sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Back in the business!

Hengissä selvittiin koko porukka juhannuksesta Saimaalla ja sen jälkeisestä lomailusta Turussa ja Muumimaailmassa (kaikista todennäköisyyksistä, hormonimyrskyistä ja olemattomasta stressinsietokyvystä huolimatta). 

No olihan se hieno!

Ongelma onkin nyt, että mistä aloittaa? Taidan aloittaa kuvien editoimisesta, nukkumisesta ja lopuksi heittäydyn pyykkivuoren kimppuun (ne ovat jo matkalla kaappiin, mutta siellä ei ole tilaa kaikille mummin ostamille uusille vaatteille -jotka ovat lapsille, ei minulle-, joten tilaa on tehtävä).

Jäikö Tovelta jotain kertomatta?

Kun nämä rästit on hoidettu, niin palaan tänne blogin pariin ja alan pohtia mm. jäikö Tove Janssonilta jotain kertomatta kirjoissaan, kuvamateriaali on ainakin raskauttavaa...

torstai 20. kesäkuuta 2013

Nähdään taas!

Koska suomalaisia vaivaa jokin kumma tauti juhannuksena ja kaikki kaikkoavat järven rannalle, keskelle ei-mitään ja lukkiutuvat mökkeihinsä (etteivät sääsket syö hengiltä), eikä siellä mökillä tietenkään mitään nettiä ole (eikä sähköjä tai juoksevaa vettäkään), niin mitäpä minä täällä riehumaan, kun ei kukaan kaipaa kuitenkaan. Otankin kunnon juhannusvapaan täällä blogin puolella ja palaan taas intoa täynnä juhannuksen jälkeen, kunhan pääsen taas sivistyksen pariin (minuakin vaivaa se sama tauti, enkä malta odottaa, että pääsen kuvan maisemiin).


Aion pakata mukaani kasan naistenlehtiä (=käly pakkaa MeNaisia rinkan täyteen), Nesbøn kirjan ja aurinkorasvaa. En tietenkään ehdi niihin kuin koskea, mutta haaveet pitävät ihmisen onnellisena. Meillä on mieheni kanssa molemmilla juhannuksen tienoilla nimipäivät ja kaikki tekosyythän meillä on tähänkin asti aina käytetty, joten lahjat juhlat ovat luvassa tälläkin kertaa (odotan kakkutarjoilua). Äänikirjankin otan matkalle, koska aiomme ajaa myöhään illalla, jotta lapset nukkuisivat suurimman osan matkaa. Muuten saisimme ruuhkan lisäksi kuluttaa aikaamme tunnin välein pysähtymällä, emmekä olisi perillä kuin vasta juhannuksen jälkeen.

Nauttikaahan tekin keskikesän kohokohdasta, eikä seisota siellä veneessä sitten!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hoitolaukku

Muistan, kun esikoista odottaessani mietin, mitä kaikkea hoitolaukkuun olisi syytä pakata. Ja minkälainen hoitolaukun edes tulisi olla? Keräilin netistä vinkkejä, taisin jopa tehdä listankin (no tein tietysti, teen kaikesta mahdollisesta listan).

Miltä tuolla laukussa nykyään sitten näyttää? Aika kaaosmaiselta, kuvastaa koko arkea aika hyvin. Siivosin laukun tässä yhtenä päivänä ja sen kätköistä löytyi mm. auton vara-avaimet (Miksi? En tiedä, mutta hyvä, että löytyivät!), loputon kasa ruttuisia kuitteja, puoliksi syöty huulipuna (don't ask), munalukko (ajalta, jolloin vielä kävin salilla), sulanut turkinpippuri-karkki, ruttuisia kuitteja, kadonnut ripsiväri (hävisi mystisesti kaksi kuukautta sitten, taitaa olla jo aika kuiva) ja kismetin papereita.


Laukusta löytyi myös suurin osa oikeasti tarpeellisista tavaroista, joten ihan hyvin on pärjätty, vaikka välillä meneekin hermo, kun mitään ei löydä, vaikka kuinka etsii:

