös ne prinsessakalenterit, on jätetty kauppaan (koska "ne on kaupan omia" ;) ). Ajattelin kuitenkin, että ehkä tämä vuosi voisi olla otollinen testaamaan joululaulukalenteria (ilman huutavaa vastarintaa). Joululaulukalenteri tai joulurunokalenteri on myös erittäin hyvä vaihtoehto mm. päiväkodeille! Muita ideoita DIY joulukalenterille kokosin viime vuonna, käykäähän kurkkaamassa, jos vielä mietitte, mitä tänä vuonna keksisi :)

Joululaulukalenteri in action (huom. tarpeeksi korkealla, etteivät lapset yllä repimään sitä).

Keräilin joululauluja kalenteriin kriteereinä a) osaan laulun b) laulu on ns. lasten joululaulu c) otin huomioon myös juhlapyhät kuten itsenäisyyspäivän. Tältä näyttää laululistaus:

1. Hoosianna
2. Kuuraparta
3. Kilisee kilisee kulkunen
4. Reippahasti käypi askeleet
5. No onkos tullut kesä
6. Maamme
7. Tonttujen jouluyö
8. Koska meillä on joulu
9. Petteri Punakuono
10. Jos ei jouluna ole lunta
11. Joulu on taas
12. Nisse-Polkka
13. Santa Lucia
14. Valkea joulu
15. Joulupukki
16. Kulkuset
17. Porsaita äidin oomme kaikki
18. Joulukirkkoon (kello löi jo viisi)
19. Joulupuu on rakennettu
20. Hei tonttu-ukot hyppikää
21. Kolme yötä jouluun on
22. Joulumaa
23. Joulupukki matkaan jo käy
24. Jouluyö juhlayö

Taisin just murhata Tuhkimon ja Bellen...

Tulostin laulut paperille ja leikkasin ne omiksi paloikseen. Sitten käärin kunkin laulun sanat joululahjapaperiin karkiksi (lapsi saa leikkiä sillä lahjapaperilla sillä aikaa, kun itse lunttaan laulun sanoja) ja ripustin ne lahjanarulla roikkumaan. Tähän on hyvä käyttää kaikki jämäpaperit ;) Sieltä orrelta sitten joka päivä avataan yksi käärö ja lauletaan yhdessä ja lasketaan montako yötä vielä on jouluun. Äidille on varattu perinteisesti myös yksi arpakalenteri, josta on tilattu päävoitto tai vähintään omat takaisin ;)

Vain elämää -Paulan päivä

Mitähän sitä tekisi ensi viikon perjantaina; Vain elämää on nyt ohi. Toinen tuotantokausi oli viihdyttävä, joskin ei niin yllätyksellinen kuin ensimmäinen ja ehkä vähän tylsähkökin (odotukset saattoivat tosin olla vähän epärealistiset). Sellaisia timantteja kuin Erinin tulkinta Mieti mitä jää -kappaleesta tai Katri Helenan uudelleen sanoittama Elossa taas ei tällä kaudella mielestäni löytynyt. Pidin kyllä Anna Abreun Kylmästä lämpimään -versiosta ja Jukka Pojan Jäätelökesästä, Pauli Hanhiniemen End of love spektaakkelista ja Juha Tapion Luotsiveneestä, mutta en taida silti levyä ostaa.

Anna Abreun kuva kaapattu täältä.

Leikitelläänpä hetki ajatuksella, miltä näyttäisi Paulan päivä? Päivä aloitettaisiin ensinnäkin nukkumalla piiitkäään! Rahka-amupalan jälkeen heräteltäisiin kropat Clarissan (huom. Norjan parhaan ryhmäohjaajan, klik klik!) Cardio step interval -tunnilla (mulla on niitä niin kova ikävä). Hän olisi upottanut soittolistalleen LeAnn Rimesin Can't fight the moonlightin. Lukioikäisenä ajattelin, etten koskaan kyllästy tuohon lauluun, enkä ole vielä kyllästynyt. Sitä kuunneltiin paljon tyttöporukalla, kun ajeltiin rinkiä keskustassa (oh my, niitä aikoja). Lounaalla syötäisiin jotain ihan törkeän hyvää salaattia ja keittoa ja kuultaisiin minulle tärkeitä kappaleita. Yksi niistä on  Egotripin Lydia. Tuo vähän tuntemattomampi Egotripin kappale on ollut jostain syystä minulle tärkeä. Siihen ei liity mitään tiettyä hetkeä, se on vain hyvä ja on harmi, ettei se koskaan lyönyt läpi. Tässä Egotripin ehkä tunnetuin hitti, joka on kulkenut matkassa jo Irlannin harjoittelun ajoilta:

