Kolme sukupolvea saman katon alla

Epäilijöitä varmasti riitti, kun sana alkoi levitä, että meidän talous on muuttamassa saman katon alle isäni kanssa. Tähän kaksilapsiseen perheeseen on siis viime vuoden pääsiäisestä asti kuulunut minun ja mieheni lisäksi myös pappa ja viikonloppuisin yleensä myös täti (siskoni). Lisäksi nurkissa pyörii sekalainen seurakunta tätejä, enoja ja setiä, mitä milloinkin, joten yksin täällä ei tarvitse olla. Talossa riittää neliöitä, joten sovussa ollaan toistaiseksi eletty. Tietysti välillä täytyy puhdistaa ilmaa pitämällä mykkäkoulua ja karjumalla naama punaisena antamalla kehittävää palautetta suuntaan ja toiseen. Hyötyä tästä asumisjärjestelystä on ehdottomasti kaikille ja väitänkin, että plussia on enemmän kuin miinuksia! 

Isälleni: Ruoka on valmiina ja pyykit puhtaana, kun muistaisi vain käydä syömässä ja tuoda likapyykin pyykkikoriin. Lastenlapsia joutuu saa hoitaa niin paljon kuin haluaa ja nähdä läheltä kuinka tytöt kehittyvät. Koko isän olemus muuttuu, kun hän on lasten kanssa; on mukava nähdä kuinka katkeroitunut leskimies vertyy vielä hippasille nauru korvissa ;) Muutenkin juttuseuraa riittää (halusi tai ei) sekä itsestäni että miehestäni pitkään lähes yksin asuneelle puheliaalle miehelle. Tekninen tuki on yhden pyynnön päässä, samoin ompeluapu ja mitä kaikkea sitä nyt tarvitseekaan! Työrauha ja hiljaisuus on kuitenkin ikuisesti menetetty!

Kuusiaitaa kaatamassa viime kesänä kodinhoitohuoneen tieltä.

Minulle ja miehelleni: Yli sata vuotta vanha talo olisi peitonnut meidät varmasti alle viikossa, jos isäni ei olisi paikalla näyttämällä kädestä pitäen vuosien aikana oppimiaan kikkoja ja jakamassa sitä hiljaista tietoa eteenpäin meille uusille talon omistajille. Saamme lastenhoitoapua aina, kun tarvitsemme (tosin pienillä rajoituksilla, vaippahommat luonnistuu vähän heikosti...). On muuten aika luksusta herätä joskus aamuisin huomatakseen, että kello on esim. puoli yksitoista; eikö nuorin ole tosiaan vielä herännyt (esikoisella on äitinsä unenlahjat ja saatta posotella kevyesti sinne asti, jos on mennyt myöhään nukkumaan). Yksivuotias löytyy kuitenkin yläkerrasta pappan huoneesta, ovat siellä leikkineet jo lähes pari tuntia! Aamupalakin on jo syöty (noin litra maitoa ja rasiallinen viinirypäleitä :D) Myös joustavuus menojen yhteensovittelemisessa on mahtavaa, etenkin näillä pääkallokeleillä! Voin lähteä hyvissä ajoin esim. sählyyn, vaikka mies ei olisi vielä tullut töistä kotiin. Isäni voi sen varttitunnin vahtia tyttöjä ilman, että mitään ruokaan/vaatteisiin/eritteisiin liittyvää täytyisi huomioida. Välillä aamuisin, kun kello käy haluttua nopeammin, auton ikkunat puhdistuvat kuin itsestään ja vapaa syli ottaa toisen lapsen puettavaksi. Ruoanlaitossakin apua saa tarvittaessa ja remontista emme olisi varmasti selvinneet ilman isäni apua. Hän on kuitenkin käytännössä koko ikänsä rakentanut (mm. remontoinut yläkerran tulipalon jäljiltä ja veistänyt hirsimökin itse alusta loppuun), joten tietotaitoa on vaikka kuinka paljon. No kärsiikö se parisuhde sitten, kun se pappa pyörii jaloissa? No ei. Sen takia ainakaan. Sanoisin, että pienet lapset ja remontti rasittavat suhdetta, mutta pappan läsnäolo ei niinkään.

Pappa toimii tarvittaessa myös sitterinä. Tässä kuopuksen syödessä ensimmäisen kerran kiinteitä. Hyvin meni, molemmilta!

Lapsille: Muistan itse lämmöllä omaa lapsuuttani, kun mummuni asui meidän kanssa saman katon alla. Samanlaisia ihania muistoja toivon myös omille lapsilleni ja alku näyttää ainakin lupaavalta :) On mahtavaa, että isän ja äidin lisäksi heille tulee myös hyvin läheinen suhde isääni (ja moniin muihinkin!). Lapset saavat kuulla pappan tarinointeja ja esitellä innolla tekemisiään hänelle. Ajattelin alunperin, että lapset eivät saisi pappan huoneeseen mennä kutsumatta, jotta pappa saa levätä rauhassa ja tehdä omia töitään ilman häiriötä. Ehdotus miellytti myös isääni; lapset saavat tulla vain pyydettäessä, lapsenlapset milloin vain! :D Arkena tytöt löytääkin usein pappan huoneesta pikku kakkosta katsomasta.

Tarinoita puolin ja toisin.

Harkitsematta tällaiseen asumisjärjestelyyn ei kannata hypätä, henkilökemioiden on kohdattava. Kompromisseihin on varauduttava puolin ja toisin, koska vanhoja tapoja on jokaisella ja kun siihen lisätään vielä talon tavat, niin saattaa esim. jäädä lukkojen taakse... Muuten kyllä suosittelen lämpimästi, jos vain mahdollista :)

PS: Kuopuksen ensimmäinen sana oli pappa! (oikeasti se oli kakka, mutta se on vähän noloa, niin sovitaan, että toinen sana olikin se ensimmäinen sana, eikö vaan)