  • tutti (muovikotelossaan, koska olis muuten aika järkyttävän likainen)
  • vaihtovaatteet (jotka ovat aina yleensä liian pieniä)
  • kestovaippoja ja vaippapussi
  • harso (toimii pyyhkeenä, puklurättinä, tarvittaessa vaippana, ruokalappuna, you name it. Kevyt, helppo pestä ja kuivuu nopeasti.) 
  • nenäliinoja ja puhdistuspyyhkeitä (jotka aina kuivuvat, kun niitä käytetään niin harvoin)
  • rusinoita (nykyään myös lapsille eikä vain itselleni)
  • juomapullo
  • hoitoalusta (tuli laukun mukana, enkä aluksi edes tajunnut mikä se oli)
  • aurinkolasit ja kotelo (erikseen, tietysti)
  • kauppakassi (sellainen, joka taitellaan kassin muovikahvan sisälle, nerokasta)
  • kynä (joka on AINA hukassa)
  • tupperwaren lusikka säilytyskotelossa
  • meikkipussissa on käsidesiä, käsirasvaa, huulirasva, särkylääkettä, peili, Bodyshopin pieni harja (I love it!), hiuslenkki, puuteri ja joku huulikiilto tai -puna (ihan niinkuin ne jotain pelastaisivat)


Näytti olevan yhdessä sisätaskussa myös siteitä ja liivinsuojia, mutta niitä ei ole tarvittu aikoihin. Sitten tietysti oma kännykkä ja lompakko. Usein myös ostoslista (joka on myös poikkeuksetta hukassa). Joskus saatan muistaa jonkun lelunkin paiskata mukaan. Yleensä joku kirja esikoiselle, ettei se aivan pillastu autossa, vauva joutuu yleensä tyytymään tutilla leikkimiseen.

Sen verran muistan alkuajoista molempien tyttöjen kohdalta, että olisi pitänyt olla itsellekin vaihtopaita, aika usein oli paita märkänä pissasta, maitokakasta, maidosta tai puklusta. Joskus hoitolaukussa oli myös kalenteri, mutta sitä en ole löytänyt käyttänyt sitten muuton, joten se ei enää taskuja täytä. 


Nykyään hoitolaukun lisäksi mukana matkaa hoitopussiksi nimeämämme kangaspussi. Sen sisältö täydentää hoitolaukkua ja yleensä sieltä löytyy lisää vaippoja, vaihtovaatteita, eväitä ym. Näin vältymme kantamassa koko arsenaalia mukanamme joka paikkaan, täydennämme sitten hoitolaukkua sitä mukaa, kun tarvitsee (eli käytännössä joudun kääntämään molemmat  ylös alaisin, jos haluan löytää jonkun tietyn tavaran, kuten vaikka autonavaimet).

Välillä mietin, että tarvitseeko sitä ihminen kaikkea tuota roinaa, mutta kyllä kai sitä tarvitsee, kun en nytkään tuosta juuri mitään heittäisi pois (ja tiedän, että kohta siellä on taas kiinni kuivuneita karkkeja rusinoita pohja täynnä). Mitä teidän hoitolaukuista löytyy?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Beach body

Kuinka moni ehti rantakuntoon (oikeasti, eikä vasta elokuun lopussa, ensi vuonna)? Kättä pystyyn vaan rohkeasti. Täällä roikkuu kyllä kaikki raajat ja hyllyvät osat alaspäin (suupieletkin välillä, kun ärsyttää), että kai tässä on laadittava taas uusia epärealistisia suunnitelmia.

Onneksi suurin osa meistä ajattelee lopulta näin ja painelee sinne rannalle ihan omana itsenään :)

Kolikolla on aina kaksi puolta kuten sanotaan. Se miellyttävä tosiasia, että näemme ystäviä ja sukulaisia nyt enemmän ja ehdimme järjestää ja osallistua vaikka minkälaisiin kissanristijäisiin ei varsinaisesti ole edistänyt Strong is the new skinny -projektia. Juoksulenkki on aivan liian usein vaihtunut pullakahveihin ja se kyllä alkaa näkyä. Got to do something!

Joskus tuntuu tältä.

Sen tiedän ainakin, että syksyllä juostaan puolimaraton oli kunto ja harjoittelupohja sitten mikä tahansa. Luvassa on myös erinäisiä ns. isompia juhlia (häitä, vuosijuhlia jne), joten olisi oikeasti mukava mahtua johonkin mieluiseen kolttuun niitä juhliessa. Vähemmän sanoja ja enemmän tekoja, ei kai se auta kuin nostaa tämä ahteri tästä penkiltä ja tehdä jotain!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Lakisääteiset päiväunet

Tässä univelkaani potiessa olen pohtinut muun muassa sitä, kuinka epäreilu ammatinvalinta äitiys oikeastaan on. Eivät ole äidit olleet kovin vahvoilla työehtosopimusneuvotteluissa. 