Lounaan päättäisi virsi Kuule minun ääneni. Kertoisin, kuinka yritin pitää itseni kasassa hyräilemällä mielessäni tuota rippikoulusta tuttua virttä samalla, kun pidin äitini kädestä kiinni hänen viimein saadessa rauhan syövän tuskilta. Sitten vähän itkettäisiin yhdessä (koska se kuuluu ohjelman formaattiin).

Lounaan jälkeen käytäisiin pelaamassa vähän pesistä, minka jälkeen vetäydyttäisiin rentoutumaan kylpyyn ja hierontaan. Päivällisellä tarjottaisiin hirvenlihaa jollain itselleni uudella valmistustavalla (jos niitä vain löytyy?). Pääruoan jälkeen muisteltaisiin opiskeluaikaa ja vedettäisiin porukalla snapsilaulu, mielellään itse sanoitettu tutulla melodialla, tyyliin Kolme yötä tenttiin on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät Mönkkösen. Urpo laskit väärin, tentti meni jo! Jälkiruokana olisi mahdoton määrä herkkuja, jotka eivät vaikuttaisi vaatekokoon nousujohteisesti seuraavana päivänä. Mässäilyn lomassa tunnelmoitaisiin Sitter neppå brygga -kappaleen tahdissa. Se on norjalaista räppiä, josta en ymmärrä puoliakaan, mutta tuo kohta sitter neppå brygga ser neppå Mjøsa kolahtaa (toisen suosikkiohjaajani veli on kyseisessä bändissä ja Jannicken tunnilla tämä biisi oli usein loppuvenyttelyjen taustamusiikkina). Ilta päätettäisiin neulomalla valmiiksi keskeneräisiä töitä ajalta ennen lapsia ja nauramalla viinilasillisen ääressä suurella ystäväporukalla. Taustalla soisi koko Take Thatin tuotanto (koska en osaisi valita vain yhtä kappaletta niiden kaikkien ulkoa osaamieni joukosta).

Koska kyseessä oli ajatusleikki, päivään sisältyi ainoastaan osittain epärealistisiakin juttuja. Oikeastihan minun päiväni kulkevat rataa: tiskaa - pyykkää - laita ruokaa - vaihda vaippaa - komenna lapsia - siivoa - yritä nukkua jossain välissä -tyyliin. On nekin joskus ihan mukavia päiviä.

Minkälainen sinun päiväsi olisi?

Ylvis -Cabin

Kyllä, rakas Ylvishän se siinä taas, tosin nyt saatte kuunnella vanhaa tuotantoa (1,5 kk vanhaa). Norjalaiset ovat tunnetusti intohimoisia mökkeilijöitä ja luonnossa liikkujia. Vapaalla ajetaan niin kauas kuin pääsee, sitten kävellään/hiihdetään niin kauas kuin pääsee ja siellä se mökki sitten on keskellä-ei-mitään ja sielu lepää. Mökki on norjalaisen Taj mahal (vai mikä hitto se nyt oli taas).

Video tiivistää oleellisen aika hyvin. Jäin kaipaamaan vain kilpailua liikuntavarusteiden suhteen ja hikistä Ylvistä. Siis hiihtämässä.

Onko kukaan kaveri kosinut vielä?? Vauhtia nyt siihen hommaan! Paitsi että tuo Vegard on naimisissa naisen kanssa, jonka sisustama koti voitti Norges vakreste hjem -kilpailun vuonna 2010. Hitto. Ja enkelilapset ja kaikki. Hmmp.

Ylvis -Massachusetts

Kuka on välttynyt norjalaisten Ylvis-veljesten mahtavalta What the fox say rallatukselta???  Se löytyy netistä, googlettakaa sivistymättömät, jos käsi ei noussut ylös.

