tiistai 4. joulukuuta 2012

DIY joulukalenteri

Eikö ole kaunis joulukalenteri? Tämä on saman ystävän luota, missä oltiin lauantaina leipomassa. Ajattelin tehdä vähän pakkaspäivän piristykseksi koontaa erilaisista joulukalentereista, kun niitä on nykyään niin hirveän paljon!

Alkuun vähän historiapläjäystä. Ihan tavalliset paperikalenterit on keksitty Saksassa jo 1904 ja Suomeen ne tulivat partiolaisten toimesta 1947. Suklaakalenterit aloittivat myös matkansa Saksasta, vuonna 1958.



No nykyään on sitten jo vaikka minkälaista valmista tavarakalenteria. Ei vaan sillon ku me oltiin nuoria...

Suomessa joulukalenteriohjelmat aloitettiin jo vuonna 1963. Ensimmäinen joulukalenteri, jonka itse muistan on Histamiini. Muistan ihmetelleeni usein, miksei se oikea joulukalenteri näy, kun joka vuosi tuli aina jokin uusi, eikä se oikea Histamiini. Tonttu Toljanteri taitaa pyöriä parhaillaan ruudussa, joten se tulee varmaan olemaan omille lapsilleni se ainoa, oikea joulukalenteri.


Yle fem joulukalenteri on täynnä tehtäviä netissä. Se sopii varmaan hyvin kouluikäisille.
Kuinka moni muistaa vielä The Joulukalenterin? "Yeah, on rankkaa olla tonttumies..." :D

Netti vilisee nykyään kaikenkarvaisia joulukalentereita. Firmat ovat selvästi huomanneet niiden mainosarvon. Siitä täysin tietoisena ja siitä huolimatta löydän itseni joka päivä klikkailemassa yhteystietojani jos minkälaisen teepannun, vaunupussin ja hikirätin arvontaan. Eihän sitä KOSKAAN tiedä...

 
Yksi parhaista nettikalentereista oli kyllä toissavuotinen Mielensäpahoittajan joulukalenteri. Minä niin mieleni pahoitin, kun se oli netistä poistettu :(

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sain joulukalenterin. Minkä takia pitää tihrustaa väärään järjestykseen piilotetuista numeroista, että mikä päivä on. Tiedetään. Aina on tiistai."

"Lakatkaa kysymästä mitä itsenäisyys merkitsee. Kysykää mitä toisesta ihmisestä riippuvuus merkitsee."

”Avasivat joulukadun… Ihan on sama katu. Menee vain enemmän sähköä. Ja rahaa.”


Toinen mieluinen nettikalenteri liittyy käsityöharrastukseeni ja löytyy Dropsin nettisivuilta. Siellä on kaikenlaista pientä jouluaiheista käsityötä. 

Itselleni on aikuisiällä näistä aineellisista kalentereista riittänyt arpakalenteri ja nyt on ensimmäinen vuosi, että olen jotain voittanutkin! Tosin vain omat takaisin, mutta silti!! Mikä voittajafiilis :D

Miesten mielestä on tietysti olemassa vain yksi ja ainoa oikea joulukalenteri, olutkori! Alla olevan korin saattaisin jopa hyväksyä, jos se olisi täytetty ykkösoluella ja saisin pitää tyhjän korin itse ;)

Täällä Norjassa kaikki edellämainitut joulukalenterit ovat jo ihan menneen talven lumia! Kotiäidin status mitataan itse tehdyn joulukalenterin perusteella, joten siihen käytetään käsittämätön määrä aikaa, energiaa ja hankintoja aletaan tehdä jo kesän alennusmyynneistä. Toinen toistaan kauniimmat kalenterit värittävät blogeja ja ideoita jaetaan netin keskustelupalstoilla. Itse en vielä lähtenyt hössötykseen mukaan, mutta ihan varmasti jo ensi vuonna näpertelen jotain vastaavaa. Kotona meillä oli itse asiassa lapsena tuollainen huopatossukalenteri, joka täytettiin esim. Geisha-karkeilla. Ainut vaan, että sai avata vain joka neljännen pussin, kun kalenteri oli koko nelipäisen lapsikatraan yhteinen. Vieläköhän ne tossut jostain löytyisivät...