Muilla ammattikunnilla on mm. lakisääteiset ruokatunnit ja ylityölisät, kun taas äideille maksetaan kehnoa vanhempainrahaa tai aivan naurettavaa kotihoidontukea. Mutta koska työni äitinä on oma valintani, niin sanottu kutsumustyö, en aio nyt valittaa enempää kaikista epäkohdista. Yhden asian nostaisin kuitenkin esille, koska se on niin tärkeä sekä työntekijälle eli äidille sekä työnantajalle eli lapselle. Vaadin, että seuraavalla TES-kierroksella äidit nousevat yhtenäisenä rintamana vaatimaan lakisääteistä päiväunipykälää työehtosopimukseen yhteisen hyvän nimissä. Unohdetaan vaatimuslistalta ne kuumana nautitut kahvikupit ja yksityisyys vessakäynneillä, valitaan päiväunet! Kunnon pitkät, häiriöttömät päiväunet, joiden jälkeen äiti taas jaksaa kärsivällisesti jos minkälaiset oikut, mitä jälkikasvun päähän milloinkin juolahtaa.

Vetoan maalaisjärjen lisäksi myös työaikalakiin 9.8.1996/605:

6 luku

Lepoajat ja sunnuntaityö

28 §
Päivittäiset lepoajat
Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työpäivän alkuun eikä loppuun. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.
Jos työaika vuorotyössä tai jaksotyössä on kuutta tuntia pidempi, on työntekijälle annettava vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana.

Työmme äiteinä vaatii kyllä jatkuvaa työpaikalla olemista, mutta jos nyt saisi vaikka sellaisen reilun vartin päivässä torkahtaa. Tai muumien ajan, sellaisen rapiat kakskyt minuuttia. Siinä ehtis sen kahvinkin juoda tai käydä vessassa yksin.

Ja nyt, jos joku neropatti keksii neuvoa, että nuku silloin, kun lapset nukkuvat, niin tiedoksi vaan, että todennäköisyys sille, että molemmat lapset nukkuvat yhtä aikaa (varsinkin, kun esikoinen ei nuku päikkäreitä enää kuin autossa) on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomen pääseminen jalkapallon MM-kisoihin. Että nuku siinä sitten. Loppuilta lasten mentyä nukkumaan on vanhempien parasta työaikaa (nytkin aletaan tapetoimaan heti, kun tämä postaus on valmis). Ainakaan tämä remontti ei edistyisi yhtään, jos menisin oikeasti ajoissa nukkumaan. Joten ainoa vaihtoehto jaksaa tätä hullunmyllyä on säännöllisten päiväunien sisällyttäminen arkeen.

Mothers, are you with me? Paha vaan, kun en tiedä milloin seuraavat neuvottelut ovat ja kuka äitejä siellä edustaa...

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kolmet juhlat

Me satutaan olemaan niin onnellisessa asemassa, että meillä on sukulaisia Lapissa ja viime viikonloppuna oltiin juhlimassa oikein kaksia valmistujaisia ja yksiä rippijuhlia samaan aikaan.


Nyt odotan kieli pitkällä reseptejä noihin herkkuihin, joita saatiin maistella juhlissa. Ajattelin kokeilla niitä viikonloppuna, kun ihanaiset kurssikaverini tulevat käymään meillä. Toivottavasti saadaan sen verran siivottua, että he tänne sopivat ja saadaan jokin pöydänkulmakin pyyhittyä leipomista varten.

Pieni yksityiskohta mökiltä. Huomasin kyltin sen jälkeen, kun olin kumonnut potan sisällön tuolle kyseiselle nurkalle. Ups :D

Aina on yhtä mukava nähdä sukulaisia pitkästä aikaa ja juttua riitti yön pikkutunneille (aamulla neljän tunnin yöunien jälkeen en ollut aivan virkeimmilläni, mutta nythän tässä ehtii taas nukkua). Kyllä vaan oli kaunista ja mukavaa ja oli kuulkaa sääskiä ja kylmää vettä ja aurinkoa yötä päivää!! :D Mieskin viihtyi kalassa aivan liian hyvin, joten eiköhän me lähdetä vastakin Lappiin!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

PIN-koodi

Eihän se tämäkään Lapin reissu täysin ilman vastoinkäymisiä mennyt. Tämä uusi niin sanottu älypuhelimeni meni syystä tai toisesta pois päältä ja normaalitilanteessa olisin näppäillyt nelinumeroisen PIN-koodini ruudulle ja jatkanut sitä mitä ikinä olinkaan tekemässä, mutta toisin kävi. 

