keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Onnea Kupla -ja arvonnan voittaja

Vuosi sitten pohdin, että miksi. Tässä ollaan vuosi myöhemmin ja syyt eivät ole juurikaan muuttuneet (postaustiheys on tosin remonttikiireiden takia kärsinyt). Kirjoitan blogia, koska pidän siitä. Bloggamisesta on tullut tärkeä harrastus -henkireikä- ja te kommentteinenne annatte blogille oman lisänne. Aiheet ja mielialat vaihtelevat laidasta laitaan ja olen niistä täällä mahdollisimman aidon ironisesti kertonutkin, joskin en jaa kaikkea elämästäni. Tänne voi tulla purkamaan huolia ja jakamaan iloja, sen verran kuin itse kokee hyväksi. Toiveita saa esittää sisällön suhteen ja mielellään vastailen kysymyksiin, jos suinkin pystyn. Vaikka en anonyymisti kirjoita, niin pelisäännöt perheen kanssa estävät tiettyihin yksityiskohtiin menemisen (ja maailman kauniimpien tyttöjen prinsessakuvien julkaisemisen!)

Onnea siis Kuplalle, -erästä lukijaa lainaten- "olet kasvanut, pysyt pystyssä ja puhetta tulee paljon".

Yleisön ylivoimainen suosikki oli nr 2 :)

Halusin kiittää teitä lukijoita kuluneesta vuodesta Sisustus Trendon* lahjoittaman joulukranssin arvonnalla ja voittajaksi random number generator arpoi Aman, onneksi olkoon!


Kiitos kuluneesta blogivuodesta ja onnea 1-vuotiaalle!

Ääneni saa kranssi nro 4.
Terveisin, Ama

Otathan Ama minuun yhteyttä, niin selvitellään postitusasiat! :)

Hän saa palkinnoksi kauneimmaksi äänestämänsä kranssin nr 4! Kiitos suuresta osallistujamäärästä arvontaan ja erityisen suuri kiitos, että käytte täällä lukemassa ja kommentoimassa. Jos osaisin puristaa tämän tunteen tableteiksi ja tuoda apteekin hyllyille, niin menestys olisi taattu mielialalääkemarkkinoilla ;) Nautitaan elämästä jatkossakin kaikkine iloineen, vastoinkäymisineen, uhmakiukkuineen ja joulukransseineen! :)

3 kommenttia:

  1. Halusin tulla kiittämään, kun kirjoitit sankaritarinan Elsistä ja LHKA:sta. En osannut arvatakaan, että tiedoista olisi hyötyä jo näin pian. Saimme eilen tietää, ettei erään rakkaamme lääkityksen ole kenties aivan kunnossa. Kävi ilmi, että hän on syönyt yli vuosikymmenen päivittäin erästä lääkettä, jota ei saisi käyttää säännöllisesti yli kahden viikon jaksoa kerrallaan. Onneksi olin saanut sinulta oppia LKHA:sta, ja pistimme heti pyörät pyörimään, että saisimme tälle läheisellemme arvioinnin lääkityksistään, ettei vain toista tällaista "vahinkoa" olisi muhimassa siinä pillerimäärässä. Siispä, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi et usko miten ihana tuo on kuulla!! On valitettavaa, että tuo ongelma on niin yleistä, mutta aivan mielettömän hienoa, että uskalsit tehdä aloitteen asian suhteen :) Toivotaan, että rakkaasi asiat saadaan järjestykseen mahdollisimman pian! :)

      Poista