Tästä ei ehkä tule aivan yhtä suurta hittiä, mutta kyllä tästä hymy nousee huulille näin perjantain kunniaksi, tekee melkein mieli varata liput Makkakokoon... eikun...

Voisko joku mun ystävä siellä Norjassa mennä naimisiin jomman kumman noiden veljesten kans ja kutsua mut joskus kylään? Suomalainenkin kaveri käy ihan hyvin. Tai ihan kuka tahansa oikeastaan, jos lupaa joskus järjestää mut alle lähestymiskieltoalueen etäisyydelle veljeksistä (mulla mitään lähestymiskieltoa ole. Vielä :D)

Kalenteri

Syksyni ei ala kalenterin, vaan (surullista kyllä?) television mukaan. On IHANAA, kun tutut sarjat palaavat tauolta! (Katsoit itsekin eilen Salkkareita, myönnä pois!) Itselläni on tapana pitää telkkaria auki lähes yötä päivää, vaikka en sitä intensiivisesti katsoisikaan. Hiljaisuus on ahdistavaa. Arvostan etenkin sarjoja, joita voi katsoa yhdessä lasten kanssa samalla, kun tekee ruokaa, lajittelee pyykkejä ja siivoaa. No tuota viimeistä kohtaa ei kyllä usko kukaan minun tekevän, mutta muuten kyllä vietän arkisin aamupäiväni mieluiten jammaten esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa tai Voice of kidsin tahdissa tyttöjen hytkyessä vierellä. True bloodin tyyppiset vampyyrien silpomiset puisella seipäällä eivät varsinaisesti sovi taustalle pienten lasten leikkeihin, joten CSI, Dexter ja muut vastaavat jätetään suosiolla iltaan ja ne katsotaan lasten mentyä nukkumaan.

TV:n edessä käytetyn ajan voisi käyttää tehokkaamminkin. Olen jonkin verran tehnyt kuntopiiriä viime aikoina katsoen samalla suosikkisarjoja. Voisinkin tehdä itselleni sellaisen treenikalenterin, kuten kuntosaleilla, mutta omani olisikin sidoksissa tv-ohjelmien lähteysaikoihin eikä kuntosalin viikko-ohjelmiin. Vähän niin kuin tähän tyyliin:

Uusi suosikkisarja, Nashville. Country-musiikin tahdissa on hyvä treenata :)

Maanantai

21:00 AVA: Erilaiset äidit + kuntopiiri

Tiistai 

lepopäivä

Keskiviikko

21:00 Nelonen: Nashville + kahvakuula

Torstai

lepopäivä 

Perjantai

20:00 Liv: Jutta ja puolen vuoden superdieetit + TRX-kuntopiiri

Lauantai

21:30 Yle1: Uutisvuoto + kuntopiiri 

(hei let's face it, olen lauantai-iltana kotona ehkä pikkujoulua lukuunottamatta, joten voin ihan yhtä hyvin tehdä kuntopiirin)

Sunnuntai

19:10 Tanssii tähtien kanssa + venyttelyä ja jammailua lasten kanssa

Syrjänen kiilasi suosikikseni tanssijoista.

Antakaapa hyviä vinkkejä suosikkiohjelmien suhteen? Ehkä en ole huomannut kaikkia helmiä vielä, kertokaa heti!!

Lavatanssit

Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa lavatansseissa. Miksi (vasta) nyt? No kun muukin seurue meni. Olen nimittäin ollut suunnittelemassa budjettia, koulutuksia ja virkistystapahtumia ensi vuodelle eräille onnekkaille liittolaisille, mutta täytyihän meidänkin rentoutua illalla.

Kiehtovaa. Se oli ensivaikutelmani. Lamaannuin lähes, kun seurasin toimintaa vähän sivummalta lumoutuneena. Salissa kuhisi kuin muurahaispesässä. Parin kappaleen välein kohteliaasti kiitettiin tanssikumppania, hakeuduttiin asemiin ja uuden kappaleen alkaessa käytiin kilpajuoksu parhaista paikoista ja tanssikumppaneista, kunnes meno tanssilattian laidoilla hiljeni hetkeksi hurrikaanin pyöriessä keskilattialla. Silmiinpistävää oli tanssimisesta nauttiminen, humalaisten sekoilujen/sekoilijoiden puuttuminen, järjestysvalvojien työtehtävien keskittyminen juoppojen ulos heittämisestä juomien lavalta heittämiseen. Tanssilattia oli täysin kaljatahraton, lasinsiruton ja känniääliötön!