Olin nimittäin juuri sillä hetkellä kuskin paikalla, joten mieheni sai hoitaa tämän vaativan tehtävän. Kerroin hänelle koodin (jota olen käyttänyt jo pitkään) ja hän hoiti työtä käskettyä. "Virheellinen PIN-koodi". Mitä ihmettä? Olin varma, että mies oli tunaroinut ja näppäillyt numerot väärin, mutta hän vannoi olleensa huolellinen. Olisinko sitten muka unohtanut vaihtaa alkuperäisen avauskoodin? Täysin mahdollista. En varmasti, eihän kukaan nyt sellaista asiaa unohda. Kokeillaan silti sitä operaattorin antamaa numerosarjaa (jonka lapsikin ratkaisisi ilman suurempaa yritystä), nimittäin jos "oikea" koodi ei kelvannut, niin ehkä olin tässä ammetåkessa unohtanut koko asian. "Virheellinen PIN-koodi". Ei voi olla totta!  Mikä ihme se koodi voisi oikein olla? Neljä numeroa, lukemattomia vaihtoehtoja. Mitä olin oikein ajatellut, kun vaihdoin tunnusluvun? Mistä asiasta minun piti se muistaa? Ei mitään hajua. Epätoivoisesti kokeilin vielä viimeistä vaihtoehtoa, jonka keksin, mutta en ikinä käyttäisi sitä kännykässä, tiesin sen jo kokeillessa. "SIM-kortti lukittu, syötä PUK-koodi." 

Suunnilleen tässä vaiheessa maailmani romahti ja hyvä, että tiellä pysyttiin, kun en itkulta nähnyt mitään ärsytti niin paljon! Ongelma ei varsinaisesti ollut se PIN-koodi. Mieheni näppärästi auttoi naista hädässä (ja käyttäytyi asiallisesti, vaikka joku muu olisi varmaan nauranut päin naamaa kohtaukselleni) ja selvitti PUK-koodin operaattorin nettisivuilta kirjautumalla sinne ensin käyttäjätunnuksella (jonka arvelimme olevan sama kuin puhelinnumero, oikein meni) ja salasanalla (jonka saimme kirjautumalla ensin nettipankkiin ja muistamalla pari muuta käyttäjätunnusta ja salasanaa lisää). Kaikki operaattorin tunnuksethan olivat tietysti kotona, joten onneksi noilla muilla tunnuksilla pääsi eteenpäin (ei varsinaisesti tehnyt mieli jonottaa miehen puhelimessa asiakaspalveluun puolta tuntia tämän asian takia). Palatakseni asiaan, ongelma oli siis se, että jos en yhtä PIN- koodia muista, niin mitä sitten ylipäätään muistan? Miten pystyisin pitämään kasassa tämän korttitalon, jos en muista neljää numeroa oikeassa järjestyksessä? Milloin tulee se päivä, kun unohdan jotain oikeasti niin tärkeää, että sattuu jotain peruuttamatonta tai muuten ikävää? Olen tottunut olemaan tilanteen herra, tällainen epävarmuus omasta kapasiteetista on sietämätöntä, sekä minulle että muille.

Ammetåke, I still hate you!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vara-avaimet

Pari vuotta sitten, kun kävimme lapissa, sattui ja tapahtui jälleen kerran. Olimme lähdössä mökiltä ja vein jo jotain autolle. Ovet olivatkin kiinni, mitä ihmettelin hieman, kun olimme kuitenkin aika syrjässä ja autot olivat näköetäisyydellä mökistä. Lähdin takaisin kyselemään avainten perään, mutta sain vastaukseksi ihmettelevän kysymyksen, mihin niitä tarvitsen, ovethan ovat auki. "Eivät ole." "Ihan varmasti ovat, ei niitä lukkoon laitettu." "No nyt siellä on ovet lukossa, missä ne avaimet ovat?" "Autossa."... Hirvittävän etsintäoperaation ja lievien paniikkioireiden jälkeen tulimme siihen tulokseen, että avaimet todellakin olivat sisällä autossa, kun ei niitä mistään löytynyt ja ovet olivat lukossa. Ne olivat menneet itsestään lukkoon, ilmeisesti ihan tunnettu vika kyseisessä autossa ja nyt tuttu meillekin.
 
Reissu venyi vähän suunniteltua pidemmäksi, kun odoteltiin naapurin lähettämiä vara-avaimia postista. Tälläkin kertaa reissu on venymässä, mutta muista syistä. Täällä on vaan niin ihanaa! :) Eli jatkamme vielä sukulaisten kesken ajanviettoa, nytkin kuuluu melkoinen porina ruokapöydän ympäriltä. Taidan liittyä seuraan tuhoamaan juhlien viimeisiä juustokakkupaloja ;) See you!


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Hape Toys

Leikattavat hedelmät

Tykkääkö joku muukin jonkun muunkin lapset hirveän paljon puuleluista? Meiltä löytyy jo Hape ruoka- ja salaattitarvikkeet ja ne on ollut tosi suosittuja (paitsi että nyt en tiedä missä muuttolaatikossa ne kaikki osat on...). Nuo on jotenki tosi huippuja, ku niitä voi leikata kahtia kerta toisensa jälkeen :D Ainakin Prismasta näitä käsittääkseni löytyy, vaihtelee varmasti hieman mitä kukin kauppias pitää myynnissä. 