Kokosin itselleni jo muistiin eri lähteistä vinkkejä ja näitä saatte tekin vapaasti käyttää, jos innostutte! Jokainen varmasti tuntee itsensä ja lapsensa parhaiten, joten ei muuta kuin ideoimaan :)
  •  Aktiviteetteja
    • käykää pulkkamäessä/hiihtämässä/luistelemassa/uimassa
    • pelatkaa lautapeliä/tehkää palapeliä/leikkikää yhdessä lapsen ehdoilla
    • käykää paistamassa makkaraa ulkona
    • kirjoittakaa joulupukille
    • käykää teatterissa/elokuvissa
    • katsokaa jouluelokuva kotona
    • leipokaa joulukakku/pipareita/joulutorttuja/piparkakkutalo
    • tehkää joulunamut
    • tehkää yhdessä joululahjoja
    • askarrelkaa joulukuusenkoristeita/tonttuhatut/joulukortteja
    • askarrelkaa yllätyksiä isoäideille/tädille/kummille jne
    • maalatkaa sormiväreillä, tehkää perunaleimasimia
    • keksitään yhdessä runo tai tarina jouluisesta kuvasta
    • etsikää aarrekartasta päivän yllätys
    • laittakaa ulkovalot/joulukoristeet esille
    • viekää joulukortit postiin
    • hakekaa joulukuusi/tuokaa kuusi sisälle/koristelkaa kuusi
    • auttakaa joulusiivouksessa
    • jäädyttäkää jäälyhtyjä
  • Pieniä lahjoja
    • hammasharja, hammastahna, oma pieni shampoo tai saippua, heijastin, kylpylelu, pikkupyyhe, huulirasva, vitamiineja
    • DVD (vanhempien siivouspäivänä)
    • jääkaappimagneetti
    • nukke, leikkiauto, superhahmolelu, legoja, duploja, nukketarvikkeita tai astiasto jaettuna useammalle päivälle, eläinlelu, palapeli, sorminukke
    • hiuslenkkejä, hiuspinnejä, helmet
    • liimaa, glitteriä, kartonkia, kiiltokuvia, tarroja, piipunrassia, kreppipaperia, silkkipaperia, huopaa, kimalleliimaa, leimasin
    • värikyniä, tusseja, vahavärejä, pyyhekumi, viivotin, vihko,piirustusvihko, tehtävävihko, värityskirja, pieni kirja
    • tähtisadetikku, ilmapallo, jojo, hyppynaru, saippuakuplia, keräilykortteja, avaimenperä, marmorikuulat
    • hauskat sukat, lapaset, pipo
  • Herkkuja (karkkipäivänä) 
    • irtokarkit, kääreelliset joulukarkit, piparkakut ja pikkuleivät, minipakkaus rusinoita, mantelit ja pähkinät, hedelmät, purukumi, riisisuklaapalat ja muut itse tehdyt makeiset, pienet karkkiaskit, lakupötköt, tikkarit, suklaapatukat
  • Joulutunnelman luojia
    • joulu-CD, joulukirja tai -sarjakuva, joulukoriste, jouluhahmo, kulkuset, jouluvalot, kuusenkoriste, tonttulakki, piparimuotti (leipomuspäivänä), kynttilä tai tuikku (polttaminen aikuisten valvonnassa)

Päiväkodissa oli muuten joululaulukalenteri, aika hyvä idea. Millaisia joulukalentereita teillä on?

   Follow my blog with Bloglovin

2 kommenttia:

  1. Muutamissa kaupoissa oon törmännyt The Joulukalenteri dvd:hen, netissä ainakin Prismassa ja CDONissa mutta varmaan myös monessa muussakin paikassa.

    Mies osti mulle synttärilahjaksi Tonttu Toljanterin 3 jouludvd:tä joista jo katsoin Joulumieli -elokuvan :D. Ja kiva, että tulee uusi Tonttu Toljanteri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain nostalgista näissä joulukalentereissa on, ei voi mitään :)

      Poista