En kuitenkaan pääse yli siitä, että naiset seisovat laumassa ja odottavat, että miehet napsivat parhaat päältä kuin jotkin lihapalat keitosta. Sietämätöntä. Halventavaa. Luulisi, että nykyaikana tasa-arvo olisi ehtinyt tanssilavoille asti, mutta kai se vie oman aikansa (kuinka monta vuosikymmentä?), että vanhat tavat muuttuvat. Naisten hakua ei lasketa tasa-arvoksi.

Jossain vaiheessa minua sivistettiin, ettei lavatansseissa saa ottaa kuvia. Kysyessäni syytä tähän mielestäni käsittämättömään kirjoittamattomaan sääntöön sain vastaukseksi, että kuviin saattaisi tulla jotain, mitä ei ole tarkoitettu ulkopuolisille. Jotain sopimatonta. Jäin vain miettimään, että mitä sopimatonta siinä on, kun selväpäiset aikuiset ihmiset nauttivat tanssimisesta. Etenkin, kun lavakulttuuriin kuuluu sekin, että pareja vaihdellaan, eikä siitä olla mustasukkaisia. Mutta mistäpä minä tietäisin, kun en ole ennen lavatansseissa käynyt. Päätin kuitenkin, että on viisainta olla ärsyttämättä muita ja pakkasin kamerakännykkäni syvälle farkkujen taskuihin (nappiin mennyt asuvalinta muuten lavatansseihin. Not.).

En käynyt itse tanssimassa, kun ei haettu en hakenut. Katsotaan sitten ensi kerralla, jos jättäisi ne farkut kotiin, pukisi jonkin kauniin mekon päälle ja laittaisi sen kännykän (ja kameran) piiloon sellaiseen rannepussukkaan, joka näytti olevan tunnusmerkki pro-tanssijoille ;) Toistaiseksi aion kuitenkin tanssia vain kotona lasteni kanssa muiden silmiltä piilossa Pikku Kakkosen tunnarin tahdissa!

Meripihkahuone

Päivän korvamato on J.Karjalaisen Meripihkahuone. Paitsi että mun mielestä korvamato on ihan hirveä sana! 

Korvamato tarkoittaa musiikkikappaletta tai sävelmää, joka toistuu mielessä vastoin tahtoa, pakonomaisesti ja jota on vaikeaa lakata ajattelemasta. 

Miksei voi vain sanoa, että se laulu soi päässä kookooo ajan? Minä vaan kysyn. 

Mutta nyt ei olla yhtään niissä fiiliksissä, joita halusin välittää. Ne oikeat fiilikset menee suunnilleen näin: "Beibi oon onnellinen!" :D 

J.Karjalainen teki sen taas, aivan täydellinen kesäbiisi! On muuten ollut vähän ikävä Norjassa tätä suomalaista musiikkia, jota vain suomalainen tekee, kuuntelee ja ymmärtää. Sitä fiilistä on amerikoissa ihan turha edes yrittää tavoitella ;)

Ja kesäkin muuten tulee, tulvatkin tuli jo (toivottavasti ei kenelläkään sisälle asti :/ )

Matkustaja

Tien  päällä taas, raiteilla tosin, matkalla rakkaan ystävän kihlajaisiin. Olen yksin, mutta en kauan. Ihanan rentouttavaa ja vähän haikeaa yhtä aikaa. Nuoruudesta on yhtä kauan syntymääni kuin tähän hetkeen, se pistää vähän miettimään.

Netti pätkii koko ajan, joten kuuntelen sitä, mitä vanhalla kannettavalla on. Sieltä löytyy mm. kestosuosikkiani Egotrippiä. Matkustaja taitaa olla suurelle yleisölle tuttu, mutta yksi omista suosikeistani on Lydia ensimmäiseltä Superego-albumilta. Kerran Kuopion keikalla kiljuttiin niin kovaa "Soittakaa Lydia!!", että he yrittivät, mutta eivät muistaneet enää miten se meni. Kappale oli sinä vaiheessa ehkä joku 15 vuotta vanha, eikä varmaan ilmestymisensä jälkeen ollut kuulunut soittolistalle. Kummaa hommaa, kun ei omia kappaleita osaa ;) No, he soittivat sitten niitä muita hyviä biisejään loppuillan.