Ruokatarvikkeet

Mä ainakin katson mielelläni, kun lapsi leikkii puisilla kasviksilla ja aina välillä kiljahtaa "Herkullista!" Puulelut kestää aikaakin ihan eri tavalla kuin muoviset, isältä pojalle tiedättehän ;)

Salaattitarvikkeet

Hapen nettisivuilta löytyy paljon muitakin kivoja puuleluja. Vauvalle voisi melkein sieltä jotain katsella, kun tällä hetkellä suosikkilelu on ties kuinka vanha puinen helistin. Sinällään ihana lelu, mutta voi olla, että tuolla huokosissa kasvaa jo ihan oma maailmansa...

Herkkuja

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Natsi vuokraisäntä vol. II

Huokaus. Ja toinen. Ja vielä kolmaskin. Nyt se on viimein ohi. 10 viikkoa siinä meni, mutta nyt se on ohi. Natsi vuokraisäntä on nyt historiaa. 

Kerroin viimeksi mitä tapahtui muuttaessamme loppusiivouksen kanssa. Kun vuokranantaja viimein otti meihin yhteyttä yli viisi viikkoa muuton jälkeen, hän ei edelleenkään ollut tyytyväinen. Hän oli saanut huomautuksen pankista (koska me olimme ilmoittaneet pankille, että haluamme takuuvuokran takaisin) ja hän oli vastannut, että takuita ei makseta. Hän ei kuulemma ollut ottanut yhteyttä aiemmin kiireiden takia ja toinen syy oli se, että kevään tulo oli kestänyt normaalia kauemmin. Tulisihan hänen nähdä mitä lumen alta paljastuu... (ai silloinkin, jos muuttaa maaliskuussa, kun lumi on maassa, niin pitäisi odottaa kesään, ennen kuin takuuvuokran saa takaisin??) Sähköpostin lopuksi hän oli listannut uusia epäkohtia, jotka olivat vielä entisiäkin naurettavampia. Naurettavaa oli myös se, että hän toi esille, kuinka meillä ei ollut siivousvälineitä, eikä aikaa, kun yritimme siivota kahtena viimeisenä päivänä. Anteeksi vain, mutta meillä on ystäviä, jotka lainasivat meille kaikki tarvittavat siivousvälineet, kun omamme olivat jo matkalla Suomeen ja lähdimme muun muassa myöhemmällä junalla tämän sotkun takia. Tiesimme myös Suomeen muutosta jo edeltävänä kesänä, joten ajanpuutteesta meitä ei kyllä voinut syyttää.

 
Pihalla ei ollut kuulemma tehty pihatöitä. No tjaa... Ottaen huomioon, että maassa oli vielä puoli metriä lunta, kun lähdimme, niin aika vaikea oli kevätsiivousta tehdä. Syksyllä teimme parhaamme, ihan normaalit syystyöt, mutta suurin osa pihatöistä on tehty aiempinakin vuosina keväisin. Hän olisi kyllä voinut halutessaan mainita asiasta jo viime kesänä, kun ilmoitimme muuttavamme jossain vaiheessa tulevana keväänä. Esim. lokakuussa ennen lumien tuloa, olisi ihan hyvin voitu tehdä kierros pihalla ja katsoa puutteet siinä vaiheessa, kun oli vielä tehtävissä jotain. Myös ulkovarasto, jonka kunnon hän maaliskuussa hyväksyi, ei enää kelvannutkaan. Siellä oli kuulemma sotkuista, mikä sinällään on outoa, koska me jätimme kaiken samoille paikoilleen kuin muuttaessamme taloon.
 
Merkillistä tosiaan, että suihkukaapin pimeimmästä nurkasta löytyy pölyä, kun sitä ei saanut siirtää pois paikaltaan, että sitä pölyä olisi oikeasti päässyt siivoamaan.

Suihkukaappi, jota hän kielsi siirtämästä, koska se olisi vaatinut putkimiestä, oli nyt siirretty pois paikoiltaan ja yllätys yllätys, sen takaa löytyi pölyä! Olisimme luonnollisesti pesseet kaapin myös takaa, jos se olisi ollut mahdollista ja kaappi luvallista siirtää paikoiltaan. Kiinni pultattuna tuon parin sentin raon kautta on kohtuullisen vaikea siivota yhtään mitään, varsinkin kun toisella puolella on edessä lavuaari ja toisella puolella vessan pönttö. Pöntöstä oli toinen kannen pidikkeistä katkennut ja myönnän kyllä, että se on katkennut meidän talossa asuessa, mutta tässä tilanteessa teki mieli kyseenalaistaa sekin, että kuinka kauan tuollaisen muovipidikkeen voi olettaa kestävän. Että oliko katkennut vanhuuttaan vai meidän "väkivaltaisen käytön" takia?


Hän oli aukonut lisää pöytiä ja laatikoita ja kaivanut joka pullanmurun esille. Mielestäni huonekalujen atomeiksi purkaminen, niiden jynssääminen kynsiharjalla ja takaisin kokoaminen ei enää mene "luovutetaan samassa kunnossa kuin on vastaanotettu" tyyppisen siivouksen alle.



Hän jaksoi edelleen huomauttaa niistä samoista lattialistoista kuin aiemmin. Olimme pesseet listat jo kolme kertaa ja puhtaammaksi niitä ei enää kohtuudella saisi. Vuokranantaja vetosi moneen kertaan siihen, että me emme olleet muuttaessamme maininneet talon "huonosta kunnosta." No anteeksi vaan, mutta ei pölystä listan päällä olevan johdon takana ole tapana valittaa!!

Näin jo yhtenä yönä painajaistakin, jossa vuokraisäntä lähetti sähköpostin, jossa ilmoitusluontoisesti vain totesi maalin rapautuneen ulkoseinistä, ja että hän tulisi maksattamaan talon maalaamisen meillä. Kun heräsin kylmän hikisenä, oli melkein pakko lähteä tarkistamaan sähköposti, koska juuri jotain tuollaista häneltä olisi vielä voinut odottaa. Meni jokunen tovi, ennen kuin sain uudestaan unen päästä kiinni.

Otin yhteyttä myös edelliseen vuokralaiseen kartoittaakseni tilannetta; onko vuokranantajasta tullut natsi vasta viime aikoina, vai onko hän mahdollisesti ollut sellainen jo syntyessään. Nainen kertoi lopputarkastuksen olleen heidän kohdallaan aivan tavallinen, ei mitään poikkeavaa. Normaali loppusiivous, jonka jälkeen he olivat miehensä kanssa kiertäneet yhdessä vuokranantajan kanssa talon läpi. Käsipäivää ja hyvien jatkojen toivotukset perään. Uutinen oli toisaalta helpottava ja toisaalta ahdistava. Taloa ei siis ollut kuurattu meitä ennen hammasharjalla, joten meidänkään ei tarvitsisi (edellisellä parilla ei valitettavasti ollut valokuvia, joita olisimme voineet käyttää). Ahdistusta aiheuttivat loputtomat kysymykset; mitä tapahtui, miksi vuokranantaja yhtäkkiä käyttäytyi näin päättömästi, miksi hän ylipäätään vuokrasi taloa, jos oli niin tarkka kaikesta?? Selitystä ei koskaan saatu.

Syytöksiin vastasimme saman päivän aikana, mutta miehestä ei taaskaan kuulunut mitään. Pankin eräpäivän tultua, ilmoitimme miehelle, että seuraavaksi ilmoitamme kuluttaja-asiamiehelle ja poliisille, jos rahoja ei ala kuulua. Luulen, että tämä oli niin sanotusti viimeinen pisara; hän ymmärsi, että olisimme todellakin valmiita viemään asian niin pitkälle, jos tätä asiaa ei sovussa selvitettäisi. Tässä vaiheessa kyse ei meille enää ollut rahasta vaan periaatteesta. Mitään korvaussummaa vuokranantaja ei ollut ilmoittanut. Ilmoitimme seuraavalla viikolla asiasta eurooppalaiseen kuluttajasuojalautakuntaan, josta vastattiin jo puolen tunnin (!) kuluttua. Samana iltana vuokranantaja kuitenkin antoi kuulua itsestään. Pitkin hampain ja haukkujen kera (mm. kuinka te farmasian ammattilaiset ette osaa siivota. Teki mieli huomauttaa hänelle, että steriilin tilan siivous ja loppusiivous eivät ole täysin sama asia, mutta en jaksanut lähteä enää kaivamaan verta nenästä.) hän uhosi vielä, että oli aikonut viedä asian eteenpäin, mutta ei jaksanut, koska se veisi niin paljon aikaa. Hän siis viimein myönsi myös itselleen, ettei tulisi koskaan saamaan ketään tässä naurettavassa asiassa puolelleen. Rahat tulisivat tilille, ta det med ro, ottakaa rauhallisesti. Ja rahat tulivatkin, kaksi viikkoa viimeisen viestin jälkeen eli kymmenen viikkoa muuton jälkeen.