Taidan jatkaa remonttibudjetin laatimista, nautiskelen hyvästä musiikista ja toivon, että kotona pärjätään (ja ihan varmasti muuten pärjätään!)

Aina matkalla jonnekin

Minne ikinä päätyykin
On puolitiessä jostain
Tietää sen varsin hyvin itsekin
On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita

Ettei niistä puhumalla selviä

Take That

Apuaa, en kestäää! :D Kaikenlaista rojua on tullut vastaan, kun on kaappeja siivonnut, mutta katsokaapas mitä aarteita sieltä löytyi!

Yks ainoa tarra puuttui tuosta keräilykansiosta. Mahtoi harmittaa teinityttöä jokunen vuosi taaksepäin aika kovasti.

Mark Owen, I love U 4ever <3 <3 :D

Mikä parasta, kakkoselta tulee tänään Take Thatin keikka yhden jälkeen. On ehkä pakko fiilistellä vähän teinivuosien tunnelmissa samalla, kun siivoaa ;)

Everything changes but you, dy dy dyydy dyydy dyy, hmmm hmm hmm hmmm hmmm hmmmm :D

Phillip Phillips

Voi mies parkaa, kun on ollu kekseliäät vanhemmat... Mutta nimestään huolimatta meni ja voitti American Idol seasonin 11. En oo jaksanu enää aikoihin seurata noita rapakon takana kisattavia miljoonia eri kisoja, mutta just tuota seasonia satuin jostain syystä katsomaan ja mies jäi kyllä mieleen persoonansa ja äänensä takia. Makustelkaapa vaikka tästä hänen ekaa sinkkuaan! (Tässä on kyllä vähän liikaa tuota ooouooouoouoo-ulinaa, mutta ei anneta sen häiritä :) ) Tämä on parhaimmillaan autossa, kun voi tykittää täysillä ja laulaa mukana, kun kukaan muu ei kuule ;)

Viimeistään tämä duetto vakuutti minut aikanaan Philipin ainutlaatuisuudesta. Hänellä on aika omaperäinen tyyli esiintyä, etenkin kitaran kanssa. Miten ihminen voi niin luontevasti vääntyillä ja laulaa vaikean näköisesti, mutta kuitenkin vaivattomasti? Tuosta miehestä tulee jotenki vaan aina hirveen hyvälle tuulelle :D

Playlist

Aatsivenjaa bagadii zivavoo! Tai siis noin mä kuulen sen, mutta oikeesti se menee Nants ingonyama bagithi Baba, Sithi uhhmm ingnyama. Kaikki tiesi heti mikä biisi, eikö vaan? ;)

Tuolla alko meidän tämän päivän stepit, kunnon aurinkotervehdykset siihen alkuun ja hyvä mieli samantien. Clarissalla on muutenkin aina hyviä biisejä sen jumpissa. Käsiin saa esimerkiksi ihan eri lailla voimaa, kun lyö Nicki Minajin Super bassin tahtiin :) (Onneks ei tarvi tota videota katella, se on ihan hirvee!)

 

Musiikilla on iso merkitys, kun treenaa. Ainakin itse saan ihan eri lailla tehoja irti itsestäni, kun on oikein hyvää musiikkia taustalla. Varsinkin spinningtunnilla, kun polkee musiikin tahdissa, on tosi tärkeetä, että siitä rytmistä saa vähän lisäpotkua siihen hommaan. Foo Fightersin The Pretender on tällä hetkellä pyörivistä pyöräilymusiikeista yks suosikki. What if I say I will never surender?

 

Eikä vähiten oikeat biisit loppurentoutumiseen... Ne viimeset biisit kun jää loppupäiväksi soimaan päähän, niin kuin tänään. Tämä Christel Alsosin Please stay on varmaan suomalaisille outo, mutta laitan tähän linkin, niin saatte tekin nautiskella (voitte vähän hypätä yli tuosta alusta, kun tää on gaalakeikalta). 

Rauhallista perjantaita kaikille!