En suoraan sanottuna uskonut hänen luovuttavan, ennen kuin oikeasti näin tilisiirron tapahtuneen. Joten nyt voimme haudata asian ja yrittää pyyhkiä sen pois mielestämme. Toivottavasti jonkin ajan päästä muistamme Norjasta päällimmäisenä jotain muuta, kuin natsi vuokranantajamme.

Tarinan opetus on siis se, että ottakaa ihmiset kuvia vuokra-asunnoistanne muuttohetkellä. Mukavakin vuokranantaja saattaa osoittautua aikamoiseksi ongelmaksi niin halutessaan. Tilanne toimii myös toisinpäin, eli jos omistaisin vuokra-asunnon, niin kyllä kuvaisin jokaisen vuokralaisen välissä tilanteen, jotta pysyisin selvillä asunnon kunnosta. Onneksi nämä murheet ovat nyt toistaiseksi takanapäin ja voimme keskittyä omakotitaloasumisen ihanuuteen -> mm. yli tunti ruohonleikkuuta iltapuhteina, huh!

PS: Anteeksi vuodatus, mutta nyt alkaa jo helpottaa ja luulen, että tästä saa taas tämän v-käyrän laskusuuntaan!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Sandberg Penelope

Koska ulkona on armoton helle jo kolmatta viikkoa (voi olla, että on ollut pidempäänkin, en ole enää laskenut) olen käyttänyt kaikki vapaat hetket (eli yhdet vauvan päikkärit, kun esikoinen oli isänsä hoivissa) mihinkäs muuhunkaan kuin tapetointiin!

Tähän asti on tapetoitu yhdessä, kun minusta meistä on tuntunut, ettei siitä yksin mitään tule. Koska olemme yhdessä saaneet kahdessa viikossa kokonaista kaksi tapettivuotaa seinälle, oli pakko yrittää toisenlaista lähestymistapaa kuin tapetoidaan sitten illalla, kun lapset ovat nukkumassa, jooko? 

Tänään uskalsin siis yrittää tapetointia yksin ja sehän meni ihan hyvin. Seinällä on nyt kaksi ja puoli, enemmän tai vähemmän revennyttä ja ryppyistä tapetinpituutta enemmän kuin aamulla. Oikeasti tapetointi onnistui yllättävänkin hyvin siihen nähden, etten ole tapetoinut aiemmin tällaista liisteröitävää tapettia, vaan lätkinyt (sen ainoan kerran kun olen tapetoinut) liisterin suoraan seinään ja tapetti vaan päälle.

Inspiraatiokuva Sandbergin sivuilta.

Isän huoneeseen laitetaan tällaista Sandbergin Penelope -tapettia vaaleanvihreänä. Näyttää hyvältä sen hirren kanssa ja voi olla, ettei se hirsi tarvitse enää toista käsittelyä, mutta katsotaan nyt vielä, kun saadaan tapetti koko seinälle, että miltä se alkaa näyttämään.

Tämä kuosi, mutta tuolla ylemmän kuvan värillä.

Arvostan kyllä sitä, että Sirkka-Liisa* on ajatellut tapettien historiaa valitessaan niitä tällaiseen vanhaan talonpoikaistaloon. Penelope-tapettikin on 1800-luvun medaljonkitunnelmalla tehty vanha malli, joka sopii kyllä todella hyvin tuonne makuuhuoneeseen. Tuosta pikkukuvasta jäivät mieleen nuo linnut, mutta suurena pintana medaljonkikuvio tulee hyvin esiin ja tuo lintu uppoaa kuvioon, eikä ole niin silmiinpistävä. Laitetaan tästäkin sitten omia kuvia, kun on vähän valmiimpaa (en uskalla yhtään luvata milloin se on!)

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Handsfree suklaalle

Siis tiedättekö mikä on vaarallista? Ei kännykkään puhuminen ratissa, ei tekstiviestien kirjoittaminen/lukeminen ratissa (eikä meikkaaminenkaan, jos tietää mitä tekee). Suklaan syöminen ratissa on vaarallista! Siinä voi käydä todella huonosti!

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tällainen täysin hypoteettinen tilanne, että äiti olisi päässyt käymään kaupassa yksin (hahhahaa!!) No, ehkä kuva olisi vähän realistisempi, jos sanotaan, että vähintään yksi lapsi nukkuisi takapenkillä turvaistuimessaan kiltisti niska menosuuntaan, eikä juuri tällä hetkellä heittelisi tuttia ympäri auton tavaratilaa, eikä tekisi muutakaan äidin huomiota vaativaa tai vaikka tekisikin, niin äiti ei nyt siitä välittäisi. Yhtään. Nimittäin äidin huomion on vienyt TÄYSIN suklaa. Oletetaan, että kyseessä olisi vaikka, sanotaanko Kismet tai mikä nyt vain kenenkin kohdalla toimii jakamattoman huomion keskipisteenä. Nyt kun siellä kaupassa on käyty ja ostettu taas koko jääkaappi täyteen murkinaa, on äidin aika palkita itsensä suklaalla. (Onhan se nyt ihan perusteltua, nimittäin lasten kanssa ruokakaupassa käynti on vähintäänkin kertausharjoitusten kaltainen urakka.)

Kismet, niin hyvää ettei sanotuksi saa.

Suklaa täytyy hävittää nopeasti, ennen kuin auto kaartaa kotipihaan (ei yleensä tuota ongelmaa). Mies olettaa äidin itsekurin olevan edelleen huipputasoa ja toistaiseksi painon laskun poissaolo hidastuminen on ollut selitettävissä vähenevällä imetyksellä ja stressillä ynnä muilla tekosyillä ihan aiheellisilla faktoilla, mutta suklaa täytyy hävittää myös jälkiä jättämättä ja tässä se ongelma tuleekin.

Koska suklaan syöminen nopeasti onnistuu ja suojapaperinkin voi aina rutata johonkin hoitolaukun loputtomista pikkutaskuista ongelmaksi koituu sotkeminen. Suklaata on täysin mahdoton syödä sellaisessa paniikissa ja kiinni jäämisen pelossa ilman sotkua. Aina joku murunen tipahtaa syliin tai auton penkille tai rattiin tai kaikkiin edellä mainittuihin ja siitähän se riemu repeää (varsinkin, kun ilmastoinnista huolimatta auton lämpötila lähentelee lauantaisaunan jälkilämpöjä näillä helteillä). Kohtuu helppoa siivota sitä sotkua satasen vauhdissa tai liikennevaloissa... Kotiin siivoamista ei voi jättää, koska se olisi epäilyttävää. Ostoskassissa sulavat jäätelöt pakasteet kun normaalisti tuodaan sisälle ja pakastimen uumeniin juoksujaloin.

Mutta minulla on ratkaisu tähän suureen naisia ja etenkin äitejä piinaavaan ongelmaan. Handsfree-laite suklaalle! Sellainen, joka sopivina paloina tarjoaisi äidille palkinnon ilman, että katsetta tarvitsee siirtää liikenteestä tai käsiä nostaa ratista. Se olisi luonnollisesti kokoontaitettava ja sen voisi vaikka naamioida joksikin miehille tunnistamattomaksi meikkipaletiksi tai vastaavaksi. Ihan varma hitti! :D Jouluksi lanseerattaisiin luonnollisesti omat variaatiot salmiakille, pähkinöille jne... You name it!

Nyt haetaan siis jotain PEZin tyyppistä, mutta vähän järeämpää. Eihän tuosta tule kuin vihaiseksi(/vihaisemmaksi).

Nyt vain täytyisi saada tämä idea markkinoitua jollekin aloittelevalle, vielä konkurssille niskojaan nakkelevalle start up -firmalle, jotta saataisiin idea konkreettiseksi äidin, auton ja parisuhteen pelastajaksi. Ei teillä satu olemaan ketään tuttua, joka on odottanut koko elämänsä tätä mahdollisuutta? ;)

PS: Siltä varalta, että mieheni lukee tätä, niin haluaisin vielä korostaa, että kyseessä on hypoteettinen tilanne.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kideblogien kesäduuni

Nyt loppui tämä työttömänä löhöäminen! Ainakin yritystä on. Sen lisäksi, että painin työkkärin lomakkeiden, avointen työhakemusten ynnä muiden paperien kanssa aamupäivän, niin lähdin vielä tähänkin mukaan:

Täältä sitten vain äänestämään omaa suosikkia!

Ei ehkä ole sitä peräänkuuluttamaani koulutusta vastaavaa työtä, mutta olisihan se aika mahtavaa tehdä harrastusta hetki työnään :)  Käykäähän klikkailemassa tuolla facebook-sivulla oikealta ylhäältä "muiden viimeaikaiset julkaisut aiheesta Kideblogit" ja sitten peukku ylös suosikin kohdalla tai saa tykätä useammastakin! Toivotaan, että saadaan jollekin huipulle mutsille tästä hyvä kesätyö :)

PS: Arvonnan voittaja on ihanan karmea Janica, onneksi olkoon! Hänen blogissaan taisinkin nähdä tämän kideblogien kesäduuni-ilmoituksen ensimmäisen kerran.